Kurkistus kevääseen

Kevät hurmaa.

Ei kuitenkaan vielä Koillismaalla. 

Meillä on lunta yhä, mutta teimme ihastuttavan kevätmatkan sinne, missä koivuissa oli pikku lehti, missä pihassa kukkivat valko- sini- ja keltavuokot, scillat, mukulaleinikit ja monet muutkin. Vaahterat olivat hennon keltavihreässä kukassa, kirsikkapuu loistelias. 

Kyllä äkkinäinen kevään kohtaaminen kukkineen ja linnunlauluineen hurmaa ja huumaa pään. Se sykähdyttää syvältä ja täysillä.

Kauniisti muokatut pellot hivelivät silmääni. Ne olivat mielestäni mustan mullan taideluomuksia, paikoin myös vihreä oras kaunisti maisemia.

Ensimmäiset tämän kevään luontoretket olivat ihmeitä täynnä. Vaisakon luontopolku oli juuri niin upea retkikohde, kuin oli vakuuteltukin. Ehkä en ikänäni ole nähnyt mahtavampia tammia, jotka antoivat paahtavalta auringolta varjosuojaa polulla liikkuville. 

Pian maastossa tuoksuu tuomi, sillä se oli jo isossa nupussa. Ehkä tammetkin saavat lehtensä toukokuun puolella.

Keväisen matkamme huipentuma oli kuitenkin pikku Neelan kastejuhla. Se jää ikuisesti kauniiksi muistoksi sydämeeni.  Sain vahvan tunteen tutustua häneen ajan myötä lisää. Tunne vahvistui kerta kerralta pidellessäni pikkuista sylissäni ja katsoessani hänen luottamusta täynnä oleviin taivaan sinisiin silmiinsä.

Samanlaisen huikean tunteen olen tavoittanut kolmesti aiemminkin. Aikaa sitten katselin oman poikamme sinisiä silmiä juhannuspäivän kastejuhlassaan. Sittemmin myös kahden pojanpojan kastepäivien muistot sopivat mainiosti samaan muistojen lokerikkoon.

Nämä keväisen  hempeissä väreissä  olevat maisemat talletin myös päänuppini muistipaikkaan. Teki hyvää nähdä muutakin, kuin valkoisia maisemia.  Todella piristävää.

Takaisin tullessa kotona odotti talvinen näkymä, lunta ja loskaa. 

Kotivahtina lienee ollut ukkometso, joka oli tepastellut pitkin pihatietä päästä toiseen. Tai jospa sittenkin rouva koppelo oli etsimässä suojaista paikkaa pesälleen. 

Kolme joulutähteäni selvisivät viikosta mainiosti kasteluviritykseni avulla. Villalankaa myöten ne saivat vettä tasaiseen tahtiin kukin ruukkuunsa.

Nyt alkaa minun kevään odotteluni. Ihan ensinnä pitää käydä järvellä ja ottaa vene talvitelakaltaan, sekä raahata pari katiskaa järven toiselle puolen pyytämään.

Voi sinua toukokuu!

 

Voi sinua toukokuu! 

Olet rätingeissäsi aivan sekaisin, sillä taivaalta suoltaa päivätolkulla räntää. Entisiäkään lumikinoksia et ole saanut pihalta sulamaan. Yhä kököttää talvella aurattujen ja katoilta pudotettujen lumikasojen jäämät. 

Rouva metso alias koppelo rämpii mielellään sohjolumessa, eikä nouse siivilleen. Tuntee kai olonsa turvalliseksi.

Kylmän yön jälkeen ei aamukaan hurraata ansaitse.  Ei tee mieli pinkaista heti ylösnoustua portaalle vastaanottamaan sitä, ei liioin huvita istua yläaskelmalle kuuntelemaan lintujen yhteismusisointia kahvin tippumista odotellessa. 

Lämmintä aamua ei tämä toukokuu ole tarjoillut, mutta tottahan niitäkin vielä tulee.

Järvelle johtava polku on kuurainen. Ihmekös, kun ilma huokuu kylmää. Kevyt toppis sekä työrukkaset ovat hyvinkin soutajalle tarpeen. 

Järvi on tyyni, mutta pilvisyys ennustaa sadetta ja usva tanssahtelee tuulenvireen tahdissa. Airojen kitinä hangaimia vasten särähtää korviin joka vedolla.  Kiusallinen riitasointu, jonka saan joskus loppumaan, kun kastelen airohankainten molemmat osapuolet. Aina en viitsi.

Kalaa ei ahti tänäkään aamuna suonut. Kovin heikoksi ovat saaliit jääneet koko viikolla. Verkoilla ehkä onnistaisi paremmin, mutta järvellä on paljon vesilintuja, jotka voivat tarkertua kohtalokkaasti verkkoon.

Muuttolinnut ovat käkeä lukuunottamatta kaikki palanneet.  Haarapääskyspari ilmestyi alkuviikosta ja voi niitä taitolentelynäytöksiä ja livertelyjä, kun saapuivat tutulle pihalleen.

Onneksi käki on älynnyt odottaa loppujen lumien sulamisia, ettei kuku hallaa hankeen, mikä tietäisi armottoman surkeaa kesää ja aikaisia hallaöitä.

 

Ei ole koivu rohjennut pullauttaa silmujaan hiirenkorville, mutta aavistuksen verran vihertävät jo. Maa huokuu kosteutta ja tuoksuu mullalle. Ihmeen kiihkeästi odotan vihertäviä ruohotuppaita. Aikaisia kukkijoita täällä ei ole, ei leskenlehtiä, voikukkia, kevätlinnunherneitä, lemmikkejä. Suo-orvokin uskon löytäväni ensimmäiseksi kevään kukkasekseni.

Poluille minun mieleni tekevi. 

Märkiä ja paikoin lumisiakin ne vielä ovat, mutta niin huokuttelevia.

Elättelen toivetta kulkea hieman pidemmästi Koiti-Jussin polkua, jos vain se erottuu edes vähän maastosta. Samoin haluttaisi jatkaa Antinkuusen ohittavaa polkua suutaan tai toiseen pidemmällä, kuin viime kesänä. Ehkä löytyy myös sopiva pätkä UKK-reitiltä, joka kiinnostaa. Paikoin reitti  on vähän kuljettu, mikä lisää vain vaikeusastetta ja kiinnostustani.

Kesän kukkahankinnat ovat jäissä. 

Liian usein hankkimani kukat ovat ehtineet paleltua tässä kevään korvilla. Nyt maltan. Toivottavasti en malta niin pitkään, että puutarhat sulkevat ovensa ja jään kokonaan ilman.

Pelkäsin vähän, että viime keväänä istuttamani hunamarjapensaat olisivat kuolleet, mutta alkuviikosta lumen sulettua niiden päältä, huomasin, että lehtisilmuja lykkäävät.

Nyt toivon, ettei tämä joka päiväinen tyyppi käy tekemässä pahojaan. Toistaiseksi käy kaivamassa vain akanakasaa ja löytää aina jotain suuhunsa. Takinvaihto valkoisesta kesämuotiin on vähän vielä kesken.

 

Ensi viikolla täälläkin on lehti puussa ja vihertävä maa ja minä suunnittelin heittää talviturkin pois.

Minkälaisia suunnitelmia teillä muilla on kesän alkuun?

Toukokuun kesää

Istun portaalla.
Katselen, miten kauniisti auringonvalo läikehtii harmaaksi kuluneella porrapuulla.
Katselen,
kuuntelen, en malta ryhtyä mihinkään. Tajunnan valtaa vain riemastuttava tunne, meille on tullut kesä!

Ylenpalttinen lämpö muutti alkavan kevään päivässä, parissa kesäksi, hennosti vihertäväksi, tuoksuvaksi, kuuluvaksi ja niin suloisen lämpimäksi.
Muuttolinnut tulivat juuri parahiksi, että ehdin saada pihan pesäpöntöt puhtaiksi talven jäljiltä.
Koivu sai hiirenkorvat ja mahlan juoksutukseni loppui. En raaskinut nyhtää koivulta liikaa sen eliksiiä.

Jäät lähtivät vesistä ja heti heitin muutaman katiskan pyytämään. Heitin samalla oman talviturkkinikin.
Kohta roudan sulettua maa innostui lykkäämään pientä vihreää vanhoille peltosaroille, etupäässä valkojuurta ja horsmaa. Kaunista sekin talven lumien jälkeen.
Koko maailma oli hetkessä kesän tuoksuja täynnä. Niin hullaannuttavaa.

Ajatuksissani kelaan niitä seitsemää Vaarankylän kevättä, jotka olen ehtinyt täällä viettää. Jotkut mieleenpainuvampia, kuin toiset.
Nuo keväät ovat osanneet yllättää ja ilahduttaa kerta toisensa perään. Eivät toistuneet peräkanaa samanlaisina. Tämä kevät oli täydellinen harppaus talvesta kesään, jos ei ollut hereillä, se vilahti ohi.  Herkkäsieluksi minä sitä sanon. Hienostelevaksi hepsankeikaksi vaalean vihreässä koltussaan.

Portaalla on hyvä iltapäivän auringossa.
Katoaa aika ja väliin todellisuuskin.
Nojaan kyynärpäiden varassa ylempään askelmaan, suljen silmäni ja vajoan miltei nirvanaan. Tunnen miten tuulenpyörre leikittelee hiuksissa, muurahainen kipittää pitkin säärtä ja miten varpaat nauttivat ilmakylvyistä. Raotan toista silmää ja katson lämmöllä "joulukuustani". Pari viikkoa sitten riisuin sen oksilta kynttilät ja kehuin sitä reippaaksi pikku kuuseksi, joka jaksoi kantaa lumitykyn ja kynttilät taittamatta oksiaan. Kovasti toivon, että se yllättää minut seuraavaksi hennon vihreillä kerkillään ja voimistuu voimistumistaan.
Ajatus poukkoilee milloin missäkin.

Poluille on menevän mieli.
Esimmäinen alkukesän retki on minulle kesän avaus ja polun houkutus miltei ylivoimainen vastustaa.
Metsä hoitaa.
Tuntuu ikään kuin iso osa säryistä ja kolotuksista haihtuisi metsän taikavoimasta, katoaisi soiden vetisiin silmiin, ikihonkien juurien alle ja itselle tulee hyvä mieli.

Koetan pitää mielessä niin usein kuin mahdollista ajatuksen - carpe diem. Arkisia asioita voi siirtää, ne eivät karkaa, mutta polku voi karata, kadota. Jos ei muuten, ehkä niin, ettei huomenna syystä tai toisesta pystykään liikkeelle. Parasta toteuttaa aikomansa heti.
No, ei se aina mene niin kuin Strömsjössä. Joskus vain eksyy omissa kuvioissaan, saa näppyjä ja sukset menee ristiin - kesälläkin tai putoaa jorpakkoon.

Suloista suvea rakkaat lukijani. Minä sujautan villasukat jalkoihin, ilma alkaa viiletä.

Voi toukokuu

Istun silmät suljettuna pihan puutarhatuolissa.
Olen vain ja mietin niitä näitä. Vilkaisen ympäristöä ja totean, lumiselta näyttää toukokuu - vielä.

Tänään aurinko helottaa ja lämmittää suloisesti.
Tunnen sen kuumotuksena naamalla. Tuoli tuntuu kylmälle ja pakottaudun hakemaan pepun alle porontaljan.
Ihmekös, että tuoli oli kylmä, se lojui vielä pari päivää sitten kinoksen alla.
Tälläydyn uudelleen tuoliin ja annan ajatuksille vapauden karata, minne mielivät. Sieppaan jokaisen äänen ympäristöstä ja raotan silmiäni mielenkiintoista kuullessani.

Järripeipot konsertoivat.
Muiden lintujen visertelyt jäävät vääjäämättä taka-alalle.
Pikkulinnut käyvät yhä ahkerasti syömässä lintulaudoilla. Eivät ole joutaneet juuri pesäpönttöjä tutkimaan. Ne odottavat puhdistettuina kyllä asukkaitaan.

Minä nuukuuksissani tuunasin jopa vanhan rikkoutuneen pöntön. Naulasin huopakaton entisen halkeutuneen kattolaudan päälle ja lentoaukkoon ruuvasin sopivan levyn ähäkutiksi tikalle. Seinälaudat ovat tuulissa ja tuiskuissa "ahavoituneet" niin kauniisti, etten raaskinut pönttöä romuttaa.

Räväytän silmät auki, kun kajahtaa korpin kraak, kraak. Käheänä ja voimakkaana.
Missä on itse kraakkuja?
Vilaukselta näen.
Taisi vain käydä kiittämässä eilisiltaisesta ateriasta, jonka kahmi nokkaansa pihakinoksen päältä. Herkkupaloja oli ottaa ja viedä nokantäydeltä poikasille.
Varta vasten olin laittanut sille tarjolle kalanperkeet.

Mitä nyt?
Äkkiä linnut hiljenevät ja pakenevat kiireesti.
Peto on saalistamassa ja istuutuu vakiopaikalleen männyn oksalle. Syrjäsilmällä seuraan sen edesottamuksia, enkä häiritse, vaikka mieli tekisi olla pikkulintujen puolella.

Taas huomaan, miten varpushaukka on kärsivällinen ruuan toivossaan. Usein jää saaliitta, mutta palaa seuraavana päivänä uudelleen. Turha syöksy tälläkin kertaa.

Lämpö on herättänyt kärpäset.
Surraavat ja lentelevät kiusalla ihan korvan juuressa. En vaivaudu yrittämään niitä hengiltä. Hätistän vain, jos nenälle pyrkivät.
Ajatus lipsahtaa kärpästen surinasta  käpäsentoukkiin ja sitä myötä kalastukseen.

Parasta kuitenkin ajatella - suriskoot ja unohtaa kalastus, vaikka  kovasti tekee mieli viskata jo katiskaa pyytämään.
Hanki on kuitenkin arvaamaton, jos se tänään kestää kävellä, niin huomenna ehkä ei. Tietysti pyydöilleen pitäisi päästä myös ne kokemaan.
Tyytyminen on toistaiseksi vain hiihtäen katselemaan ojanvarren lumia..

Mikäpäs siinä, hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun on hanki hohtava alla, vaikka vaan on toukokuu yli puolivälin.

Hassua, miten voi oikeesti vesirännien lorina ilahduttaa.
Musiikista se käy kevättä kaipaavalle.
Joten rännit - laulakaa nuo lumet vauhdikkaasti pois niin katoilta, kuin muualtakin.

Kaikin mokomin kevät saisi pistää töpinäksi ja luonto muuttaa väritystään.
Jäniskin sitä tekee. Se ei enää ole valkoinen, mutta ei vielä ruskeakaan.
Kappas, kun tuli keskellä päivää aterioimaan. Useammin sen näkee ilta- tai aaamuyöstä, mutta nyt lounaalla. Tuli ehkä ilahduttamaan kevätviestillään - kohta valkoisen valtti on ohi.

Armas toukokuu

Oi kevät ja armas toukokuu.
Vapusta se alkoi ja on kiirehtinyt jo puoliväliin hirmuisella kiireellä.
Karsikonperälläkään ei lumia enää näe. Koivut vihertävät hennosti ja lähiseudun vanhat viljelemättömät pellot työntävät horsmaa, niittyleinikkiä ja metsäkurjenpolvea. Uuden kasvuston alle alkaa peittyä lumesta vastikään paljastunut maa.

Ei aikaakaan, kun pellot ovat kauniita kukkameriä.
Hyvä niin. Luonnonkukkaset, juuri nuo "rikkaruohot" kestävät kylmää ja minä tyydyn mielelläni niihin. En mene enää puutarhalle kukkaostoksille.

Talven jälkeen on hienoa pakata reppu ja etsiä polun pää.
Puikkelehtikoon polku sitten vaaran rinteillä tai suolla, niin se on aina yhtä mielenkiintoinen.
Kevät näkyy kaikkialla. Se tuoksuu ja kuuluu kaikkialla.

Menneen viikon toukokuisilla retkillä tunsin sukeltavani luonnon satumaahan. Koin olevani kuin Liisa Ihmemaassa. 

Luonto tekee vahvaa heräämistä. Tavallaan minäkin, vaikken varsinaisesti talvella "hidastukaan" 

.

Pitkospuilla on helppo liikkua.
Suot ovat vielä niin märkiä, etteivät saappaanvarret aina riittäisi. Tuo metsän rajassa oleva pikku lato tarjosi mainion taukopaikan. Saman oli huomannut västäräkkikin, joka parhaillaan rakenteli omaa pesää ladon kurkihirren alle.
Se liikkui levottomasti pitkoksilla keräämänsä heinätupsu nokassa, kun ei rohjennut livahtaa rakennukselleen.
Tunkeilijoiden oli parasta jatkaa matkaa ja antaa västäräkeille rauha.

Tiltaltti ei hievahtanutkaan pesästään, vaikka tovin tuijoteltiin silmästä silmään. En lintua varmuudella tunne, mutta google ja lintukirja ovat sitä mieltä, että tiltaltti saattaisi olla.

Nokipannulla kahvit.
Veden kiehahtamista ootellessa katse vaeltelee taivaalla sallien ajatusten tehdä omia retkiään.
Tuuli tupsauttaa nuotiosavut silmiin yleensä silloin, kun ei ainakaaan pitäisi.
Totta kai höystöt ryöpsähtävät yli.
Kummaa, vaikka omalla nuotiolla istuu, niin savu käy silmiin. Tavallisesti kai vieraan nuotiolla saa savut silmiinsä varsinkin, jos ei huomaa kysyä lupaa tulla tulistelemaan.

 Vielä silmäys lammen yli ja kotimatkaa voi alkaa.

Jäät lähtevät ja katiskat vesiin

Jääpeite on sulamssa.
Sen verran on jo rantaporeita, että katiskan saisi pyytämään.
Järvi vain ei tunne rajojaan ja tulvii suolle. Kuitenkin routaa löytyy jalan alta, ettei saapas uppoa liikaa.
Jolla löytyy ehjänä rannan hatarasta talvisäilöstään ja kohta ovat katiskat järvessä.

Aurinko paistaa lämpimästi ja kalalokit metelöivät. Sekaan sopi välillä kuikan huutokin. Etäältä tilannetta tarkkailevat joutsenet.
Toiveissa on siis saada ahvenia, kenties myös haukia. Olisi taas pihapiirin korpeille perkuujätteitä. Kovin ahneesti ne käyvät tekemässä kaarroksen tutkiakseen, onko lumivallille ilmestynyt ruokaa.
Kerta kerralta rohkeammiksikin tulevat.
Komeita lintuja.

Viikolla löysin kananmunien joukosta yhden pilaantuneen ja epäilin, että saattaisi olla joku toinenkin. Niinpä vein puolisen tusinaa kananmunaa  hangelle.

 

Ihmettelin aamulla, mihin oli puolikennollista kananmunia kadonnut niin täydellisesti, ettei yhtään kuorta edes ollut jäänyt. En kait ihmettele enää, sillä noin komean nokan otteessa kananmuna kyllä pysyy.

Oravat pysyvät lintujen ruokintapaikan vakivierailijoina. Ihan liikaa niitä on edelleen ja kohta vielä enemmän, sillä pihakuusessa on pesä.
Saattaa olla juuri sen pesän emo-orava, jonka edesottamuksia päivällä seurasin. Se söi ja söi.
Ahtoi suunsa täyteen. Viipotti pois ja tuli takaisin.
Pahastui, kun rupesin juttelemaan sille. Paiskoi häntäänsä, muttei voinut äännellä, muuten suu olisi tyhjentynyt ja minä olisin sanonut sille - ähä kutti, ahneella on....

Karsikonperältä kevätleikkeitä

Napakka koilistuuli vauhditti eilen kevään edistymistä.
Vaikka oli koilistuuli, niin kuitenkin lämmin. Se kuivatti hetkessä koneellisen pyykiä ja sai sen tuoksumaan ihanasti keväältä.
Isoin vaiva oli lapioida kulkureitti pyykinkuivaustelineelle.

Karvahattu ja villapipo joutivat seuraavaan koneelliseen ja minulle lippis. Se vanha ja reissuissa kulahtanut. Päähineen vaihdon myötä tuntui kevätkin taas harpanneen lisäloikan. Oli mukavaa nyhtää ponnaria lippiksen reiästä vapaaksi.
Kaukana kuitenkin ne ajat, kun sai vappuna pukeutua kesämekkoon, polvisukkiin ja lakerikenkiin. Nyt ei tule kuuloonkaan. Eipä minulla ole kesämekkoa, ei yhtään paria polvisukkia, eikä liioin nappaskenkiä. Kumisaappaat ovat itselleni varma vapun valinta.

Edellisellä viikolla oli linnunpönttöjen siivoustalkoot.
Se onnistui parhaiten kantohangen aikana. Linnut eivät ole vielä innokkaasti pihan pesäpaikkoja tutkailleet, joten ei olla myöhässä.
Pönttöjä siivotessa syttyi into rakentaa muutama lisää.
Siis toimeen.
Ihan ite naulasin valmiiksi sahatut laudat pönntöaihioksi. Katot ja pohjat sain "tilauksesta" ja lopuksi urakointi kökötti pöydällä x kolme.
Yhtään pihan pönttöä ei ole varattu, mutta katselmuksia on tehty..

Vaikka lumet ovat sulaneet hopulla, niin hiukan oli autettava.
Polttopuiden sirkkelöiminen pitäisi saada alkuun, joten konevoimat töihin ja lumet lingolla vähemmäksi rankapinon vierestä.

Pihassa on lätäköitä.
Saappaankärki on loistava työväline lätäköiden yhdistämiseen ja vesivirtojen ohjailuun ojaa kohti Käteen sopivalla karahkalla voi vielä työtä viimeistellä ja kohta piha näyttää maailman kartalta.

Hauskaa Wappua !

Kevätaamuja

Kevät tuoksuu, kuuluu ja myös näkyy. Hento usva pehmentää maiseman ääriviivoja ja saappaan alla lätisee vielä märkä maa.
Neulasten peittämä vanha metsätie johtaa järvelle, jonne on laskettu muutama katiska ahvenia pyytämään. Jäät lähtivät viikko sitten ja vesi ilakoi auringon aamusillalla.
Usvan hälvettyä aamu muuttuu häikäiseväksi.

Kävellessä tekee välillä mieli pysähtyä ihmettelemään olemisen ihanuutta, hengittämään raikkaita tuoksuja ja kuuntelemaan lähijärveltä kantautuvia vesilintujen ääniä. Herkästi tulee mieleen, jospa aika saisi pysähtyä hetkeksi.  Juuri tässä ja nyt käen kukunnan jatkuessa.

Kaikki aamut eivät suinkaan ole yhtä kauniita ja mieltä herkistäviä. Tänä keväänä on ollut ennemmin sääntö kuin poikkeus, jos eilen kaunista, niin tänään ei.
Ei kai siihen vaikuta, millä jalalla aamusta sängystään nousee?

Aika on aikaa ja ilmat ovat, mitä ovat, niitä ei sormia napsauttamalla muuksi muuteta.
Viikossa ovat meidän lumet lähes kaikki sulaneet ja vedenpaljous kasvanut samaa tahtia. Pikkuinen Pärjänjokikin levisi niin, että souturetket olisi voinut ulottaa sen rantametsiin ja -soille. Pahaksi onneksi vene oli tulvaveden saartama, joten soutelut jouti jäädä. Mahdollista kuitenkin olisi ollut matkan teko venekyydillä maanteitse. Autot saivat kääntyä vesiesteen tullessa vastaan.

Ei hätää. Ylen määräinen vesi on vähenemässä hyvää vauhtia. Kevät pilkistämässä vihreänä maasta. Koivu saamassa vihdoin kaipaamani hiirenkorvat. Ehkä jo huomenna, ehkä ylihuomenna. Lähipäivinä kuitenkin. Itse aion karistaa talviturkkini myös tuota pikaa. Pysyköön vielä tämän päivän harteillani.

Mutta voihan teerenmunat, miten möhlin viikolla tyrkylle osuneen huippu-upean kuvausmahdollisuuden, jollaista ei kenties koskaan enää osu kohdalle.

Maakotka nousi maasta lentoon. Täysin yllättäen tietysti, joten eka otos oli huti. Toisessa kuvassa kotka on jo korkella. Komeaa oli nähdä sen lento. Harmikseni se istahti tiheikön taakse koivun oksalle, etten kunnon kuvaa siitä saanut. Kismittää, mutta aina ei voi onnistua. Ei edes joka toinen kerta.

Lienee parasta tyytyä kuvaamaan maisemia, jotka vaihtuvat niin hitaassa tempossa, että kamerani kanssa pysyn tahdissa mukana.

Meillä on kevät.

Tervetullut kevätsade

Sataa ja se on kivaa.
Aina ei suinkaan tuhkan harmaa taivas ja vesisade ole tervetulleita, mutta tänään ovat ja minä tervehdin niitä ilolla.  Ei hohda hanki enää valkoisuuttaan. Sen pinta muuttuu päivä päivältä likaisemman ja roskaisemman näköisiksi. Talvi hönkii viimeisiään.

Sataa ropisemalla ja minä nautin. Pihassa on alkanut virrata pikku noroja, jotka kasvavat. Maa ei pysty vielä imaisemaan kaikkea, mitä taivaalta ryöpsähtää sulamisvesien lisäksi. Tuota pikaa syntyy jokaiseen roudan tekemään painumaan lätäkkö ja minä tykkään lätäköistä. Minulla on ehjät vihreät kumisaappaat.

Aurinko pilkistää ajoittain ikään kuin iskien silmää, kas tällä tavoin kevättä tehdään.
Ja aurinko paistaa ja vettä sataa ja minun vihreän kumisaappaani kärki vetää uraa lätäköstä toiseen. Lapio olisi parempi tarvekalu, mutta saappaan kärki passaa hyvin ja mieli suorastaan herkistyy lapsuusmuistoista. Silloin lotrasin pihan ja hiekkateiden lätäköissä, eikä aina ollut jaloissa ehjiä saappaita.

Kun oikein tuoksutan, niin todellakin luonto tuoksuu keväälle. Ainakin tuoksuu maalle ja märälle, mutta ihan selvästi ne ovat kevään tuoksuja.
Sateen tauottua linnut innostuvat konsertoimaan. Olen kaivannut kovasti mustarastaita ja juuri oikeana päivänä kaksi virtuoosia heläyttää laulunsa eri puolilta pihaa ja minä kuulen musisoinnin stereona.  Vaikuttava esitys. Räksä halusi oman soolonsa siihen väliin, vaikkei olisi väliksi ollutkaan.

Teeripoika tepasteli sivummalle minut havaitessaan. Kevään riehaannuttamana oli saanut reissullaan "lyyransa" hajalle. Saattaa olla jatkossa olematon mäihä rouvateerien silmissä, niin pahasti repsottivat pyrstösulat, mutta arvokkaasti tasteli männyn taakse katseeltani piiloon.

Paitsi että keväsade syö lumia, se haurastuttaa myös jäitä. Tutuille kalavesille ei ole asiaa, ei kuivin jaloin, ei vaikka olisi ehjät kumisaappaatkin. Rantaan pääsee vain suksella. No, mitäpä siellä tekisi, kuun jää ulottuu rantaviivaan asti. Kuovikin heleästi huuteli - ei saa mennä järven jäille.
 On komea lintu tuo kuovi, komea on nokkakin.

Kevät on todella täällä, lumen rippeistä viis.
Myös vanha palvelija, maastoauto on otettu talvikodistaan ulos. Hieman se "ulostulo" matkallaan ryypeentyi, mutta sadevesitynnyreihin on ropissut vettä, joten kasvojen pesu onnistuu.

Toivotan mainiota juhlapäivää kaikille äidelle.

♥

Västäräkistä vähäsen

Kevät etenee kohisten myös Karsikonperällä. Viikon mittaiset vesisateet ja monet plusasteet söivät lumesta suurimman osan. Pälvet ovat ilmestyneet soille ja tiepohjat tiepenkkoineen ”kuralla”. Pihaankin on pitänyt saappaan kärjellä vetää uria, että vesi virtaisi nopeammin pois.

Lopulta tuli myös pitkään odottamani muutaman asteen yöpakkaset, vaikken enää jaksanut moiseen uskoa. Kyllä aamuvarhainen kävely lähitienoon metsissä ja soilla oli kaiken odottamisen väärtti. Suksia en hennonut lähteä naarmuttamaan, sillä hanki on hyvin epätasainen, karkea ja metsässä runsaan Tapion kylvön roskaama.

Sukkelaan olen saanut itseni ulos näinä parina aamuna huomatessani ne pakkasaamuiksi.  Tänään seisoin suolla jo viiden aikaan odottelemassa auringon pilkistämistä Kärryvaaran huipun takaa. Aamu oli tyyni.  Suo tuoksui ihmeellisen hyvälle ja vedin sen tuoksua syvään. Muistelin ja mietin, mikä se tuoksu voisi olla, mutta en päässyt selville.  Joku suoparfyymi varmaan, oli niin hyvä, hivenen ehkä kirpeänmakea tuoksu. 

Karkea lumi rouskusi jalan äänekkäästi ja siksi pysähtelin tämän tästä kuuntelemaan, josko joku muukin on liikkeellä. Teeret pulputtivat kauempana, kuului myös kyyhkysen haikeat hu-huu hu-huut. Metsässä oli peippojen vuoro saada äänensä kuuluville.

Kovin kauas ei kannattanut lähteä hankia pitkin. Nytkin palatessa jalka alkoi upota varsinkin suolla. Tahtoipa saappaan varret käydä pakoittain liian lyhyiksi. Joutsenet olivat niin ikään tulleet omalle kotijärvelleen tepastelemaan.

Palatessani kotipihaan västäräkki oli toivottamassa aamureippailijan tervetulleeksi. Liekö tullut liian aikaisin? Eikö niin pruukata sanoa, että västäräkistä vähäsen?
Toisaalta vaikka kevät otti edellisviikolla suuren harppauksen, niin paljon se saa täällä vielä harppoa, ennen kuin on ruohoa maassa, jokunen kukkanen noussut mullasta ja hiirenkorvat puhjenneet koivuihin.
 Huhtikuun alkupäivinä maljakkoon ottamiini koivun- ja lepänoksiin puhkesivat silmut seitsemän vrk:n kuluttua, mikä voisi tarkoittaa, että koivu saa täällä metsässä hiirenkorvansa seitsemän viikon päästä, eli toukokuun viimeiselle viikolle käännyttäessä. Otin tänään uudet oksat niin koivusta kuin lepästäkin ja odotan niihin hiirenkorvia osapuilleen 4 päivän päästä. Koivun oksaan tulee päivää nopeammin. Kuvassa pikku lehdet ovat jo lähes pariviikkoiset.