Näytetään tekstit, joissa on tunniste jää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jää. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. marraskuuta 2026

Marraskuun talvi vitkuttelee

Marraskuu ei osaa päättää, talvi vai ei.

Maa on taas valkoinen ja vesistöt jäässä. Pari viikkoa sittenkin oli ja tässä välissä lämpimämpää kuin kesässä konsanaan.

Lumen alta törröttävät heinät pysyvät tomerina uhmaten talvea. Rahkasammal murtuu jalan alla, mutta lätäköiden jääkuvioita en raaski rikkoa. Ne ovat upeaa luontotaidetta.

Luonnon äänimaailma on kaamoksen aikaa vaitonainen, vain tuulen pehmeä huokaus ajoittain särkee hiljaisuuden. Lintuja ei laulata. Marraskuun päivä on kuin villasaali hartioilla, pehmeä, lämmittävä, ystävällinen.  Illan tullen maiseman verhoksi laskeutuu sininen hetki. Sitten on aika sytyttää valot.

Marraskuu on omiaan luppoajan vietolle. Ehkä se on tarkoitettukin lepäämiseen.


Toisille luppoaika tarkoittaa kudinta hyppysissä, toisille kirjaa. Ehkä herkkujakin on tarjolla. Tällaisiin luonteviin lepohetkiin minä sytytän kynttilän. Sitten aikanaan sammutetun kynttilän kiemurteleva savujuova on kiehtovaa katsella. Samalla tavoin saatan seurata sateella veteen pudonneita pisaroita, jotka ponnahtavat takaisin ylös.

Parin viikon aikana on aurinkoisia päiviä. Ne ovat olleet ulkoilupäiviäni. Aurinko paistaa keskipäivällä jo alhaalta. Valo siivilöityy metsässä oksistojen lomasta häikäisevänä tehden syysretkistä ainutlaatuisia.

 Kävellessä tulee vahva tunne, miten metsä johdattelee maailmaansa. Aivan huomaamatta se johdattaa mietteisiin. Olen huomannut, miten helposti haikeus nousee päällimmäiseksi. Koetan vaihtaa sen tunteen iloon, sillä en halua sisimpääni hämärää. 

Pystyn liikkumaan yhä omin voimin ja yksinkin. On syytä tuntea kiitollisuutta, jota tietysti tunnenkin. Välillä saan ällin, jolloin tekisi mieli ottaa spontaanisti isompia pyrähdyksiä tai kipakoita juoksuaskelia, mutta ei siitä enää mitään tule. Palaan kiltisti ruotuun, sillä olisin vain turvallani polulla, kenties jalkakin nyrjähtäneenä. Luonnolleni en mitään voi.


 Parempi pysähtyä vain  tuollaisten ajatusten tullen. Kuunnella metsää ja huomata, että kaikki on hyvin. Sen täytyy riittää.



Ulkona liikkumisen vastapainona alkoi jo syyskuun lopulla käsitöiden aika, Valmiiden  tai siis puolivalmiiden töiden laatikossa on  pipoja, lapasia, sukkia ja tossuja. Paljon on päättelemistyötä, se tahtoo jäädä ja sitten on kaaos.


perjantai 7. helmikuuta 2025

Kaunis päivä

Repolainen toivoi vievänsä helmikuun bingoajat ulos. Tällä kertaa lisähaastetta tarjoaa hänen bingoruudukkonsa keskiruutu, ennennäkemätön!  Tarjosi ainakin minulle, silti lähdin ulos toiveikkaana. Ei koskaan tiedä, onnistuuko saamaan kuvan satapäisestä teeriparvesta, vastaan jolkuttelevasta sudesta tai talviuniltaan herränneestä karhusta. Kenties kaikkein ennennäkemättömin olisi ollut laskeutuva UFO.

Ei sattunut mitään raflaavaa. Oli tuiki tavallinen helmikuun päivä, silti sain kuvista puu-polku-taivas kootuksi bingon. Tuli oikeanpuolen pystyrivibingo alhaalta ylöspäin.


Tämä puu on vanha kuusi. Saattaa olla sairas, tai vain vanha. On kuitenkin lähes kaarnaton ja kuusen oksilta roikkuu runsaasti huurteista naavaa, mikä antaa kuusivanhukselle lisäarvokkuutta. Tästä syystä on päässyt kuvattavakseni usein. Melkein liikutun kuusta katsellessani.


 
Taivas ei heleämmän sininen enää olla vois. Ihailen sitä noin -15 asteen pakkasessa seisoessani laajan hakkuuaukean keskellä. Onneksi ei tuule. 
Polku kaartuu kuvan vasemmasta laidasta lievästi oikealle päin. Lunta on kohtalaisen paljon, joten minun kulkuni oli lähes tarpomista. Jälleen olin unohtaa, että takaisin päinkin on jaksettava.



Polku jatkuu pitkälle. Kesällä ja yleensä lumettomana aikana polulla näkee myös pyörällä liikkuvia. Nyt se lienee niin tukossa, että ainoat jäljet olivat vastasuunnasta suksen tekemät. Näkyivät vielä joten kuten, vaikka tuiskulumi osin ne peittikin.
Minun mieleni teki kävellä vaaranrinnettä vielä alemmaksi, mutta aavistelin ajoissa, että paluumatka tulisi olemaan raskas.
Ainakin kaksi kertaa enemmän siihen kului lopulta aikaa, enkä edes ottanut enää kuviakaan. Puuskutin vain eteenpäin.

                                                                            👣 📷
Toivotan teille heleätä helmikuuta ja loistavia ulkoilukelejä!


perjantai 5. heinäkuuta 2024

Valkoinen jääsydän

 Värihaaste  on tällä kertaa valkoinen + jää. Tähän Repolaisen aloittamaan haasteeseen on väljät säännöt. Riittää yksikin asia, mutta voihan niitä olla useampia! 

Heinäkuun helteillä on ihan huippua esitellä jääkuvia. Valkoistakin niistä löytyy.

Joku ihme mielenliike sai minut kerran keskellä kesää jäädyttämään sydämen kakkuvuokassa (en omaa sydäntäni) Tämä vuoden 2009 heinäkuussa jäätynyt sydän on ja pysyy yhä kuvatiedostoissani, vaikka pyrin kuvia kovasti karsimaan.

Kymmenen vuotta myöhemmin kokeilin kukkien jäädyttämistä. Ongelma vain, etten saanut niitä pysymään jäädytysastiassa niin, etteivät olisi nousseet vedessä liiaksi pintaan.


Ruusu on juuri ja juuri kokonaan jään sisällä. Iso mutteri pitää sitä pikku ämpärin pohjassa jäädytysvaiheessa. Varmasti on parempikin konsti, en vain tiedä sitä.


Kirjoitin vuonna 2021 blogiini joulukalenteria, jolloin joulukuun 24 päiväksi olin jäädyttänyt 24 jäälyhtyä, jotka ripottelin etupihan metsikköön. Oli hikistä liikkua jäälyhty sylissä etsimässä sille sopivaa paikkaa. Lunta oli yli puoli metriä.

Nyt ei ole helle, eikä sada, on pilvipoutaa ja koleaa. Nämä kuvani olisivat hellepäivälle sopivasti viilentäviä. Nyt ne saavat aikaan vilunväristyksiä.
Keväällä vuosia sitten olin lounaalla ja katselin ikkunasta, miten ulkona jääpuikkojen päistä tippui vesipisaroita. Varoituskylttejä oli, missä luki- varo putoavia jääpuikkoja. 
Kevät eteni ja sulatteli ne.

Kevät sulatti myös lammen jään, mikä oli puikkoontunut jo hassusti. Kun tönäisin, puikot alkoivat kaatua dominotyyliin. Lampi oli rannassa pohjaan asti jäätynyt.


Raparperi uhkui keväällä kasvuvoimaa. 
Tarkkailin sitä päivittäin, miten se sinnillä työntyi jääkerroksen läpi.  Myöhemmin olen parannellut raparperin elinoloja, ettei vesi keväisin seisoisi kasvupaikalla niin kauan.


Valkoinen + jää kuvistani seuraava jatkaa, mitä edellispostauksessa jo kerroin soista. 
Jäätynyt suo on kaunis ja varmasti yhtä arvaamaton, kuin suot yleensä. Ei ollut varaa astua jäälle, mutta tuppaita löytyi matkan etenemiseksi riittävästi


 Nyt on kuitenkin kesä. 
Aurinkoisen ja lämpimän, huom! ei kuuman päivän tullessa, työnnän veneen vesille. Istun tuhdolle ja soudan verkkaisesti. Veden liplatus veneen kylkeen saa aikaan äänen, joka mielensopukoihin työntyessään tuntuu rentouttavalta, juuri oikealta kesältä.


Repolaiselle suurkiitos haasteesta ja mainiota heinäkuuta kaikille !