Koneenkäyttäjä

Pakinaperjantai # 329 aiheena on koneenkäyttäjä

Koneenkäyttäjästä tuli mieleen vitsi laihialaisesta partakoneesta, jossa pistetään kärpänen surisemaan tulitikkuaskiin. Surina on hyvä ja edullinen on käyttövoimakin.

Sitä en osaa sanoa, onko tai oliko tällä miehellä tuollainen partakone, jolla oli komea taskukello. Se saattoi olla joku lahjanauris, oli niin komeat vitjatkin.  Vuosia kello näytti ajan kulun tarkalleen, ei edistänyt, ei jätättänyt, eikä mies halunnut vaihtaa hyvää kelloaan rannekelloon, vielä vähemmin hän kuvitteli tarkistavansa aikaa kännykästä.

Kaikella on aikansa, sanotaan, niin kellollakin. Yks kaunis kerta se pysähtyi. Ei jatkanut ajan näyttöä, vaikka mies sitä miten naputteli ja ravisteli. Lopulta oli pakko lähteä kellosepän liikkeeseen ja jättää kello huollettavaksi.

Ajan näyttäjäänsä hakemaan mennessään mies kysyi ensimmäiseksi, tulikos siihen elämää?  Johon kelloseppä.

-          Ihmekös, jos kello oli pysähtynyt, kun käyttäjä oli kuollut.

Antaessaan korjatun kellon miehelle, kelloseppä ojensi tälle myös tulitukkurasian. Hämmästyneenä mies aukaisi rasian ja näki sisällä kuolleen kärpäsen.



Kuutamon kutsu

 Pakinaperjantain # 322 : täysi taulu

Kuu paistaa loimotti huoneeseen, aivan kuten tuikkiva tähti taannoin. Että ne molemmat osaavat varastaa unen ja rupeavat sitten valvottamaan oikein urakalla.

Tovin tuijottelin salaperäisen näköiseksi valaistunutta pihamaata ja alitajuntani kuuli kuun kutsun. Kutsu vain voimistui ja lopulta jo hieman harmistuin.
 -  Miksi ihmeessä minä keskellä yötä lähtisin ulos lämpimästä sängystäni? Pakkastakin liki -20 astetta, joten vedin vain peitonkulmaa enemmän korvieni yli ja suljin silmät.

Kuu ei vain luovuttanut.
 - Siksi tietysti lähdet, kun kuutamoa ei ole päivällä. Aamuun mennessä se on kadonnut.  Vasta vuorokauden kuluttua on täysikuu, mutta sää lauhtuu ja tulee lumisateet, jolloin todennäköisesti täysikuu pysyttelee pilviverhon takana.

Nyt on paras aika. Tule. Tule joutuin, sillä koillisesta alkaa nousta pian pilviä.

Kuu osasi viekoittelun.  Oli oikein mestari siinä lajissa. Minä tottelin ja nousin. Pukeuduin lämpimästi ja otin kameran mukaan kuvitellen saavani joitakin kelvollisia kuutamokuvia. Kellon viisarit näyttivät kymmentä vaille kaksi, kun ulko-ovi napsahti lukosta auki. Hyinen kylmä kalvakkuus otti minut portaalla vastaan ja hiljaisuus oli täydellinen. Katsahdin kuuta, joka ikään kuin naureskeli ähä-kuttia. Minä en edes huomannut sen yhden vuorokauden vajausta täydestä.

Keskellä pihaa laskin kameran jalustalleen ja napsautin virran päälle, jolloin silmieni eteen rävähti täysi taulu kaikkea sitä informaatiota, millä kuvan ottaisin.

Siirryin tielle ja maailma näytti ympärilläni mystiselle. Tien varren puut heittivät varjojaan. Väliin ne pehmenivät, väliin terävöityivät, sillä taivaalla liikkui harvakseltaan haituvapilviä. Ehkä sää oli vaihtumassa ja aamulla tulisi jo lunta. Sormet alkoivat tuntea kylmää ja työnsin ne takin taskuihin lämmittelemään.  Ellei lumi olisi narissut jalan alla, enkä silloin tällöin olisi kuullut lähirakennusten hirsien rapsahduksia, olisi maailma ollut täysin äänetön, kalvakka, hiljainen, mutta samalla kaunis.

Mieleeni tuli Seidan blogista hänen upeat kuutamokuvansa, jossa eräässä hän oli kuvannut itsensä kuutamokävelyllä. Innostuin kokeilemaan samaa. Tutkailin tovin kameran täyttä näyttötaulua, sillä kuutamon valossa en ole aiemmin kuvannut mitään. Tuskin lopulta siitä numeroita ja tekstiä erotin, sillä silmälasit tahtoivat huurtua liikaa. Viritin kameran ja kipitin kuvattavaksi. Juoksin takaisin, laukaisin kameran uudelleen kiirehtien taas sen eteen tullakseni kuvaan ja sama uudelleen ja taas ja taas. Sitten kuuloni terästyi, kuulin jotakin.

Pysähdyin ja jäin odottamaan. Pitkän aikaa oli vain pelkkää hiljaisuutta, kunnes lumi kahahteli liiterin takana. Ääni oli samanlainen, mihin ensin havahduin. Ei rapsahdus, ei risahdus, vaan kahinaa. Joku muukin oli liikkeellä aamuyöstä, mutta kuka? Hetken mietin, lähdenkö tutkimaan, mutta rohkeus taisi pettää, vaikka arvelinkin, että ehkä jänis tai kettu olisi ääneen vikapää.

Vaan entäpä jos näkisinkin jotain outoa ja ihmeellistä, jotain selittämätöntä ottamissani kuvissa, joihin olen itsekin toivon mukaan piirtynyt? Jospa hangen kahaus tarkoittikin sitä, että joku ylimääräinen olisi ehättänyt kanssani samaan kuutamokuvaan. Valkoinen poroko?

En pystynyt ulkona kuvia katsomaan, sillä akku loppui. Vasta aamulla rupesin tutkimaan, mitä olin kuvannut. Etupäässä kuvissa oli vain LED-näyttötaulun täydeltä lumisia puiden latvoja. Ei ollut minun rinnalleni tai taakseni kuvaan ilmestynyt ylimääräisiä.

Närhen munat

Pakinaperjantai 311 antoi aiheen - Lemmen syömävelka

Mitä lie, menneen kesän närhipariskunnan lemmen syömävelkaa, kun lintujen siemenannostelijat saa täyttää joka päivä. Tätä menoa kohta kaksi kertaa päivässä, sillä aina vaan viimeistä siementä viedään.

-         Voi närhen munat, manailee Mies.

-         Harmia niistä näyttää syntyneen. Jos olisi tämän arvannut, niin keväällä olisi etsinyt ja tuhonnut koko pesän tekeleen. Pitihän se arvata, kun häipyvät vähin äänin kuusikkoon, niin pesimään menivät. Taatusti munineet vähintään puoli tusinaa munaa.

Totta. Semmoinen närhiparvi rehvastelee ja putsaa hetkessä lintulaudalta siemenet ja nyhtää pötkylöistä talit suihinsa häätäen samalla pikkulinnut etäälle. Se raastaa syvästi Miehen hermoja. Miehen, joka on pikkulintujen suuri ystävä.

Kuulemma närhetkin saisi ruokaa, mikäli kunnioittaisivat häntä edes hitusen, mutta kun ei. Tällä menolla jäävät pikkulinnut täysin herkuista paitsi ja tätä menoa on ensi syksynä pihapiiriin ilmestynyt toinen mokoma närhiä lisää, jopa tuplaten. Tämä peli ei vetele.

Tämmöistä yksin puhelua kuuluu päivittäin ja välillä Mies kaappaa ilmakiväärinsä ja paahtaa vimmoissaan portaalle ampuakseen yhden närhin varoitukseksi muille.

Ilmeisesti helpottaa, kun saa pamautettua. Ei se kohti ammu, pelottelee vaan, mutta närhetkin ovat hoksanneet sen ja oven kolahtaessa kiepsahtavat puun taakse tai lehahtavat vieren kuusen alaoksille, mistä tilanteen rauhoituttua palaavat hyvin nopeasti takaisin napsimaan ruokaa ja taas pienet siivekkäät saavat lähteä.

Väliin Miehen nyrkki kajahtaa ikkunan pieleen semmoisella voimalla, että koko talo tärähtää. Minä olen ainut, ketä moinen jysäri säikäyttää, ei närhiä. Kun nyrkki ei tehoa, niin mies kipaisee jälleen pyssynsä ja seisoo kohta portailla kiroilemassa kiusanhengille.

-         Jos ei sana kuulu tai tehoa, niin seuraavan kerran täräytän kohti. Sopii uskoa, että tää on viimeinen varoitus.

Moneskohan viimeinen varoitus se on? Joka päivä närhet saavat kuulla ainakin puolen kymmentä viimeistä varoituksen sanaa, mutta yhä ne riekkuvat tyhjentämässä auringonkukan siemenet suihinsa ja lappamassa niitä lintulaudalta maahan.

Mies ei pysty keskittymään enää Päätaloihinsakaan, joita tavaa ikkunanvierus sohvalla pitkällään. Tämän tästä täytyy komuta ylös ja tarkastaa ikkunan läpi lintulaudan tilanne. Lukukohta katoaa kirjasta sen sileän tien, kun hän paiskaa sen kädestään ja ponnahtaa pyssynsä kanssa ulos hätistelemään ei-kutsuttuja lintulaudan vieraita. Kuuluu pam ja pamauksen seuraukset toistuvat samana. Katson, miten närhet nousevat siivilleen, mutta vaivautuvat lentämään juuri ja juuri lähimmän puun taakse. Sekös ottaa Miestä pattiin. Ei vaan hennonut ampua kohti, on se lintu närhikin.

Mutta miten ratkaista ongelma, joka paisuu ja näyttää aiheuttavan Miehelle kohta vatsahaavan?  Yritystä häneltä ei muutu. Se meni ja osti isosilmäistä kanaverkkoa ja rakentelee suojamuuria tirppojensa lintulaudan ja kuusen oksalla roikkuvan talimöhkäleen suojaksi. Mies uskoo vakaasti, että pienet siivekkäät lentävät aterioimaan kanaverkon aukoista läpi, mutta närhi ei sitä tee.

No niin, on vain ajan kysymys, milloin pihaa koristaa kanaverkkoaitaus ja minä veikkaan hiljaa mielessäni, että Mies kiikuttaa ennemmin tai myöhemmin närheillekin syötävää, ei kestä katsella niiden norkoilua, mikäli ne pihaan jäävät.  Varislintu närhikin on, kuten kuukkeli ja kuukkeleiden ilmestymistä pihaan Mies on taas toivonut jo pitempään. On se vaikeaa, teet niin tai näin, aina meinaa tulla tenkkapoo vastaan.