Kohta siivoan - raapale

Siivoamiset odottavat tekijää. Kovin helposti en syty asiasta, mutta jotain haluan jouluksi kuitenkin kohentaa.
Alkuun pääsy on pahinta.

Taannoin luin HyväTerveys-lehdestä mainion jutun, miten huijata itsensä siivoamaan.
-Puhdista vain keittiön tiskiallas, ei muuta. Mutta niin puhtaaksi, että näet kuvajaisesi altaan teräspinnasta ja tarkkaile, tapahtuuko mitään.-

Jynssäsin tiskialtaan ja istahdin katsomaan työn tulosta.

Kappas vain.
Tiskiallas kiilsi, mutta ympäristö näytti epäsiistiltä.

Silloin se tapahtui. Minussa syttyi siivousinto.
Puhdistin lieden, uunin, koko tiskipöydän. Keittiön pöydän. Otin puhtaat tiskikoneesta kaappiin ja pöydälle jääneet astiat koneeseen.

Näin keittiössä pölyä  ja... tartuin rättiin. Lattiakin kaipasi imurointia.

Myöhemmin tein tiskiallastestin uudelleen. Ei tepsinyt enää kuin puolittain.

Metsä tuikkimaan - Raapale

Kuvittelen itseäni Luciaksi, vaikken ikinä ole kulkenut kynttiläkruunu hiuksillani.

Innostun  joskus valaisemaan  pihametsikköä, viemään lyhtyjä lumen peittämille marjamättäille.

Pakkasia ei ole ollut sen vertaa, että olisin voinut jäädyttää jäälyhtyjä. Siispä tuli hankittua muovisia. Asiansa ajavat, eikä pimeässä kaukaa erota, palaako kynttilä muovi- vaiko jäälyhdyssä.

Edellisen lumisateen jälkeen lyhdyt olivat hautautuneet lumeen.
Unohdin ne. Jouduin etsimään ja kaivamaan ne esille.
En joka ilta valota lähimetsikköä. Vain mielijohteesta, milloin kokopäiväinen harmaus verhoaa kaiken. Silloin tekee mieli tunnelmoida napsauttamalla sähkövalo pihasta pois.

Harppailen lumessa lyhdyn luota toiselle  ja kohta metsä tuikkii. 

Punaiset kynttilät värittävät lunta. Mieluummin kyllä sytyttäisin kirkkaita, mutkun aina ei ole. 

Joululauluista rakkain - raapale

Monelle on yksi joululaulu rakkain kaikista muista.
Minulle Varpunen jouluaamuna.

En muista, milloin kuulin sen ensimmäisen kerran, mutta vaikutuksen teki heti. Se on voimakkaasti tunteisiin vetoava. Saa minut kyyneliin asti, mikä tietysti nuorena nolotti. Aina en kuullut laulusta muuta, kuin alun, niin korvissa alkoi suhista.

Minä tykkään joululauluissakin haikeudesta ja surumielisyydestä. Siksi pidän myös Sylvian joululaulusta.

Veli Vilkastuksen kuoleman jälkeen - Varpunen jouluaamuna - on tuntunut entistäkin henkilökohtaisemmalta. Varsinkin, kun Mauno Kuusisto sen laulaa.

Ja varsinkin juuri tämä kohta - ♫ En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta.
Olen pieni veljesi, tulin taivahasta ♪.

Oi että, olisipa näyttää nyt varpuskuvia!

Kutsu ulos syömään - raapale

Merkkipäivää on mukava joskus juhlistaa. Tavallisesti se on vain päivä muiden joukossa.

Vajaa vuosi sitten minulta kysyttiin, lähdetäänkö ulos syömään?  Arvelin, josko jonnekin autiotuvalle. Muutaman vuoden takaisesta autiotuvan sviitistä jäi mukava muisto. Ikkunat olivat jäässä, pakkasta -20, sisälläkin.
Puita oli ja tupaan saatiin lämmintä. Oli grillimakkara-ateria ja kuksista skoolattiin skumpalla. Sinisen hetken aikaan lähdettiin hiihtämään ja kairaamaan jokeen haukikoukuille avantoja.

Eväät reppuun ja maastosuksilla matkaan. Hiihdetään pihasta vain liiterin taakse muutama kymmenen metriä. Siihen lapioidaan Pena-laavulle pystytyspaikka. Mies on vienyt puut valmiiksi ja rakenteli rakovalkean. Nuotiolla mustui taas makkaraa.

Puolille öin tulisteltiin, sitten kömmittiin laavuun porontaljoille ja makuupusseihin unta odottelemaan.

Saunassa tuoksuu koivu - raapale

Viime kesänä tehtiin vastoja.
Opettelin jopa sitomaan vitsaksella. Valmiit vastat ripustettiin roikkumaan ilmavasti vajan kattoparrusta.

Mikä on poissa silmistä, on pois mielestäkin. Usein vasta saunan lauteille kivutessa muistaa: VASTA! Taas se jäi hakematta, mutta ensi kerralla.

Tänään on se kerta.
Vasta on upotettuna lämpimään veteen. Ennen vastomista sitä haudotaan vielä kiukaan löylyhöyryssä. Toivottavasti se valmistelujen jälkeen ymmärtää pitää lehtensä, ettei niitä joudu siivoamaan pitkin lauteita ja lauteiden aluksia.

Sauna on saunojia vaille.
Sipasen vain saunahatun päähäni. Kipuan lauteille. Viskaan löylyä ja vaston.
Vastan läiskintä rentouttaa mukavasti metsätöissä kipeytyneitä lihaksia. Hiki irtoaa ja koivu tuoksuu.

Totta kai myös joulusaunaan koivun tuoksua.

Hupia ja hyötyä - raapale

On kuulas pakkaspäivä. Monta päivää kateissa ollut aurinkokin ilmestyy vaaran takaa ujostellen näkyviin.
On aivan mainio keli ajaa moottorikelkalla jälki, että lumi tamppaantuisi ja myöhemmin kestäisi puukuorman kanssa.

Syystalven mittaan kaadetut, karsitut ja pätkityt puut on saatava metsästä ja sarkapenkoilta pois ennen metrisiä hankia, jolloin puupinoja on hankala edes löytää lumen alta.

Hupia ja hyötyä siis samalla kertaa. Kuuma tahtoo tulla kammetessa kelkkaa kääntymään. Monesti reitti tulee kuitenkin kierrettyä. Nyt toivotaan vaan lisää lunta, että pääsisi tosi toimiin vielä ennen joulua.
Sitten kun on reki kelkan perässä, en rohkene ajaa, mutta kuorman teossa olen tyhjää parempi apulainen, kuten sen purkamisessakin.

Aamuvirkkuna - raapale

Heräsin liian aikaisin.
Hiivin alakertaan vilkaisemaan kelloa. Varttia vaille viisi, eikä unesta tietoakaan.

Tupa on hämyinen. Pieni led-valo vain hyllyllä. Verhottomista ikkunoista näkyvät pihakuusen kynttilät, jotka tuikkivat tuulen heilutellessa kuusen oksia. Tuvan seinään piirtyy varjoja.

Olen vain. Istun. Kuuntelen hiljaisuutta. Ajatukset vaeltavat lähellä ja kaukana.
Sitten särjen hämärän sytyttämällä valon.

Pöydällä on eilinen lehti, lukematta.
Selailen ja löydän himmelin askarteluohjeet. Juuri edellisviikolla etsin olkia. Ei niitä mistään löytynyt. Tai jos löytyi, niin pahasti halkinaisia. Ohjeessa tehtiin himmeliä paperisista mehupilleistä ja sprayjattiin lopuksi kultavärillä.

Monta himmeliä olen tehnyt oljista. Itsellä ei enää yhtäkään.
Jään pohtimaan himmelin tekemistä ja pistän aamukahvin tippumaan.