Aamulla ikkunan takana olisi pelkkää mustaa ilman lyhtyjä.
Vasta valjetessa puut alkavat piirtyä siniharmaata taivasta vasten. Värisävyt elävät tuntien kuluessa, mutta pysyvät sinnikkäästi rajattuina mustaan ja harmaaseen, kuten niin monena marraskuun aamuna tässä kaamoksen syleilyssä.
Ei tule sinistä hetkeä, ei oranssia taivaanrannalle. Tuskin myöskään illan sinistä, sinipunaakaan, mutta jaksan odottaa. Jonakin aamuna mustan ikkunan takaa näkyy auringon yritykset kavuta Kärryvaaran takaa näkyviin ja silloin on värejä. Silloin minä niitä myös mökin hämärissä aamukahvitellessa ihailen.... tai kipaisen jopa suolle odotettua ihmettä kuvaamaan.
Karsikonperälle eivät rajut lumisateet ulottuneet. Kuitenkin on niin paljon uutta lunta, että piha kaipaisi kolaamista.
Ei kiirettä.
Pyhäaamuna on mukava edetä hitaalla, varsinkin kun taivaalta tupruttelee kevyesti koko ajan lunta lisää. Tien päälle ei haluta.
Kuulen taustalta hiihtokisaselostusta ja katselen ulos. Lumisade tihenee.
Aamusaunassa kokeilin joogaa. Saunajoogaa. Innostuin, kun kuulin sitä kehuttavan.
Ehkä juuri joogan takia olo on edelleen hieman raukea. Käynnistymätön, mutta tuntuu hyvältä.
Tavoitteenani olisi saada lisää liikkuvuutta niveliin, kuin myös joustoa lihaksiin, että metsänraivuussa paikat kestäisivät, eivätkä kipeytyisi, vaikka hieman rajumminkin puita karsii ja raahaa pinoon.
Kirjoittamisen ajatus ja sanat katoavat mielestä tämän tästä. Katse suuntautuu usein tähyilemään Kärryn huippua. Se pysyy piilossa.
Tähtiä en ole nähnyt pitkiin aikoihin. Sen sijaan luin Elsi Komun kirjan - Tähtien tällä, tuolla puolen.
Kirjailija antaa ajatuksen vaeltaa vapaasti tähtien tuollekin puolen ja kuvaa jälleennäkemisen maagisia hetkiä, Hän toivottaa lukuiloa allaolevalla P.Mustapään runolla.
tuskin saimme ensinkään,
ja kadotettu tuskin poissa on."
- P. Mustapää-
