Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Sanoo Saarnaaja. Vihdoin rupeaa tuntumaan, että tämän talven aika olisi vähissä Koillismaallakin. Olisi aika luovuttaa valtikka keväälle.
Joki sinnittelee vapaaksi jääpeitostaan. Enää ei hiihtäjä rohkene sujutella jään poikki virran toiselle puolen. Joutsenet siellä sulassa jo uivat ja nousevat kävelemään välillä jäälle. Ovat melko vasta tutulle joelleen tulleet. Suksieni rahina säikytti ne tiehensä. Harmittelin, kun en huomannut lähestyä varovaisemmin.
Nyt kantaa hanki ja sitä riittää hiihtämiseen loistavasti. Aamusta on päivä pitkä. Tuo sanonta pitää hyvin paikkansa. Myös tänään, sillä hiihtämään tuli lähdettyä varhain ja liikuntarupeaman jälkeen on vielä kokonainen päivä.
Ennen kukonlaulua en ollut liikkeellä. Kyllä aurinko oli kiivennyt jo korkealle, mutta pilviverho esteli sitä näyttäytymästä.
Karsikkokankaan rinne sai puseron selkämyksen kostumaan, sen verran oli napakkaa nousua. Alaspäin en rohjennut antaa suksille vapaata lupaa vauhtiin, ties mistä olisi itsensä löytänyt. Etenin varovasti.
Pysähtelin ja kuvasin.
Jyrkimmissä kohden otin sukset kiltisti kainaloon ja kävelin. Tuntui turvallisemmalta. Helpompaa kankailla oli nyt kantavan hangen aikana liikkuminen, mitä kesällä marjastaessa.
Talvi mallia 2015 yrittää pistää väkisin kampoihin kevään tulolle. Sinnittelee ja sai kun saikin aikaan vihdoin yöpakkaset Viikkoja ehdin niitä odottaa ja lopulta luovutin. Suksetkin joutivat kesäteloille, vaan toisin kävi.
Vaikka aamu oli vaisun harmaa ja vaarat osittain pilviverhon piilossa, silti luminen maailma näytti houkuttelevalta. Halusin käydä tervehtimässä jokea. Katsomassa kesäistä kalapaikkaani Juurikkanivan alla. Oli upeaa antaa silmän vaellella pitkin valkoista Kopistuksen suota ja nousta Kärryvaaran huipulle. Kun kuva tuli tallennettua aivosopukoihin, lykkäsin sukset vauhtiin.
Tien yli en viitsi hiihtää. Parempi napata sukset kainaloon.
Ei aamu pitemmän päälle harmaa ollut. Tosin välillä satoi ripauksen luntakin, vähän mannaryynien sorttista ja sen päälle näkyi aurinko.
Orava tykkäsi tulleensa häirityksi suksijoiden lähestyessä pihaa. Äänteli ensin pahantuulisesti vispaten häntäänsä. Jäin sitä vain jututtamaan, niin mokoma lähti lentoon. Nippa nappa sen liito onnistui, ettei mätkähtänyt maahan.
Talven olisi aika luovuttaa valtikkansa, mutta näyttää kyllä sille, että vappuna hiihtelen.
Joki sinnittelee vapaaksi jääpeitostaan. Enää ei hiihtäjä rohkene sujutella jään poikki virran toiselle puolen. Joutsenet siellä sulassa jo uivat ja nousevat kävelemään välillä jäälle. Ovat melko vasta tutulle joelleen tulleet. Suksieni rahina säikytti ne tiehensä. Harmittelin, kun en huomannut lähestyä varovaisemmin.
Nyt kantaa hanki ja sitä riittää hiihtämiseen loistavasti. Aamusta on päivä pitkä. Tuo sanonta pitää hyvin paikkansa. Myös tänään, sillä hiihtämään tuli lähdettyä varhain ja liikuntarupeaman jälkeen on vielä kokonainen päivä.
Ennen kukonlaulua en ollut liikkeellä. Kyllä aurinko oli kiivennyt jo korkealle, mutta pilviverho esteli sitä näyttäytymästä.
Karsikkokankaan rinne sai puseron selkämyksen kostumaan, sen verran oli napakkaa nousua. Alaspäin en rohjennut antaa suksille vapaata lupaa vauhtiin, ties mistä olisi itsensä löytänyt. Etenin varovasti.
Pysähtelin ja kuvasin.
Jyrkimmissä kohden otin sukset kiltisti kainaloon ja kävelin. Tuntui turvallisemmalta. Helpompaa kankailla oli nyt kantavan hangen aikana liikkuminen, mitä kesällä marjastaessa.
Talvi mallia 2015 yrittää pistää väkisin kampoihin kevään tulolle. Sinnittelee ja sai kun saikin aikaan vihdoin yöpakkaset Viikkoja ehdin niitä odottaa ja lopulta luovutin. Suksetkin joutivat kesäteloille, vaan toisin kävi.
Vaikka aamu oli vaisun harmaa ja vaarat osittain pilviverhon piilossa, silti luminen maailma näytti houkuttelevalta. Halusin käydä tervehtimässä jokea. Katsomassa kesäistä kalapaikkaani Juurikkanivan alla. Oli upeaa antaa silmän vaellella pitkin valkoista Kopistuksen suota ja nousta Kärryvaaran huipulle. Kun kuva tuli tallennettua aivosopukoihin, lykkäsin sukset vauhtiin.
Tien yli en viitsi hiihtää. Parempi napata sukset kainaloon.
Ei aamu pitemmän päälle harmaa ollut. Tosin välillä satoi ripauksen luntakin, vähän mannaryynien sorttista ja sen päälle näkyi aurinko.
Orava tykkäsi tulleensa häirityksi suksijoiden lähestyessä pihaa. Äänteli ensin pahantuulisesti vispaten häntäänsä. Jäin sitä vain jututtamaan, niin mokoma lähti lentoon. Nippa nappa sen liito onnistui, ettei mätkähtänyt maahan.
Talven olisi aika luovuttaa valtikkansa, mutta näyttää kyllä sille, että vappuna hiihtelen.
