Seison tyhjänä sanoista
tinanharmaassa maisemassa
ympärillä jumalaisen ylväät
tykkypuut,
jotka huokuvat uupumusta.
Metsä hengittää raskaasti
ja ohi lentävän linnun ääntely
häipyy kaukaisuuteen.
Olen juurtunut
tähän hiljaisuuteen.
Runotorstai 352 antoi aiheeksi PERSPEKTIIVIn.. Minut aihe johdatteli metsään.
Uskon, että tuollaiseen hiljaisuuteen juurtuu ja syvästi.
VastaaPoistaMahtava runo,ja kuvan puut ovat kuin luonnon juhlasalin pylväät
VastaaPoistaKoillismaalla ihminen ja luonto ovat samaa verta.
VastaaPoistaEi paremmin voisi kuvaa sanoiksi muuttaa...hienoja sekä kuva että runo!!
VastaaPoistaSinä osaat pukea sanoiksi tuon tunteen, jonka kokee hiljaisuudessa, tykkyjen maassa.
VastaaPoistaKyllä on raskaat lumikuormat puissa. Runosi kuvaa tunnelmaa hyvin.
VastaaPoistaKaunis runo, joka sopii täydellisesti valokuvaasi.
VastaaPoistaOnnellista loppuviikkoa Sinulle!
Sanallista ja kuvallista hiljaisuutta parhimmillaan.
VastaaPoistaVaikuttava runo! Puut ovat upeita, mutta kuten runossasi sanot, niillä on jo niin raskas taakka, että ne alkavat uupua. Mutta sinä et uuvu, vaan olet juurtunut hiljaisuuteen. Niin kauniisti sanottu, että osaan vain huokaista.
VastaaPoistaHuikean kaunista.
VastaaPoistaNiinpä, tuskinpa kukaan osaa tuota paremmin sanoiksi pukea, kuin Sinä. Aivan huikea ilmaisutapa.
VastaaPoistaSiellä onkin komeat tykyt. Tänään kun siellä suunnalla olin liikenteessä.
VastaaPoistaHieno runo ja kuva.
VastaaPoistaMiten hyvin runo ja kuva täydentävät toisiaan!
VastaaPoistaHuokaisen, sillä niin todella kaunis runo ja kuva!
VastaaPoistaKauniisti runoilit Aimarii, olit yhtä luonnon kanssa. Ei tässä muita sanoja tarvita - Hiljaisuus puhuu.
VastaaPoistaOsasitpa kuvata hyvin minun tämän viikkoisia tuntemuksia...eteenpäin en tunnu pääsevän...juuttunut, juuttunut...toivottavasti talven kylmyys alkaa sulattamaan pikapuolin :) (Muuten linkki oli väärä runotorstain alla.)
VastaaPoistaKiitos. Kävin korjaamassa linkin.
PoistaBeautiful poem and photo Aimarii- I agree with with Mustis, you do seem to be one with nature!
VastaaPoistaHiljaisuus tulee kuvasta ja runosta läpi, on niin vaikuttava vastaus haasteeseen.
VastaaPoistakoskettava runo, tykkypuiden hoivissa ei sanoja tarvita, luonto hoitaa sanattomasti
VastaaPoistaKuva ja runo, ne nivoutuu yhteen loistavasti. Upea kokonaisuus.
VastaaPoistaUpean kaunis kuva ja runo koskettava, ihana! ♡
VastaaPoistaUupumus varmasti painaa noita puita kun kantavat raskasta taakkaa!
Sanat ja kuva täynnä kauneutta ja ymmärrystä
VastaaPoistaHieno kokonaisuus! Teksti myös todella kaunis ja koskettava!
VastaaPoistaKiitos, kiitos ja kiitos jokaisesta kommentista.♥
VastaaPoistaVoi puuparat, minkä palttoon ovat saaneet... vaikka onhan ne tottuneet siihen. Täällä etelässä rasahtelee oksat poikki pienestäkin lumikuormasta.
VastaaPoistaEi tuossa maisemassa voi ollakaan muuta kuin tyhjänä sanoista, mykistynyt hiljaisuuteen. Minulla on tykkypuut muistoissa niin hyvin, että nytkin kuulen äänen, joka syntyy kun lumi hiljaisuuden keskellä tupsahtaa oksalta alas hankeen.
VastaaPoistaKaunis perspektiivi. Ja tykkäsin runosta, jolla piirsit perspektiivin eteeni.
VastaaPoistaIhminen alkaa hengittää luonnon tahtiin.
VastaaPoistaAivan henki salpautuu kun katson noita puita! Kaunista on ja hyvin kuvaa tuo runo maisemaa.
VastaaPoistaOi kuinka hyvä on olla tykkypuiden helmoissa. Mieli tyhjenee turhasta ja luonto alkaa jutella.
VastaaPoistaMukavia talvipäiviä Sinulle!
Kuva, runo ja aimarii, kiitos!
VastaaPoistaKaunis kuva ja koskettava runo.Kiitos!
VastaaPoistaHyvä runo ja tuo kuva sopii sen yhteyteen hyvin!
VastaaPoistaHiljaisuuteen juurtunut kuulostaa hyvältä... hmm... voiko se kuulostaa, jos se on hiljaisuutta. Maailma on välillä vähän monimutkallinen :)
VastaaPoistaHyvää juurtumista, onnistuu talvellakin. Tykky on kaunista katsella, kevyttäkin silmälle mutta ei puille. Se voi olla jopa hengen vaarallista. Täällä on paljon pienemmät lumikuormat mutta silti näkee lumen katkomia puita. Teilä puut ovat paremmin sopeutuneet
VastaaPoista