Vettä, loskaa, lunta

Eilisen lumisateen jälkeen lumettomat ja oksiltaan vettä valuttavat puut saivat takaisin hennon lumipeiton. Toki vain muutamaksi tunniksi, sillä aamuun mennessä se kauneus oli jo kadonnut, valunut vetenä alas.  

Taivas oli tänäänkin herätessäni yhtä harmaa, kuin viikon jokaisena aamuna. Kahvia hörppiessäni katselin ikkunasta  "once there was a snow castle" projektini surkeaa tilaa. Parin päivän takaiset  seinärakennelmat  niin ylä-kuin alakerrassakin olivat  kutistuneet ja pehmenneet. Mietin - tuleekohan linnasta valmista koko talvena? 

Lumi varmasti riittäisi, mutta tämän vesikelijakson jälkeen tulee pakkaset ja raksaainekset jäätyvät käyttökelvottomiksi. 

En kuitenkaan vielä heitä kirvestä kaivoon. Talvi on vasta puolessa, siis Koillismaan talvi ja nimenomaan tämän itäisen vaaraseudun talvi.

 

Rappuset yläkertaan pettivät jalan alla pahan kerran ja jouduin konttaamaan alas. Vettä tihkuvat lumipallot jäivät  kököttämään ylätasanteelle. 

No - jos ei linnaa tule, niin lumilaavu sitten.  

Satua - olipa kerran kolme pientä..., seuraan edelleen, mutta aavistelen pahaa, että satu saattaa muuttua vallan toiseksi - Hiiri kissalle räätälinä - jos linnasta tuleekin muka laavu!

Paras suunnitella molempi parempi.  

Hädissäni katselin, miten iso kone tuli puskemaan yllättäen pihan puolelta loskalumet lumilinnani yläkertaan ja rikkoi ikkuna-aukon. Lunta tuli linnan saliinkin isoina möykkyinä. En ehtinyt hätiin, mutta tyhjensin ylimääräiset, etteivät kovettuisi väärään paikkaan.

Kun hetken on raksalla, niin lapaset ja housunpolvet ovat kastuneet. Lumi on märkää, jopa liiaksi pysyäkseen kasassa niin kauan, että jäätyisi hiukan, mutta plusasteilla ei jäädy.

Uutta lunta sataa tämän tästä. Se mikä on ehtinyt sulaa, on pian takaisin. Liukkautta ei onneksi ole ollut. Se on iso positiivinen asia tässä kun-ei-kohta-tiedä-mikä-vuodenaika-on-menossa. Osuva nimi tälle ajalle taitaa olla kelvi, kuten Penni Pähkinäsydän kirjoissa kerrotaan.

                                             Leppoisaa kalevalan päivää ja viikonloppua !

Mieleni minun tekevi,

en vaan rohkene kumota,

tuikkua tulista kielelle,

pisaraa pikkuista kitusiin

päästää valumaan alas

nielusta varpaisiin asti.

 Romuska kyllä katoaisi,

likoais samalla korona.

Haihtuis kuumehoureet,

sukeltaisvat suolenmutkaan,

painuisit vain alemmaks,

lentäisit luiruna pyttyyn.

 Jopas joltinen, akka rukka

jos vähän valehteletki

sanat liekö tuulen tuomaa

huulten hassua mutinaa.

Paljon lunta tullunnaki

Paljon on lunta tullunnaki,

paljon on painoa katolla.

Sinnekö pitäis kapuamahan,

sinnepä lapion kanssa.

Lumia alas viskomahan,

 painolastia karistamahan..

Humaus vain ja repeää massa

syöksyen katolta kauas.

Lysähän harjalle mahalleni,

liukkaalle pellille pitkälleni.

Rukkaskäjellä pitelemähän

sinnillä  kattoharjaan.
Parempaan kynnet ei kykene,
ei riitä akalla voima.

Alas mätkähti luoja lumen,
sukellus syvälle hankeen.

Haukkoipa hetken henkeänsä,

palkeista ilmoille ilmat.

Luut on ehjinä rangassansa,

mustana reijen pinta.

Voi, minä mieletön naisenpuoli,

oi, minä onnekas höyrypää.

Kalevalaista kokeilua

Kalevalainen runomitta innosti loskakelipäivän ratoksi riimittelemään. Syynsä tietysti silläkin, että parin päivän päästä on Kalevalan päivä.
Päivän sää antoi aihevalintaan lopullisen sysäyksen. Räntää sataa edelleen, sitä oikein märkää, muttei kuitenkaan silkkaa vettä. Lumi tarttui kolaan ja lapioon ja sai jopa heittää samaa lapiollista kaksi kertaa.

Peltikatoilta romahtivat isot lumimassat alas. Pois ne oli kuskattava. Olivat jo pudotessaan niin liiskaantunet tiukkaan, ettei ihan helpolla sekään työ sujunut. Onneksi ei ikkunoita särkynyt, vaikka lumi ne peitti. Siinä lapioidessa muhi päässäni Kalevala. Tämmöistä jälkeä tuli, kun istahdin ajatukset kirjoittamaan.

Ilmatar, ilman neiti nuori

pilvet viskoi taivahalle,

ilmat harmaiksi väritti

Auringon kiusalla sumensi,

rännät päästi valloillensa,

loskalumet alas pudotti,

säät kerralla pahoiksi taikoi

Ihmisille töitä teetti,

tiet ummeksi tuprutteli.

Vähääkään välitti muista,

pilven päällä loikoeili.

Rypi murheessa sydämen,

kun ei armasta hänellä.

Etten itse sään takia rupea valitusvirsiä veisaamaan, niin aurinkoisempi riimi syntyi myös. Kyllä odotetut aurinkopäivätkin tulevat.

 Talven mahti voitettuna

keväälle annettu avaimet.

Auringolla aika nousta,

taivaan kannelle kivuta

lyhentämään pimeän valta,

lisäämään päivälle pituutta,

pehmittämään paksut hanget,

sulattamaan jäät vesistä,

laulattamaan lintusia,

viskaamaan viherrys maahan

Lisäys: 27.2-15 Hyvät Lukijani, runollista ja muutenkin inspiroivaa Kalevalan päivää, sekä oikein paljon kiitoksia  kaikille kommentoijille.

Kalevalan päivä

Kalevalan päivä on suomalaisen kulttuurin päivä, jota vietetään 28 helmikuuta Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan kunniaksi. Näin sanoo Wikipedia.
Kalevalasta tulee mieleen Elias Lönnrot ja runoilu ja minä myös rupesin kokeilemaan runoa kalevalamitalla, mutta ei se mennyt ihan nappiin, ei niin kuin Strömsössä.

Lähet jo talvi taantumahan,

kylmä pois pakenemahan

hangetki häviämähän.

Jäät virtoina valumahan,

pehmittämään paksut rouat,

haukkaamahan hurjat vallit,

sulatteleen kuurankukat.

Kevät kohta koitteleepi,

vähäisen ajan perästä

pudonneet on tykkylumet,

Tapion kylvös tehtynä.

Talven tekoset paljastunna.

Päivällä klapeja halkoessani  ajatukseni liitelivät sinne ja tänne. Napakka tuuli oli pudottanut puista tykkyä ja pohdin, miten onnekkaita olivat juuri ne hennompi latvuksiset puut, joista tykky putosi. Monesta puusta latva saattaa katketa tykyn painosta. Viikko sitten tykky oli ehkäpä kauneimmillaan ja tykkypuiden alla oli mukavaa hiihdellä ja kuvata.