Ehdin sittenkin Kristiina K:n toukokuun haasteen kimppuun. Myönnän auliisti, että jäi hilkulle. Syystä, ettei minulla ole ollut mitään projekteja, Teen tikusta sellaisen ja lähden kuljettajani kanssa autoretkelle pitkin ja poikin seudun sorateitä. Varmasti löytyy kuvattavaa, jos ei muuta, niin poroja,
Kun omassa pihassa on vuosi sitten istutettu pikkuinen tuomi, eikä sillä yhtään kukkaa, niin matkan aikana otin varmaan parikymmentä tuomikuvaa. Taitoin metsätuomesta jopa oksan nuuhkiakseni tuoksua oikein kunnolla. Minun mielestäni tuomi tuoksuu hyvälle.
Yllätyin, miten paljon joka puolella oli tuomia, isoja sekä pieniä puskia. Suurimmalla osalla kukkatertut vasta puolittain auki.
Vanhat rakennukset ovat olleet kiinnostukseni kohteita aina. Tätä taloa olen kuvannut jo 23 vuoden ajan ja seurannut sen hajoamista. Nyt kuljin talon ympäri ja ihastuin pihapiiriin. Se on viehättävä edelleen, vailla mitään istutuksia ollut ilmeisesti aina, mutta siellä kasvaa kaunis pihlaja, muutama tuomi, monta pikku kuusta. Isoja sekä pieniä koivuja, sekä villivadelmia ja mustikka kukkii valtoimenaan.
Talossa ei ole mitään ehjää. Sen alamäkeä on avustettu hajottamalla paikkoja. Minua pihassa seisoessani puhutteli mennyt aika. Mitä on tämän kodin asujille tapahtunut?
Ennen kuin jäin vanhan talon pihaan maailman menoa ihmettelemään, pyysin kuljettajaani ajamaan Näköalatien kautta. Se soratie on mutkista tehty. Kaiteita tien molemmin puolin pitkät pätkät. Monet kyläläiset ovat saaneet nimikkomutkan, kun ovat ajaneet tieltä ulos. Vauhdikkaalla menolla vatsan pohjasta ottaa ilkeästi.
Tämän tien kuljin kauan kauan sitten kävellen. Silloin oli heinäkuun lämmin yö ja hämäräkin ehti tulla, ennen perille pääsyäni. Kettujen raaka huutaminen pelotti. Monesti mietin jättää jenkkikassini jonkun kuusen juurelle ja pyytää hakemaan se seuraavana päivänä. Jättämättä jäi, sillä arvelin, etten tunnistaisi paikkaa, mihin kassini jätin. Yhtään autoa ei koko matkan aikana mennyt ohi ei tullut vastaan.
Nyt sen sijaan oli tiellä liikennettä.
Pitkä nousu madeltiin porojen perässä. Ei niitä voinut hoputtaa, olisivat yrittäneet kaiteiden yli ja loukanneet koipiaan.
Poron aivoituksia on mahdoton ymmärtää. kun tämä suora aukeni, näin oikealla puolen pellolla ison porotokan, useampia kymmeniä poroja, paljon vasojakin. Auton äänen kuullessaan joku poro äkkäsi lähteä juoksemaan tietä kohti ja perään kaikki muutkin.
Pysähdyimme odottelemaan porojen siirtymistä tien toiselle puolen. Totta kai kun auto pysähtyi porotkin pysähtyivät. Kiire loppui, mutta miksi lähtivät pellolta noin vain metsään.
Tie seurasi paikoin Iijoen kaunista rantaa. Pellot olivat monin paikoin voikukkavainioita, aivan kauttaaltaan keltaisina. Kevät on hullaannuttavan kaunis ja niin värikäs.
En laskenut, miten monta kertaa kuljettajani pysäytti ja jaksoi odottaa hoputtamatta. Tällainen jopa puolipilvinen sunnuntai muuttui aurinkoiseksi ja kotiseuturetkeily, vaikka vaan autoillen voitti tavallisen arkipuuhastelun.
Ja toisekseen - kotityöt eivät karkaa.
Toukokuu loppuu tänään. Koillismaalla se on ollut muutamia päiviä lukuun ottamatta kolea ja kuiva.
Ehkä kesäkuu tuo muutoksen.
Hyvää kesän alkua!
Voi noita voikukkavainioita! Niin kaunita.
VastaaPoistaTuo soratie näyttää hurjalta. Houkuttelee varmaan suomalaista rallikansaa.
Tuomi saa minut aivastelemaan ja pään särkemään, pysyttelen kaukana.
Voikukat ja tuomi ovat kauniita ja ihastuttavia, kun muita kukkijoita ei kunnolla vielä ole.
PoistaTämä soratien pätkä on lempparini, kun haluan katsella maisemia.
Tuomi jakaa mielipiteet vahvasti, ymmärrettävää.
Poroillahan onkin aina etuajo-oikeus :)
VastaaPoistaJuu, poroilla on aina etuajo-oikeus. On turhaa ja rumaa hätyytellä niitä.
PoistaMinua harmittaa, että toukokuuni on ollut niin hektinen etten ehtinyt osallistua Kristinan haasteeseen.
VastaaPoistaUpea on tuo näköalatie, joka vielä mutkittelee hauskasti. Minulle tulee tuosta mieleen Kangasalan harjuselänne, joka on 25-55 m ympäristöään korkeampi ja 140 m merenpinnasta. Näköalat harjulta ovat upeat eli toisella puolella on Roineen järvi ja toisella puolella taas Lägelmävesi. Näissä maisemissa Topelius on aikoinaan kirjoittanut "Mä oksalla ylimmällä..."
Porot niin hauskasti tiellä jonossa kulkemassa joten malttia vaan etteivät säikähdä. Minä tässä juuri muistelin, että kun olin lapsi (ja perheemme aina kesällä kierteli pitkin Suomea) ajoimme Kuusamossa harjulla olevaa tietä, josta oli kauniit maisemat. Jotenkin tästä sinun kuvasta oli jännä takauma lapsuuteen. Myös muistan, että poroja kulki automme edessä kuten teidänkin.
Kauniita kuvia pohjoisen luonnosta - vihreyttä ja kesän alkua!
Harmittelen tätä omaa haastevastaustani, sillä riman alitus se selvästi on. en todellakaan saanut mitään projekteja aikaan toukokuussa, Se vaan meni ohi.
PoistaTunnen myös Kangasalan harjun, myös Punkaharjun ja totean, että tämä maa on kauniita maisemia täynnä.
Porot ovat tulleet metsistä teille ja kohta viipyilevät aukeilla tieosuuksilla vieläkin runsaammin, kun alkaa itikka-aika.
Kiitos, itsellesi myös.
Kiva tarina ja upeat kuvat! Minäkin aikoinaan kuvasin naapurin lahoavaa latoa säännöllisin väliajoin, mutta se oli vain lato, ei talo, johon liittyisi ihmistarinoita.
VastaaPoistaKiitos. On siinä vaan joku, että vahoja rakennuksia tekee mieli kuvata ja pohtia niiden historioita. Minulla on useampiakin tämmöisiä kohteita. Esim. toinen on syrjäinen korpialue, jossa aikanaan oli sotavankeja metsätöissä.
PoistaIhanat maisemat kuvissasi! Tuo tlovanhus kun aukeni kuvassa oli ensimäinen ajatus että luonto ottaa omansa. Sirä katsellesa tulee mieleen miksi on hulätty, miksi ei purettu. ketä ovat olleet he jotka viimeksi ovat talossa asuneet.
VastaaPoistaVoikukka pellöt on kauiita, vaikka ei niinkäöän tarpeellisia muuta kasvua ajatellessa. Tuomia ihanilen vain kaukaa ja kartan paikkoja missa ne kukoistaa. Saan niin kovan päänsäryn niistä että mielellään ne kaukaa vain ihailee.
Ihanaa ksesäkuuta!
Kiitos. Varmaan lähimpien vuosien aikana talorötiskön etuseinä lysähtää ja sitten se alkaa maatua. Aivan liikaa näitä vastaavan laisia hyljättyjä asumuksia löytyy.
PoistaEhkä vielä keksitään voikukan terveysvaikutukset ja se saa arvonnousun. Olen joskus ollut apulaisena voikukan juurien keräilijälle, joka myi tuotteensa apteekkiin. Sinäkin kuulut heihin, jotka oireilevat tuomien lähellä.
Kepeää kesäskuuta.
Voihan poro! Jatkuva hämmästelyn aihe täältä katsottuna 😄
VastaaPoistaMinuakin mietityttää aina hylättyjen, vanhojen rakennusten historia ja siihen kietoutuneet ihmiselot.
Kiva, että sinäkin tykkäät poroista. Täällä päin niillä tuntuu olevan pelkästään karsaasti katsojia. Ei ne saa tulla pihoihin, ei syödä puun taimia, ei tallustella maateillä.
PoistaNyt poroja käy hieman sääli, kun itikka-aika on päällä ja pian tulee lämmintäkin. Karva tippuu tukkoina, mutta vannas olla, kun on heinäkuun loppupuoli, niin johan karva kiiltää.
Jee, vanhat rakennukset kiehtoo, niillä on takanaan elämää.
Hurmaavan ainutlaatuiset kuvat. Kauttaaltaan kiireetön ilmapiiri 🌿
VastaaPoistaHajoava rakennus on vetovoimaisen kiinnostava 🤎
Kertoilit kaiken kivasti. 🐾 🦊 🌼
Kiitos. Kiirettä minulla ei ole, mutta en juuri mitään saa tehdyksikään. Nautin päivistäni niin kauan, kuin niitä riittää.
PoistaUteliaana tutustun mielelläni tämmöisiin vanhoihin kohteisiin. Tunnen,e ttä niillä on minulle kerrottavaa.
Vahojen autiotalojen puutarhat kivoja, joskus löytänyt jonkun kasvin omaan puutarhaani.
VastaaPoistaEiks olekin? Olen minäkin luvan saatuani hakenut joskus kasveja pihapiiriini.
PoistaHylätyt talot on jotenkin surullisen näköisiä. Ammoisina aikoina ajeltiin silloin tällöin mieheni mummun lapsuuden kodin ohi, tai siis sen mitä siitä pienestä mökistä oli jäljellä. Jälkeenpäin on harmittanut, ettei tullut mieleen noukkia sieltä seinähirren palasia mukaan muistoksi, niistä olisi voinut askarrella jotain.
VastaaPoistaHylättyjä taloja on tämä maa, ainakin pohjoispuoli pullollaan. Aikanaan jo muuttoliike Ruotsiin tyhjensi monta taloa.
PoistaAina noihin hyljättyihin asumuksiin liittyy jonkun /joidenkin ihmisten muistoja. Vielä liki 30 vuotta sitten haikeana katselin äitini lapsuuskodin kiviperustaa, josta oli osa jäljellä. Enää ei sitäkään.
Ymmärrän ajatuksesi muistojen talteen poimimisesta täysin.
Kivoja kuvia. Vanha talo on mielenkiintoinen. Minäkin miettisin mikä sen tarina on ja kuka siinä on asunut.
VastaaPoistaKiitos. Vanhat talot ja muutkin rakennukset, kuten vanha ihminenkin on nähnyt maailman menoa hyvää että huonoa.
PoistaKäyn täällä silloin tällöin Pöllävaaran rinteellä, jossa asumisesta on jäljellä enää kaksi kuusivanhusta ja saunana kiuaskiviä kasa. Aina muistelen, miten kerran avasin talon oven.
Upeaa! Porot ovat pieniä mutta itsepäisiä. Kauniista kuvastasi ei käy ilmi kuinka suuri (pieni) tuo lahoava rakennus on, mutta se muistuttaa halkoliiteriämme joka valitettavasti on tuomittu samaan kohtaloon. Mutta ei ihan vielä! Sen katolla kasvaa vaikka mitä vihreää - jopa tammen taimia - ja tikat ovat urakoineet suuria reikiä seiniin. Ikkunakin vajassa on, sellaista ihanaa kupruilevaa vanhaa lasia. Miksi ikkuna halkovajassa? Juu, siellä oli ulkovessa minkä tyhjensimmme kun ostimme tontin. Kerran nostin liiterissä jotakin lautaa mikä nojasi sisäseinään, ja mitäs siellä oli? Lepakko täydessä talviunessa. Pyysin anteeksi. Toissakesänä löysin taidolla tehdyn linnunpesän halkopinon päältä. Sen keskellä oli yksi ainoa hyvin kaunis muna mikä oli ilmeisesti hylätty. Sitten sekin katosi yllättäen. Kun on täysikuu, vanha lasi-ikkuna loistaa aivan kuin vajassa asuisi joku. Ja mistäs sen tietää.
VastaaPoistaKiitos. Pidän poroista, vaikka ovatkin omapäisiä. Meidän pihassa niillä on rauha olla, ei ajeta pois.
PoistaKertomani vanhan talon kohtalon on minulle avoin. Kooltaan se on tupakeittiö plus kamari sekä eteinen. Kaikki nyt rikottu, muuten talo olisi vielä paremmassa kunnossa.
Sinun asuinpihapiirisi on kelvannut muillekin, kuin vain teille. Lepakko ja lintujakin.
Entäpä jos pesään jäänyt muna olikin käenmuna ja hautova emo tunnisti sen? Minä löysin kevättalvella pesäpönttöjä puhdistaessani myös muna yhdestä pöntöstä. Jotain sillekin oli tapahtunut.
Täysikuun aikana ja nimenomaan keskitalvella voisi olla jännittävää kulkea tutustumassa autiotaloihin!
Miltä tuntuu kuutamolla käydä hakemassa vajasta klapeja, jos olisi pakko?
Huu, en menisi. Kun meillä oli talon alkurakennusvaiheessa ainoastaan ulkovessa, yhtenä syysiltana siellä asioidessani kuulin ulkopuolelta lähestyviä askeleita rapisevissa lehdissä jotka pudonneet maahan. Sanoin että et sinä minua osaa pelotella, ukkokulta. Mutta askeleet vain lähestyivät. Huussin ovi oli raollaan ja kun tähtäsin kurkistajaa taskulampulla ei se ollutkaan oma ukko, vaan jonkun toisen. Rouva Mäyrän. Se taisi hieman sokaistua lampusta ja löntysteli eteenpäin maahan pudonneita luumuja maiskuttelemaan. Kissa istui ja katseli vieressä.
VastaaPoistaEn minäkään, varsinkaan, jos mielikuvitukseni pääsisi vallalle. Lapsena kotimme ulkovessareissuille tarvitsin "kakankummin" mukaan. Minulle on sattunut vähän kuvaamaasi hiippailijaa vastaava juttu.
PoistaOltiin mökillä ja meillä oli ystäväperheen menojen vuoksi heidän kaksi pientä lastaan hoidossa, Pienempi vielä vauvaikäinen, joten saunaan menimme vuorotellen, minä viimeisenä. Löylyissä istuessani kuulin höyrystyneen ikkunan takaa rapinoita ja ajattelin. Miksi ihmeessä mies oli pissalla saunan nurkalla, onhan vessakin!
Vaan eipä ollutkaan oma mies, vaan seudun kurkistelija, joka kävi silloin tällöin varastamassa tavaroita mökiltä ja pihakellarista.
Yllättävät jutut säikäyttää.
Kiitos kertomastasi tarinasta, vei minutkin muistelemaan.
Mikä näköalatie, vaikuttava kaarteineen ja mäkineen!
VastaaPoistaTuomien tuoksu on hurmaava. Ihastelit voikukkapeltoja, ne ovat keltaisina silmänilo. Ihanasti miehesi pysäytteli pitkin matkaa ja malttoi odottaa sinua, terveisiä hänelle.
Minäkin olen joskus katsellut autiotaloja ja miettinyt, millaista elämää talossa on ollut sen onnellisina aikoina.
Tämä soratieksi Näköalatieksi ristitty soran pätkä, noin 10 km, on niin minun mieleeni. Talvella joskus haasteellinen ajaa, olen pukkaamaankin joutunut.
PoistaPikku hiljaa voikukkavainiot muuttuvat puhalluskukkavainioiksi ja kullerot avaavat nuppunsa, Keltaiselta näyttää taas, toki eri pellot.
Kiitos, välitin kuljettajalleni terveisesi. Hän on ymmärtäväinen kuvausintoni suhteen. Sanomista tulee vain, jos pyydän liikenteen takia mahdottomaan paikkaan pysähtymään.
Mielessäni kuvittelen autiotalojen ihmisten elämää. Miten ovat toimeen tulleet, kun jalkapatikassa täytyi käydä välttämättömät asiat kylillä ja matkaa saattoi olla useita kymmeniä kilometrejä.