Kristiina K:n haasteet jatkuvat ja hän on antanut helmikuun
aiheeksi – Kodinkone, josta en luovu.
Mietin ensin, että kaikista kodinkoneista voin luopua,
mikäli olen pakon edessä. Yksi kerrallaan pohdiskelin, miten pärjätä ilman sitä
ja sitä ja päädyin lopputulokseen, että pyykinpesukone pysyisi huushollissani
kauimmin.
Pyykinpesukoneita ja pyykinpesua miettiessäni hyppäsin
ajassa hirveän kauas taaksepäin. Ihan lapsuuteeni asti, tai niihin aikoihin, kun olin
noin kymmenvuotias.
Tässä pieni ote aikaisemmin kirjoittamastani tekstistä.
*
Äidin mukana ovesta tulee tupaan lipeän tuoksua ja
kylmää talvi-ilmaa. Hänellä on meneillään pyykkipäivä. Kuten tavallista,
yksi yhden ihmisen päivä ei tahdo kaikkeen riittää. Hän on saanut pyykit
liotettua ja jyystettyä pyykkilaudalla puhtaiksi. Nyt ne ovat pihalla
pärekorissa huuhtelemista vailla. Samoihin aikoihin lehmät odottavat lypsäjää
ja ruoan antajaa. Ilta on hämärtymässä ja työt pahasti kesken.
- Menepä huuhtomaan pyykit kaivolle ja ripusta ne
narulle, että saadaan lauantaiksi puhdasta päälle. Isä on hakannut jään rikki, että saat vettä. Äläkä kurottele liiaksi, ettet putoa.
Niine hyvineen äiti vaihtaa navettatakin ylleen ja
lähtee toisiin töihin.
*
Silloin pyykki pestiin karjakeittiössä, eikä ollut mitään koneita. Vain pyykkilauta, jota vasten vaatteita jyystettiin. Valkopyykki kiehui muuripadassa miedossa lipeävedessä. Huuhteluun ei enää kukaan olklut joutilas kantamaan vettä, joten pyykit sai mennä kaivolle huuhtelemaan.
Myöhemmin ison helpotuksen toi pulsaattorikone, mutta se ilo vasta sitten, kun taloon oli saatu sähköt.
Eka koneen jälkeen on aina hankittu uusi, kun vanha palvelija on mennyt rikki, enkä enää luovu pyykinpesukoneestani. Joitakin villa-asuja saatan pestä käsin. Se piti oppiä pitemmän kaavan mukaan, kun ensin olin tärvellyt monet villasukat ja muutaman villapuseron.
