Marraskuu selätys meneillään

Marraskuu on lähtenyt vaudikkaasti etenemään.
Minunkin osaltani. Vaikka ensilumi suli, ei marraskuu ole saanut ainakaan toistaiseksi harmaita kasvoja. Kuura on koristellut luontoa. Harvoina päivinä sää on jaksanut lämmetä edes plussan puolelle. Tänään odotin näkeväni jopa lumensydämiä, sillä niin kipakasti kylmä nipisteli poskipäitä.

Häikäisevän kirkas auringonpaiste sai silmät sisristelemään. Heleämpää oli kuin konsanaan kesäkuulla.

Nyt selätän marraskuuta samoin eväin, kuin vuosi sitten. Aamupäivän ohjelmana on reilu pari tuntia töitä metsässä. Toinen rupeama myöhemmin päivällä sen mukaan, mitä kroppa tykkää. Onnekseni se on ruvennut vaatimaan tätä aktiviteettiä. Se haluaa lisää loistavaa hyötyliikuntaa.

Paitsi, että peltosarkojen ojanpenkat siistiytyvät vallatomiksi äityneistä pajuista, myös vanhojen piikkilankojen repiminen pois maastosta tuntuu mielekkäältä. Viime syksyn urakointi tällä saralla saa siis jatkoa. Iso kieppi piikkilankaa roikkuu taas koivunoksassa. Vuosi sitten ajattelin värkätä siitä jotain, mutta käyttökelvotonta kamaa on. Taivuttaessa napsahtaa helposti poikki, eikä ihme, kun on ollut säiden kun säiden armoilla ja osaksi maassa ainakin 20 vuotta.

Ennen piikkilanka-aita oli tavallinen, mikäli mieli saada karjansa pysymään määrätyllä alueella tai vaihtoehtoisesti piikkilanka-aidattujen peltojen ulkopuolella. Se oli aikaa ennen sähköisiä paimenia.
Eläimet niihin repivät itseään. Minäkin olen kerran kalareissulla kompastunut piilopiikkilankaan ja saanut saappaani rikki.

Ei marraskuu pelkää ahkeroimista ole. Huvia myös. Ja sitä tarjoaa askartelu. En minä siellä aina saa mitään aikaan, mutta mukavaa on katsella, mitä toiset tekevät. Tosin unisiepparin rakentelin valmiiksi, sillä se tuntui niin omanlaiselta jutulta.

Neuletyöt ovat parasta. Kynttilään tuli ja kutimet esille. Silmiä lepuuttaessa voi katsella hetken sinistä hämärää juuri aavistuksen ennen pimeän laskeutumista, Sukkaa ja lapasta syntyy ja niille löytyy aina tarvitsijoita. Taannoin kävi köpelösti, kun raitasukkien lanka loppui. Myös toinen väri. Sukantarvitsija joutuu valitsemaan neljästä erilaisesta sukasta parin.  Tavallaan piristävää mokoma lankojen loppuminen. Ei onnistunut harakallakaan syöksy sinne, mihin aikoi.

Marraskuu sai riimittelemään. Mihinkä sitä riimi-innostaan pääsee, parasta tehdä sitten marraskuuriimi.

Miksi manata

marraskuuta?

Mukavampi 

mietiskellä mieleisiä.

Myötätuulen

melodia metsässä

minimoi murheet,

muuttaa mälsän

mukavammaksi.

Matkaan mars.

Metsästämään

marraskuun maagisuus,

minkä moni-ilmeinen metsä

mahdollistaa.

Mukaan myös mokkaa. Mahdollisesti mansikkaleivos, makeisiakin!

p.s marraskuun selätys on idis Lepikseltä

Piikkilankaa...

Piikkilankaa ja pajuja. Niitä piisaa vanhoilla peltosaroilla. Paju ahneuksissaan valtaa kesä kesältä lisää tilaa. Jos pensaikko ei pääse levenemään, niin se kasvaa korkeutta. Sitten hontelot pitkät vesat kaatuvat ja joka silmusta alkaa työntyä uutta vesaa.
 Piikkilangalla sen sijaan menee huonommin. Harmittavasti sitä on jäänyt nyt jo lahoihin aidantolppiin ja maahan ruostumaan, vaikka paljon on kerätty pois.

Aiemmin karjan laidun rajattiin  piikkilanka-aidalla. Nyttemmin sen käyttö tässä tarkoituksessa on kielletty, mutta se oli silloin, kun ei ollut vielä sähköistä paimenpoikaa.

Minä selätän marraskuuta repimällä noin viisikymmentä vuotta sitten pystytettyjä piikkilankoja. Ruoste ei ole niitä tarpeeksi raiskannut, sivuleikkurit tarvitsen, että saan poikki. Paikoin osa langasta jää maahan, kun on niin syvälle painunut. Sinne jääköön, Siellä se ei vahingoita eläimiä, enkä minä telo siihen kinttujani. Kaipa lopulta ruostuu tarpeeksi ja hajoaa, rautaa kun on.

Työn touhussa ajatukseni vaeltavat joskus hyvinkin kaukana. Ovat siirtäneet minut välillä lapsuuteen asti. Tyttösenä oli niin vaivatonta pujahtaa kahden piikkilangan välistä pellolle ja sieltä takaisin, vaikka veräjä olisi ollut ihan vieressä. Lapsena oli lapsen kiireet. Monet naarmut sain piikeistä sääriin ja selän puolelle, Taisi kolttukin mennä palkeenkielille. Aina ei muistanut kahmaista helmoja kouraan työntyessä aidan läpi.

Nyt on riittämiin piikkilankaa askarteluun, Vielä en tiedä, mitä niistä tekisin. Pieni pala historiaa on tässä sykkyrällä koivun kylkeä vasten.