Hillaa, hillaa, vieläkin hillaa

Viikon teema on ollut hilla.
Päivien aktiviteetti myös hilla.
Yksi varma puheenaihe on ollut hilla ja sen hinta.  Toinen raaskii poimimansa marjat myydä, toinen pistää omaan pakastimeen.

Hilla kuluu marjaherkkuihini ja sitä poimin sen mukaan, miten jaksan soilla ja rämeillä rämpiä.
Paljon on kävemistä ja vaaran rinteiden kapuamista, että hillaa löytää, mikäli löytää. Aivan kotinurkilla sitä ei nyt ole.

Muutaman ensimmäisen poimintapäivän jälkeen selkä yritti aamuisin jarrutella. Kuitenkin tovin notkistelun jälkeen suostuu pikku pakosta yhteistyöhön. Vihjailee kyllä, että kidutan, vaan ei auta.

Reppu selkään ja suolle.
Suomaisema on minulle mieluinen. Kun näkyy ensimmäisiä hillan kasvustoja, on toiveita, että itse marjaakin löytyy.
Rämeellä on isoa hillaa, mutta paljon on vielä raakaa. Jopa tupella olevaa.

Poimiminen on harppomista ja kilometrejä kertyy. Tänäänkin peräti kahdeksan. Paidan selkämys liimautuu ihoon. Hiki valuu nenän päästä, pyyhkiä saa, ettei valu hilla-astiaan.

Suot ovat varsin märkiä ja purojen ylitys haetuttaa sopivaa paikkaa, kun ei vähin kummin tahtoisi kenkiään kastella.

Joutsenta ei haittaa.
Se sujahtaa hyvin sulavasti rannalta uimasilleen pitäen visusti silmällä kulkijoita.

Marjastuspäivälle kertyy pituutta muutenkin, kun vain kilometrejä. Koko päivä siihen uppoaa.
Repusta on parasta  löytyä juotavaa ja evästä. Hellepäivinä kuluu paljon vettä.

Tosinautinto on istahtaa nuotiolle kahvittelemaan.
Ettäs eväsleivät osaavat maistua silloin hyvälle. Harvoin kuitenkaan viitsii raahata pannua mukana. Useimmin kahvia on vain termarissa.

Kesä on sivuuttanut puolivälinsä.
On sadonkorjuuaika. Viime kesää enemmän näkyy jo nyt sieniä. Myös mustikka alkaa kypsyä ja piirakan verran olen poiminut.

Hirvensäärinurmi punottaa hiukan kaunistaen laajoja hakkuuaukioita. Metsälinnun poikue pyrähtää polun vierestä pakosalle. Korppi saattaa innostua raakkumaan, kuin paheksuen valtakuntaansa tunkeilijoita
Poron vasat ovat kasvaneet. Ovat niin somia pikku sarvineen koikkelehtimassa risukossa ja korkeassa heinässä.

Maisemalle on aina aikaa.
On se sitten vaara kaukana taivaanrannalle piirtyessään tai kirkasvetinen suolampi.

Joko huomenna olisi aika vaihtaa hillastus kalastukseen? Käydä kaivamassa matoja ja lähteä pyytämään ahventa? Hieman houkuttaa tehdä noin.