Voi toukokuu

Istun silmät suljettuna pihan puutarhatuolissa.
Olen vain ja mietin niitä näitä. Vilkaisen ympäristöä ja totean, lumiselta näyttää toukokuu - vielä.

Tänään aurinko helottaa ja lämmittää suloisesti.
Tunnen sen kuumotuksena naamalla. Tuoli tuntuu kylmälle ja pakottaudun hakemaan pepun alle porontaljan.
Ihmekös, että tuoli oli kylmä, se lojui vielä pari päivää sitten kinoksen alla.
Tälläydyn uudelleen tuoliin ja annan ajatuksille vapauden karata, minne mielivät. Sieppaan jokaisen äänen ympäristöstä ja raotan silmiäni mielenkiintoista kuullessani.

Järripeipot konsertoivat.
Muiden lintujen visertelyt jäävät vääjäämättä taka-alalle.
Pikkulinnut käyvät yhä ahkerasti syömässä lintulaudoilla. Eivät ole joutaneet juuri pesäpönttöjä tutkimaan. Ne odottavat puhdistettuina kyllä asukkaitaan.

Minä nuukuuksissani tuunasin jopa vanhan rikkoutuneen pöntön. Naulasin huopakaton entisen halkeutuneen kattolaudan päälle ja lentoaukkoon ruuvasin sopivan levyn ähäkutiksi tikalle. Seinälaudat ovat tuulissa ja tuiskuissa "ahavoituneet" niin kauniisti, etten raaskinut pönttöä romuttaa.

Räväytän silmät auki, kun kajahtaa korpin kraak, kraak. Käheänä ja voimakkaana.
Missä on itse kraakkuja?
Vilaukselta näen.
Taisi vain käydä kiittämässä eilisiltaisesta ateriasta, jonka kahmi nokkaansa pihakinoksen päältä. Herkkupaloja oli ottaa ja viedä nokantäydeltä poikasille.
Varta vasten olin laittanut sille tarjolle kalanperkeet.

Mitä nyt?
Äkkiä linnut hiljenevät ja pakenevat kiireesti.
Peto on saalistamassa ja istuutuu vakiopaikalleen männyn oksalle. Syrjäsilmällä seuraan sen edesottamuksia, enkä häiritse, vaikka mieli tekisi olla pikkulintujen puolella.

Taas huomaan, miten varpushaukka on kärsivällinen ruuan toivossaan. Usein jää saaliitta, mutta palaa seuraavana päivänä uudelleen. Turha syöksy tälläkin kertaa.

Lämpö on herättänyt kärpäset.
Surraavat ja lentelevät kiusalla ihan korvan juuressa. En vaivaudu yrittämään niitä hengiltä. Hätistän vain, jos nenälle pyrkivät.
Ajatus lipsahtaa kärpästen surinasta  käpäsentoukkiin ja sitä myötä kalastukseen.

Parasta kuitenkin ajatella - suriskoot ja unohtaa kalastus, vaikka  kovasti tekee mieli viskata jo katiskaa pyytämään.
Hanki on kuitenkin arvaamaton, jos se tänään kestää kävellä, niin huomenna ehkä ei. Tietysti pyydöilleen pitäisi päästä myös ne kokemaan.
Tyytyminen on toistaiseksi vain hiihtäen katselemaan ojanvarren lumia..

Mikäpäs siinä, hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun on hanki hohtava alla, vaikka vaan on toukokuu yli puolivälin.

Hassua, miten voi oikeesti vesirännien lorina ilahduttaa.
Musiikista se käy kevättä kaipaavalle.
Joten rännit - laulakaa nuo lumet vauhdikkaasti pois niin katoilta, kuin muualtakin.

Kaikin mokomin kevät saisi pistää töpinäksi ja luonto muuttaa väritystään.
Jäniskin sitä tekee. Se ei enää ole valkoinen, mutta ei vielä ruskeakaan.
Kappas, kun tuli keskellä päivää aterioimaan. Useammin sen näkee ilta- tai aaamuyöstä, mutta nyt lounaalla. Tuli ehkä ilahduttamaan kevätviestillään - kohta valkoisen valtti on ohi.

Jäät lähtevät ja katiskat vesiin

Jääpeite on sulamssa.
Sen verran on jo rantaporeita, että katiskan saisi pyytämään.
Järvi vain ei tunne rajojaan ja tulvii suolle. Kuitenkin routaa löytyy jalan alta, ettei saapas uppoa liikaa.
Jolla löytyy ehjänä rannan hatarasta talvisäilöstään ja kohta ovat katiskat järvessä.

Aurinko paistaa lämpimästi ja kalalokit metelöivät. Sekaan sopi välillä kuikan huutokin. Etäältä tilannetta tarkkailevat joutsenet.
Toiveissa on siis saada ahvenia, kenties myös haukia. Olisi taas pihapiirin korpeille perkuujätteitä. Kovin ahneesti ne käyvät tekemässä kaarroksen tutkiakseen, onko lumivallille ilmestynyt ruokaa.
Kerta kerralta rohkeammiksikin tulevat.
Komeita lintuja.

Viikolla löysin kananmunien joukosta yhden pilaantuneen ja epäilin, että saattaisi olla joku toinenkin. Niinpä vein puolisen tusinaa kananmunaa  hangelle.

 

Ihmettelin aamulla, mihin oli puolikennollista kananmunia kadonnut niin täydellisesti, ettei yhtään kuorta edes ollut jäänyt. En kait ihmettele enää, sillä noin komean nokan otteessa kananmuna kyllä pysyy.

Oravat pysyvät lintujen ruokintapaikan vakivierailijoina. Ihan liikaa niitä on edelleen ja kohta vielä enemmän, sillä pihakuusessa on pesä.
Saattaa olla juuri sen pesän emo-orava, jonka edesottamuksia päivällä seurasin. Se söi ja söi.
Ahtoi suunsa täyteen. Viipotti pois ja tuli takaisin.
Pahastui, kun rupesin juttelemaan sille. Paiskoi häntäänsä, muttei voinut äännellä, muuten suu olisi tyhjentynyt ja minä olisin sanonut sille - ähä kutti, ahneella on....