keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Toukokuun kesää


Istun portaalla.
Katselen, miten kauniisti auringonvalo läikehtii harmaaksi kuluneella porrapuulla.
Katselen,
kuuntelen, en malta ryhtyä mihinkään. Tajunnan valtaa vain riemastuttava tunne, meille on tullut kesä!

Ylenpalttinen lämpö muutti alkavan kevään päivässä, parissa kesäksi, hennosti vihertäväksi, tuoksuvaksi, kuuluvaksi ja niin suloisen lämpimäksi.
Muuttolinnut tulivat juuri parahiksi, että ehdin saada pihan pesäpöntöt puhtaiksi talven jäljiltä.
Koivu sai hiirenkorvat ja mahlan juoksutukseni loppui. En raaskinut nyhtää koivulta liikaa sen eliksiiä.


Jäät lähtivät vesistä ja heti heitin muutaman katiskan pyytämään. Heitin samalla oman talviturkkinikin.
Kohta roudan sulettua maa innostui lykkäämään pientä vihreää vanhoille peltosaroille, etupäässä valkojuurta ja horsmaa. Kaunista sekin talven lumien jälkeen.
Koko maailma oli hetkessä kesän tuoksuja täynnä. Niin hullaannuttavaa.


Ajatuksissani kelaan niitä seitsemää Vaarankylän kevättä, jotka olen ehtinyt täällä viettää. Jotkut mieleenpainuvampia, kuin toiset.
Nuo keväät ovat osanneet yllättää ja ilahduttaa kerta toisensa perään. Eivät toistuneet peräkanaa samanlaisina. Tämä kevät oli täydellinen harppaus talvesta kesään, jos ei ollut hereillä, se vilahti ohi.  Herkkäsieluksi minä sitä sanon. Hienostelevaksi hepsankeikaksi vaalean vihreässä koltussaan.

Portaalla on hyvä iltapäivän auringossa.
Katoaa aika ja väliin todellisuuskin.
Nojaan kyynärpäiden varassa ylempään askelmaan, suljen silmäni ja vajoan miltei nirvanaan. Tunnen miten tuulenpyörre leikittelee hiuksissa, muurahainen kipittää pitkin säärtä ja miten varpaat nauttivat ilmakylvyistä. Raotan toista silmää ja katson lämmöllä "joulukuustani". Pari viikkoa sitten riisuin sen oksilta kynttilät ja kehuin sitä reippaaksi pikku kuuseksi, joka jaksoi kantaa lumitykyn ja kynttilät taittamatta oksiaan. Kovasti toivon, että se yllättää minut seuraavaksi hennon vihreillä kerkillään ja voimistuu voimistumistaan.
Ajatus poukkoilee milloin missäkin.


Poluille on menevän mieli.
Esimmäinen alkukesän retki on minulle kesän avaus ja polun houkutus miltei ylivoimainen vastustaa.
Metsä hoitaa.
Tuntuu ikään kuin iso osa säryistä ja kolotuksista haihtuisi metsän taikavoimasta, katoaisi soiden vetisiin silmiin, ikihonkien juurien alle ja itselle tulee hyvä mieli.


Koetan pitää mielessä niin usein kuin mahdollista ajatuksen - carpe diem. Arkisia asioita voi siirtää, ne eivät karkaa, mutta polku voi karata, kadota. Jos ei muuten, ehkä niin, ettei huomenna syystä tai toisesta pystykään liikkeelle. Parasta toteuttaa aikomansa heti.
No, ei se aina mene niin kuin Strömsjössä. Joskus vain eksyy omissa kuvioissaan, saa näppyjä ja sukset menee ristiin - kesälläkin tai putoaa jorpakkoon.


Suloista suvea rakkaat lukijani. Minä sujautan villasukat jalkoihin, ilma alkaa viiletä.

42 kommenttia:

  1. Kyllä on ihanaa lukea tätä tekstiä, ja katsella pohjoisemman kevätkesää.
    Niin kaunista ja herkkää!

    Kyllä luonto antaa niin paljon hyvää mieltä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kesä on todella tullut. Toukoon veroisia ilmoja ei tämä kesäkuun alku ole vielä suonut, mutta eiköhän jatkossa....

      Poista
  2. Voi, nyt se on sitten alkanut siellä sinunkin luonasi!
    Puit oivasti sanoiksi riemun kesän alkamisesta.
    Kyllä on talven pimeä ja kylmä unohtunut täällä etelässäkin, kovaa vauhtia pitää tämä alkukesä, ei todella meinaa perässä pysyä.
    Nautitaan nyt täysin rinnoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan ja ihan täysillä. Tosin kesäkuun tämä alkupuoli on ajoittain ollut koleaakin. Kesää kuitenkin.

      Poista
  3. Hyvin se alkaa tulla kesä sinnekin. Kauniit kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Onni yksillä, kesä kaikilla - niinhän se vanha sanonta taitaa kuulua.

      Poista
  4. Nyökyttelen ja samaistun ajatuksiisi ja tunnelmiisi, sekä kuviesi tunnelmiin. Istun ongella ja nostelen vedestä särkiä kolmen nälkäisen kissan ateriaksi, joutsenparvi vastarannalla riitelee reviirien rajoista.
    Ihanaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kesäisissä tunnelmissa olet. Parasta antaa mielen tehdä matkaa ja nauttia olostaan.
      Kesän riemuja sinulle edelleen.

      Poista
  5. Selailin taaksepäin vuodenkiertokuviasi Karsikonpeältä. Mikä muutos maisemassa kesästä syksyn ja talven kautta kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoinen on vuodenkierto täällä. Talvi pitkä ja kevät joskus vain ohimenevä hetki.Joka vuodenaika tarjoaa kyllä parastaan, kun osaa sen siitä vain ottaa.

      Poista
  6. Tosisadun elämää Karsikonperällä.
    Luonto antaa aina parastaan.
    Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Siellä sinulla luonto puhuu ja mikä parasta osaat kuunnella. Siellä on rauhaa ja levollista,kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Luonto tarjoaa todellakin parasta mindfulnessiä.

      Poista
  8. Taas istuin hetken vierelläsi portaalla ❤️ Kiitos kauniista hetkestä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain itsellesi, että tulit portaalle viereeni.Portaalla on joskus niin äärettömän hyvä.

      Poista
  9. Aina se yllättää, siinä on kevään ihme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kyllä. Sehän tämä pohjoisen kevään paras mauste on - se yllätyksellisyys.

      Poista
  10. Kevät tuli yllättävän nopeasti ja muuttui kesäksi samantien. Uskomatonta!
    Minullakin on vaikeuksia tarttua hetkeen, mutta yritän sitä opetella. Ihanaa kesää Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, noin voi sanoa, että uskomatonta. Olen jo hieman tottunut näiden vuosien aikaan kevään yllätyksellisyyteen ja osaan nauttia siitä.
      Kiitos, sinulle myös mukavaa kesää.

      Poista
  11. Kauniita hetkiä kevään huumaa katsellessa

    VastaaPoista
  12. Kerrassaan osuva otsikko tähän vuodenaikaan. Nautitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, toukokuulla oli upea kesä myös täällä. Nyt kesäkuu hieman saa hävetä edeltäjälleen, mutta nautitaan kesästä....

      Poista
  13. Todellakin, hyppäsimme talvesta suoraan kesään ja toukokuu on ollut ihanaa, ihanaa! Pysytään hetkessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, hetkessä on pysytty! Ehkä minä jopa niin, että on jääneet blogittelut aivan anteeksi antamattoman olemattomiin. Aika ei vaan riitä.
      Täällä on parhaillaan siinä mielessä kaunein kesän aika, että luonnonkukat ovat nyt osa kukassa, osa vasta nupulla.Koivussa täysi, kaunis lehti. Kuusessa herkän vihreät kerkät, joita minä kelvoton napsin ja tein kerkkäsiirappia. Kalastelen tonkoja ojista, virvelöin katsellen kaunista vaaramaisemaa järven takaa.
      Toivotan sinulle kesien kesää, otetaan ilot tästä kesästä irti...

      Poista
  14. Tänä keväänä hepsankeikka ei pitkään viivähtänyt täälläkään. Pohjoiseen sen mieli halaji. Nyt se selvisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä hepsankeikka pitkään viipynyt näilläkään kulmilla, vaan häipyi antaen kesälle tilaa. Kesäkuu mokoma veti alkupäivinään kyllä salusiinit auringon eteen ja tais mököttää.

      Poista
  15. Kirjoitat taas niin sellaista tekstiä, että sitä on helppo lukea ja samaistua, ihankuin olisi siinä, mistä kirjoitat!
    Kiitos taas niin kauniista postauksestasi!
    Hyvää toukokuun loppua sinne teille ja nyt nautitaan lämmöstä, kun sitä on meille annettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Olet aina kommenteissasi niin kannustava.
      Nyt sinulla ja minulla on kesä - nautitaan.

      Poista
  16. Nyt tekstisi luettuani muistelen kevättä, kun sain olla luonanne siellä.Kävimme kanssasi kokemassa katiskoita.Luonto oli kaunis.Maasto kosteaa.Kaipaan niitä hetkiä.Toivon, että tulee vielä uusi kevät ja pääsen sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähes toisinto tämä kevät oli tuosta muistelemastasi. Nyt minä nostin katiskat ja kuljin pellon poikki järvelle Hessun kaa.
      Olet tervetullut tänne niin kala- kuin retkikaveriksikin.

      Poista
    2. Kiitos Aino! Toivottavasti syyskuussa pääsen.

      Poista
  17. What a beautiful reading! I felt like I was with you, quietly walking through the woods, smelling the fresh earth below and hearing the new growth of the trees- ahhhhhhhh
    What a beautiful nirvana for sure!

    Hope all is well with you my dear friend! Happy Summer!
    big hugs,Jackie xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much. Do you know I had indeed like nirvana when I was under the big old trees in the forest and too when I wrote that. I am glad you found the feeling too by reading.
      Thanks, all is well here, but my time is not enough for my blog, sorry.

      Poista
  18. Ihmeellinen toukokuu, nyt ovat jo kukkineet normaalisti juhannuksena kukkivat kukat.

    Toivottavasti aurinkoa riittää vielä vanhanajan kesäänkin.

    VastaaPoista
  19. Tulin toivottelemaan hyvää Juhannuksen aikaa teille sinne oikein paljon!

    VastaaPoista
  20. Siinä se oli kiteytettynä koko tunnelma. Vaikka kevät yllätti meidät kaikki, sen voi kokea noin vahvasti vain luonnon läheisyydessä. Muistan lapsuudesta sen riemun, minkä kevät toi. Kun ikkunoista poistettiin "tuplat", linnunlaulu kuului sisälle saakka. Joskus pelkään, että sitten, kun minullakin on aikaa metsäkävelyihin, jalkani eivät enää kanna. Iloista kesää sinulle :)

    VastaaPoista
  21. Aimarii is the warmest feeling of summer.

    Yannis Politopoulos

    VastaaPoista
  22. The content of your blog is exactly what I needed, I like your blog, I sincerely hope that your blog a rapid increase in traffic density, which help promote your blog and we hope that your blog is being updated.
    ดูหนัง

    VastaaPoista