Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. marraskuuta 2026

Marraskuun talvi vitkuttelee

Marraskuu ei osaa päättää, talvi vai ei.

Maa on taas valkoinen ja vesistöt jäässä. Pari viikkoa sittenkin oli ja tässä välissä lämpimämpää kuin kesässä konsanaan.

Lumen alta törröttävät heinät pysyvät tomerina uhmaten talvea. Rahkasammal murtuu jalan alla, mutta lätäköiden jääkuvioita en raaski rikkoa. Ne ovat upeaa luontotaidetta.

Luonnon äänimaailma on kaamoksen aikaa vaitonainen, vain tuulen pehmeä huokaus ajoittain särkee hiljaisuuden. Lintuja ei laulata. Marraskuun päivä on kuin villasaali hartioilla, pehmeä, lämmittävä, ystävällinen.  Illan tullen maiseman verhoksi laskeutuu sininen hetki. Sitten on aika sytyttää valot.

Marraskuu on omiaan luppoajan vietolle. Ehkä se on tarkoitettukin lepäämiseen.


Toisille luppoaika tarkoittaa kudinta hyppysissä, toisille kirjaa. Ehkä herkkujakin on tarjolla. Tällaisiin luonteviin lepohetkiin minä sytytän kynttilän. Sitten aikanaan sammutetun kynttilän kiemurteleva savujuova on kiehtovaa katsella. Samalla tavoin saatan seurata sateella veteen pudonneita pisaroita, jotka ponnahtavat takaisin ylös.

Parin viikon aikana on aurinkoisia päiviä. Ne ovat olleet ulkoilupäiviäni. Aurinko paistaa keskipäivällä jo alhaalta. Valo siivilöityy metsässä oksistojen lomasta häikäisevänä tehden syysretkistä ainutlaatuisia.

 Kävellessä tulee vahva tunne, miten metsä johdattelee maailmaansa. Aivan huomaamatta se johdattaa mietteisiin. Olen huomannut, miten helposti haikeus nousee päällimmäiseksi. Koetan vaihtaa sen tunteen iloon, sillä en halua sisimpääni hämärää. 

Pystyn liikkumaan yhä omin voimin ja yksinkin. On syytä tuntea kiitollisuutta, jota tietysti tunnenkin. Välillä saan ällin, jolloin tekisi mieli ottaa spontaanisti isompia pyrähdyksiä tai kipakoita juoksuaskelia, mutta ei siitä enää mitään tule. Palaan kiltisti ruotuun, sillä olisin vain turvallani polulla, kenties jalkakin nyrjähtäneenä. Luonnolleni en mitään voi.


 Parempi pysähtyä vain  tuollaisten ajatusten tullen. Kuunnella metsää ja huomata, että kaikki on hyvin. Sen täytyy riittää.



Ulkona liikkumisen vastapainona alkoi jo syyskuun lopulla käsitöiden aika, Valmiiden  tai siis puolivalmiiden töiden laatikossa on  pipoja, lapasia, sukkia ja tossuja. Paljon on päättelemistyötä, se tahtoo jäädä ja sitten on kaaos.