Vapun kynnyksellä

Ei näy vihreää, ei maassa, ei lehtipuissa. Ei ole kukassa kevään varhaisimmatkaan kukkijat. Ei hangen alta törrötä vielä mitään.
Niin on käynyt, ettei huhtikuu pystynyt meidän lumia pois humauttamaan. Hyvät hiihtokelit jatkuvat ja suunnitelmissa on vappuhiihto.
Nautin näistä aurinkoisista kevätpäivistä siinä missä porotkin. Minulla pipo ja kauluri tekevät rusketusrajaa naamaan. Poroilla kasvavat sarvet vauhdilla.

Olin vakaasti ajatellut, etten tämän talven lumista enää kirjoita, mutta muutan mieleni.

Saimme ystäviltä sporttisen kutsun Lapin hangille ja rinteisiin. Tietysti alettiin pakata autoon suksia laidasta laitaan, myös lumikengät. Vaikka kotinurkillakin on latuja ja laskettelurinteitä ihan riittävästi, luntakin vähintään saman verran, mitä Lapissa, silti hienoa lähteä verestämään monien takavuosien muistoja. Silloin oltiin nuoria ja niin innostuneita ahmimaan latukilometrejä ja viilettämään rinteitä. Niistä ajoista on kauan, mutta muisteleminen on äärettömän mukavaa.

Talvella olin jo aikeissa myydä lasketteluvälineeni.  Onneksi en kuitenkaan, sillä nyt rohkenin pistämään laskettelutamineet ylleni ja kiipeämään kabinilla ylös ja tulemaan omin avuin alas, jopa useamman kerran. Laskettelu jännitti pitkän tauon jälkeen.

Huikeaa oli joskus 90-luvun lopulla kiivetä suksilla Pirunkuru. Se nousu on ollut itselleni haaste ja samalla haave. Vaikka suksilla haave on toteutunut, niin tunsin edelleen vetoa kuruun. Toivoin jälleen pääseväni puurajan yläpuolelle ihailemaan eteen avautuvaa maisemaa. Toivoin pääseväni taas rehkimään joko lumikengillä tai kävellen.

Edelleen Pirunkuru on nimensä ja kokemisen veroinen. Ei sinne kevyesti loikkaamalla pääse, töitä joutuu tekemään hartiavoimin ja matkan varrella tekee mieli pitää tuumaustaukoja. Useammin, kuin kerran.

Nyt kiivettiin kävellen.  Varsinaista latua tai lumikenkäreittiä Pirunkurun nousuun ei ole merkitty, mutta helposti "tie" löytyy, siksi moni kulkija on sinne jälkeä tallannut.

Lumikenkiä ei tavinnut Kuertunturin lumikenkäreitilläkään.Yöpakkanen oli hoitanut hangen niin kovaksi, että sauvakävellen nousu tunturin laelle lähes 450 metrin korkeuteen onnistui. Ei tietysti ilman paidan selkämyksen kastumista, mutta muuten helposti.

Tunturissa tuntee Lapin lumon. On sitten talvi tai kesä, syksy tai kevät, se lumo on viettelevä aina. Kaamos on kaunis. Tykkypuut ja revontulet sykähdyttävät. Yötön yö on täynnä käsittämätöntä taikaa, eikä värikylläinen ruskakaan jätä kylmäksi. Lapilla on aina tarjottavana silmän ja -sielunravintoa ja tälle tarjonnalle altistuu huomaamattaan.

On huimaavaa seisoa Kuertunturin huipulla ja katsella eteen avautuvaa maisemaa, joka kylpi auringonvalossa. Häikäisi.
Minulta olivat jääneet pahuksen aurinkolasit kotiin.