Kinkunpaisto - raapale

Oli ostettu vanha maalaistalo ja halusin sukujoulun. Oli mielettömän jännittävää suunnitella joulunviettoa uudessa kodissa.
Leivoin itse, niitä perinteisiä, mitä lapsuuskodissakin oli aina leivottu. Tein laatikot alusta alkaen. Siivosin ja koristelin.
Koti oli valmis vastaanottamaan jouluvieraat. Eniten jännitti, tykkäävätkö äiti ja isä talosta, jota eivät ollet vielä nähneetkään.

Aatonaatoksi jäi vain kinkunpaisto.
Tupakeittiön valtava leivinuuni oli haasteellinen lämmitettävä. Kun viimein vedettiin hiilet arinalta ja tarkastettiin lämpötilaa. Mittari näytti 400 astetta!

Uunia tuu-le-tet-tiin....
Kinkku joutui sittenkin liian kuumaan uuniin, eikä ehtinyt paistua kypsäksi, sillä uuni jäähtyi nopeasti.

Kinkunpaistoa jatkettiin sähköhellan uunissa.
Sanoivat, jotka söivät, että hyvää oli.
Minä en silloin syönyt kinkkuja.

Jouluyö - raapale

Ne raskaimmat, kuin rakkaimmatkaan joulumuistot eivät unohdu koskaan.
Joulun lähetessä ja jouluna mielessäni häivähtää erään jouluyön muisto.

"Jouluaatto rupeaa vaihtumaan yöksi, ja samalla lumisade lakkaa. Tähdet tuikkivat pakkasen kiristyessä. Murhemielin lähden taas navetalle, ties monenneko kerran. Ymmärrän liiankin kanssa, että vastuulleni on jäänyt niin Madonna kuin pienemmät sisaruksetkin."

Olin nuori tyttönen ja yritin auttaa poikivaa Madonna-lehmää, saamatta yöllä eläinlääkäriä apuun.  Äiti oli sairaana, eikä isäkään kotona. Viisi nuorempaa sisarusta eivät enää kyselleet, miksei joulupukki tule meille.

Vasikkaa minä en osannut kääntää lehmän sisällä. Se kuoli, niin Madonnakin. Mukavaa olisi ollut nostaa vastasyntynyt puhtaille pahnoille,
Itkin lopun yötä lohduttomasti vasikan karsinassa.

Kohta siivoan - raapale

Siivoamiset odottavat tekijää. Kovin helposti en syty asiasta, mutta jotain haluan jouluksi kuitenkin kohentaa.
Alkuun pääsy on pahinta.

Taannoin luin HyväTerveys-lehdestä mainion jutun, miten huijata itsensä siivoamaan.
-Puhdista vain keittiön tiskiallas, ei muuta. Mutta niin puhtaaksi, että näet kuvajaisesi altaan teräspinnasta ja tarkkaile, tapahtuuko mitään.-

Jynssäsin tiskialtaan ja istahdin katsomaan työn tulosta.

Kappas vain.
Tiskiallas kiilsi, mutta ympäristö näytti epäsiistiltä.

Silloin se tapahtui. Minussa syttyi siivousinto.
Puhdistin lieden, uunin, koko tiskipöydän. Keittiön pöydän. Otin puhtaat tiskikoneesta kaappiin ja pöydälle jääneet astiat koneeseen.

Näin keittiössä pölyä  ja... tartuin rättiin. Lattiakin kaipasi imurointia.

Myöhemmin tein tiskiallastestin uudelleen. Ei tepsinyt enää kuin puolittain.

Metsä tuikkimaan - Raapale

Kuvittelen itseäni Luciaksi, vaikken ikinä ole kulkenut kynttiläkruunu hiuksillani.

Innostun  joskus valaisemaan  pihametsikköä, viemään lyhtyjä lumen peittämille marjamättäille.

Pakkasia ei ole ollut sen vertaa, että olisin voinut jäädyttää jäälyhtyjä. Siispä tuli hankittua muovisia. Asiansa ajavat, eikä pimeässä kaukaa erota, palaako kynttilä muovi- vaiko jäälyhdyssä.

Edellisen lumisateen jälkeen lyhdyt olivat hautautuneet lumeen.
Unohdin ne. Jouduin etsimään ja kaivamaan ne esille.
En joka ilta valota lähimetsikköä. Vain mielijohteesta, milloin kokopäiväinen harmaus verhoaa kaiken. Silloin tekee mieli tunnelmoida napsauttamalla sähkövalo pihasta pois.

Harppailen lumessa lyhdyn luota toiselle  ja kohta metsä tuikkii. 

Punaiset kynttilät värittävät lunta. Mieluummin kyllä sytyttäisin kirkkaita, mutkun aina ei ole. 

Joululauluista rakkain - raapale

Monelle on yksi joululaulu rakkain kaikista muista.
Minulle Varpunen jouluaamuna.

En muista, milloin kuulin sen ensimmäisen kerran, mutta vaikutuksen teki heti. Se on voimakkaasti tunteisiin vetoava. Saa minut kyyneliin asti, mikä tietysti nuorena nolotti. Aina en kuullut laulusta muuta, kuin alun, niin korvissa alkoi suhista.

Minä tykkään joululauluissakin haikeudesta ja surumielisyydestä. Siksi pidän myös Sylvian joululaulusta.

Veli Vilkastuksen kuoleman jälkeen - Varpunen jouluaamuna - on tuntunut entistäkin henkilökohtaisemmalta. Varsinkin, kun Mauno Kuusisto sen laulaa.

Ja varsinkin juuri tämä kohta - ♫ En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta.
Olen pieni veljesi, tulin taivahasta ♪.

Oi että, olisipa näyttää nyt varpuskuvia!

Kutsu ulos syömään - raapale

Merkkipäivää on mukava joskus juhlistaa. Tavallisesti se on vain päivä muiden joukossa.

Vajaa vuosi sitten minulta kysyttiin, lähdetäänkö ulos syömään?  Arvelin, josko jonnekin autiotuvalle. Muutaman vuoden takaisesta autiotuvan sviitistä jäi mukava muisto. Ikkunat olivat jäässä, pakkasta -20, sisälläkin.
Puita oli ja tupaan saatiin lämmintä. Oli grillimakkara-ateria ja kuksista skoolattiin skumpalla. Sinisen hetken aikaan lähdettiin hiihtämään ja kairaamaan jokeen haukikoukuille avantoja.

Eväät reppuun ja maastosuksilla matkaan. Hiihdetään pihasta vain liiterin taakse muutama kymmenen metriä. Siihen lapioidaan Pena-laavulle pystytyspaikka. Mies on vienyt puut valmiiksi ja rakenteli rakovalkean. Nuotiolla mustui taas makkaraa.

Puolille öin tulisteltiin, sitten kömmittiin laavuun porontaljoille ja makuupusseihin unta odottelemaan.

Saunassa tuoksuu koivu - raapale

Viime kesänä tehtiin vastoja.
Opettelin jopa sitomaan vitsaksella. Valmiit vastat ripustettiin roikkumaan ilmavasti vajan kattoparrusta.

Mikä on poissa silmistä, on pois mielestäkin. Usein vasta saunan lauteille kivutessa muistaa: VASTA! Taas se jäi hakematta, mutta ensi kerralla.

Tänään on se kerta.
Vasta on upotettuna lämpimään veteen. Ennen vastomista sitä haudotaan vielä kiukaan löylyhöyryssä. Toivottavasti se valmistelujen jälkeen ymmärtää pitää lehtensä, ettei niitä joudu siivoamaan pitkin lauteita ja lauteiden aluksia.

Sauna on saunojia vaille.
Sipasen vain saunahatun päähäni. Kipuan lauteille. Viskaan löylyä ja vaston.
Vastan läiskintä rentouttaa mukavasti metsätöissä kipeytyneitä lihaksia. Hiki irtoaa ja koivu tuoksuu.

Totta kai myös joulusaunaan koivun tuoksua.