Joulu melkein ovella

Joulu melkein ovella, porraspuulla ainakin.

 Jösses, miten vauhdikkaasti on joulukuu edennyt. Enää viikko ja rapiat päälle, kun on jouluaatto. Yksi mielenkiintoisimmista päivistä vuodenkierrossa. Joillekin se tietenkin merkitsee tavallista enemmän työtä ja kiirettä, joillakin alkaa jo aatosta joulunvietto.

Viimeinen viikko ennen aattoa on minulle itselleni mieluinen.  Varsinkin, jos näitä päiviä sävyttäisi lempeä kaamoshämy ja sinisten hetkien taianomaisuus, joka häipyy vaivihkaa punerrukseen auringon tehdessä nousuaan.

Aamuista iltaan harmaitakin päiviä mahtuu joukkoon, joskus enemmän, joskus vähemmän. Tänään koko päivää hallitsi pehmoinen villasukan harmaa. 

Meille tuli Postin taholta ohjelmaa. Mies oli tilannut ”Huvilansa” lämmitykseen hehkutulpan jostain kaukaa. Oli ruksannut sen postin kuljetukseen, niin että sen voisi hakea lähimmästä postitoimipaikasta, jonne on matkaa 7 km.

Ei se niin mennyt. Ensin oli viikkojen odotus ja sitten tuli ilmoitus. Paketin voi hakea noin 40 km takaa. Linja-autorahtina tavara oli sinne tullut. Lähdin seuraksi kameran kanssa ja reissuun meni tuo kolmen tunnin päivän valon aika. 

Ei aika hukkaan mennyt. Muistelimme menneitä jouluja, yhteisiä, että lapsuuden jouluja. Se oli hyvin antoisaa. Välillä täytyi pysähtyä, sillä vastaan tuli poroja, tien vieressä oli upeita kuusia, kynttiläkuusia, että pieniä kuusia, joista jokaisen olisin huolinut joulupuukseni.  Sitä kaikkea minun oli saatava kuvata.

Olen kolmen joulukuun ajan, (vuosina 2015, 2016 ja 2021) kirjoittanut blogiini päivittäin joulukalenterin tapaista. Huomaan, että vanhetessani minusta on tullut vuosi vuodelta enemmän jouluihminen, kun kaikki epäoleellinen alkaa olla karsittu. Tärkeintä on päästä joulun tunnelmaan, eikä siihen suinkaan tarvita lahjapinoa, ei kukkuratäyttä joulupöytää, ei hikihattuun ahkerointia siivoten. Vain leppoisaa yhdessäoloa tärkeimpien ihmisten kanssa. Niin ja tietysti joku suklaakonvehtirasia! 

Joulukuusi

Kurkotan A-tikkailla seisten valosarjaa pihakuusen yläoksille. Kiukuttaa, etten ylety. Pinnistelen, vaan miten käy!

Horjahdan tikkailta päistikkaa hankeen,

Alan kiukutella, miksi ihmeessä kuusi kasvaa vain korkeutta ja unohtaa tuuheutua? Latvaa olisi kaiketi pitänyt katkaista. Nyt puu on hongankolistaja, vaikka onkin kuusi.

Oi ja voi! Muistelen, miten kahdeksan vuotta sitten kaivoin ja kuskasin väärään paikkaan kasvaneen kuusen kottikärryissä naapurin tontilta omaan pihaan. Metrinen näre oli saanut häätökäskyn, niinpä pyysin sen itselleni. 

Reppana se oli silloin ja reppana edelleen, mutta johdattaa minut jouluun, kun oksistossa kiemurteleva valosarja sädehtii valoa kaamokseen, ihastuttavaa yhdessä vastasataneen lumen kanssa.

Joulukuusta katsellessani ajatukseni lentävät läpi menneiden joulujeni.

Krapu  50/25, aiheena JOULU. Tämä on vuoden viimeinen Krapu. Kiitos kuluneesta krapuvuodesta SusuPetalille, sekä Caralle ja kaikille krapuja kirjottaneille, kommentoijille ja lukijoille hyvää joulun odotusta.

Näkymä ikkunasta

 

On aamupäivä. Kello puoli yksitoista ja ulkona sankan lumisateen vuoksi hämärää. Vasta lumet puiden oksilta pudottanut metsä on tullut hetkessä uudestaan valkoiseksi ja hieman aikeissa ollut aamun sininenhetki sammui alkavan lumisateen siniharmaaseen.

Kuvassa heti pihaportailta alkava mäntymetsä on minun mustikkametsäni. Nyt ovat mustikanvarvut jääneet lumen alle. Hyvä päivä on tulossa, vaikka lumitöitä tiedossa.

Tämä kuva on vastauksseni Kristiina K:n  vuoden viimeiseen blogihaasteeseen - Näkymä kotini ikkunasta. Kiitos paljon myös hänelle haasteen vetämisestä ja mukavan leppoisaa joulualusaikaa.

                                                              

Joulukuun bingo

Joulukuun bingoni valmis. Kompastuin finaaliin ja endiin, mutta kompuroin niistä jotenkin, kai rimaa hipoen jatkoon. 

Sammua - Ratkottu - Määränpää, vasemmalta suoraan alas.

Kuusenkynttilä sammuu, tai oli just sammutettu. Tykkään tuoksusta, mutta sitäkin enemmän tykkään kuvata kiehtovaa savukiehkuraa.

Piikkilankaa on ratkottu irti vanhoista aitapuista, Lankakieppi jäi kai laiskuuttani pellonvieruskuusen hankaan. On siinä vieläkin. 

Porot ovat lähteneet reissun päälle, saavat kuitenkin tienhaarassa valita, onko määränpää Posio vai Taivakoski. Valitsivat Posion, koskapa Taivalkoskelta palatessa porukkaa ei näkynyt.

Finaali - The end - Luopua. Keskeltä pystyyn.

Olen tykännyt juoksemisesta, mutta nyt se ei enää onnistu. Haikeilen moista. Kokeilin kesällä kuitenkin urheilukentän juoksuradalla, tunnistaisivatko jalkani enää hommaa. Ei kumppareilla ainakaan hyvin onnistunut. kaiken kaikkiaan juoksuni ovat finaalissa.

Pahemmin on käynyt kyykäärmeelle, jonka koko elo on the end, vain luuranko vielä jäljellä.

Luopua oli pakko kuusenkäpyjen kanssa. En saanut niistä käpylehmiä, sata olisi pitänyt värkätä Suomen silloisen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Sen, mitä sain aikaan, joku pikku neiti, parivuotias tuli ja nyppi tikut pois.

Aikansa kutakin - Päätelty - Valmis, oikeanpuoleinen pystyrivi.

Toinen liikunnallinen asia, josta kovasti tykkäsin, oli laskettelu, mutta aikansa kutakin. Muutaman kerran olen jäljestä päin noussut kabiinilla rinteeseen, mutta vain kuvatakseni.

Ystävänpeiton tilkkuja on päätelty paljon. On hirveästi aikaa, kun blogissa (Vuodatus) oli haastejuttuna kutoa tai virkata 10x10 tilkkuja ja lähettää ne kokoajalle. Lopuksi peite arvottiin ja minä olin tuo onnekas! Peite on värikäs, siinä on monen kutojan /virkkaajan lappuja. 

Valmis, kiljun kurkku suorana, kun viimeiset pöllit sain lumen alta kammettua kelkan kyytiin. Ärsyttävä oli paksu jäätynyt lumikerros puukasojen päällä, mutkun sulamaan aikana ei voinut moottorikelkalla hakea niitä sirkkelipaikalle. Siinä oli edellistalven kuntokoulu.

Täysbingo! Vuosi on bingoiltu ja tammikuussa uudet haasteet, vai mitä Repolainen. Kiitos tästä vuodesta ja mellevää joulukuuta. 

Marmeladin reikäommel

 

-Älä Marmeladi-kulta sekoittele karkeita sanoja ompelukseesi. Älä varsinkaan, jos meinaat ommella pyhäpaitaasi reikäompeleita. Noituuksia päästellen kangas vain kitistyisi. ja muutenkin syntyisi kötös, mikäli et hyvän sään aikana pane Muurahaishappopullon korkkia kiinni.

Koukkuleuka isoisoäidin mielestä sillä aineella saa vain syyliä leukaansa ja reikäommel tuppaa mutkittelemaan, kuin muurahaisen polku.

-Ei noitumisen, vaan hyvien taikasanojen pitää upota kankaaseen, niitä ei pirstota, eikä survota ompelukseen. Usko hyvällä!

Marmeladi mulkoilee pahantahtoisesti. Noituu uhallakin, kun tietää isoisoäitinsä olevan umpikuuro.

-Ettenkö muka osaa? Ei tartte joka paikkaan työntää koukkunokkaansa! Hoida omat muurahaispolkusi.

Olisi sittenkin pitänyt. Tunnelma tulehtuu ja Marmeladin leuan päähän kasvaa äkkiä iso syylä.

                                                                 ????

Krapu 49/25, sanat. korkki, muurahainen, hoitaa. SusuPetal blogista löytää tietoa krapujen kirjoittamisesta,

Uusi mahdollisuus

 

-Mitä kuuluu? Havahdun, kun sanat työntyvät tietoisuuteeni. Mongerran jotain kysyjälle, mutta hänen ilmeensä kertoo, ettei ymmärtänyt.

Ahdistun. Etsin katseellani apua, mutta saan vastaukseksi vain rohkaisevan hymyn. Aavistan, mitä on tapahtunut, sillä kaikesta päätellen olen sairaalassa.

Sanat eivät suostu muodostumaan uudellakaan yrityksellä. Kuitenkin ymmärrän puheen. Tunnustelen käsiä ja jalkojani. Ne liikkuvat ja tunnen orastavaa kiitollisuutta. Olen kuitenkin elossa.

Seuraavat päivät ovat puheterapiaa, kävelyharjoituksia, paljon unta. Jaksamista, uskomista, epätoivoa, kyyneleitä, kiukkua ja kiitollisuutta.

Aikaa myöten löytyvät sanat, lusikka pysyy kädessä ja löytää tiensä suuhun. Kuntoutus on ottanut ison harppauksen eteenpäin ja uskoni tervehtymiseen voimistuu.

Olen onnekas ja kiitollinen uudesta mahdollisuudestani.

                                                                           ♥

Krapu 48/25 - kirjoitetaan sata sanaa aiheesta  Kiitollisuus. Lisää  krapujen kirjoittamisesta SusuPetalin blogissa

Aamuhämärästä siniseenhetkeen

Näkymä ikkunasta on hyvin talvinen. 

Aura-auto kävi työntämässä viikonloppuna tulleet lumet, mutta itsellekin jäi kolaaamista yllin kyllin. Tässä vaiheessa mietin, voisiko pienentää kolattavaa aluetta?  Kolaisin vain kulkutiet piharakennuksiin ja vähän leveämmästi autolle väylän talliin. Saa riittää.

Noin kaksi viikkoa on maa ollut valkoinen ja pakkassäätä saman ajan. Yhden kerran olen ehtinyt käydä hiihtämässäkin. Marraskuu on ylenpalttisesti yltänyt parhainpaansa. Mahtava marraskuu.

Luminen metsä tekee valkoisen seinän pihan perälle. Valo tunkeutuu muutaman metrin puiden lomasta metsään, mutta sitten se sammuu mustaan verhoon. Olen aina pitänyt siitä näkymästä. Se antaa mielikuvitukselle tilaa.

Tänä aamuna jäin pitkäksi aikaa katsomaan lumipuita, jotka seisovat vaiteliaina hiljaa. Odotin mielessäni näkeväni pimeydestä parin keltaisia silmiä. Sellaista ei tapahtunut. Ainoastaan hämäryys alkoi vaihtua siniseksi.

Aamut ovat ihan parasta.  Ne ovat voimaanuttavan sykähdyttäviä hetkiä kiireettömyydessään.

Olin unohtanut viikolla postilaatikolla käynnit ja vasta eilen, siis sunnuntaina muistin, että mahdollisesti Enkulin voimakortti timantteineen olisi laatikossa.  Olihan se! Lämmin kiitokseni Enkuli!

 
Katselin korttiani pitkään. Päivän valossa voimatimanttini hohtaa aavistuksen lilan ja vaalean punaisen sävyjä, mutta valon osuessa timantti alkaa elää. Se tuikkii kirkaasti ja joltakin kantilta se on vahvasti kosmoskukan värinen, vaalea lila. 

Totta kai halusin tietää myös, mitä Google sanoo lilaväristä ja nimenomaan lilasta timantista.

- Violetti eli lila edustaa voimaa, ylellisyyttä ja hengellisyyttä. Se on ripaus mystiikkaa ja salaperäisyyttä. Tummat violetin sävyt luovat mielikuvan ylellisyydestä, kun taas haaleampia sävyjä pidetään romanttisina ja pehmeinä.

Värinä violetilla on rauhoittava vaikutus ja se kannustaa ihmisiä luovuuteen.

Kortissa tunnistan voimapuuni, jota halaan silloin tällöin ja seuraan huolestuneena sen vointia. Puu on kuin minä, molemmat rapistumme. Ilahduttavaa kuitenkin, että voimakortti kertoo myös ilosta. Siinä on punasävyjä, ehkä tunnemyrskyjä vai sittenkin revontulia, joita tuijottelen kylmässä palelemiseen asti.

Syy, miksi innostuin Enkulin voimakorteista, oli fiasko aamupäiväni reilu viikko sitten. Minulla oli labra-aika ja kun menin paikalle, ei ollutkaan tehty lähetettä. Tämä oli syksyn aikana jo toinen kerta, kuin näin tapahtui. Olin hilkulla käyttäytyä huonosti, mutta selvisin ulos asiallisesti.

Seuraava vastoinkäyminen oli kuitenkin odottamassa. Viimeinen toivoni löytää seitsemän mustaa nappia kutomaani neuleeseen oli tuottanut vesiperän jo pitkään, mutta toivoin, että 4-H myymälässä niitä olisi.

 Liike oli suljettu, avataan ties milloin. Sitten poikkesin mielijohteesta vielää putiikkiin, jonka sivukammarissa on kirppari. Kysyin nappeja. Ei ollut, mutta sain vinkin käydä kirppiskammarissa etsimässä vaatetta, jossa olisi tarvitsemani napit. Ei löytynyt, jolloin harmittelin surkean epäonnista  aamuani, jolloin liikkeen omistaja sanoi lohduttavasti - Ota torttukahvit, ehkä piristyt. Naurahdin hänelle, etten voi, sillä mieheni istuu autossa odottaen minun selviävän nappiostoksesta nopeasti.

-Hae miehesikin! Tänään avataan joulukatu, jota juhlistetaan kahvitarjoilulla, mutta me voidaan aloittaa nyt.

Voi taivas, miten ihmeesti herkullinen joulutorttu ja vastakeitetty kahvi piristivät mieltäni. Sitten keskustelimme viellä nappipulmastani. Liikkeen omistaja ehdotti, josko hän kysyy ompelijaystävältään, olisko hänellä. Sovittiin niin ja annoin hänelle s-postiosoitteeni.

Muutamaa tuntia myöhemmin sain kuvan napeista ja tiedon, että voisin ostaa ne. Aurinko alkoi paistaa täydeltä terältä ja musta päiväni kirkastui täysin. 

Niin kävi. Jospa se oli voimakortin ja -timantin ansiota. Olin nimittäin ennen asioille lähtöä tutkinut niitä kortteja ja hengessäni ajatellut Kissakello-  tai Pöllökorttia, mutta ne olivat varattuja, joten päädyin  Kosmoskukkaan, mutta jätin sillä kertaa kuitenkin korttiasian siihen.

Myöhemmin en enää empinyt ja nyt voimakortti timantteineen on minulla. Työpöydälläni.