Kireää ja heleää.
Kylmää ja kaunista. Kuvattavaa riittää, kun rohkenee kuvauskalustoaan kiikuttaa- 37 asteen pakkasessa. Minä yritän parastani.
Pehmeän sinipunainen hämy värittää hankia, kun aurinko tekee nousuaan. Aamu herää hitaasti niin kauniina ja niin kylmänä.
Kaamos on ohi.
Muutaman tunnin aurinko helottaa täysillä, mutta lämpöä siltä ei heru. Silti se on mitä tervetullein kipuamaan päivä päivältä yhä korkeammalle.
Ulos pakkasesta huolimatta, mutta jätän suosiolla sukset ja lumikengät paketteihinsa.
Kerrospukeudun huolella, jopa niin pönäkäksi, että liikkuminen on hieman kankeaa. Talven lumo on kuitenkin kietonut minut niin valtaansa, etten voi sitä vastustaa.
Minä palelen vain katsoessani pikkiriikkisessä avovedessä uivia laulujoutsenia.
Miten ne voivat selvitä -37 asteen pakkasissa? Näen ensin vain kaksi joutsenta, sitten huomaan toiset kaksi, jotka nukkuvat. Lopulta lintuja on kaikkiaan kuusi, mutta osa niin huomaamattomina lumista rantaa vasten. Samaan veteen lennähtää myös koskikara. Eka kertaa bongaan sen. Kuvaankin, mutta niin hätäisesti.
Miten mahtaisi tulla uni lumisviitin jääpetillä?
Kokematta jää, vaikka mielin kokeilla. Yöpyminen on niin hintavaa, että jätän seuraavaan kertaan.
Vaikka mistä sen tietää, jos aamulla herätessään lumisviitissä olisi näyttänyt näin raikkaalta.
