Vuoden viimeinen meneillään

Vuoden viimeisen päivän aamu  valkenee hitaasti. Ylösnousua vitkutellessani kuuntelen, miten talon hirret paukahtelevat pakkasen kiristyessä.  Se ääni tuntuu työntyvän joka kerta syvälle tajuntaani. Heräsin siihen jopa yöllä, enkä ole tottunut tykkäämään siitä.

Pihaa valottavat joulukuusen valot. Niiden takana oleva luminen metsä sulaa aamun pimeyteen. Taivas näyttää ikkunasta katsoen tumman siniseltä. Vielä hetken kiiluu jokunen tähti, vaikka valtaosa onkin jo kadonnut syttyäkseen illalla uudelleen.

Herättyäni kunnolla vilkaisen pakkasmittaria, joka näyttää -28,6. Päivän aikana hyvinkin ehtisi jäätyä pari sangollista vettä. Jäälyhdyillä on mukavaa valaista iltaa. 

 Kylmä työntyy ovella vastaan, kun kannan vesisankoja ulos. Jalan alta kuuluu askelten tahtiin lumen narina ja hengitys huurtuu.

Laitan sangot pihapolun viereen ja kiirehdin kipin kapin takaisin tupaan. Vahingosta viisastuneena vetäisen takin hihan käden päälle, ennen kuin tartun ulko-oven metalliseen kahvaan.

On tavallinen keskiviikkoaamu, eikä kuitenkaan aivan tavallinen, sillä vuoden viimeiseen päivään liittyy tieten tai tiedostamatta jonkinlainen summaus kuluneesta vuodesta. Vuosi on pitkä aika, kun ajattelen eteenpäin, mutta ei tunnu niinkään pitkältä kurkistaen elettyjä 52 viikkoa taaksepäin. Saattaisin jopa sanoa, että nopeaan ovat menneet. Minulle konkretisoituu ajankulu lääkedosettini myötä! Ihmetyttää, miten sitä saa alvariinsa täyttää.

Vaikka maailma elää myllerryksessä, koen "lintukodossani" olon  turvalliseksi. Niin sinisilmäinen en kuitenkaan ole, etteikö pahan ole mahdollista löytää myös tänne.  Vihertävät silmäni saisivat ilman muuta nähdä kaiken todellisemmin. Ainakin kameran linssin läpi ja lukiessakin tarvitsisin vahvemman suurennuslasin. Kappas, kun en huomannut kirjoittaa asiasta joulupukille!

 

Niitä näitä aatellessani ja kirjoittaessani huomaan, miten taivas on vaalentunut ja lumisadetta enteileviä pilviä on kerääntynyt taivaanrannalle. Se tietää pakkasen nitistymistä. Maan yli pyyhkäissyt Hannesmyrsky ei pudottanut täällä edes lumia puiden oksilta. Muutenkaan lumen määrä ei yletä menneiden vuosien vastaavaan. Metsä on kauniisti luminen. Kun tykkyjä ei ole kerääntynyt, puiden latvat saavat vapaasti hamuilla matalalla roikkuvia harmaita pilviä.

En aio ammuskella raketteja, en tehdä taikoja, enkä myöskään lupauksia ensi vuodelle. Edellisvuoden malliin otan päivän kerrallaan tietysti sydämessäni toivoen, että hyviä päiviä olisi runsain mitoin.

Toivon myös teille kaikille Karsikonperän Kuvakirjeitä lueskelleille, että vuosi 2026 tarjoilisi paljon hyviä päiviä, terveyttä, iloa, onnea!