Aamutuulen mukana on hitunen eilisen tuoksua.
Se katoaa kuitenkin nopeasti jättäen jälkeensä leijuvan
usvan ja mätänevien sienten löyhkän. Kesä on takana. Se on hakenut sijansa
hatarana haikeutena sydänalassani.
Oikeastaan menneeseen kesään minua ei sido mikään. Ihmetelen
vain, onko taivas särkynyt, kun kevät- ja kesäsateiden jatkumona ovat
päivittäiset syyssateet. Olen jo unohtanut, miltä tuntuu poutapäivän henkäys paljaalla
iholla, miltä paljaat varpaat nurmikolla.
Hämärän aika laskeutuu päivä päivältä aiemmin. Ei se pahalta
tunnu, eikä tee sieluuni hämärää, sillä minähän pidän kaamoksesta. Viihdyn
hyttysen lailla hämärän renkinä ja tykkään, kun ilta kutsuu levolle peitellen kaiken
hämyiseen harsoonsa.
Syksy kotiutuu kiireen kanssa.
