Niin kovasti kirjoituttaisi, mutta on pulma, mistä
kirjoittaa. Ei mitään uutta Karsikonperällä sitten taannoisten Ufojuttujen ja
hiihtolenkin.
Ei sytytä, vaikka miten yritän houkutella Pegasostani
sfääreihin. Se ei suostu lentoon, vaan tököttää mielestään kahlittuna pääni
sisällä, vaikken minä sitä tietoisesti kahlitse. Päinvastoin. Yritän parhaani
mukaan maanitella vapauteen erisorttisilla ”porkkanoilla". Ne kuitenkin syö tyhjän paperin kammo
Pegasoksen jäädessä ilman. Missä lymyilee ”Tyhjän paperin nautinto”? Mistä avaimet luovuuteen?
Annan katseeni ja ajatukseni harhailla tavallisesti niin
herkästi kirjoittajaminääni inspiroivalla Kärryvaaran rinteellä, joka ei ole
moneen päivään saanut kunnon aurinkokylpyjä. Auringon säteet eivät ole hipaisseetkaan vaaran
lakea, vaan tylysti ohittaneet sen paksun pilviverhon suojissa. Liekö siinä
syy, miksi ajatukseni eivät synny tekstiksi? Nytkin katseeseeni vastaa vain alastomuuttaan
häpeävä vaaranrinne, joka on sallinut tuulen ravistella puunsa paljaiksi. Kun suljen silmät, niin saan loihdittua näkymät, millaiset kulloinkin haluan.
Häikästyin ja avaan silmät palaten todellisuuteen. Ikkunan takana on sakea lumisade, joka hetki sitten oli vielä harvakseltaan leijailevia, hentoisia lumensydämiä. Haaveillessani maisema muuttui. Ei näy vaaran huippua, näkyy vain uusia lumia tyynenä vastaanottava metsä.
Silmäkulmastani näen vajan seinustalla maastoon kaipaavat
sukset. En halua ymmärtää niiden kutsua eli saavat tänäänkin varrota minua aivan
turhaan. En ole hiihtämistuulelle lainkaan. Olen niin kirjoitustuulella.
Tässä kohtaa mieleen
muistuu alkuviikon reipas hiihtely läpi neitseellisten hankien autiotuvalle. Sitten syksyisten jäiden tulon en ollut
siellä käynytkään. Silloin harmitti, kun kalastuskausi loppui lyhyeen. Nyt autiotuvalla
olisi voinut viivähtää kauemmin, mutta hikeen hiihdetty paidan selkämys tuntui
ilkeältä, etten viitsinyt ruveta tulistelemaan. Toisaalta paita olisi äkkiä
kuivahtanut kamiinan hohkaessa lämpöä, jos olisi tehnyt tulet. Mutta ei ollut makkaraa, ei nokipannua, ei
kuksaa mukana, joten paluumatkalle vaan. Syy näin huonoon varustautumiseen oli
selvä. En uskonut lähtiessä hiihtäväni umpihankea autiotuvalle saakka.
Äkillinen into saada aikaan tekstiä syttyy kohdallani aika ajoin. Parhaillaan kipinää iskee lukulampun alla oleva kirja ”Iso siika”, joka on Maahenki
oy:n kustantama antologia. Kirjan pohjana on Iso siika-kirjoituskilpailu, johon
myös aikanaan osallistuin. Oma kirjoitukseni ei arvosteluraatia sytyttänyt,
mutta kooste palkituista kirjoituksista sytytti etsimään uusia
kirjoituskilpailuja. Minua aktivoi usein mieluinen
annettu aihe, mistä kirjoittaa. Esim. blogimaailmassa oli noin kolme vuotta sitten yhteisvoimin
kirjoitettu tarina, johon useampi bloggaaja kirjoitti jatkoa, myös minä. Työnimenä oli - Tarina kulkee blogistaniassa ja lopputuloksena oli jännä stoori. Muistaako kukaan?
Minun olisi varmaan jo löydettävä aiheeni ihan itse.
Katselen lumisadetta, joka vain jatkuu. Huomisaamuksi on luvassa lumitöitä. Kyllä niitä taas jaksaa. sillä edelliskerrasta on aikaa.
Olihan tässä kirjoitusta ja kivoja kuvia. Minunkin pitäsi kirjoittaa kirjaani eikä vain askarrella kaikenlaista..mutta ei se aina inspiroi.Ja kiertelen muiden blogeissa ja huomaan..piristyn kummasti! On mukavaa katsella kauniita kuvia, lukea toisen ajatuksia ja huokailla saavutuksille, kuin olisi lähellä eikä niin kaukana.Aurinkoiset terveiset Saksan maalta :)
VastaaPoistaNo, juttua tuli lopulta kyllä, mutta keskittyminen oli hiukan kehnoa. Pakkokuulin televison selostusta Falunin kisoista ja se sotki. Hyvää keskittymistä sinulle kirjan kirjoittamiseen.
PoistaKiitos Saksan maan terkkuleista.
Eihän kaikki suju elämässä toiveiden mukaan, valitettavasti!
VastaaPoistaSaattaa silti joskus mennä paremmin kuin osaa toivoa...:)
Hyvää sunnuntaita ja alkavaa viikkoa, aimarii! ♥♥
Eipä suju, ei aina, niin kuin siellä jossain, mikä se nyt oli. Yliyrittämiseksi meni, mutta ehkä seuraavalla kerralla kirjoittamisen aihe on helpommin poimittavissa ja nuusia kuviakin. Nyt ei sää houkuta kuvauskierrokselle.
PoistaSamoin sinulle. ♥
Tuttuhan se on tuo tyhjän paperin (ruudun) kammo. Mutta hyvinhän sinä ruudun täytit. Komeat nuo avaimet. Ja mikä aurinkoinen maisema, oi!
VastaaPoistaKummaa on, miten joskus tyhjä ruutu, tyhjä paperi edessä odottaa ja odottaa siihen jotain ilmestyväksi. Silloin yleensä on parempi siirtyä hetkeksi muihin hommiin, vaikkapa lapioimaan lunta heh, heh. Tänään en tuota temppua viitsinyt tehdä, vaan pakersin.
PoistaAurinkopäivää odotan jo melko kipeästi.
Soljuen sanasi kulki, syntyi mielenkiintoinen blogi postaus.
VastaaPoistaLysti on lukea luontoon tiivis suhteista elon taivalta.
Ymmärrän hyvin tuon innostuksesi, että on annettu aihe johon voi kirjoittaa.
Minullahan on innostus kuvallisessa annettuihin aiheisiin.
Upeita vanhoja avaimia, ihastelen.
Mukavaa uutta viikkoa!
Ehkä yritän mennä siitä, missä aita on matalin, kun haikailen valmiita aiheita, mistä ruveta tekstiä suoltamaan. Paha juttu. Pitää ruveta enemmän uskomaan omaan asiaansa.
PoistaTuon avainnipun kuvasin kerran pizzalla ollessani.
Hyvinhän tuo juttusi soljui ja ajatus juoksi. Vaikka eihän se kukkokaan käskien laula, sanotaan. Kirjoituskin kaipaa kai sitä inspiraatiota, kuten sanotaan maalaamisesta. No en tiiä, tällaisella taivaanrannan maalarin kokemuksella vaan tässä höpisen :)
VastaaPoistaMeillä monen päivän lauha on syönyt lumet melko matalalle ja ladut jäätikölle. Hyviä hiihtokelejä vielä keväthangille toivon sinulle. Malttas vaan se Aurinko paistaa ees osan päivää, mutta kun ei.
Kyllä minun kirjoittamiseni kaipaa suuresti jotain innoketta, että päästä alkuun. Jotenkin luulen, että sinullakin, korttien tekijällä tarvitaan inspis tehdä uusi ja taas uusi kortti.
PoistaEhkä aurinko säästää säteitään keväthangille!
Ei haitannut tyhjän paperin kammo, mukavaa tekstiä kirjoitit. Kauniita kuvia, lukko avaimineen, kaunis luminen maisema ja ihanan houkutteleva autiotupa. Niin pienenä, harmaana, mutta houkuttelevana. Itsekin varmaan usein menisin autiotuvalle istuskelemaan kaminan lämpöön, jos sellaiseen olisi mahdollisuus. Erakko kun luonteeltani olen :-)
VastaaPoistaEtkö sinä koe koskaan sellaista tyhjää tilaa edessäsi, kun ajattelet aloittaa piirtämään uutta, otat kynän käteen, mutta jälkeä ei ala tullakaan? Minulle on liian usein tuttua, että istahdan koneeni ääreen ja tuumaan kirjoittaa sitä taikka tätä, mutta ei synny yhtään mitään.
PoistaErakko olen minäkin, tarvitsen yksinäisyyttä ja tilaa olla itsekseni.
Kovasti viihdyttävää luettavaahan tämä oli, tällainen pohdinta! Siulla on kirjoittamisen taito!
VastaaPoistaLuovuuttahan ei voi millään tapaa pakottaa!
Tein koruja monta vuotta, ihan harrastuksekseni, aina syntyi uusia ideoita. Pohdin mielessäni jonkin tarinan ja tein siihen korun. Sitten se loppui, kaikki ideat vaan katosivat. Vaikka kuinka istuin niitten helmien äärelle, en vaan keksinyt mitään.
Viikko sitten, taas yritin ja yht'äkkiä syntyi idea "Runotyttö-koruun", keksin jopa tarinan. Olin ihan hämmästynyt, joko tämä lukko aukeaa!
Voi sentäs, miten tuntuu lohdulliselta. Jaat täysin tuon tunteen kanssasi, miten tyhjältä tuntuu, kun ideat katoavat. On niin pienestä kiinni, milloin " lamppu" syttyy ja silloin syntyy jotain.
PoistaOnnittelen sinua, lukkosi loksahti auki ja kun se on kerran niin tehnyt, niin se tapahtuu toistekin, kun vain uskoo niin.
Koetan tyytyä olemaan hätistelemättä itseäni.
Sinulla on hieno taito kirjoittaa! Upealla tavalla tuot ajatukseksi esiin. Ihmettelenkin miksi et pärjännyt kirjoituskilpailussa, toivottavasti jatkossa. Jos en olisi ollut niin uusi täällä blogimaailmasa kolme vuotta sitten niin muistaisin varmaan tuon ja olisin saattanut kiinnostua. Toivotaan että se avain löytyy ja lukko aukeaa!
VastaaPoistaKirjoittaminen on niin suosittua ja tuohonkin Iso siika-kirjoituskilpaan oli tullut yli 500 tarinaa. Kyllä sieltä parhaat on valittu antologiaksi, tosin ei omasta mielestä oma kalatarinanikaan huono ollut.
PoistaOlisin laittanut linkin tuohon yhteistarinaan, jota blogissa kirjoitettiin, mutta en muista, missä se on kokonaisuudessaan, vai onko enää missään.
Lukkoa ei saa auki, ellei ole avainta, mutta pitää huolehtia avaimesta.
Kovastihan kirjoitit - ja tosi kivasti kirjoititkin.
VastaaPoistaLuovuus on ja tulee ja iskee jos on tullakseen.
Minä en saisi puoltakaan tekstistäsi aikaseksi, mutta toisaalta minulla ei kirjoittamisen paloa - tiedä onko muutakaan, no kamera on yksi palon aiheuttaja minulla.
Mukavaa uutta viikkoa, toivon tyhjän paperin -syndrooman häviävän, ja tuhat kirjoitus-inspistä iskevän.
Kummallinen asia tuo luovuus on. Ei sitä voi ostaa kaupan hyllyltä, mutta uskon, että sinnikäs harjoittelu voisi auttaa.
PoistaSelvä se, meillä on omimmat alueemme, joilla tunnemme jotain ehkä osaavamme. Sinä olet taitava kameran kanssa. Se on helppo huomata kuvistasi. Olet rajauksen mestarisnaisia.
Ei tämä 'blogipaperi' nyt ainakaan kovin tyhjäksi jäänyt, näin paljon syntyi mietiskelyä aiheesta. Minulla on myös sanat hukassa olleet jo pidemmän aikaa, on kai menossa kuvien kausi. Tai tosiaan sitten tarvii jotain potkua persuksiin ulkopuolelta, kuten se blogitarinakin, taisi olla viimeinen tarinanpätkä, jonka olen kirjoittanut ja senkin pikkupakosta. Ja niin paljon kuin olisi kirjoitettavaa 'puolipakkopullaakin' vaan kun ei, ei pääse alkuun, vaikka kirjoitushalu satunnaisesti olisi iskenytkin.
VastaaPoistaEi jäänyt tyhjäksi, ei, mutta ei myöskään tullut ihan tuosta vaan - tyylillä. Kyllä inspiksen itua piti houkutella.
PoistaKummaa on, miten joskus käy sanojen kanssa, minulla tämä vaihe on kestänyt jo oikeastaan kesästä, syveten ja taas helpottaen, miten kulloinkin.
Kyllä muistan sinun sanataituruutesi. Olen saanut vaikutelman, että tekstisi syntyy tuosta noin vain. On ainakin niin nautinto lukea niitä.
Ei lopeteta inspiksen metsästystä!
Tunnen tunteen. Minulla on pitkään ollut inspiksen puute, haluton näppäilemään mitään. Blogipostaukset ovat harvenneet ja vierailut samoin. Syytän instagramia, se on vienyt kokonaan huomioni. Täytyy yrittää jotkenkuten päästä selville vesille. Joko sitä tai taätä tai jotain muuta.
VastaaPoistaEn ole huomannut, että bloggailusi olisi niin harventunut. Aina sinulta löytyy runo ja kuviesi kera tekstiä. Mutta ei aina voi olla iskussa. Sinulla on pikku pohdintaa, mitä valitset ykköskanavaksesi.
PoistaMinä en ole facebookissa, en instagrammissa just siksi, etten jaa aikaani, sillä tykkään kirjoittaa blogia. Olen monisanainen, harvoin pystyn tiiviistämään, joka sinänsä on taito.
No niin se vaan Pegasos lehahti siivilleen :D Ja kohta kirkas kevätaurinko kirvoittaa vielä korkeammalle. Lämpimiä terkkuja täält!
VastaaPoistaYritys oli ainakin kova ja kyllä Pegasos sitten hopottaen kohosi, vaikkei ihan sfääreihin noussutkaan.
PoistaJahas, enpä vaan tiiä noista kevään aurinkopäivistä, miten käy runoratsulleni. saattaapi pysyä talissaan, sillä just nuo kevään hanget pystyy viekottelemaan minut ja mieleni kirjallisista kauas pois. Terkkulit sinne kaa.
Juttu kulkee kuitenkin ja lumisade jatkuu - ainakin täällä räntää edelleen.
VastaaPoistaOnneksi siellä on vielä hiihtokelit.
Just eilen taisi olla lumisade, joka lukkoa rapsautti raolleen. Lähes koko päivän satoi ja minä koetin houkutella tekstiä koneelle.
PoistaTeidän puolen hiihtosesonki alkaa olla lopuillaan, täällä ehkä paras tulossa. Ne hankikannot, niitä oottelen.
Sujuva ja hieno kerronta tuli ainakin tähän digitaaliseen paperiin. Ehkä se on tämä valon harmaa sävy joka on jatkanut liian kauan ja joka on ainakin itsellä vaikuttanut talvi horroksen pituuteen. Totaallinen inspiraation puute bloggaamiseen ja kuvaamiseen.
VastaaPoistaJos jostain syyllistä haeskelen, niin ehkä se on just nämä jo pitempään jatkuneet harmaat, lauhat päivät. Ne tylsistyttävät, vaikka olen talvi-ihminen, niin rajansa kaikella.
PoistaToivon sinulle innon ja ilon löytymistä kuvaamiseen ja bloggailuun.
Sinulla on taito saada mielenkiintoista tekstiä vaikka luovuuden avaimet olivatkin hetken kateissa... Kuva lukon avaimista on upea!!
VastaaPoistaTosiaan, kyllä minä luovuuden avaimia koetan etsiä. Ne kun löytäisi, niin paljon löytäisi.
PoistaToisaalta uskon, että harjoitus tekee mestarin ja mestaritkin harjoittelevat. Mestaristasoon kirjoittajana on kyllä pitkän pitkän matka ja avaimet ehtii kadota monesti sitä taapertaessa.
Muistan tarinan blogistaniassa, se oli jäännä ja hieno yhteistuotos. Valkoisen paperin kammo on verrattavissa valkoisen kankaan kammoon. Mutta kun jostain aloittaa, niin kammo antautuu ja lopputulos voi olla juuri tällainen mielenkiintoinen tarina. Heh, se siitä kammosta.
VastaaPoistaKiva, sinäkin muistat tuon tarinan. Olitko kirjoittamassa?
PoistaJuurikin noin, valkoisen paperin kammo ulottuu moneen. Alkuun pääseminen on joskus niin iso kynnys, ettei ylitys meinaa onnistua, oli kädessä sakset tai kynä / hiiri.
Kait nuo kammot vaan pitää nujertaa.
Se ristiriita, kun haluaisi, mutta ei pysty, paloa vaan ei ideaa. Tuttua. Tyhjyyden kammo, niin paperilla, näytöllä, kankaalla.
VastaaPoistaOnneksi on huomannut, että siihen kammoon ei kuole. Kun sanat ovat hukassa, voi tarttua silmukoihin, virkata tarinaa eteenpäin
Oletko huomannut tämän kirjoituskilpailun? Vielä on aikaa...!
http://www.robustos.fi/pix/Robustoksen_pienoisromaanin_kirjoituskilpailu.pdf
Minä olen talven aikana tarttunut lumikolaan, kun kirjoittamisideat ovat hukassa. Tai suksinut metsään haistelemaan tuulia.
PoistaKiitos tuosta vinkkilinkistä. En ole huomannut ja kävin siihen tutustumassa.
Meillä alkaa huveta jo lumet. Kaunista on siun maailmassasi. =)
VastaaPoistaMeillä tulee taaskin lisää lunta. Tosin asteet ovat vain hiukan miinuksella. talvi jatkuu, mutta harmaan oloisena.
PoistaTykkään tavasti kirjoittaa, tarina etenee ja nostaa mukavasti mielikuvia, ninkuin tuo autiotorppakin, mie näin siut siellä miettimässä että miks ei oo makkaraa mukana :)
VastaaPoistaTuo autiotupa on niin kiehtova, sinne tekee mieli taivaltaa oli sitten kesä tai talvi, milloin patikoiden, milloin suksella.
PoistaAutiotuvan kaminan tulen loimussa olen tuvan pöydän ääressä monesti kirjoitellut. Kynä ja paperia usein mukana.
Aimarii, I felt as your blog post was a wonderful piece of writing, so therefore, something came of your concern,for lack of story? Even though i cannot always understand the translations, I do get a feeling here of the same thing we all go through from time to time- a creative block, or a lay muse-heehee
VastaaPoistaI enjoy my visits here thank you for sharing! ")
Yes. I tried to tell how difficult is to find sometimes a right feeling and good idea to write. Of course I am not alone with this problem. A lot of yours are sharing these thoughts with me. Thanks to you.
PoistaKyllä vaan yksi ainakin tarinan muistaa ja uskon että se on jossain varmassa tallessa. Oikeastaan sen voisi laittaa esiin, vaikka linkityksiä ei enää voi laittaa, kun osoitteet ovat muuttuneet ja muutama on poissakin jossakin.
VastaaPoistaParasta olisi varmaan laittaa pystyyn uusi tarina :-D
Minulla on kummallisia jaksoja, välillä syntyy runoja, välillä tarinoita, eikä yhtään kuvaa, sitten taas tulee kuvia ihan tulvimalla, kuten nyt. Runojakin sentään tuli kirkasvalolampun loisteessa. Nyt en ole malttanut kirjoittaa, kun aamulla on kiire maalaamaan naamoja. 29 on kyllä aika paljon ja nyt alkaa jo into hiipua, kun on yksi toinen juttu menossa. Siitä kerron myöhemmin.
Anna itsellesi aikaa, kyllä se kohta ryöpsähtää taas...
Kiva, jos sinulla on tuo tarina tallessa. Hiukan muistelin, että juuri sinä olit aloituksen tekijä. Ei olisi ollenkaan hullumpaa, jos joku aloittaisi vastaavanlaisen projektin. Mielelläni minäkin sen tekisin, mutta nuo lukot tekevät kiusaa. En vaan pääse alkuun.
PoistaSinulla on talenttia jakaa niin monelle alueelle, runoilet, kirjoitat, maalaat ja mitä muuta vielä. Inspiraatiokautesi tulevat ilmeisesti sykleittäin, ei kaikkea yhtäaikaa.
Kiitos, koetan olla armollinen itselleni ja odottaa, josko nämä läppärin näppylät alkaisivat taas laulaa.
Hienot kuvat ja tunnelmat. Varsinkin tuo ensimmäinen huh, huh! Aina sanat eivät suostu laukkaamaan niitä latuja joita toivoisimme. Ihailen hiihtämisintoasi, täällä lumet sulivat jääkentiksi joka ei houkuttele enää lasumaan mihinkään.
VastaaPoistaJa hei muistan sen jutun! UUNA aloitti tarinan ja Pitsit tarjosi minulle mahdollisuuden jatkaa omalla tarinalla, se on vieläkin esillä minulla sivupalkissa, vaikka kaikki linkit eivät enää pelitäkään. Ihana juttuhan se oli vaikka silloin ujostelin ottaa siihen osaa, mutta onneksi rupesin. Valokki jatkoi siitä mihin jäin. Mitä jos aloitettaisiin uusi juttu? Tuletko mukaan?
Niin justiinsa, sanat eivät suostu, vaan karkaavat ennen kuin päätyvät tekstiformuun ja sekös osaa jurppia. Hyviä vinkkejä olen saanut, ei kannata hopottaa, vaan odotella kaikessa rauhassa ja puuhastella muuta.
PoistaVahvistit muistiani, Uuna sen tarinan aloittaja oli ja kiehtovan alun kirjoittikin. Tottakai olisin innolla mukaan, jos olisi mahdollista, mutta alulle en osaa semmoista laittaa.
Juuri tuota kadonnutta kirjoitusinspistä haeskelen hiihtelemällä. Meillä on reippaasti lunta, metri varmaan vielä ja lisää parhaillaan sataa.
Ja Uuna oli Usvan nimellä silloin.
VastaaPoistaNiin se oli. Uuna Usvana oli tarinan äiti.
PoistaYou wrote so nice of my writing. Thank you for that and for greetings too. You will get to Volos winter greetings from Finland.
VastaaPoistaMinulla tarinat tulevat unina ja mielikuvina, jotka lähtevät elämään omaa elämäänsä. Eli tarina syntyy päässäni valmiiksi ennen kuin kirjoitan sen.
VastaaPoistaMiten paljon joudut mielessäsi tarinaa muokkaamaan, ennen varsinaista kirjoitusprojketia? Sekö putkahtaa täysin kirjoitusvalmiina? Minä en tahdo edes muistaa aamulla uniani. Toki mielessäni jotain kaavailen, mutta hyvissä ajoin turvaudun kirjoittamiseen. Ns. valmiin työn annan "levätä" ennen kuin otan uudelleen esille. Tiedän kyllä, että paras on hyvän pahin vihollinen.
PoistaSamanlaisissa tarinan odottelutunnelmissa olen ollut jo jonkin aikaa, osa saattaa olla myös laiskuutta.
VastaaPoistaAmalian tarinan luominen oli mukavaa ja tosi nopeasti se silloin syntyikin jatkokertomuksena lähes 20 kirjoittajan toimesta. Muistelen, että tarinan kansikuvatkin olivat kertomukseen erittäin sopivat. Olisipa kiva, jos se vielä jostain löytyisi.
Todellako? Olet myös odottanut pääsyä tarinan kimppuun? Kiva. Ehkä sitten sinä olet ensijakson aloittaja?
PoistaNo mutta hyvästihän täyttyi paperi. Mukava lukea, ihania kuvia ja tuli hiihtämistä ikävä. Täällä ei paljon hiihdellä. Jäiset liukkaat ladut eivät ole mieleeni. Umpihanki on ihana.
VastaaPoistaEhkä voi näyttää näin valmiina siltä, mutta usein totuus on tarua ihmeellisempi, mutta kiva vaan, jos tykkäsit lueskella.
PoistaTänään minäkin laistoin hiihtelemisen. On koko päivän satanut lunta. Kertaalleen olen lumityöt tehnyt. Sitten pamahti katolta nuoskalunta ja ei kun kolaaman taas.
Umpihanki on viettelevä, mutta niin upottavaa taas.
Luontokuvasi sädehtivät aina ja saa mieleni iloiseksi siis talvikuvatkin !
VastaaPoistaKiitos ☺
Miten kiva, että tykkäät niin.
PoistaVoitko kertoa, miten tuollainen hymynaama tehdään? Haluaisin niin mielelläni joskus myös liittää semmoisen kommentoidessa.
Oi miten ihana bloggaus! Niin upeat lumiset kuvat!
VastaaPoistaMukavaa minusta tietenkin, kun pidät näkemästäsi.
PoistaLunta piisaa täällä vielä pitkään ja lisää on tullut. Kuitenkin kevät tulee ajallaan.
Sinulla on kirjoittamisen ja kuvailun lahja käytä niitä minä ihailen,kuviasi ja kirjoitustasi.Varmaan en ollut vielä blokimaailmassa kun nuo kertomasi tarinat olivat.Oikein hyvää jatkoa.Kyllä se aurinkokin sieltä tulee esiin.
VastaaPoistaKiirjoittaminen on minun juttuni. Jo koulussa lempiaineeni oli äidinkieli ja ainekirjoitus, rakastan jopa kielioppia.
PoistaTarinaa kirjoiteltiin alkutalvesta muistini mukaan 3 vuotta sitten, ehket ollut bloggeriilainen vielä silloin.
Liityitkö sinä Netlogin loputtua Twoohon. Minua se ei innostanut.
Viihdyttävää luettavaa kirjoitat. Ei se paperi sitten niin tyhjä ollutkaan.
VastaaPoistaKyllä ajan kanssa jotain juttua rupesi tulemaan. Tällä kertaa ei vain tuosta noin heittämällä.
Poista