Etkö lainkaan
tajunnut,
että viimein olin
pakotettu jättämään sinut,
nousemaan lopen
uupuneena siivilleni
ja lentämään pois?
Sanattomat tunteet
saattoivat minua yhä etäämmälle sinusta,
sillä sinun mielessäsi
ei ollut enää tilaa minulle.
Sinä et vaivautunut
pitämään minusta huolta.
Unohdit tyystin, että
mielikuvituskin
tarvitsi ravintoa.
Et huomannut, tai
kiireiltäsi pysähtynyt tajuamaan,
miten näivetyin päivä
päivältä.
Tein hidasta kuolemaa
ja viimein sammuin,
kuin loppuun
palanut kynttilä,
jonka mustasta sydänlangasta leijailevat viimeiset savukiehkurat.
Silti vuosien ajan
kuljin toiveikkaana uniesi läpi
ja yritin houkutella
sinut tavoittelemaan takaisin runonhenkeä.
Kun olit
saavuttamaisillasi sen, se katosi.
Joku ehti viedä sanat, ennen kuin ehtivät päästä tietoisuuteesi.
