torstai 6. maaliskuuta 2025

Erämaassa erikoinen kirkko

 

Kristiina K:n haasteeseen - Erikoinen rakennus. 
Minä valitsen Pielpajärven erämaakirkon. 

Neljästi olen kulkenut maastollisesti osittain hankalan polun Pielpajärven erämaakirkolle. 
Istahtanut kirkon ahtaaseen penkkiin, milloin kantanut murheita mielessäni, milloin tuntenut suurta kiitollisuutta elämästäni. Paluumatkalla olo on tuntunut aina keveämmältä, ikään kuin osa repun painosta olisi pudonnut.

Autolla alueelle ei pääse, vain kiemurtelevaa polkua tai lumenaikana hiihtäen. Tietysti vesitsekin on mahdollista tehdä kirkkomatka.
Kävelymatkaa tulee lähemmäs 5 km suuntaansa riippuen mistä kohtaa Inarin keskustaa polulle loikkaa. Hiihrämällä matka on muutaman kilometrin pidempi.

Kirkko sijaitsee Inarista  noin 10 km pohjoiseen Pielpajärven rannalla, kivikkoisessa koivumaastossa.
Kirkkoalueena on luonnontilainen keto, jota tulee kulkea vain polkua pitkin.
Itse kirkkoa ympäröi punainen aita ja portti.  Aitatolppien päissä on puusta veistetyt valkoiset sipulit. Ikkunaluukut ovat suljettu, mutta niitä voi avata nähdäkseen kirkossa sisällä, kunhan muistaa suljea lähtiessään, kuten myös portin.
 Kirkko on pieni ja intiimi, kaunis ja tunnelmallinen, vanha ja suojeltava.



Tämä uusi Pielpajärven erämaakirkko valmistui liki 10 vuoden työn tuloksena v.1760 ja edellinen, joka on tyystin hävinnyt, oli rakennettu 100 vuotta aiemmin.
Nykyinenkin kirkko jäi pois käytöstä 1800-luvun loppupuolella ja ehti ränsistyä hoidon puutteeseen, kunnes otettiin takaisin käyttöön v.1940.

Edelleen kirkossa on pääsiäisinä jumalanpalvelus. Vihkikirkkonakin paikka on suosittu. Kai sanankuulijat ja hääväki ainakin osin tulevat paateilla kirkkorantaan. Jalkavaivaisille kävely tuottaa jonkin verran haastetta. Vastaavasti silmäniloa on paljon, jos vain pystyy kävellessään sivuille vilkuilemaan. Suurten puiden paksuja juuria ja kivikkoa on polulla riittämiin.


keskiviikko 5. maaliskuuta 2025

Maaliskuun viides aamu

 Repolaisen maaliskuun bingohaaste saatesanoilla: Luovuus ja filosofia - bingoilemaan rivi suuntaan jos toiseen, vaakaan, pystyyn, vinoon.


Aamu.
Itse asiassa ihana aamu. Silmät avatessani näin ensiksi pihakuusen latvaoksat, jotka heiluivat vinhasti, vaikka ei tuullut. Lunta putosi oksilta, mutta lumisadeaamu ei ollut. Orava puussa hyppäsi oksalta toiselle, ravasi ylös ja alas, sitten katosi. Kävin vilkaisemassa lumilinnaani. Siellä oli oravanjälkiä. Oli kai ollut tupatarkastus.
Idän taivas hehkui punaisena ja minulle tuli kiire hakea kamera. Muutaman kuvan jälkeen kaikki oli äkkiä ohi.

 

Upposin polvia myöten hankeen. Kun pääsin pystyyn, kuvasin, mitä siltä seisomalta näin, että saisin bingon!

Betonimylly oli liiterin suojassa, mutta taivasalla. Sentään nurinpäin ja moottoori suojakotelossaan. Viimeksi myllyllä väännettiin betonia auton parkkipaikaa varten. En tiedä, milloin seuraavan kerran.      


Camping on hieno sana, mutta sopii tähän kohtaan, kun sovitan. Ei siinä mitään, tykkään retkeillä ja leireillä myös talvisin, vaikka vaan nuotiolla istuskellen. Tosin siitä aikaa, kun viimeksi talvella olen ulkona nukkunut. Ne kerrat ovat olleet Tuntsateltassa ja Penalaavussa.

Kun lumilinnani on valmis tai edes puolivalmis, aioin verestää muistoja. Haen lumipetille havuja, joiden päälle eristäväksi makuualustaksi pari porontaljaa. Ei hyvässä makuupussissa kylmä tule.
Mukavaa olisi kuunnella yön ääniä tai sen hiljaisuutta unta odotellessa.


A-B-C, siis bingo. Kuvat maaliskuun viidenneltä aamulta.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Joskus

 


-Paikoillenne valmiit – hep! Kuului komento ja päälle käsien läpsäys.

Juoksijat pinkaisivat vauhtiin tiesuoralla. Juoksumatka oli merkattu vetämällä kepillä soratielle viivat lähdön ja maalin merkiksi.

Yleensä kisa päättyi isoon parkuun, kun joku lensi juoksun kiihdytysvaiheessa tai loppukirissä täydestä vauhdista rähmälleen. Polvet verillä kaatuja kompuroi pystyyn. Vaatteet ja naamakin kärsineen näköisinä.

Kenelläkään ei ollut hetkeen kivaa. Hyvinkin saatettiin ruveta syömään tienpenkalta mansikoita.  Eivät ne olleet pölyisiä, eivätkä maistuneet hiekalle, sillä autoja kulki harvakseltaan.

Autoa useimmin maantieltä täytyi väistyä lehmien takia, jotka haettiin iltalypsylle tien toiselta puolen olevasta haasta.

Kun kaatujan vammat on peitetty ratamonlehdillä, lehmät piha-aitauksessaan ja mansikat syöty, alettiin hippasille.

                                                                  🏃‍♀️🏃‍♀️🏃‍♂️🏃

Krapu 10/25, aiheena on Maantie, josta tulee eispiroitua kirjoittaaan sadanana tarina. Lisää asiasta löytyy SusuPetalin blogista. 

 

perjantai 28. helmikuuta 2025

Vettä, loskaa, lunta


Eilisen lumisateen jälkeen lumettomat ja oksiltaan vettä valuttavat puut saivat takaisin hennon lumipeiton. Toki vain muutamaksi tunniksi, sillä aamuun mennessä se kauneus oli jo kadonnut, valunut vetenä alas.  
Taivas oli tänäänkin herätessäni yhtä harmaa, kuin viikon jokaisena aamuna. Kahvia hörppiessäni katselin ikkunasta  "once there was a snow castle" projektini surkeaa tilaa. Parin päivän takaiset  seinärakennelmat  niin ylä-kuin alakerrassakin olivat  kutistuneet ja pehmenneet. Mietin - tuleekohan linnasta valmista koko talvena? 
Lumi varmasti riittäisi, mutta tämän vesikelijakson jälkeen tulee pakkaset ja raksaainekset jäätyvät käyttökelvottomiksi. 
En kuitenkaan vielä heitä kirvestä kaivoon. Talvi on vasta puolessa, siis Koillismaan talvi ja nimenomaan tämän itäisen vaaraseudun talvi.

 
Rappuset yläkertaan pettivät jalan alla pahan kerran ja jouduin konttaamaan alas. Vettä tihkuvat lumipallot jäivät  kököttämään ylätasanteelle. 
No - jos ei linnaa tule, niin lumilaavu sitten.  
Satua - olipa kerran kolme pientä..., seuraan edelleen, mutta aavistelen pahaa, että satu saattaa muuttua vallan toiseksi - Hiiri kissalle räätälinä - jos linnasta tuleekin muka laavu!

Paras suunnitella molempi parempi.  
Hädissäni katselin, miten iso kone tuli puskemaan yllättäen pihan puolelta loskalumet lumilinnani yläkertaan ja rikkoi ikkuna-aukon. Lunta tuli linnan saliinkin isoina möykkyinä. En ehtinyt hätiin, mutta tyhjensin ylimääräiset, etteivät kovettuisi väärään paikkaan.


Kun hetken on raksalla, niin lapaset ja housunpolvet ovat kastuneet. Lumi on märkää, jopa liiaksi pysyäkseen kasassa niin kauan, että jäätyisi hiukan, mutta plusasteilla ei jäädy.

Uutta lunta sataa tämän tästä. Se mikä on ehtinyt sulaa, on pian takaisin. Liukkautta ei onneksi ole ollut. Se on iso positiivinen asia tässä kun-ei-kohta-tiedä-mikä-vuodenaika-on-menossa. Osuva nimi tälle ajalle taitaa olla kelvi, kuten Penni Pähkinäsydän kirjoissa kerrotaan.


                                             Leppoisaa kalevalan päivää ja viikonloppua !



Mieleni minun tekevi,

en vaan rohkene kumota,

tuikkua tulista kielelle,

pisaraa pikkuista kitusiin

päästää valumaan alas

nielusta varpaisiin asti.

 Romuska kyllä katoaisi,

likoais samalla korona.

Haihtuis kuumehoureet,

sukeltaisvat suolenmutkaan,

painuisit vain alemmaks,

lentäisit luiruna pyttyyn.

 Jopas joltinen, akka rukka

jos vähän valehteletki

sanat liekö tuulen tuomaa

huulten hassua mutinaa.

maanantai 24. helmikuuta 2025

Leija

 


Korjasin vanhan leijan.  

Ajattelin lennättää sitä taas ja leikkasin värikkäistä muovipusseista uusia suikaleita rispaantuneiden tilalle. Vaihdoin narun ja jäin odottelemaan tuulta.

Intoa täynnä yritin saada leijaa ilmaan juoksemalla pihassa pienessäkin tuulenvireessä. Kertakaikkisen ääliömäistä touhua, missä väsytin vain itseni. Usein jouduin istahtamaan pihapenkille, etten aivan läkähtyisi.

Silloin ei tuule, kun toivoo, muulloin kyllä.

Kuitenkin pitkä odottelu palkittiin. Tuulinen päivä tuli ja minä älysin mennä leijoineni suolle, missä puut eivät yrittäisi saalistaa sitä ja missä riittäisi tilaa.

Kuinka ollakaan. Leija löysi puun suoltakin ja jäi sen latvaoksiin jumiin, eikä irronnut ehjänä.

Käärin repaleisen leluni varastoon. Ehkä korjaan sen vieläkin takaisin liitokuntoon.

                                                                      🏃‍♀️


Krapu 9/25, sanat; penkki, ääliö, tuuli. Lisää krapukirjoittamisesta SusuPetalin blogissa.

keskiviikko 19. helmikuuta 2025

Olipa kerran


 
Järjestelin kuva-albumeitani pakkaspäivän ratoksi ja harmittelin.  
Olen vuodesta 2020 käyttänyt samaa tietokonetta, enkä ymmärrä edelleenkään sen logiikkaa järjestellä kuvia. Kun laitan kuvat mieleiseeni malliin, niin seuraavalla kerralla ne ovat takaisin tietokoneen haluamassa järjestyksessä.

No, mutta kuitenkin nyt jäin pitemmäksi aikaa katsomaan yhtä kuvaa, jossa oli tikkukirjaimin teksti - OLIPA KERRAN KOLME PIENTÄ... ja suuntaa osoittava nuoli.   Jouduin sen enempää miettimättä tuohon vanhaan satuun.

Kuvan nuoli opasti selvästi meidän pihan perällä olevaan lumikasaan. Vilkaisin ikkunasta ja hetkessä se muuttui rumasta mielenkiintoiseksi. Se ei enää ollut silmissäni ollenkaan ruma, vaan mahdollisuus.


Mahdollisuus muuttua lumilinnaksi!
Miksi en voisi leikkiä? Viimeksi leikin pojanpoikien kanssa, siitä kylläkin noin kaksikymmentä vuotta, mutta ei minussa ole mitään muuttunut. Muistot veivät hetkessä yhdessä rakentamiemme lumilinnojen satumaisiin sokkeloihin. 



Ehdotin miehelleni lumirakennuspuuhaa. 
Tuli hetken hiljaisuus ja sitten paljon kysymyksiä. Ei luvannut suoraan, mutta ei kieltänytkään.
Itselleni teen tästä liikuntaprojektin. Selvitän kesällä ottamani kuvan nuolen tarkoituksen. Uskon, että tästä saattaa tulla seikkailu.

tiistai 18. helmikuuta 2025

Häikäisevää helmikuuta

Joka päivällä

on oma tarinansa.

Jokainen aamu

aukaisee uuden sivun,

ilta luo loppusanat.  

Tulppaaneja kiitokseksi teille hyvät blogiystävät!  Tänä aamuna -KuvaKirjeitä Karsikonperältä- kävi vilkaisemassa viidessadas tuhannes vierailija.

 

Vaikka tämän talven lumet eivät jaksa peittää kokonaan ryssänpäitä, eikä peltojen pajupensaikkoja, silti ne ovat hurmaavaa, ehdotonta talven eliittiä.  

Helmikuun alun pari viikkoa ovat olleet aivan jotain muuta, kuin tammikuiset sunttasäät. Niin monesta aurinkoisesta pakkaspäivävästä on saatu nauttia Koillismaan kolkalla. Tosin ensi viikolle luvassa plusasteita.

Mutta viime päivinä taivas on ollut häikäisevän sininen. Puissa kauttaaltaan pörröinen huurre. Pikkuiset kuuset kimmeltäneet kuin joulukuusi. Lumen pinta säihkynyt auringon säteiden osuessa sopivasti lumikiteisiin. Muuten lumi lähes mannaryynimaisen röpelöistä. 

Hyvä oli hiihtäjän hiihdellä. 
Kuitenkaan peukaloni eivät tykänneet.  Vähän väliä nykäisin tuplalapaset käsistä ja puhalsin peukaloille lämmintä ja työnsin äkkiä takaisin tumppuihin. 

Pakkasta oli vain -11, mutta sormet kärsivät kylmästä. Tietäähän sen, kun kaivaa kameraa ja puhelinta taskusta kuvatakseen maisemaa, taakse jäänyttä latua, edessä olevaa ehjää lumenpintaa, kuusia ja käkkärämäntyjä, jotka ovat tällä kertaa paljon kauniimmat, kuin edellisellä kerralla. Ne tosiaan olivat niin juhla-asuisia, kuin olisivat juhliin menossa!





Koiravaljakoita oli vauhdikkaasti liikkeellä lähes kymmenen. Monessa reessä vain jalaksilla ohjastaja, muutamissa myös toinen henkilö reessä. Tämän päivän aljakkoretkeläisillä oli loistokas sää. Koiria oli töissä viisi- kuusikymmentä, sillä yhdessä valjakossa on yleensä kuusi koiraa. Innoissaan ne pitivät vauhtia. Turistit vilkuttelivat ja huutelivat heloutaan hiihtäjälle.




Naavakuusen oksista riippuvien tupsujen läpi valo siivitöityy satumaisen kauniisti. Kuvaan en sitä saa napattua, mutta yritin.
Sitten kotiin, ensin ojan ja hangen yli, sitten koivujen lomitse  ja tien yli kotipihaan  Ehkä huomenna uudelleen.