Joulukuu 24

On varhainen jouluaaton aamu ja viimeinen joulukalenterin luukku avautunut.

Blogimaailma on hiljentynyt ja kohta minäkin.

Edellisten kahdenkymmenen kolmen raapaleen kanssa olen palannut usein omiin jouluihini. Uponnut kirjoittamisen myötä esiin nousseisiin muistoihin, välillä syvälle, mutta olen nauttinut tästä matkasta.

Minusta tuntuu, että olen tavoittanut joulumielen. 

Uskon asian olevan näin, kuten laulussakin sanotaan– sydämeeni joulun teen. Ei ole tärkeää, onko lumi maassa vai ei. Onko iso lahjapakettien vuori komerossa odottamassa aattoiltaa, onko siivoukset, jouluruuat, leipomiset tehty. 

Jotain muuta se joulu on.

Jouluja on ollut ja mennyt, sillä alan olla seitsemänkymmenen ikävuoteni rajapyykillä. Käännän sukseni pian kohti kahdeksankympin paalua.

Sinne on pitkä matka.

♪♪♪ ♫

Hyvää ja tunnelmallista Joulua

kaikille blogivierailijoilleni.

(Kerroin Joulukuu 22 kohdalla,  että  saattaa Joulupukki yllättää tänäkin jouluna jonkun/joitakin ja niinhän se teki. Pukki sai jopa suukon!  Kuva: Jonna Määttä / Syötteen Eräpalvelut)

Joulukuu 23

Kummallista, miten viime aikoina vanhat asiat välähtävät usein mieleen. 

Joulun läheisyyskö siihen vaikuttaa? 

Ehkä? Ehkä se on ikäkysymyskin.

Pihakuusta istuttaessa mietin lapsuuskodin pihakuusia ja huomasin toivovani omalle kuusellenikin yhtä pitkää elämää. 

Joululiinoja ja kynttelikköä asetellessa ajattelin vanhempiani. Joulupukkikuvia työstäessä väistämättä mielessä kävivät ne pahvinaamat, joita lapsena pelkäsin.

 Kalannin kirkon kuvaa katsoessa palasin kolmenkymmenen vuoden takaiseen jouluaamuun valmiina lähtemään kirkkoon.

Pitkä matka lumisen metsän läpi oli elämys. Kapea metsäautotie, neitseellinen uusi lumi ja  koko matkan ajan satoi lisää.

Kalannin pieni kirkko oli tupaten täynnä. Pakosta jäätiin ovensuuhun. Katselin lepattavia kattokruunukynttilöitä, kun urkumusiikki ja Enkeli taivaan kajahtivat kirkossa.

Muistot on ihmismielen rikkautta.

♫ ♪♪

Joulukuu 22

Vuosia sitten ekaluokkalainen tuli kysymään.

      -Sano oikeesti, onko Joulupukki olemassa vai ei.

Pojan silmät napittivat omiini rävähtämättä. Tarvitsin aikalisän, ennen kuin vastasin, ettei sitä oikeesti ole.

En heti varmuudella tiennyt, oliko tieto seitsenvuotiaalle pettymys vai helpotus. Myöhemmin olemme tulleet hänen kanssaan ajatukseen, että ainakin jouluaattona kannattaa uskoa hiukan Joulupukkiin.

Lievää hämmästystä yllättävä Joulupukin tulo aattoiltana aikuisissakin saattaa aiheuttaa. Kuten kerran, kun lähdin joulupukkiasuisena toivottamaan hyviä jouluja.

       - Voi,  Joulupukki-kulta. 

      Nyt taitaa pukki olla eksynyt täysin väärään osoitteeseen. Miten se nyt sillä tavalla on päässyt käymään? 

      Ei tähän osoitteeseen ole tilattu Joulupukkia.

Pukki onnistui yllättämään.

Saattaa tänä joulunakin joku kokea hämmennystä.

♪♪♪ ♫    

Joulukuu 21

Nyt en voi syyttää täysikuuta, että heräsin liian aikaisin. Omat ajatukseni minut hereille raastoivat. Moittivat itsekkääksi.  Pohdin, syystä vai suotta?

Nousen liikkeelle.

Ikkunaruudun takana on mustaa. Pian silmän tottuessa näkyy kuitenkin tähtinen taivas. Lukemattomat tähdet syttyneet?

Istuudun nojatuoliin.
Vedän shaalin tiukemmin ympärilleni ja jään varhaisaamun hiljaisuudessa katselemaan tähtiä. 

Tunnistan Otavan ja siitä suuntimalla löytyy Pohjantähti.

Otavan himmein tähtikin tuikkii. Ei huolta, että olisi muka sammumaan päin.

Mutta mikä on Beetlemin tähti? Kautta aikojen suurta mielenkiintoa herättänyt tähti.

Entä, mikä kaukaisin tähti, jonka silmäni erottaa. 

Tein nojatuolissa avaruusmatkaa useiden valovuosien päähän, ennen kuin aamun sinertävä hämärrys palauttaa minut takaisin maan pinnalle.

♪♪  ♫

Joulukuu 20

Kun kaikki on mennyt, koti, perhe ja elämän koura koettelee muutenkin raskaasti, on ihan sama, onko joulu vai ei.

Ikääntynyt, sairas mies ei hevin apua pyydä. Ei tiedä, mistä pyytää. Ei osaakaan.  

On vankina pikku vuokrakodissaan.

 Liikuntarajoitteisena ei pääse huonolla talvikelillä kauppaan, ei edes postilaatikolleen, mutta jaksaa vastata puhelimeensa, kun joku sattuu soittamaan. 

Itse ei soita, kun ei ole soittoaikaa jäljellä,

Sosiaalitoimella on kuulemma kiireistä aikaa jouluviikko. Ei ehkä kukaan ennätä käydä kartoittamassa miehen mahdollista avuntarvetta.

Kirkon diakonissa soittaa ovikelloa ja tuo miehelle mukanaan maallistakin joulua pienen kassillisen verran.  

Kuuntelee, keskustelee.

Ehkä nyt minunkin joulumuistamiseni menee perille, yritän luottaa postiin.

♪ ♪

Joulukuu 19

Haen varastosta joulukoristeiden laatikon.

Ulospäin se näyttää melkoiselta Pandoran lippaalta. Päältä pullottava, useaan otteeseen teippailtu pahvilaatikko, josta on monet kerrat revitty teipit pois ja teipattu taas uudelleen. 

Kuitenkin kasassa.

Tänä vuonna kaikessa kodin joulukoristelussa toteutan ajatusta: vähän on enemmän.

Vedän mattoveitsellä laatikon teipit halki.

                               

Ripustan keittiön ikkunaan joulutähden. Pojan tekemän. Puisen. 
Kauneimman, mitä minulla on.

Pöydälle, äidin kutoman pellavaliinan päälle isältä saamani patinoituneen, 5-sakaraisen kynttilänjalan ja siihen valkoiset kynttilät.  

Enkelikelloon ei löydy kynttilöitä, ehkä kyläkaupassa voisi olla.  Jos ei, niin laitan lasimaljakkoon joulupalloja.

Sitten suljen maalarinteipillä laatikon. En muista sen kaikkea sisältöä, mutten halua penkoa enempää.

Joulun jälkeen pääsen vähemmällä.

♪ ♫ ♫ 

Joulukuu 18

Postin ja postinkulun kanssa on nykyään niin ja näin. 

Menee vain huonompaan suuntaan.

Ei sillä, että olisin huolissani kirjeen perillemenosta Korvatunturille, vaan muista syistä meinaan boikotoida postia. 

En ole kirjoittanut Joulupukille. Nyt en myöskään lähettele kenellekään joulukortteja, paitsi ihan muutaman.

Meinaan käyttää vallan sähköpostia ja WhatsAppia siihen tarkoitukseen. On vielä hyvää aikaa saada otettua joulukorttimainen kuva, josta muokata omanlainen joulutervehdys.

Kylällä ei ole postia, tosin kirjeitä voi laittaa postin mukaan menemään omasta postilaatikostakin, kun on postimerkki valmiiksi liimattuna ja keltainen merkkilaatta laatikon reunassa kertomassa postinjakajalle, että huomaa ottaa sieltä lähtevän postin.

Mutta jos tulee paketti, sen joutuu hakemaan melkoisen kaukaa.

♪♪♪

Joulukuu 17

Taas porot ajatuksissani!

Oikeastaan poronkellot, ne ovat niin kaunisäänisiä.

Kesällä marjastaessa on ihanaa suoristaa selkäänsä ja jäädä kuuntelemaan kellon kilkatusta. Silmä alkaa tähyillä, missä itse poro on.

Hetki katsellaan toisiamme, sitten poro kääntyy ja lähtee kello kilisten vaaran rinnettä alaspäin.  Pysähtyy, vilkaisee taakseen, pysähtyy uudelleen ennen kuin katoaa puiden sekaan.

Mieluisa kohtaaminen.  

Laulussa lauletaan – ”siellä, missä poronkello kalkattaa,  siell`on Joulupukin maa”.  Siis täälläkin nämä marjamaat ovat Joulupukin maata.

Tuskin minä näen aattona Pukkia poroineen meidän pihassa. Huristaa vain tienhaarasta täyttä vauhtia ohi.

                     

Jos tuolloin pihaan tepsuttelisi poro, olisi se elävä joulukortti.  Vielä jos saisin sen ikuistettua tiedostoihini, jo liiankin täydellistä.

♪ ♪ ♪

Joulukuu 16

Joulukiireitä en kaipaa, enkä päästä niitä tulemaan tähän huusholliin. 

Mukavampaa on retki laavutulille nokipannukahvittelemaan.

Työvuosien aikana meni jouluja, jolloin nukuin joulua edeltävät päivät ja lähdin öiksi työhön. Ei se mukavaa ollut. Ikävästi kiireet joulun alla alkoivat painaa päälle.

Kun ei jaksanut, niin ei jaksanut.

Jos nyt uhkaa kiireet, se on pahasti oma vika. Asioimisten ja tekemisten suunnittelu on heittänyt häränpyllyä. Kaikki aika on omaani ja sitä myös arvostan.

En ahnehdi turhia, ei kaupoissa kiertelyitä, ei joulusiivousurakoita, ei liikoja paistamisia, ei leipomisia - mikä tarkoittaa, ettei pakastinta täyteen.

Minussa asuu hupsu jouluihminen, joka on kuin kaamoshämärä, mielenlaatu, joulukukka, palava kynttilä pöydällä.     

♪♪♪

Joulukuu 15

Tauti ei kysy lupaa. Se vaan iskee.

Vuosiin en ole flunssan kourissa kärvistellytkään. Olin unohtunut mokoman riesan, kun aivastuttaa yhtenään ja nenä vuotaa, vaikka juuri sai niistettyä. 

Tiheään yskittääkin.

Petiä olen pidellyt päivän. Pitikin eilen innostua kuutamoa kuvaamaan, vaikka flunssa teki jo tuloaan.

Kuutamo oli kuin ennen vanhaan, kalvakan kirkas ennen kello iltapäivän neljää. Pakkasta – 27, siis liki arktiset olot ja hulluuksissani lähdin ulos.

Tyhmästä päästä kärsii nyt koko kroppa. Myös kamera, joka hyytyi mokoma. Onneksi selvisi minua paremmin.

Takaisku sekin, etten voinut lähteä eilisiltaiseen kirkkokonserttiin, vaikka olin siitä etukäteen iloinnut.

Parempi kuitenkin näin, että flunssa tuli nyt, eikä jouluna.

♪♪

Joulukuu 14

Aamuun on vielä tunteja. 

En oikeastaan ole hereillä, mutta nukkumisestakaan ei tule mitään. Nousen jalkeille ja kurkistan, miltä ulkona näyttää.

Taivas on täydessä tähdessä ja täysikuu saa aikaan viiltävän teräviä varjoja pitkin pihaa. Värisyttää. Paljaissa säärissä tuntuu ilkeän viileältä.  

Pakkasmittaria vilkaisemattakin tiedän, että ulkona on kylmää.

Kuu pystyy herättämään, muttei Nukku-Matti pitämään unten mailla. Kuu-ukko osaa viekoitella.

Pukeudun ja hiivin hiljaa pakkaseen.
Ovi napsahtaa.

Öinen pihapiiri näyttää aavemaiselta. Kun seison paikallani, on hiiren hiljaista, mutta kävellessä jalan alla narskuu pakkaslumi.

Mökin ikkunasta näkyvä hento yövalo on ainoa väri kalpeassa yössä.

Aamu ei ole vieläkään herännyt, kun kömmin takaisin peiton alle.

♫ ♪♪

Joulukuu 13

Joulun alusaika on tonttujen aikaa, mutta liikkuu niitä muulloinkin, eikä kaukaa tarvitse hakea.

Minäkin tonttuilen riittävästi. 

Jo kansakouluajan joulukuvaelmissakin minulle lankesivat tontturoolit.

Eipä sillä. Uskon satuihin, myös tonttuihin. Uskon, että ne kuljeskelevat pihapiirissä pitäen kotia silmällä. Suotta ei niistä ole tehty niin paljon joululauluja.

Yksi rakkaimmista joululauluista on minulle juuri Tonttu. Myös tähän liittyy muisto.

Oli Nuutinpäivän ilta ja oma pikku nuuttipukkini ansaitsi kaikki nuuttipukeille varatut namit, kun lauloi äidilleen ”Tontun”.  Osasi koko pitkän laulun alusta loppuun ja sai vilpittömän ihailuni ja namit.

"Tonttu"tuo mieleen yhä tuon hetken. Minun tarvitsee vain sulkea silmät, niin siirryn ajassa taaksepäin  yli kolmekymmentä vuotta.

♪♫♪

Joulukuu 12

Kireän pakkasen aikana jäädytin kokeeksi pari jäälyhtyä.

Epäonnistuin pahasti, jäätyivät umpeen.

Vuosi sitten turvauduin kaupan muovisiin lyhtykupuihin. Tuikut loistavat myös niistä kauniisti pimenevään iltaan ja mustaan yöhön. Kuitenkin jäisistä, itse tehdyistä tuikkii kynttilän liekki ehkä pehmeämmin, kuin kutsuen - katso minua hetki, valoni juuri sinulle.

Uusi jäädytys onnistui paremmin. Nyt lyhtyjä on pihassa 15 ehjää ja kaunista. Meille on tulossa mitä tunnelmallisin jouluvalaistus.

 

En ole koskaan jouluvalaissut pihaa ylellisesti. Tykkään pikemmin, että vähä on paljon. Tietenkin tupaan kaipaan kuusta kynttilöineen, mutta se ei millään mahdu.

Jouluviikolla on kuusta jäljellä enää sirppi, mutta selkeänä pakkasyönä se valaisee hyvin lisänään miljardit tähdet.

♫ ♫♪

Joulukuu 11

Ostin Kylän puurojuhlassa vitosella viisi arpaa. 

Sen puolesta voin huoletta ostella arpoja, ettei ennen ole tarvinnut voittojen kanssa kotiin tulla.

Vuosi sitten hääräsin riisipuuroa keittämässä. Nyt tulin valmiille.

Puuro maistui, sekahedelmäsoppa myös. Sitten vielä kupillinen kahvia ja joulutorttu.

Myös joulupukki oli lähtenyt kyläläisiä tervehtimään ja joutui lasten piirittämäksi heti laskettuaan lahjasäkin lattialle.

Ennen Kauneimpia joululauluja oli arvonta.

Uskomatonta, mutta totta, että voitin neljällä arvallani. Tuli villasukat, kirja, kynttilänjalka ja hiihtokeskushotellin aterialahjakortti. Olo oli vähintään pöllämystynyt.

Varpunen jouluaamuna kirvoitti entistäkin herkemmästi silmät kostumaan.  

Vielä kotona oli vaikeaa keskittyä telkkarin Joulukalenteriin. Vaikka tonttu Toljander on joulukalentereineen historiaa, niin osaapa tämä uusikin koukuttaa. 

♪♫

Joulukuu 10

yö Valkoinen poro on saanut erikoispaikan minun sydämessäni.

Olisi ihanuus istahtaa sellaisen vetämään pulkkaan! Melkoinen haave, mutta toiveiden listallani se on! Tosin en koskaan, en missään ole nähnyt valkoista poroa valjaissaan.

Omat poroajeluni ovat olleet lyhyitä, on vain kierretty pikkuista metsälenkkiä. Ei porolle mieluista, eikä minunkaan mielestäni ”oikeaa” poroajelua, mutta kelvannut paremman puutteessa.

Kerrallinen porokisa oli vauhdikas. Siinä ”oma” poroni kiri parivoittoon ja tienasi minulle poro-ohjastuskortin. Tapahtumasta saatu mitali roikkuu seinällä.

Mitä olisi Koillismaa ilman poroja? 

Pettymys turistille.  Moni manaa äkkiarvaamattomia elikoita liikenteessä. Heidän mielestään poro on parasta käristyksenä pottumuusin ja puolukoiden kanssa.

Toivottavasti Joulupukin Petteri jaksaa rehkiä aattona raskaan työkeikkansa.kkasyö 

♪ ♫

Joulukuu 9

Vuoden vaihteessa tulee täyteen kymmenen vuotta, kun jäin eläkkeelle.

Ei parane ajatella tuollaista aikamäärää eteenpäin, mutta taaksepäin katsottuna vuodet ovat vain hujaus.

Tekemistä on riittänyt, mutta rajoitteitakin on ruvennut ilmaantumaan. Näiden vuosien aikana on tullut harvinaisen selväksi, että syrjässä ”kaikesta” pitäisi pysyä omatoimisena ja terveenä. Palveluiden saaminen saattaa olla ison kiven takana.
Ainakin maailman meno kulkee siihen valitettavaan suuntaan.

Koetan pitää mielessä – kunnossa kaiken ikää. Miten pitkään sillä pärjää, aika näyttää.

Tuleva joulu on kuudes näissä vaaramaisemissa. Kenties olisi aika retkeilyjoululle. Millaista olisi viettää osa juhlapyhistä autiotuvalla? Hiihtää sinne, istuskella iltaa kynttilöiden valossa ja tuijotella kaminassa palavaa ja rätisevää puuta.

♫ ♪

Joulukuu 8

Päivien kunto-ohjelmaa on reipas lumenluonti. 

Tässä vaiheessa talvea kolaan pihaa mahdollisemman laajalti. Ennestään tiedän, että tila loppuu kuitenkin ennen pitkää.

Vallit ovat ruvenneet jo kasvamaan ja minulle lumen työntäminen niiden yli liki mahdottomuus. Vaan  talvella pitää lunta olla!

Ikävä ongelmani on nipottaa lumitöistä. 

Ei niin, etteivätkö ne minulle maistuisi, vaan siitä, että vallien reunat pitää olla niin tiptop.  Muuten silmäni alkaa sairastaa.

Pahinta on - kehtaanko edes mainita – että minä pöljä saatan käydä parsimassa Miehen lumenluontia, eikä siitä hyvää seuraa.

Puukasat ovat vielä metsässä. Lumen paksuus alkaa riittää, että ne voisi moottorikelkan ja reen kanssa ajaa sirkkelöintipaikalle.

Siinä kunto-ohjelmalle jatko-osa.

♫ ♫

Joulukuu 7

Punatulkku ja kauralyhde. 

Se pari on monessa joulukortissa.

 Karsikonperälläkin punatulkut käyvät lounastamassa lintulaudoilla.  Viihtyvät talitinttien ja hömötiaisten seurassa. Tietysti aina ilmenee jotain nahistelua.

Oravat eivät hätyyttele tulkkuja, vaikka antavat kipakoita lähtöjä närheille ja harakoille.

Harakka on melkoinen vekkuli, jos se ei saa syödä rauhassa, niin ei anna sitä oravankaan tehdä. Pomppii takaa päin ja nyppää nokallaan oravan pörröhännästä. Saattaa jopa toistaa kiusantekoaan lukemattomia kertoja, kunnes jompikumpi väsyy.

Tai minä väsyn seuraamaan nahistelua.

                                                                     

Lintujen ruoka-avustus toimii. Joskus ollut jopa pakko lähteä hakemaan linnunsiemeniä 70 kilometrin päästä, kun ei lähempää saanut.

 Kun on aloittanut syksyllä ruokinnan, ei passaa lopettaa ennen keväthankien sulamista.

     

♪ ♪ 

Joulukuu 6

On juhlapäivä. 

Suomi täyttää 99 vuotta ja minä toivotan onnea.

Kallis on ollut itsenäisyytemme hinta. Vasta katselin  sodassa kaatuneiden muistotaulua ja miten monen alle kaksikymmenvuotiaan nuorukaisenkin nimi siellä oli. 

He ovat antaneet arvokkaimman lahjan, että me saimme pitää Suomen itsenäisenä.  Arvostan ja kunnioitan.

Syksyllä käsiini osui laatta, jossa oli teksti : Kotikuusi. istutettu vuonna 1967. Tuolloin Suomi oli viisikymmenvuotias.

 Kuusi on jo aikaa jouduttu kaatamaan sähkölinjan alta, vain laatta on muistona.

Minä aion istuttaa ensi keväänä Suomelle 100- vuotislahjaksi kuusen. Tietysti hankin myös asiallisen laatan, johon kuusen tiedot.

Minkälainen onkaan maailma puolen vuosisadan päästä? Mahtaako kuuseni olla pystyssä vielä  2117?          

♪ ♪ ♫

Joulukuu 5

Syksy oli kaunis ja sitä kesti. 

Talventulo vain viivytteli tai paremminkin lumentulo. Pakkaset kyllä jäädyttivät vedet ja meidät verkot veteen. Onneksi ne saatiin raavittua ylös, mutta verkkokalastus sai nolon lopun.

Pikku hiljaa tuli maakin valkeaksi. Näytti hetken oikealta talvelta, mutta ei.  Kohta taas maan kamara suli lähes mustaksi. Räntä ja vesi vuorottelivat.

Täällä on nyt uudet lumet ja reippaat lumityöt tehty pari kertaa. Pakkanen napsahti kireimmillään eilen -28 asteeseen. Hengitys höyrysi ja rillit vetivät kot`sillään huuruun, kun ovesta astui ulos.

Ladut odottavat hiihtäjää, lumimetsä lumikenkäkävelijää, joka reppu selässä suuntaa kulkunsa laavulle keittämään nokipannukahvia ja vartoilemaan, josko kuukkeli ilmestyisi jakamaan eväitä.

♪ ♫