Piikkilankaa ja pajuja. Niitä piisaa vanhoilla peltosaroilla. Paju ahneuksissaan valtaa kesä kesältä lisää tilaa. Jos pensaikko ei pääse levenemään, niin se kasvaa korkeutta. Sitten hontelot pitkät vesat kaatuvat ja joka silmusta alkaa työntyä uutta vesaa.
Piikkilangalla sen sijaan menee huonommin. Harmittavasti sitä on jäänyt nyt jo lahoihin aidantolppiin ja maahan ruostumaan, vaikka paljon on kerätty pois.
Aiemmin karjan laidun rajattiin piikkilanka-aidalla. Nyttemmin sen käyttö tässä tarkoituksessa on kielletty, mutta se oli silloin, kun ei ollut vielä sähköistä paimenpoikaa.
Minä selätän marraskuuta repimällä noin viisikymmentä vuotta sitten pystytettyjä piikkilankoja. Ruoste ei ole niitä tarpeeksi raiskannut, sivuleikkurit tarvitsen, että saan poikki. Paikoin osa langasta jää maahan, kun on niin syvälle painunut. Sinne jääköön, Siellä se ei vahingoita eläimiä, enkä minä telo siihen kinttujani. Kaipa lopulta ruostuu tarpeeksi ja hajoaa, rautaa kun on.
Työn touhussa ajatukseni vaeltavat joskus hyvinkin kaukana. Ovat siirtäneet minut välillä lapsuuteen asti. Tyttösenä oli niin vaivatonta pujahtaa kahden piikkilangan välistä pellolle ja sieltä takaisin, vaikka veräjä olisi ollut ihan vieressä. Lapsena oli lapsen kiireet. Monet naarmut sain piikeistä sääriin ja selän puolelle, Taisi kolttukin mennä palkeenkielille. Aina ei muistanut kahmaista helmoja kouraan työntyessä aidan läpi.
Nyt on riittämiin piikkilankaa askarteluun, Vielä en tiedä, mitä niistä tekisin. Pieni pala historiaa on tässä sykkyrällä koivun kylkeä vasten.
Olen nähnyt metsässä valtavat kerät kerättyä piikkilankaa. Tuli vaan mieleen, että jotkut siitä osaisivat taiteilla jotain hienoa.
VastaaPoistaEihän piikkilankoja tullut kerättyä, kun maaseudun pientilat autioituivat, karja pistetttiin pois ja laidunmaat jäivät hylyn haltuun.
PoistaTuo onkin valtavan hieno homma kerätä niitä pois. Hyvä sinä! Ja jos vielä niistä syntyisi joku kaunis juttu. Mie ainakin kiinnittäisin niihin valot, kun ne on ensin aseteltu - johonkin... jotenkin... Sulla on muuten todella kaunis syystalvinen maisema otsakekuvana :)
PoistaJotain pientä valoa minäkin olen ajatellut, kunhan tosiaan saisin piikkilangan ensin mieleiseen malliin.
PoistaKiitos minun bannerikuvan tykkäämisestä. Kuvan otin alkusyksystä just tulleen lumen jälkeen. Se on joelta minun lemppari virvelöintipaikan yläpuolelta. Kesällä jäi noiden kiven lähelle heti nivan alapuolelle minun paras viehe. Arvaa, harmittiko?
Piikkilanka soveltuu tosiaan askarteluun, niistähän saa vaikka kukka-amppeleita.
VastaaPoistaMinäkin muistan lapsuuden piikkilanka-aidat. Usein jäi hiustuppo piikkilankaan, kun kumarruttiin aidan alta.
Jonkinmoista askartelua meinasin kokeilla.
PoistaAi, sinullakin jäi hiuksia piikkeihin. Unohdin itse kertoa, miten oskus oli työ ja tuska saada tukkaansa irti piikeistä.
Näitä jäänteitä on vielä paljon, ne ovat petollisia, niitä ei huomaa risukosta ja sitten on nokialaisessa viilto. Hyvä kun selätät marraskuuta keräilijänä :)
VastaaPoistaNo niin, tulipa tässä äskettäin itsellekin reikä saappaaseen. Harmitti.
PoistaKatoavaa kansanperinnettä, joka ilmeisesti sietääkin luonnosta kadota. Ihmeen kestävää se kuitenkin raudaksi on! Sydämiähän siitä ;)
VastaaPoistaPajukot kuulostavat juuri passeleilta honkkeleilta punontaan :)
Mukavia aikamatkoja!
Varmasti joutaa pois..
PoistaKyllä nää paksurunkoiset vuosien ikäiset pajut ei sovellu punontaan, mutta ensi kesänä alkaa taatusti vahva vesakasvu.
Hyvä kun keräät pois itseäsi ja elämiä raapimasta. Älä kuitenkaan heitä pois, ennen kuin hoksaat, minkä risulinnun siitä tekisi. Selvää taideainesta.
VastaaPoistaMinulla on mielenpohjalla muisto hätäisestä paosta piikkilangan alta, kun poikien kiusaama hevonen tuli täyttä laukkaa kohti; vieläkin vatsanpohjasta kouristaa.
Arvelinkin, että monella saattaa olla omakohtaista tuntumaa piikkilankaan. Se oli niin tavallinen aitalanka.
PoistaMuistan hyvin piikkilanka-aidat lapsuudesta...
VastaaPoistaOlen nähnyt kuvia blogimaailmassa ruostuneesta piikkilangasta tehdyistä kransseista, ovat upeita.
Noita kransseja minäkin olen ajatellut tekeväni.
PoistaMukavia lapsuusmuistoja monelle nuo piikkilangat. Itse taidan olla sitä sukupolvea, kun oli jo ne sähköiset systeemit. Toki meilläkin törmäsi aikoinaan vanhoihin piikkilankajäämiin ja onhan sitä itsekkin joskus jotkut pöksyt niihin repinyt. :D
VastaaPoistaTaitaa meistä useampien muistot piikkilangoista olla, että on niihin tavalla tai toisella satuttanut itsensä.
Poistamukavia...??
PoistaAina kun piikkilangasta puhutaan, menen ajatuksissani pellolle kellarinmäkeen. Oli hankikanto, kun lähdin kaverini kanssa mäenlaskuun vesikelkalla. Kävimme kumpikiin istumaan vesikelkkaan - minä etummaisena. Emme arvanneet, että kelkka kiidättaisi meidät piikkilanka-aitaan asti. Minun talvihattuni tupsu jäi kiinni piikkilankaan ja Ritvalle tuli nirhama ohimoon, kun sujahdimme aidasta läpi. Siihen loppui mäenlasku.
VastaaPoistaPiri
Hurja mäenlasku. Onneksi ei käynyt pahemmin.
PoistaPiikkilanka saa kipeää jälkeä aikaan jollei sitä huomaa pöheliköstä.
VastaaPoistaHyvä jos löytyy uusiokäyttöä vanhalle piikkilangalle.
Mieleeni tuli Jeesuksen orjantappurakruunu katsoessani kuvaasi.
Ikävää jälkeä tulee, kun kunnolla esim. kaatuu metsässä liikkuessaan vanhaan piikkilankaan. Maahan pudonneena ne on huomaamattomia.
PoistaNiin- vähän samaan tapaan Jeesusken orjantappurakruuussakin piikit sojottivat.
Samantapaisia muistoja täälläkin!
VastaaPoistaOvat aika vaarallisia kun niitä on ihan metsissäkin, luulisi hirvien ja isompien eläinten telovan itseään niihin.
Askarteluun varmasti oivallisia niistähän on tehty sydänkransseja ja vaikka mitä.
Ikäviä ovat, kuka tahansa niihin itseään teloo. Pois revin, mitä saan. Askartelua kokeilen, mutta aika jämäkkää on. Tiedä häntä, miten taipuu min hyppysissä.
PoistaPiikkilanka on kamalaa!! Ketä varten sitä...?
VastaaPoistaKuopuksella rki vielä aikuisena kun pikkulankaa puutarhamme (!!) ympärillä....
arpi vielä
PoistaPiikkilanka on ikuista. Tekee kiusaa vielä vuosikymmeniä vanhana. Niin monet kerrat siitä on tullut naarmuja.
VastaaPoistaIkuiselta se vaikuttaa, kun on vielä muutaman kymmenen vuoden jälkeen kovassa iskussa.
PoistaOnhan se nykyajan sähköistetty suora lanka ilman piikkejä on tosiaan eläimelle inhimillisempi. Tuossa tuli aikoinaan joskus rumaa jälkeä. Itsellänikin on lapsuudesta tuollaisesta arpi vieläkin, lähes 40 vuoden takaa. Mutta hieno muisto ja kuva menneiltä ajoilta! Olehan varovainen jos tuollaista käsittelet!
VastaaPoistaRukkaset kädessä minä väkälankaa revin, ei ole nyt sattunut vahonkoja paitsi saappaille. Tuli reikä.
PoistaKommentteja lukiessani olen huomannut, että melko monella on omakohtaista kokemusta noista menneen ajan aitalangoista.
Oletpa kamalia kuvia ottanut piikkilangoista ja hyvä olet, kun niitä pois korjaat. Minä vihaan piikkilankaa! Olisi ollut hyvä, kun olisi voitu siirtyä riukuaidoista sähköpaimeniin ilman tuota piikkilanka-aikaa. Omia naarmujani en muista, mutta ne hirveät nännivauriot, joita lehmät saivat ja ne potkut, joita sain, kun yritin niitä lypsää. Sanoin sitten isännälle, että jos piikkilanka ei lähde, lähtee emäntä! (Otin riskin, kun olin aika nuori vielä!) Tehkää vaan kranssejanne, minä en niissä mitään kaunista näe, enkä yhtään sääli, vaikka saisitte naarmuja niitä vääntäessänne!! Saisi jonkun vyyhdin museon seinälle jättää, muuten voisi mokoma vaipua "sukupuuttoon." Tulee vielä mieleen Hitler ja keskitysleiritkin.
VastaaPoistaKamalasta saa vain kamalalia kuvia. Toki osaavissa käsissä piikkilangasta voi muotoutua ihan nättiä kranssia, jossa on tietty muutakin kuin vain väkälankaa. Minä en osaa tehdä, vaikka meinaan yrittää kuitenkin.
PoistaTuosta keskitysleiriajatuksesta, niin minun pojanpoika tuumasi ykskantaan nähdessään piikkilankakiepin koivun kupeella, - Taitaa tää olla joku Auschwitz, kun hänen piti olla pajutalkoissa muiden mukana.
Aikanaan piikkilanka oli mainio keksintö, mutta hitsin vaarallinen se oli jo silloin.
VastaaPoistaOnneksi piikkilanka-aika on ohitse ja toiset innovaatiot ovat porhaltaneet sen ohitse.
Tsemppiä piikkilanka-aita projektiin.
Kiitos tsempistä. Hommaa piisaa.
PoistaTuo on tosi tärkeää poistaa piikkilankoja, etteivät eläimet satuta itseään niihin. Vanhoissa asuinpaikoissa niitä näkee täälläkin toisinaan.
VastaaPoistaJotkut ovat tehneet rautalangasta komeitakin sisustusjuttuja esim. valaisimiin sun muuhun. Kiinnostuksella jään odottamaan, mitä sinä keksit.
Minä luulen, että piikkilankaa on vielä tuhottoman paljon luonnossa. Osa tietysti jo maassa niin syvällä, ettei vahingoita ketään, mutta osa vielä puolen metrin korkeudella aidantolpassa kiinni. Ne on pahoja.
PoistaItseänikin kiinnosta, saanko mitään aikaseksi repimistäni piikkilangoista.
Monet naarmut ja hameenhelmojen ratkeamiset ovat minunkin lapsuudessani syntyneet piikkilangoista!
VastaaPoistaJa hyvä sinä, kun ne ruostuneet siellä keräät pois, niin pitäisi joka paikassa tehdä.
Niitä todellakin voi käyttää vaikka mihin!Niistä voi tehdä kransseja, laittaa niihin jouluvaloja, ja, ja, ja, siihenkö nyt ideani loppuivatkin.hi!
Mutta netistä löytyy enemmän.
Hyvää marraskuista viikonloppua sulle!
Samalaisia ovat muistosi. Hi, olisit vaan jatkanut listaa, mihin kaikkeen voisin hyödyntää mokomaa lankaa.
PoistaVanhat piikkilanka-aidat ovat kyllä harmittavia muistomerkkejä ja aika paljon niitä on jäänyt luontoon, kun peltojen paikat ovat muuttuneet ja metsittyneet. Kunnioituksella ajattelen uurastustasi ja muistan itsekin lapsuuden pikkilanka-aidat, aina jäi mekosta pala aitaan kun kiireessä piti oikoa. Piikkilanka-aita oli romahtanut kerran hevosten kahluupaikallekin ja siellä minä kakarana tärväsin koipeni ja muistan myös hevosen, joka hyppäsi kuolettavasti piikkilanka-aitaan ja repi pahasti itsensä. Se muisto ei ikinä unohdu eikä hevosen tuskanhuuto kuumassa kesässä.
VastaaPoistaYstävättäreni on tehnyt myös paljon töitä saman asian eteen ja lisäksi öysännyt vanhat minkinkopitkin, joissa niissäkin häkkiosassa paljon jätettä, joka rumentaa maisemaa, lautahan lahoaa pikkuhiljaa, mutta häkkiosat eivät ja naulojakin niissä on aika paljon. Kyllä se työstä käy, mutta lopputulos on kyllä kunnioitettava.
Sinulla on todella ikävät piikkilankamuistot. Omani jäävät vain naarmuihin ja mekon palkeenkieliin.
PoistaPieni on se osa, minkä minä tässä marraskuun selätyksessäni nyhdän lankaa pellon laidalta pois.
Todella - työstä kyllä käy.
Kuvasi on kuin vertauskuva elämästä, joskus se tuollaiselta vaikuttaa. Monia muistoja on piikkilangoista itselläkin. Joku ikuinen arpikin kämmenessä, kun rajavyöhykkeellä kompastuin sodanaikaisiin piikkilankoihin. Mutta totta tosiaan, piikkilangassa on myös nostalgiaa, ajasta, joka meni jo, lehmistä, maalaiselämästä, kiireettömyydestä, kesistä, jolloin paistoi aurinko aina....
VastaaPoistaTotta, piikkilangalla on oma historiansa. Kyllä sitä käytetään jossain päin maailmaa vieläkin. Aika monella meistä on omia kokemuksia siitä.
PoistaHyvää työtä teet ja taitaa se olla välillä mukavaakin? Piikkilankojen välistä kulkeminen on taitolaji ja meidän lapsuudessa oli todellakin mekkoja eikä pitkiä housuja : )
VastaaPoistaEi ollenkaan hassumpaa työtä. Tätä paju-piikkilanka-metsänraivausprojektia sanonkin tämän hetken kuntosalikseni. Toimii hyvin.
PoistaAika hyvin sanottu - taitolaji.
Minulla on ikuinen muisto piikilangasta vasemman käden etusormessa. Yritin lammaslaituminen aidanraosta ottaa kiinni karitsan turkista. Iso arpi siksi, ettei haavaa hoidettu. En uskaltanut näyttää sitä äidille, vaan kuljin nenäliina (likainen) sormen ympäri sykkyrällä ja kuuntelin jomotusta... Tuommoisiin muistoihin vei tämä postauksesi.
VastaaPoistaOn meillä muistomme piikkilangasta! Minuakin pelotti, kun mekko oli mennyt rikki. Tiesin, että toruja tulee.
PoistaVoi, muistan itsekin, kun lapsena Pohjanmaan mummolassa pujahdettiin piikkilankojen välistä lehmiä katsomaan ja joskus van oikaistiin laidunten poikki.
VastaaPoistaPiikkilangasta saa hyvää askartelumateriaalia. Tosin sillä on omat haasteensa.
Niinpä, haasteellista on kokeilla askartelua repimistään vanhoista riesan kappaleista.
PoistaMeilläkin on isot kerät piikkilankaa sisälle puimalaan piilotettuna.Olen nähnyt komeita töitä mitä piikkilangasta on tehty en ole vaan saanut aikaan tehdä niistä mitään.Nyt sinullakin on materiaalija kransseihin ja vaikka mihin.Hyvä että jaksat kerätä lankoja ja rankoja.Mukavaa hommaa.Lapsuusmuistot minullakin piikkilangasta on samoja kun uillakin kirjoittaneilla.
VastaaPoistaSurffailin etsien inspiksiä mahdolliseen piikkilanka-askarteluuni. Saas nähä, tulleeko mittään.
PoistaKoetahan sinäkin työstää ne puimalaan piilotetut.
Ruostuneella piikkilangalla on muisti, joka siirtää katkojansa lapsuuteen;)
VastaaPoistaNoin juuri on. Puit yhteenvedoksi monen kommentoijan ajatukset ja tuloksena on hieno ajatelma.
PoistaLöysin tämän mielenkiintoisen blogisi ja liityin saman tien lukijoihin. Kiitos kauniista kuvista ja kiinnostavista aiheista. Jatka samaan malliin, jään seuraamaan.
VastaaPoistaKiitos sanoistasi.Olin aikeissa tulla moikkaamaan, mutten osannut.
PoistaPeikko miettii, mihin piikkilankaa käytetään, jollei siitä enää tehdä aitoja eläimille... ehkä sillä aidataan ihmisiä.
VastaaPoistaEi sitä varmaan enää meiän maassa käytetä paljo mihinkään. Sotakuvissa näkee piikkilankaesteistä, siis ihmisiä aidataan.
PoistaRunsaasti oletkin löytänyt piikkilankaa luonnosta. Suuria piikkilankavyyhtejä meilläpäin laitettiin yhteen aikaa metallinkeräyslavalle. En tiedä onko lankasi ohutta vai paksua laatua. Se mitä minä väänsin, oli aivan liian paksua ja työlästä käsiteltävää. Monenlaisia juttuja piikkilangasta olen nähnyt ja kranssit ovat aika monen mielestä Jeeskusen orjantappurakruunuja liiaksi muistuttavia. Muuten, galvanoitu piikkilanka ei ota ruostetta kovin helposti. Oikein vanha ruostunut piikkilanka on yleensä sitten niin haurasta, että siitä ei sen takia saa kovin tiukkoja mutkia väännettyä. Jään odottelemaan, mitä hienoa keksit langastasi :-)
VastaaPoistaPaljon on väkälankaa tosiaan revitty luonnosta pois. Galvanoitua on, mutta vuosien saatossa maahan pudonnut osa on osin ruosteessa ja katkeilevaa, aidanseipäissä tiukasti kiinni oleva sen sijaan melko jämäkkää. Tuskin mitää taidetyötyötä saan tehdyksi, sen verran kokeilin.
PoistaPaljon ikäviä muistoja piikkilangoista on minullakin;/
VastaaPoistaUseat lehmät repivät niihin vetimensä, joita oli sitten kanyylien kanssa lypsettävä... YKsi lehmä teki saman homman vieläpä kahteen kertaan, siitä tuli vuotava vedin!
Sähköpaimenlanka oli ihan riittävä aitaan, kun vanhingoista viisastuimme...
Kiitos sinulle ahkeralle, Aimarii! ♥♥
Eipä taida olla minulla uusia muuistoja, kun moni on jo samalaisen kertonut. Meillä niitä on Mummolasta, maalta. Miksei niitä voisi myös keriä tiukoiksi palloiksi, kuten villalankaa ja sitten ulos johonkin pajukoriin. Tyylin "Junk Garden" koristelua. Lämpöiset ei- lumiset terveiseni sinulle!
VastaaPoistaAikas taiteelliset pikkilankakuvat :) askarteluun minäkin käyttäisin, omakohtaisia kokemuksia ei ole :)
VastaaPoista