maanantai 15. marraskuuta 2021

Haaveita pitää olla

 


Haaveita pitää olla

 Amaalia nojaa ajatuksissaan hevosaitaan ja havahtuu vasta hevosen omistajan ääneen. 

- Käske se luokse! Se tottelee.

Amaalia maiskauttaa suutaan ja avaa portin. Hevonen tulee aivan viereen ja nostaa turpansa kutsujan olalle. Miten pehmeä sen turpa onkaan poskea vasten ja suuret silmät, jotka katsovat pitkien vaaleiden ripsien takaa uteliaina.

Nainen iloitsee mahdollisuudesta toimia hevoshoitajana muutaman päivän. Oikeastaan hän haluaisi hevosen itselleenkin. mutta puuttuu vain hevostalli. Entä, mitä sanoisi mies, jos vaimo palaisi kotiin hevosen kanssa?

 Amaalia satuloi hevosen ja nousee ratsaille. Pyytää sitten ratsunsa rauhalliselle raville.  Vanhalla peltotiellä on ihanaa laukatakin.

Uudesta kokemastaan innostuneena Amaalia ilmoittautuu tulevan talven issikkavaellukselle.

♥ ♥

Krapu 45, sanat; rauhallinen, ripset, käskeä.

Lisää juttua krapukirjoittamisesta SusuPetalin blogissa 

tiistai 9. marraskuuta 2021

Mielijohteesta metsään

 


Lumihöntyä on ilmassa.  Pilvet kulkevat matalla raapien vaarojen rinteitä. Marraskuu on aloittamassa talventekoa.

Kello on vasta hieman yli kaksi ip:llä, mutta hämärtää, Harmaa taivas on saamassa sinisävyä piristykseksi ja pakkanen kiristyy. Tällaiset iltapäivät ovat mieluisia.

Ajattelen, kuten Muumilaakson Mymmeli  - Voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään. Voi miten hauskaa on tehdä ihan mitä haluaa.

Niinpä seuraan päivän päättymistä iltapimeään.


Muutama päivä sitten halusin metsään.

Kävely kansallispuiston isojen kuusten alla toi mieleen menneen syksyn.  Lokakuun ensilumi oli sulanut ja metsä tuoksui pihkalle ja vihreälle. Hiiren hiljaista ei ollut, sillä lähellä raakkui korppi. Yritin keskustella sen kanssa. Ehkei minun raakkumiseni ollut samaa kieltä korpin kanssa, mutta korppi vastasi aina. Todettiin, että oli hyvä syksy ja ollaankin jo marraskuussa.


Korpin hiljennyttyä sain oudon tunteen, etten ole yksin.  Vilkuilin ympäristöä ja vilaukselta näin jotain? Ehkä reilun viikon takaisen Halloween haamun, joka unohti lähteä sinne, mistä oli tullut ja ilmeisesti on  eksynyt. Pitäisiköhän jeesata?

Siirryin kuitenkin kuusikosta aukeammilla alueille, ettei ainakaan toistamiseen yllätettäisi. Porot siellä lounastavat kaikessa rauhassa. Viihtyivät ilmiselvästi vielä omillaan, tietäen kohta siirtyvänsä eteen tuotavien sapuskoiden ääreen.


Hups vaan, ja ajatuksissani harhaudun porojen polulle. Se katoaa pian ja pohdin rohkenenko oikaista vai palaanko poroaukiolle. On huonot kokemukset oikaisemisista. Helposti käy, että matka vain pidentyy.


Palaan metsäautotielle. Hetkessä on maa saanut hentoakin hennomman lumen, joka alkaa sulaa saman tien.

 

Jo etäälle kuulen veden lirinää. Ylärinteen puolelta pikku hetteestä valuu vettä tieojaan. Mukavaa, että olen valinnut retkelleni kumisaappaat. Voin saapastella ojassa.  Ajattelen toistamiseen Muumilaakson marraskuuta ja Mymmeliä, joka tumaa.
" Minulla on varpaan nipukoita myöten hyvä olla."

Niin minullakin.

 


maanantai 8. marraskuuta 2021

Kaksoset



Kaksoset

Kaksoset ovat lapsina aina yhdessä.

Leikit sujuvat siinä, missä pikku kolttosetkin, eikä koulussa opettaja ole koskaan varma, kumpi pojista on kumpi. Yleensä menee vikaan, siitä pitävät veljekset huolen. Yhdennäköisyys on heidän salainen aseensa. Ei auta sekään, vaikka äiti pukee koululaisensa erilaisiin vaatteisiin.

 Myöhemmin veljekset ajautuvat erilleen. Toinen öljylautoille ja toinen ajamaan öljyrekkaa. Itsenäinen elämä muuttuu vuosien mittaan yhä vauhdikkaammaksi ja vaarallisemmaksi. Molemmat alkoholisoituvat. Mene työ, menee koti ja perhe.

Örvellyselämä jatkuu vuosia, kunnes toinen sairastuu vakavasti. Se tieto pysäyttää kaksoisveljen ja hän raitistuu voidakseen luovuttaa sairastuneelle toisen munuaisensa.

Munuaisensiirtoon ei ehditä. Kuolema ehtii ennemmin. Siihen suruun loppuu hauras raittiuskin.


 
♥

 Krapu 45, sanat; vaarallinen, salainen, veljekset.

Krapu on sadansanantarina, otsikko mukaan laskettuna. Annettuja sanoja on mahdollista taivuttaa. Lisää krapukirjoittamisesta SusuPetalin blogissa.

 

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Koulunpenkillä

 


Koulunpenkillä

Kauan sitten Amaalia istui lettipäänä koulunpenkillä. Välitunteja sekä kaunokirjoitusta hän rakasti, mutta käsityötunnit olivat tuskaa.

 Ei Amaalia laskentotunneillakaan loistanut. Sen tosiasian paljastivat ahkeran kumituksen jäljiltä laskentovihon käpristyneet sivut. Kuitenkin juuri käsityötunnit muodostuivat ylivoimaiseksi, varsinkin virkkaaminen.

Puikoilla kutoen pannulapusta tuli sentään kutakuinkin pannulappu, mutta sukan kantapään kavennuksia Amaalia ei saanut ikinä valmiiksi. Tämän tästä silmukoita yksi tai useampi pääsi karkaamaan ja miten turhauttavaa niitä oli etsiä takaisin neuleesta, kun ei hallinnut koko hommaa. Mieluummin tyttö olisi puutyötunneilla rakentanut linnunpönttöjä ja veistellyt pottunuijia.

Oppia ikä kaikki. 

Sittemmin Amaalia on opetellut kutomaan sukkiin kantapäätkin. Kouluajan vastenmielinen suhde käsitöihin on muuttunut täysin päinvastaiseksi.

                                                                                 

Krapu  44, sanat; karata, kauan, suhde. Krapu on sadansanan tarina,  mukaanlukien otsikko. Sanoja voi taivutella halutessaan.

Lisää krapuilusta SusuPetalin blogissa.

keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Ufo on laskeutunut



Ufo on laskeutunut kylälle.

Ei tämä minun hulluuttani ole, ei harhakaan, vaan kyseessä on fakta. Varmuudella ei tiedetä, onko Ufoja poikennut ulkoavaruudesta maan kamaralle monitellen, vai onko tämä ainoa kappale, joka vain harhautui suunnastaan.

 Noin viisikymmentä vuotta sitten Ufot olivat mielipiteitä voimakkaasti jakava puheenaihe. Sittemmin on koko ufoasia hiipunut unohduksiin, kunnes nyt.

Vaikuttaa vallan, että Ufo jää tänne pidemmäksi aikaa, kun sille on buukattu oma parkkihallikin.

 Avaruusolioita ei ole toistaiseksi näkynyt. Ehkä heidät evakuoitiin emäalukselle Ufon ajautuessa vikareitille, vai pääsikö polttoaine niin vähiin, että tuli hätätilanne?

Pilotti tarvitaan ja sitten kun sellainen löytyy,  kenties Ufo tulee tulevaisuudessa lennättämään turisteja lähiavaruuteen.

                                                                  👽

Krapu 43, sanat; hullu, kappale, hiipua.

Annettujen sanojen tulee sisältyä sadansanan tekstiin. Niitä saa taivuttaa ja aikaa on kirjoittaa on viikko.

SusuPetalin blogissa lisää krapuasiaa.

                                                                     ☺

Pitkäksi ehti venyä blogitaukoni. Melkein niin pitkäksi, ettei uuteen alkuun tahdo päästä, mutta kuitenkin haluan yrittää. Kesä vaihtui syksyyn ja syksykin on ehtinyt talven kynnykselle. Koillismaa on saanut ensilumen, joka taitaa kuitenkin lähipäivinä sulaa pois. Järvet ovat jäässä ja napakoita pakkasiakin ollut jokunen. Myös lumityöt tehty jo kertaalleen. Tosin ne teki joku muu, kuin minä.



tiistai 13. heinäkuuta 2021

Amaalian kesäaamu



Amaalia tuntee olonsa väsyneeksi. Joltisenkin alavireiseksi.

Hän vääntäytyy istumaan sängyn laidalle. Kello on viisi aamulla, mutta turha haikailla unen perään, eivät hikiset lakanatkaan houkuta.

Amaalian ajatukset rönsyilevät siellä täällä. Eilisessä, sitten kaukana menneessä palaten takaisin eiliseen, ja lopulta nykyhetkeen. Nainen nousee kiskomaan verhot auki olevan ikkunan edestä ja avaa oven saadakseen huoneeseen pienen ristivedon.

 Avoimesta ikkunasta tulvii sisälle kesä. Ihanasti tuoksuva kesä, mutta kohta alkaa inistä ensimmäinen hyttynen. 

Yön jälkeinen viileys hyväilee Amaalian kasvoja ja paljaita käsivarsia. Äkkiä nainen sipaisee yökoltun sängylle ja antaa koko alastoman itsensä nauttia kesäaamun ihoa hivelevästä hellyydestä, mikä on ihan parasta riittävän hapen jälkeen vanhan naisen mielestä. Ainakin se on jotain muuta, kuin päivien haahuilu pitkin sairaalan käytäviä. 

Pukeuduttuaan mielimekkonsa Amaalia lähtee pihakierrokselle. Alasti ei ilkeä, vaikka tuskin porot ja oravat siitä välittäisivät, eivät linnutkaan pihasta kaikkoaisi. Nainen vilkaisee kuin vahingossa isojen mustelmien laikuttamia käsivarsiaan ja tuumaa, ettei verenimijöihin voi luottaa. 

 Amaalia nyppii kukistaan kuihtuneita pois.  Harmittelee, miten hulluuksissaan tuli hankittua nuokin pari kukkaa. Kyllä hän tiesi, ettei hänestä enää ole joka päivä niiden hoitajaksi. Hellepäivä tuntuu olevan jälleen tulossa. Jaksaakohan kastella kukkia illallakaan?


Ohi menevältä tieltä kuuluu auton ääni. Hillakuumeen kourissa olevat ihmiset kiirehtivät erämaahan ja jalkautuvat soille hillojn perässä. Amaalia ei lähde, hän ei jaksa. Hän siirtyy terassin tuoliin lepuuttamaan jalkojaan.

Yllättäen haarapääskyspari lentää suhahtaa katto-orrelle  Amaalian seuraan. Pääskyset lentävät edestakaisin ja keskustelevat keskenään kiihkeään sävyyn 

-Ei kai ne vaan pesän rakennuspuuhiin! välähtää Amaalialle. Ajatuksestaan hätääntyneenä hän toimittaa pääskysille, ettei niiden touhussa enää puolivälissä kesää ole mitään järkeä. Eikö muka yhden kesän lapsiluvuksi piisaa neljä jälkeläistä? hän toruskelee.

Kun ei sana tehoa, niin varpuluuta sitten.

Saatuaan pääskysten asiaan jotain tolkkua, Amaalia siirtyy tyytyväisenä kaivamaan laatikosta lääkedosettinsa ja rupeaa aamukahvinkeittoon.


Kesää puolet jäljellä ♥

lauantai 3. heinäkuuta 2021

Kesä ja heinähelteet



On niin kesä ja heinäntekohelteet.
Tosin minä en heinätöitä tee. Ei ole tarvis edes nurmikkoa leikata. Joskus kuitenkin pihaojan penkoilta huiskin viikatteella maitohorsmat, koiranputket, niittyleinikit ja mitä sattuu olemaan. Kerran kesässä tuo ei ole iso homma.

Lapsena, eikä aina nuorena aikuisenakaan viehättänyt isän komennus heinäpellolle. Keljutti. 
Niistä ahoista on reilut viisikymmentä vuotta ja luullakseni aika on kullannut muistot.  


Vajaa kaksikymmentä vuotta sitten juhannusta vietettäessä keksittiin sisareni kanssa verestää heinäntekomuistoja. Lapsuuskodin pihapiiriin oli alkukesän aikana ehtinyt kasvaa pitkä ja vahva heinikko, ettei siihen ruohonleikkurilla ollut asiaa.

Syntyi idea heinätalkoista. 
Isä isäntänä ohjeita jakamassa, kuten ennenkin. Kaikki tarvittava välineistö oli tallella ja työt lähtivät sutjakasti käyntiin.

Kahvit keitettiin valmiiksi pannumyssyn alle.
Kun yksi seipäällinen oli niitetty, haravoitu ja seivästetty, pidettiin paussi.
Filtin päälle katettiin ja istualtaan hörpittiin pullakahvit posliinikupeista.


Muuan kesä taaksepäin innostuin myös niittämään muutaman seipäällisen verran heinää jäniksille talveksi. 
Ehkä olisi syytä taas. Ei suinkaan tiedetä, millainen talvi on tulossa.

Vanamot ja tupasvilla kukkivat. Laajalti ja kauniina. 
Vanamon hienostuneen tuoksun saattaa tavoittaa yllättäen metsässä liikkuessaan ja varmasti tupasvillaa valkoisenaan kukkiva suo on näkemisen väärtti.


Sää on kovin helteistä. 
Uiminen virkistää. Niin arveli porokin, joka tallusteli pitkin rapaista ojanpohjaa. Ehkä se sittenkin koetti paeta miljardeja paarmoja ja mäkäräisiä, joilla on alituinen jahti päällä.

Eilen poro aikoi vieraisille. Kovin vauhdikkaasti nousi portaalle ja ehti kurkistaa hyttysverhon raosta tuvan puolelle ja pelästyi minua. Mikäli en olisi ollut sisällä, kai poro olisi rojahtanut pitkälleen lattialle nauttimaan tuvan viileydestä.


 Säikähtäneenä poroparka pinkaisi pellolle ja katosi lähes niittykukkien joukkoon.