Vuosikirja 2017

Tämä vanha vuosi on kahta viimeisintä päiväänsä vaille.

Se on kuin kirja, joka on luettu viime sivuilleen. Kuitenkin tämä ja huominen vielä salaisuutena, varsinkin huominen.

Uusi vuosi nimeltään 2017 annetaan jokaiselle kuin paksuna 365  sivuisena opuksena, jossa jokainen joutuu olemaan oman "vuosikirjansa työstäjä" pystymättä täysin vaikuttamaan sen juoneen.

Uusi sivu on arvoitus edellisen ollessa vielä työn alla.
Vuosikirja on sikälikin mielenkiintoinen, ettei sitä voi kirjoittaa, eikä lukea etukäteen. Ei edes kurkistaa seuraavaa sivua. Avistella vain ja toivoa mielessään.

Monia vuositeoksen sivuja värittävät toivottavasti kirkkaat, iloiset, elämänkirjavat värit, mutta varmasti noin isoon joukkoon, kuin 365 mahtuu tumman ja harmaan sävytystäkin. Skaala on laaja ja toivottavasti meidän kaikkien kohdalla kauniiden ja itselle mieluisien värien vaakakuppi tulee painamaan enemmän.

Toivotan hyviä sivuja vuosikirjaanne 2017, johon tutustuminen alkaa melko pian.

Joulukuu 24

On varhainen jouluaaton aamu ja viimeinen joulukalenterin luukku avautunut.

Blogimaailma on hiljentynyt ja kohta minäkin.

Edellisten kahdenkymmenen kolmen raapaleen kanssa olen palannut usein omiin jouluihini. Uponnut kirjoittamisen myötä esiin nousseisiin muistoihin, välillä syvälle, mutta olen nauttinut tästä matkasta.

Minusta tuntuu, että olen tavoittanut joulumielen. 

Uskon asian olevan näin, kuten laulussakin sanotaan– sydämeeni joulun teen. Ei ole tärkeää, onko lumi maassa vai ei. Onko iso lahjapakettien vuori komerossa odottamassa aattoiltaa, onko siivoukset, jouluruuat, leipomiset tehty. 

Jotain muuta se joulu on.

Jouluja on ollut ja mennyt, sillä alan olla seitsemänkymmenen ikävuoteni rajapyykillä. Käännän sukseni pian kohti kahdeksankympin paalua.

Sinne on pitkä matka.

♪♪♪ ♫

Hyvää ja tunnelmallista Joulua

kaikille blogivierailijoilleni.

(Kerroin Joulukuu 22 kohdalla,  että  saattaa Joulupukki yllättää tänäkin jouluna jonkun/joitakin ja niinhän se teki. Pukki sai jopa suukon!  Kuva: Jonna Määttä / Syötteen Eräpalvelut)

Joulukuu 23

Kummallista, miten viime aikoina vanhat asiat välähtävät usein mieleen. 

Joulun läheisyyskö siihen vaikuttaa? 

Ehkä? Ehkä se on ikäkysymyskin.

Pihakuusta istuttaessa mietin lapsuuskodin pihakuusia ja huomasin toivovani omalle kuusellenikin yhtä pitkää elämää. 

Joululiinoja ja kynttelikköä asetellessa ajattelin vanhempiani. Joulupukkikuvia työstäessä väistämättä mielessä kävivät ne pahvinaamat, joita lapsena pelkäsin.

 Kalannin kirkon kuvaa katsoessa palasin kolmenkymmenen vuoden takaiseen jouluaamuun valmiina lähtemään kirkkoon.

Pitkä matka lumisen metsän läpi oli elämys. Kapea metsäautotie, neitseellinen uusi lumi ja  koko matkan ajan satoi lisää.

Kalannin pieni kirkko oli tupaten täynnä. Pakosta jäätiin ovensuuhun. Katselin lepattavia kattokruunukynttilöitä, kun urkumusiikki ja Enkeli taivaan kajahtivat kirkossa.

Muistot on ihmismielen rikkautta.

♫ ♪♪

Joulukuu 22

Vuosia sitten ekaluokkalainen tuli kysymään.

      -Sano oikeesti, onko Joulupukki olemassa vai ei.

Pojan silmät napittivat omiini rävähtämättä. Tarvitsin aikalisän, ennen kuin vastasin, ettei sitä oikeesti ole.

En heti varmuudella tiennyt, oliko tieto seitsenvuotiaalle pettymys vai helpotus. Myöhemmin olemme tulleet hänen kanssaan ajatukseen, että ainakin jouluaattona kannattaa uskoa hiukan Joulupukkiin.

Lievää hämmästystä yllättävä Joulupukin tulo aattoiltana aikuisissakin saattaa aiheuttaa. Kuten kerran, kun lähdin joulupukkiasuisena toivottamaan hyviä jouluja.

       - Voi,  Joulupukki-kulta. 

      Nyt taitaa pukki olla eksynyt täysin väärään osoitteeseen. Miten se nyt sillä tavalla on päässyt käymään? 

      Ei tähän osoitteeseen ole tilattu Joulupukkia.

Pukki onnistui yllättämään.

Saattaa tänä joulunakin joku kokea hämmennystä.

♪♪♪ ♫    

Joulukuu 21

Nyt en voi syyttää täysikuuta, että heräsin liian aikaisin. Omat ajatukseni minut hereille raastoivat. Moittivat itsekkääksi.  Pohdin, syystä vai suotta?

Nousen liikkeelle.

Ikkunaruudun takana on mustaa. Pian silmän tottuessa näkyy kuitenkin tähtinen taivas. Lukemattomat tähdet syttyneet?

Istuudun nojatuoliin.
Vedän shaalin tiukemmin ympärilleni ja jään varhaisaamun hiljaisuudessa katselemaan tähtiä. 

Tunnistan Otavan ja siitä suuntimalla löytyy Pohjantähti.

Otavan himmein tähtikin tuikkii. Ei huolta, että olisi muka sammumaan päin.

Mutta mikä on Beetlemin tähti? Kautta aikojen suurta mielenkiintoa herättänyt tähti.

Entä, mikä kaukaisin tähti, jonka silmäni erottaa. 

Tein nojatuolissa avaruusmatkaa useiden valovuosien päähän, ennen kuin aamun sinertävä hämärrys palauttaa minut takaisin maan pinnalle.

♪♪  ♫

Joulukuu 20

Kun kaikki on mennyt, koti, perhe ja elämän koura koettelee muutenkin raskaasti, on ihan sama, onko joulu vai ei.

Ikääntynyt, sairas mies ei hevin apua pyydä. Ei tiedä, mistä pyytää. Ei osaakaan.  

On vankina pikku vuokrakodissaan.

 Liikuntarajoitteisena ei pääse huonolla talvikelillä kauppaan, ei edes postilaatikolleen, mutta jaksaa vastata puhelimeensa, kun joku sattuu soittamaan. 

Itse ei soita, kun ei ole soittoaikaa jäljellä,

Sosiaalitoimella on kuulemma kiireistä aikaa jouluviikko. Ei ehkä kukaan ennätä käydä kartoittamassa miehen mahdollista avuntarvetta.

Kirkon diakonissa soittaa ovikelloa ja tuo miehelle mukanaan maallistakin joulua pienen kassillisen verran.  

Kuuntelee, keskustelee.

Ehkä nyt minunkin joulumuistamiseni menee perille, yritän luottaa postiin.

♪ ♪

Joulukuu 19

Haen varastosta joulukoristeiden laatikon.

Ulospäin se näyttää melkoiselta Pandoran lippaalta. Päältä pullottava, useaan otteeseen teippailtu pahvilaatikko, josta on monet kerrat revitty teipit pois ja teipattu taas uudelleen. 

Kuitenkin kasassa.

Tänä vuonna kaikessa kodin joulukoristelussa toteutan ajatusta: vähän on enemmän.

Vedän mattoveitsellä laatikon teipit halki.

                               

Ripustan keittiön ikkunaan joulutähden. Pojan tekemän. Puisen. 
Kauneimman, mitä minulla on.

Pöydälle, äidin kutoman pellavaliinan päälle isältä saamani patinoituneen, 5-sakaraisen kynttilänjalan ja siihen valkoiset kynttilät.  

Enkelikelloon ei löydy kynttilöitä, ehkä kyläkaupassa voisi olla.  Jos ei, niin laitan lasimaljakkoon joulupalloja.

Sitten suljen maalarinteipillä laatikon. En muista sen kaikkea sisältöä, mutten halua penkoa enempää.

Joulun jälkeen pääsen vähemmällä.

♪ ♫ ♫