mutta monesti mustanpuhuvana mörkönä, myös marisemisena.
Miksi miettiä moisia murskamietteitä?
Muutetaanko marrasmaisemat mieluisimmiksi?
Muistellaan mieluummin mukavia.
Meditoivaan mieleen mahtuu mahtavasti myönteisyyttä,
mystisiä mielikuvia metsän
maagisuudesta
mukaansatempaavin mahdollisuuksin.
Mullistava muutos menneeseen,
milloin mätänivät
mustavahakkaat,
madaltuivat mutapaakuiksi mättäiköt.
Marraskuun märehtimiseen mahtuu melkoista mökötysmyrkkyä,
Mutkun melankolinen mielenlaatu manataan muualle,
muuttuu marraskuukin merkittävästi mainettaan mukavammaksi.
Pitkästä aikaa minun mieleni teki ripustella m-sanoja marrakuulle. Etsin ensin vanhat vastaavanlaiset m-riimittelyt, etten olisi toistanut itseäni. En aikanaan plagioinut suoraan.
Totean vain, että marraskuu on aina antanut minulle hieman potkua. Syynä lienee hämäränajan lisääntyminen ja ytimissäni tunnen myös kaamoksen lähestyvän. Tietenkin odotan jo malttamattomasti ensilunta.
Tänään äitini täyttäisi 104 vuotta, mutta ikävä kyllä, hän ei ehtinyt saavuttaa edes seitsemänkymmenen ikävuoden rajapyykkiä. Marraskuun neljäs päivä oli myös vanhempieni hääpäivä.
Oma mieltymykseni myöhäissyksyyn, erityisesti marraskuuhun on ehkä imetty äidinmaidossa, samoin kuin rakkaus koillismaalaiseen vaaramaisemaan. Usein yksin ollessani poluilla tai onkimassa ajatuksissani piipahtaa äiti ja saan vankan tietoisuuden siitä, kuin hän seuraisi tytärtään. Se tuntuu hyvälle.
Kauniisti kuvailit M - niin kuin marraskuun. Harmaata on täälläkin, lehtiä on enää harvoissa puissa. Päivät hämärtyvät aikaisin, voi istua nojatuoliin lukemaan.
VastaaPoistaKiitos. Silloin tällöin innostun kokeilemaan sanojen löytymistä alkaen samalla kirjaimella. Sanoin itselleni, että hupinsa on.
PoistaSadetta on tullut illan aikana meillekin ja sää pysyttelee yhä kovin lämpimänä. Omat lukemiseni ovat jäissä, sillä neuletyöt ovat nyt kiinnostavampia.
Harmaata on, mutta ei haittaa. On ihanaa lukea lampun valossa, katsella kynttilöitä, vain olla. Käydä kävelyllä, kun sade taukoaa.
VastaaPoistaMarraskuun neljäs on ollut perheessänne oikea juhlapäivä!
Sama juttu, harmaus ei haittaa, ei sadekaan. Kynttilä palaa minullakin j apuikot helisevät. Minä en ole tänään malttanut lenkkeillä. Siirryin kahden koiran hoitajaksi.
PoistaMarraskuun neljäs on ollut aikanaan hieno syy juhlaan.
Kiitos aimarii - vaikka iloisen viime viikon jäljiltä jäikin ikävä, on marraskuu edelleen iloinen: se alkoi syntymäpäivillä, se jatkuu syntymäpäivillä.
VastaaPoistaAurinko kurkkii nurkan takaa, lyhdyt valaisevat iltaisin.
Kynttilöitä, kirjoja, neuleita, kaakaota, muistoja menneestä kesästä, odotusta tulevasta talvesta.
Harmaan eri sävyt ovat kauniita, aamun ja illan usvat - auringon nousut ja laskun usvan takaa muuttaa maailman taianomaiseksi. On vain avattava silmät, mieli ja mielikuvitus - ja muistot.
Kiitos myös itsellesi, kuvaat niin hersyvän leppoisasti marraskuun alkuasi. Hienoa, että aurinkokin juhlistaa syntymäpäiväjuhlianne. harmaasävyt ovat jotenkin turvallisia, antavat lämpimän vaikutelman, eivät "riitele" missään yhteydessä ja pehmentävät marraskuun ilmettä.
PoistaOlen kuitenkin huomannut, ottamisesta on tullut valo-olosuhteiden vuoksi vaikeampaa.
Onkohan tämä hienoin lukemani marraskuu-postaus ikinä?
VastaaPoistaKaunista alkusoinnuttelua ja aivan ihania kuvia!
Nyt täällä paistaa pitkästä aikaa aurinko, joten täytyy rynnätä ulos.
Kiitos kommentistasi tänään! Siinä oli ilmaus (morula-aste), joka toi heti mieleen lempikirjailijani ja jota en ollut kuullut kenenkään käyttävän pitkään aikaan tuolla tapaa. Sait hymyn huulilleni. Kiitos myös siitä! :)
Nyt vallan punastun, kun noin kaunosointuja kirjoittelet. Aurinkoa on täällä näkynyt harvakseltaan, pientä sadetta enemmän tänään illalla,
PoistaPian on täysikuun aika, mutta ehkä niin pilvistä huomenillallakin, ettei kuuta näy.
Morula-aste, niin kai sitä käytettiin joskus kauan sitten, kun joku oppiminen, työ jne oli aivan alkutekijöissään.
Oi miten liikuttavan kaunis teksti, kuvatkin ovat ihanat!
VastaaPoistaKiitos paljon.
PoistaKiva lukea että joku tykkääkin marraskuusta, kun yleensä surkutellaan sen harmautta ja vaikka mitä. Ensilumi on aina yhtä ihana. Varmaan jo kohta saattekin sen. Meillä saattaa mennä vielä viikkoja, jollei kuukausia ennen kuin lunta tulee, jos tulee. Kaamoksen olen kokenut Lapissa ja tykkäsin siitä kovasti. Voi olla että jos eläisi kaamoksessa kauan, niin sitten ei tuntuisikaan yhtä hyvältä, tai en tiedä.
VastaaPoistaMielestäni marraskuullakin on paikkansa vuoden kierrossa. Hämäräpäivinä on niin mukavaa pitää luppoa, olla vain ja nauttia olostaan. Olen aina tykännyt niin sanotusta ajasta, kun kaksi pimeää on vastakkain. Pimeää ei ole silloin, kun lumi on maassa, vaan pilvettöminä päivinä juuri auringon nousut ja -laskut ovat väriterapiaa.
PoistaOlen odottanut jo parisen viikkoa lunta, mutta ei näy, ei kunnolla kuulukaan.
Hienot ripustelut marraskuulle sait aikaan, melkoista sanaleikkiä. Ja upeat kuvat! Marraskuukin on omalla tavallaan kaunis kuukausi ja marraskuun pimeys on tosi rauhoittavaa.
VastaaPoistaMielestäni marraskuu ansaitsee hyviä sanoja siinä missä vähemmän mairitteleviakin. Kiitos myötämielisyydestäsi marraskuulle.
PoistaKauniisti riimittelit ja kuvasit mainion marraskuun😍Minustakaan marraskuu ei ole harmaa ja ikävä.
VastaaPoistaKiittelen. Nyt meitä marraskuun "puolesta ajattelevia" alkaa olla monta..
PoistaHienosti on marraskuun mielentila mietteineen riimitelty m-sanoilla!
VastaaPoistaMinulle marraskuu on aina mateleva kuukausi kuten Miljoonasateen kappaleessa. Se on melankolinen, pimeä, kylmä ja kostea kuukausi. Jo kuukauden nimi "marras" juontuu kuolemaa merkitsevästä sanasta, viitaten kasvien ja maan talvehtimiseen.
Marraskuuhun on liittynyt minun elämässäni todella vaikeita asioita, joista olen blogissakin kirjoittanut. https://www.marjonmatkassa.fi/2017/11/erilaisen-merkityksellinen-isanpaiva.html
Lisäksi isäni haudattiin viime marraskuussa kun hän menehtyi hoitovirheen takia 92 vuoden iässä. Tämän takia minä en pidä marraskuusta.
Sinun marraskuun valokuvasi ovat kauniita.
Marraskuu osaa jakaa mielipiteet itsestään melko hyvin. Olen samaa mieltä kanssasi, että tietynlainen melankolian viitta on marraskuun harteilla. Minulle se sopii mainiosti, mutta ei kaikille. Myös valon väheneminen on ongelmaksi asti monelle.
PoistaTodella ikävää, mitä kerroit isästäsi. Ymmärrän, että juuri marraskuu tuntuu niitä asioita muistellessa ikävältä.
Kiitos, käyn katsomassa antasi linkin takaa, mitä löytyy.
Kiitos koskettavasta kirjoituksestasi, kokemasi kertomisesta.
PoistaMinullakin on henkilökohtainen kosketus isän menetykseen. Löydät täältä, jos kurkkaat. https://kommintanhua.blogspot.com/2012/11/hyvaa-pyhainpaivaa.html
Kiitos kun jaoit myös oman henkilökohtaisen tarinan oman isäsi menetyksestä ♥
Poista🧡
PoistaMyönteisyytesi Miellyttää, Myös Mietteesi Mammastasi 💛
VastaaPoistaMinulla Mummoni Mietteissä Mukana 🖤
Todella ihanaa että iänikuisen valittamisen sijaan nettiin on alkanut virrata marraskuuta arvostavia kirjoituksia 🧡
Mahtavan hienot kuvatkin sinulla postauksessa 🤎
Jatkat hienosti M-aiheella. Minulla ei tullut kumpikaan mummoni mieleen, sillä en ole heitä koskaan saanut nähdä.
PoistaNiinpäs niin, marraskuu on kuukausi toisten joukossa. Itse muovaamme itsellemme siitä jompaan kumpaan suuntaan.
Kiitos paljon ajatuksistasi.
Oli niin hieno postaus että linkitin sinut 🧡 äskeiseen kirjoitukseeni.
PoistaIso kiitos.🧡
PoistaMieluiten miettisin mukavia, mutta marraskuu (mutinaa....). Mieliala madaltuu, mutta muutos mietteissä muhii! Mahtaako maisema miellyttää myöhemmin?
VastaaPoistaMyötätuntoa meilaan mietteisiisi.
Hitsin hienosti sovittelit kommenttisi M-sanamuotoon. Kiitos. Tämmöinen sanoilla leikki on mukavaa kokeilua.
PoistaMarraskuista malttia - maisemaa makaavaa.
VastaaPoistaMukavuuksia muistellen - mutustellen makuja maukkaita!
Olipa ihana kirjoitus marraskuusta - nostattaen arvostusta
- kuukausi siinä missä muutkin, miten sen itse ottaa!
Palautui mieleen Runotorstai, jossa runoilin juuri kirjaimella yhdellä
Albuminkin siihen aloitin... ja se "odottaa yhä"
että runosuoni sykkisi.
Ei taidettu me tuntea vielä silloin
- se mistä tuttavuutemme alkoi, en muista milloin?
Kyllä on iloa, piristystä arkeeni tuoneet postauksesi,
mietteesi ja maisemasi! Siitä suuren suuri kiitos!
Tämä uusinkin - marraskuu - osuit oikeaan suoneen
ja aloitit päiväni tämän parempaan juoneen...
kuin itä ennalta kuvitella saattoi!
Marraskuiset motkotukset mieluisiksi muuttukoon!
Sinä olet monitaituri. Kiitos kovasti riimittelystäsi. Minusta kivaa, että se tarttui sinuun, kuten muutamiin muihinkin. kiitos myös. että kiireiltäsi käväset lukemassa juttujani. Marraskuu on jo täydessä vauhdissa, kohta kolmannes ohi.
PoistaMinäkin muistan osallistuneeni Runotorstain pPakinaperjantain haasteisiin pitkät ajat, mutta en muista sinua sieltä. Kirjoitin siihen aikaan Pollen suuret saappaat-blogiani.
Hieno postaus!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaFeliz noviembre también para ti. Venzamos el ánimo pesimista con los alegres colores del otoño. Muy guapa la primara foto.
VastaaPoistaUn abrazo.
Muchas gracias. ¡Hagámoslo y disfrutemos también de noviembre!
Poista