Loikoilen pihakeinussa jalat nostettuina koukkuun istuimelle. Tunnelmoin ja sallin aamun hemmottella itseäni mielin määrin. Vedän lippiksen lippaa alemmaksi suojaten silmiäni sen pistävän räikeiltä säteiltä. Selälläni maaten kuvaan pihapuiden latvuksia sinistä kesätaivasta vasten
On elokuun ensimmäisen päivän aamu ja kesä jatkuu kuumana.
Eilen iltapäivällä oli Oulussa lämmintä 32.6, Karsikonperälläkin 30.2 varjossa ja tänään on hyvää vauhtia tulossa yhtä lämmintä.
Paljaita sääriä alkaa nopeasti kuumottaa. Parasta etsiä suosiolla varjoa.
Itikat eivät paahteella lentele, mutta monen sortin paarmat surffailevat niiden edestä. Tuppaavat iholle, mutta katoavat nopeasti, kun sudenkorennot aloittavat saalistuksen. Joku on keksinyt tehdä paarmapelotteen rakentamalla piipunrassista vartalon ja ohuesta metallilangasta siihen parin näyttäviä tuntosarvia, niin jopa paarmat katoavat peläten joutuvansa surman suuhun. Kai siivetkin voisi taitella jostain läpikuultavasta.
En ole kokeillut, mutta eivät ampiaisetkaan mielellään pesää rupea rakentamaan, kun lähellä on harmaasta villalangasta virkattu tekopesä. Kunnioittavat toisten reviiriä.
En pysty pitkään jatkamaan aamuani keinussa. Oikeastaan havahdun, kun korppi liihottelee matalalentoa pihan yli ja raakkuu. Vastaan sille, sillä olen ymmärtävinäni, että se moittii, kun evästä ei ole pitkään aikaan ilmestynyt sen ruokapaikalle. Melko säännöllisesti se tekee kierroksensa ja jos vain ollaan pihassa, niin tervehtii.
Taivas on sininen. Aikani seuraan muutaman valkoisen pilvihattaran leijailemista, sitten kyllästyn. Välillä täytyy tankata kylmää juotavaa, vettä ja kivennäisvettä. Lounaaksi maistui musta kahvi ja pakasteesta pengottu voipulla, sekä pieni jäätelötötterö. Ehkä vasta illalla jotain tukevampaa.
Jo viikon on tehnyt mieli mustikkapiirakkaa. Tietysti sitä saa, kun tekee itse, mutta on siitä vaivaa.Ensin haettava mustikat, joita on harvakseltaan, mutta puoli litraa piisaisi!
Vedän saappaat jalkaan ja otan pikku sangon ja harppaan portaalta metsän puolelle. Lähes tunnin poimin ja nipin napin puoli litraa on astian pohjalla, mutta kyllä niistä piirakan voi leipoa.
Ensin toki uimaan ja sitten perkaaman marjasaalis.
Rattoisa aamu sinulla, ensin keinussa ja sitten ahersit mustikoita. Maistan piirakan jo suussani .
VastaaPoistaTuo tuulikello on kaunis. Voin kuvitella sen lempeät kilahdukset kesätuulessa.
Minäkin näin TV:ssä kun joku oli tehnyt niitä paarman karkottimia, oli propeli päässä :)
Oli kyllä ja tämä aamu on vastaavanlainen, hyvin lämmin.
PoistaMustikat keräsin, mutta vasta nyt leivoin piirakan. Talossa tuoksuu vielä paistomisen jäljiltä.
Minä en itse nähnyt telkkarista tuota parmakarkotinta, kuulin pojalta. Vekkuli juttu.
Kesä jatkuu mutta tuskastuttava kuumuuskin jatkuu ja jatkuu..
VastaaPoistaRentoa elokuun jatkoa sinulle!
Eniten minua haittaa liika kuumuus , kun en pysty kunnolla nukkumaan.
PoistaKiitos, sinulle samoin. Lupailevathan nuo jo normilämpötilojen paluuta.
Leppoisan kuuloinen ja näköinen aamu sinulla.
VastaaPoistaSe suopursun tuoksu melkein tuli nyt tänne meillekin, kun suljin silmäni ja istahdin viereesi keinuun. Yritin olla ihan hiljaa ja pieni, vaikka se onkin kyllä aika mahdotonta 😉 Olisin siivonnut ne sinun poimimasi mustikat ja auttanut piirakan leipomisessa, jos ihan pienen pienen siivun olisin siitä saanut maistaa.
Olisin toki poiminutkin niitä mustikoita, mutta... arvaat varmaan.
Mutta sitten alkoi täällä Pöllönkulmalla jyristä ukkonen, minä kiiruhdin kotiin kuuntelemaan jyrinää ja pauketta, salamat räiskyivät tuolla nurkan takana, niitä en nähnyt. Vettä satoi, mutta lämmin säilyi 😄
Saittepa syödä koko piirakan itse, minä söin mustikka-raejuustoa, jonka Mursu toi kaupungista.
Sitä se oli, kuten tämä aamukin. Ison tovin jo vietin pihakeinussa ja kuuntelin talitiaispesueen äänekästä ruokailua, kun emot kiikuttivat pönttöön sapuskaa.
PoistaEhkä tiedostin sinun tulosi keinuttelemaan ja siirsin itseäni hieman antaakseni tilaa, että sait hyvän rentouttavan asennon. Olinhan vallannut lähes koko kiikun.
Minä kun luulin, ettälivistit mustikkametsään menosta siksi, että olit unohtanut kumpparit. Ei tuohon pihametsään saata mennä ilman niitä, sillä vasta katselin, miten komea kyy kiirehti varvikon suojaan. En hätistellyt sitä.
Piirakasta tuli ihan maukas, kesän makuinen. Sitä kyllä riittää monelle, sillä vain pien pienen palan olen maistellut. ( oli liian lämmin!)
Mustikka-raejuustoa minä en ole maistellut.
Mustikkapiirakka kyllä maistuisi!
VastaaPoistaOtin äsken piirakkaa maisteltuani katoin toisenkin lautasen ja pikku lusikan, joten ole hyvä vain!
PoistaSinulla on ollut paarmoja lukuunottamatta ihanan idyllinen aamu pihakeinussa. Meillä näkyy hyvin harvoin sudenkorentoja joten ehkä pitää rakentaa "oma paarman karkoittaja korento". Muutamia vuosi sitten parvekkeelle tosin lensi sudenkorento, joka minusta oli hyvin erikoista - upealta näytti. Nyt alkoi tehdä mieli mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta!
VastaaPoistaPaarmat saivat ihan oikeasti hätyytyksen, kun monta sudenkorentoja alkoi lennellä ristiin rastiin.
PoistaHarvoin minäkään olen noita liitäjiä meidän pihassa noin runsaasti nähnyt. Sen sijaan veneestä virvelöidessä niitä lentelee usein. Ihaillen niitä katselen. muuta, kun ryhdyt leipomaan, vai pitääkö sinunkin ensin käydän marjametsässä?
Siliä hivelevän kaunis kuva mustikanvarvuista 💙
VastaaPoistaja niin mukavasti kuvaillut kesätunnelmat että voi eläytyä.
Meillä sataa kun aamun hetkinä luen blogeja ☔️ Fantastista!
Kiitos. Tuollaista maltilla alkavaa kesäsadetta täällä odotetaan. Koska kuuluunee, ei tietoa. Usein luvatutkin sateet kiertävät tämän vaarojen kainalossa olevan kolkan.
PoistaLeppoisaa ja rauhallista eloa - kuulostaa niin ihanalta. Minäkin tein eilen mustikkapiirakan. Minullakin on vain muutama harppaus mustikoiden luo. Ylellistä. Kaunis tuo Sinun mustikkametsäsi.
VastaaPoistaNiinpä, eikä kuullosta, vaan myös on ihanaa. Sanoisin, että aika aikaa kutakin. Varjosta varjoon siirtyen saataan olla ulkona, mutta mitään en saa tehdyksi. Ajatukset vain risteilevät silmiin ja korviin tulevan informaation kanssa.
Poistaon tämä todellakin sinulla ja minulla ylellistä piipahta hakemassa mustikat. Kävin äsken ihan mittaamassa, montako askelta otan alimmalta portaalta voidakseni kumartua poimimaan mustikka. Vain kaksi askelta metsään!
Ihania kesätunnelmia keinussa pilviä laskemassa. Vai on mustikoita harvakseltaan. Onko on ollut liian kuivaa, vai mistä mahtaa johtua?
VastaaPoista