tiistai 3. kesäkuuta 2025

Piirretyt

Olin mallina 3-vuotiaalle lapsenlapselleni, joka piirteli mielellään kuvia kaikista perheenjäsenistä ja autoista noin kaksikymmentä vuotta sitten. Tallessa ne ovat, kuten monet kouluaikaiset piirustuksensakin.


 
Testasin myös omaa piirrustamistani. Ei se ole parantunut sitten kouluaikojen. En tykännyt piirustustunneista, pakkopullaa ne olivat minulle siinä. missä musiikkitunnitkin.
 

Kristiina K:n kesäkuun haaste - minä piirrettynä. Kiitos tästä vekkulista haasteesta. ja mukavia kesäpäiviä itse kullekin.

44 kommenttia:

  1. Hienon kuvan piirsit itsestäsi. Minä en uskaltaisi edes yrittää, ainakaan julkisesti. Olen surkea piirtämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minäpä uskon, että tämän verran nyt vähintääkin osaat piirtää, mitä minä. Kokeile vaikka!

      Poista
  2. Nämä lasten piirtämät kuvat on niin ihania. Itse kyllä tykkäsin piirustuksesta, vaikka en ole taitoa kehittänytkään. Kurssin joskus kävin ja eri tekniikoita piti opetella. Koulussa opettaja ehkä lelli kun antoi kiitettävän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ovat ja olen ne siksi säilyttänyt. Silloin kun tykkäsit piirtää ja sait opetustakin, niin eihän opettajan tarvinnut sinua lelliä, vaan sait omasta osaamisestasi arvosanan.

      Poista
  3. Hienosti piirsit; minusta siinä on semmoisia taiteellisia viivoja!

    VastaaPoista
  4. Molemmat kuvat ovat hienoja. Kummankin voisi kuvitella animaatiofilmin tai sarjakuvan hahmoksi.
    Ihanaa kesäkuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että animaatioksi? Tuohon en osaa vastata mitään. Kiitos vain ja mukavaa kesää sinulle itsellesi.

      Poista
  5. Hienoja kuvia molemmat, vahvoja viivoja ja pelkistetty kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, mustalla tussilla tulee vahvaa viivaa, mutta lapsenlapseni piirroksessa koen rakkautta.

      Poista
  6. Hienoja piirustuksia molemmat 🥰
    Aurinkoista kesäkuuta ja lintujen laulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja minä puolestani toivotan sinulle vallan samoja hienoja kesäisiä asioita.

      Poista
  7. Hienot piirustukset😍Ihanaa kun on säilynyt vanhoja lasten piirustuksia , täällä myös! Itse tykkäsin piirtämisestä lapsena vaikken niin hyvä ollutkaan. Koulussa oli mukavaa kun oli kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienot kuvat ! kyllä noilla sinut tunnistaisin jos vastaan sattuisit kävelemään.

      Poista
    2. Päiville - pidän pienten piirustuksia arvossaan. Ihania muistoja ovat. Kun jostain kouluaineesta tykkäsi, niin siitä tuli helposti suosikki. Minulle olivat kuvistunnit suurtaa piinaa.

      Poista
    3. mummeli - heh, heh, oletko nyt ihan varma., että näistä kuvista minut tunnistaisit. Mutta annan vinkin, minulla on vaalea polkkatukka ja silmälasit.

      Poista
  8. Mitä mieltä olet, näytätkö edelleen samalta, kuin ensimmäisen kuvan aikaan? Onko lempivärisi edelleen pinkki? Alemman kuvan väreistä voisi päätellä, että olet ehkä muuttunut vakavampaan suuntaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, että näytänkö edelleen samalta. En ja kyllä. Lempivärini ei ole pinkki, ei ole ollut koskaan. Tukkani on vaalea polkka ja silmälasit minulla on. Kuitenkaan en ole vakavan oloinen, mieluummin hieman hassutteleva.

      Poista
  9. Hyvä haaste taas. Piirtäminen on kivaa. 🌸
    3-vuotiaan kuvan tunnistaa hyvin ihmiseksi. Pää, silmä, vartalo.
    Sinunkin piirtämäsi kuva on onnistunut. Oikein hyvä 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kiva haaste, voi ottaa leikkimielelläkin, kuten minä tein. Yks kaks otin vain tussin ja sutaisin, mutta tosi kiva, että oma kuvastani pidetään. Kiitos.

      Poista
  10. Kuvaamataito oli yksi lempiaineistani ja minähän haaveilin aika pitkään taitelijan urasta. Harmi vaan, että kaikki taitoni ovat aivan rapistuneet. Sinä piirsit hyvän kuvan itsestäsi. Nuo pienten lasten piirrustukset ovat aina yhtä liikuttavan suloisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, sinunkin lempiaineesi oli kuvaamataito. MIksi ihmeessä luovutit taiteilemisen ja annat taitojesi rapistua? Oman lapsen ja lastenlapsien piirustuksia olen säilyttänyt mahdollisemman paljon.

      Poista
  11. Suloinen pinkki mummo ekassa kuvassa!

    Hyvinhän sinä piirrät! Muutamalla vedolla sait aikaan ilmeikkäät kasvot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin pikku miehelle mallina usean kerran. Jostain syystä hän valitsi värikynäkseen pinkin.
      Oh, kiitos. Varmasti ainoa piirustus, jonka olen tehnyt vuosikymmeniin, mutta ilman sen kummempaa miettimistä itseni piirsin.

      Poista
  12. Liikuttavan hieno pienen 3-vuotiaan piirtämä. Ja omasi on myös tosi hyvä, kyllä sinulla pirtäjän taitoja on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lapsenlapseni piirustus herkistää minua, sillä muistan sen hetken hyvin, kun poika piirsi touhukkaasti kuvaani.
      Omakuvan piirtäminen tai oikeastaan sen blogiin laittaminen vähän mietitytti.

      Poista
  13. Τα δικά σου σχέσια - ακόμη κι αν είναι άτεχνα - είναι ένας θυσαυρός μνήμης, ο οποίος μετατρέπει το παρόν σε αιωνιότητα. Γιατί είναι η αυθεντικότητα της ψυχής.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Χαίρομαι που βλέπω το σχόλιό σας. Σας ευχαριστώ.Το σχέδιο ενός παιδιού είναι η πιο πιστή απεικόνιση της πραγματικότητας

      Poista
  14. Pinkki on ihana väri ja sopii hyvin mummoillekin
    Nätti omakuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, pinkki sopii mummoille siinä missä kenelle hyvänsä.

      Poista
  15. Molemmat ovat kauniita piirroksia, koska ne on piirretty rakkaudella. Säilytin lasteni piirustukset, mutta lastenlasteni piirustuksia ei ole mahdollista säilyttää, koska he asuvat hyvin kaukana minusta, he ovat Macaossa ja minä Lissabonissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, rakkaita ovat pienten taiteilut.
      Kovin kauas on lapseni lentänyt ja nyt on mummolaan pitkä matka.

      Poista
  16. Lapsenlapsen piirustus on ihana muisto. aimarii, sinunkaan kuvassasi ei ole moittimista ;)

    VastaaPoista
  17. Pää on ihmisen tärkein elin ja sen on lapsenlapsikin noteerannut.
    Itse piirtämäsi kuva on HYVÄ .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Olen huomannut myös pään tärkeyden. Tässäkin kuvassa pää ja silmät huomioitu hyvin.
      Kiitos.

      Poista
  18. Tu nieto te hizo un bonito retrato, guárdalo con cariño.
    Un abrazo.

    VastaaPoista
  19. Hyvät on molemmat piirustukset.

    VastaaPoista