Ehdin sittenkin Kristiina K:n toukokuun haasteen kimppuun. Myönnän auliisti, että jäi hilkulle. Syystä, ettei minulla ole ollut mitään projekteja, Teen tikusta sellaisen ja lähden kuljettajani kanssa autoretkelle pitkin ja poikin seudun sorateitä. Varmasti löytyy kuvattavaa, jos ei muuta, niin poroja,
Kun omassa pihassa on vuosi sitten istutettu pikkuinen tuomi, eikä sillä yhtään kukkaa, niin matkan aikana otin varmaan parikymmentä tuomikuvaa. Taitoin metsätuomesta jopa oksan nuuhkiakseni tuoksua oikein kunnolla. Minun mielestäni tuomi tuoksuu hyvälle.
Yllätyin, miten paljon joka puolella oli tuomia, isoja sekä pieniä puskia. Suurimmalla osalla kukkatertut vasta puolittain auki.
Vanhat rakennukset ovat olleet kiinnostukseni kohteita aina. Tätä taloa olen kuvannut jo 23 vuoden ajan ja seurannut sen hajoamista. Nyt kuljin talon ympäri ja ihastuin pihapiiriin. Se on viehättävä edelleen, vailla mitään istutuksia ollut ilmeisesti aina, mutta siellä kasvaa kaunis pihlaja, muutama tuomi, monta pikku kuusta. Isoja sekä pieniä koivuja, sekä villivadelmia ja mustikka kukkii valtoimenaan.
Talossa ei ole mitään ehjää. Sen alamäkeä on avustettu hajottamalla paikkoja. Minua pihassa seisoessani puhutteli mennyt aika. Mitä on tämän kodin asujille tapahtunut?
Ennen kuin jäin vanhan talon pihaan maailman menoa ihmettelemään, pyysin kuljettajaani ajamaan Näköalatien kautta. Se soratie on mutkista tehty. Kaiteita tien molemmin puolin pitkät pätkät. Monet kyläläiset ovat saaneet nimikkomutkan, kun ovat ajaneet tieltä ulos. Vauhdikkaalla menolla vatsan pohjasta ottaa ilkeästi.
Tämän tien kuljin kauan kauan sitten kävellen. Silloin oli heinäkuun lämmin yö ja hämäräkin ehti tulla, ennen perille pääsyäni. Kettujen raaka huutaminen pelotti. Monesti mietin jättää jenkkikassini jonkun kuusen juurelle ja pyytää hakemaan se seuraavana päivänä. Jättämättä jäi, sillä arvelin, etten tunnistaisi paikkaa, mihin kassini jätin. Yhtään autoa ei koko matkan aikana mennyt ohi ei tullut vastaan.
Nyt sen sijaan oli tiellä liikennettä.
Pitkä nousu madeltiin porojen perässä. Ei niitä voinut hoputtaa, olisivat yrittäneet kaiteiden yli ja loukanneet koipiaan.
Poron aivoituksia on mahdoton ymmärtää. kun tämä suora aukeni, näin vasemmalla puolen pellolla ison porotokan, useampia kymmeniä poroja, paljon vasojakin. Auton äänen kuullessan joku poro äkkäsi lähteä juoksemaan tietä kohti ja perään kaikki muutkin.
Pysähdyimme odottelemaan porojen siirtymistä tien toiselle puolen. Totta kai kun auto pysähtyi porotkin pysähtyivät. Kiire loppui, mutta miksi lähtivät pellolta noin vain metsään.
Tie seurasi paikoin Iijoen kaunista rantaa. Pellot olivat monin paikoin voikukkavainioita, aivan kauttaaltaan keltaisina. Kevät on hullaannuttavan kaunis ja niin värikäs.
En laskenut, miten monta kertaa kuljettajani pysäytti ja jaksoi odottaa hoputtamatta. Tällainen jopa puolipilvinen sunnuntai muuttui aurinkoiseksi ja kotiseuturetkeily, vaikka vaan autoillen voitti tavallisen arkipuuhastelun.
Ja toisekseen - kotityöt eivät karkaa.
Toukokuu loppuu tänään. Koillismaalla se on ollut muutamia päiviä lukuun ottamatta kolea ja kuiva.
Ehkä kesäkuu tuo muutoksen.
Hyvää kesän alkua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti