Porot kyläreissulla

Vieraisille tulossa komea kolmikko.

Hyvin määrätietoisesti porotrio kääntyy maantieltä pihaan. Ajattelevat ehkä pistäytyä maitohorsman kukintoja maistelemassa. Tietävät hyvin, että tämä piha tarjoaa horsmaherkkuja, mikäli pakkanen ei viime yönä vielä niitä niittänyt.

Lähellä niin oli käydä, sillä oli enää vain + 0.2 astetta aamupuolen kylmimpinä hetkinä. Ei päivälläkään kesä lämpöään suo. Pohjoisesta tuulee ja asteita on juuri ja juuri +10 päälle hiukan, vaikka reipas sadekuurokin oli aamupäivällä. Yleensä kesäsateet ovat lämpimiä, tänään ei.

Nämä komeat urokset kääntyvätkin portaalle päin, eivät menekään suoraan päätä horsmaa syömään.  Eivät edes vilkaise pihapadassa oleviin rucolasalaattiin ja sitruunamelissaan.

Saan hätäisesti ikkunan läpi muutaman kuvan ja lähden kavereita tervehtimään. Porot seisovat aivan  portaiden edessä, eivät säikähdä, kun avaan oven, mutta eivät myöskään välitä jäädä seurustelemaan kanssani.

Peräkanaa komistukset siirtyvät  metsään. Näytti hetken sille, että joukon ensimmäisellä oli aikomus nousta portaalle, mutta muutti mielensä. Havaitsi kai, ettei minulla ollut sille mitään tarjottavaa käsissäni.

On somaa nähdä porot hyvässä karvassa mahtavine sarvineen. 

Varsinkin hirvaiden sarvet ovat kasvaneet hurjaa vauhtia. Ja miksi? Vain herruudenko merkiksi ja taistelujen tuoksinaan vaatimien suosiosta? Loppuvuodesta niiden sarvet putoavat pois, vaatimet pitävät sarvensa talven yli ja pudottavat ne vasta alkukesällä. 

Ladyt ikään kuin nousevat arvoasteikossa sarvettomien urosten yläpuolelle. Hyvää akkavaltaa!

Harvoin poronsarvia kuitenkaan metsistä löytää ja kun löytää, niin usein ne ovat jo järsityt ja muutenkin huonokuntoiset.

 Joka kerta savet löydettyäni, pidän itseäni onnekkaana. Minulle ehjät poronsarvet ovat aarre. Vaikka puolikkaatkin.