tiistai 26. elokuuta 2025

Elämysretkeläinen



Retkelijä tuntee nipistyksiä vatsanpohjassaan. Hänen on pakko poiketa ensimmäisen taukopaikan puuseehen. Kuitenkin hän kääntyy jo ovelta. Hyi sentään, mikä siivo!

Muutaman kilometrin retkeilijä sinnittelee kakkahädässään, mikä tekee matkan etenemisestä kiusallista. Vasta ilmeisen katastrofin uhatessa hänen on pakko poiketa polulta syrjään.

Kyykkypaikan löytyessä retkeilijä nyhtää hätäisin ottein selkärepunsa. Kiskoo sitten housun vetoketjua, mikä iskee vastaan ja jumittuu. Se aukeaa kuitenkin riuhtaisulla, mutta rikkoontuu.

Viimein retkeilijä kyyköttää ähisten paljaan pyllyn kanssa sammalikossa ja tarkastelee arkaillen ympäristöään.

Vessapaperin puute ei tunnu tässä tilanteessa lainkaan ongelmalta. Rahkasammal hoitaa sen asian. Helpottuneena retkeilijä suhtautuu itseensä hyvin empaattisesti.

Onhan hän selvinnyt puhtain housuin kiperästä tilanteesta. 

                                                                                  *

Krapu 35/25, sanat, empaattinen, sammal, tarkastella 

Sadansanan novelliin pitä sijoittaa annetut sanat, joita voi tarvitessa taivuttaa. Lisää asiasta SusuPetalin blogissa.

lauantai 9. elokuuta 2025

Elokuussa bingoiltua

 Repolaisen elokuun bingohaaste. Kokosin vaakaan yhdeksällä kuvalla kolme riviä.
Ylin: Kivellä - Kannolla - Katolla

Kivellä olisi mukavaa syödä marjaretken eväät, mutta viime hetkellä muutan mieleni, enkä rupea ruhjomaan kiven kaunista jäkäläkuviointia.  
         
 
Kannolla pidän taukoa, kunhan ensin poimin kypsät vadelmat voileipieni päälle. Ai että,  maistuvat herkullisilta!

 
 Vatut syötyäni jatkan maastossa eteenpäin ja saavun piilopirtille. Maaten sen kunttapäälysteisellä katolla katselen pitkän tovin taivasta.
                

                                                                                *
Vaakaan keskirivi: Taivaalla  - Missä? (Metsässä) - Oksalla
 
Katselen taivaalla hitaasti ajelehtivia tasa-alustaisia ilmalaivoja, joita on kokonaisen armadan verran. Cumuluspilviä.
                    

 Jätän pilvet jatkamaan matkaansa tehden itse samoin ja siirryn metsään.
 Metsässä näkyy harvakseltaan kypsiä mustikoita, mutta iloitsen enemmän hontelosta, valkokukkaisesta kasvista, jota en oikoseltaan tunne. Eivät ne ole valkolehdokkeja, sen tiedän. niin kuitenkin ensin luulinkin. Ovat yövilkkoja. 
Oletteko te nähneet näitä kukkasia?


En ole aivan yksin. Kuusen oksalla istuu talitiainen ja päästelee koko värssyn ti-ti-tyytä elokuussa. Kotipihassa se malttoi vain ti-tyy, ti-tyy.
                                   

                                                                        *
Alin vaakarivi - Piilossa - Maassa - Kolossa

Kukkaniityä ohittaessani horsmien yläpuolella heiluvat kookkaat sarvet. Sarvien omistaja pysyy vielä piilossa, ennen kuin malttaa keskeyttää ruokailunsa ja siirtyä lähemmäksi minua. Katson viisaammaksi perääntyä ja lopulta loikkaan ojan yli.


Päätyen rähmälläni maahan, missä sammalikon pehmeys tuntuu mukavalta. Ei haittaa maasta nenään lehahtava syksyn tuoksu, mutta jestas! Eihän vielä ole kesä loppumassa. Eihän?
 
 
Ei todellakaan, sillä männyn kolossa on hautomattomat pikkulinnut munat! Ehkä pesä oli syystä tai toisesta hylätty? 
Tavallaan pesä on ovelalla paikalla, sillä maasta pystyyn kompuroidessani vasta havaitsen sen. En olisi muuten arvannut niin alas katsoakaan.
 

 Luonto on ihmeitä täynnä. Ihmeistä saa jopa bingorivejä! 
Ei aina etukäteen voi tietää, millaiseksi retket muodostuvat. Marjat voi jäädä saamatta, jotain muuta tulla tilalle.
Lopputulemaksi tältä retkeltä on hyvä mieli ja kolme bingoriviä, joista oikeastaan saisi täyteen koko bingoruudukonkin. Suurkiitokset Repolaiselle!

keskiviikko 6. elokuuta 2025

Tunnettuja ihmisiä

 Elokuun pähkinäksi oli Kristiina K valinnut melkoisen haasteen -  tunnettuja ihmisiä? Muutaman vuoden takaisia kuvatiedostoja selatessani löysin jotain. 


Hän ei varmasti esittelyä kaipaa. 
Kaisa Mäkäräinen oli kilpailemassa Taivalkoskella ja kisan päätyttyä hänellä riitti nimikirjoitusten pyytäjiä. Hän huomio nuoret ja vanhemmatkin ihailijansa ihastuttavasti.

Pyysin hänet yhteiskuvaan kahden vannoutuneen ampumahiihtoihailijansa kanssa. Mutta mutkitta hän kaappasi vanhat herrat kainalonsa ja minä nappasin kuvan.

Krista Pärmäkoski, toinen suosittu hiihtäjä, joka kirjoitti ahkerasti nimmareitaan.

Entä kuka on tämä herra? 

Hän on edelleen kaikkien aikojen nuorin mäkihypyn olympiavoittaja (v. 1992) ja melko vasta täyttänyt 50 vuotta.


perjantai 1. elokuuta 2025

Kesä jatkuu


Hento tuulevire heiluttelee tuulikellon roikkuvia putkia saaden ne harvakseltaan liikkeeseen ja soimaan. Suolta leviää suopursun tuoksu. 

Loikoilen pihakeinussa jalat nostettuina koukkuun istuimelle. Tunnelmoin ja sallin aamun hemmottella itseäni mielin määrin. Vedän lippiksen lippaa alemmaksi suojaten silmiäni sen pistävän räikeiltä säteiltä. Selälläni maaten kuvaan pihapuiden latvuksia sinistä kesätaivasta vasten

On elokuun ensimmäisen päivän aamu ja kesä jatkuu kuumana.  

Eilen iltapäivällä oli Oulussa lämmintä 32.6, Karsikonperälläkin 30.2 varjossa ja tänään on hyvää vauhtia tulossa yhtä lämmintä.

Paljaita sääriä alkaa nopeasti kuumottaa. Parasta etsiä suosiolla varjoa. 

Itikat eivät paahteella lentele, mutta monen sortin paarmat surffailevat niiden edestä. Tuppaavat iholle, mutta katoavat nopeasti, kun sudenkorennot aloittavat saalistuksen. Joku on keksinyt tehdä paarmapelotteen rakentamalla piipunrassista vartalon ja ohuesta metallilangasta siihen parin näyttäviä tuntosarvia, niin jopa paarmat katoavat peläten joutuvansa surman suuhun. Kai siivetkin voisi taitella jostain läpikuultavasta.

En ole kokeillut, mutta eivät ampiaisetkaan mielellään pesää rupea rakentamaan, kun lähellä on harmaasta villalangasta virkattu tekopesä. Kunnioittavat toisten reviiriä.

En pysty pitkään jatkamaan aamuani keinussa. Oikeastaan havahdun, kun korppi liihottelee matalalentoa pihan yli ja raakkuu.  Vastaan sille, sillä olen ymmärtävinäni, että se moittii, kun evästä ei ole pitkään aikaan ilmestynyt sen ruokapaikalle.  Melko säännöllisesti se tekee kierroksensa ja jos vain ollaan pihassa, niin tervehtii.


Taivas on sininen. Aikani seuraan muutaman valkoisen pilvihattaran leijailemista, sitten kyllästyn. Välillä täytyy tankata kylmää juotavaa, vettä ja kivennäisvettä. Lounaaksi maistui musta kahvi ja pakasteesta pengottu voipulla, sekä pieni jäätelötötterö. Ehkä vasta illalla jotain tukevampaa.

Jo viikon on tehnyt mieli mustikkapiirakkaa.  Tietysti sitä saa, kun tekee itse, mutta on siitä vaivaa.Ensin haettava mustikat, joita on harvakseltaan, mutta puoli litraa piisaisi! 

Vedän saappaat jalkaan ja otan pikku sangon ja harppaan portaalta metsän puolelle. Lähes tunnin poimin ja nipin napin puoli litraa on astian pohjalla, mutta kyllä niistä piirakan voi leipoa.


Ensin toki uimaan ja sitten perkaaman marjasaalis. 

lauantai 26. heinäkuuta 2025

Helteistä keskikesää

 

Suon yllä leijuu väreilevä kuumuus ja uhka ukkossateesta. Askel uppoaa märkään mättääseen, kun koetan kiirehtiä paahteesta metsän suojaan. Kuitenkin näkymä on valtavan kaunis.

Tupasvillan valkoisia tupsuja näkyy joka puolella vielä paljon ja suopursu tuoksuu ympärilläni, vaikka suurin osa kukinnoista on jo varissut.

Hilla kypsyy tänä kesänä hitaasti. On vielä täysin raakaa, Runsasta satoakaan ei näytä tulevan. Tästä syytetään hidasta ja kylmää alkukesää, jolloin sade hakkasi hennot terälehdet, etteivät pöllyttäjät edes löytäneet kukkia. Toisaalta kylmyyskin kuritti pikku uurastajia.


Vajaa viikko sitten tein kierroksen myös mustikkapaikoillani, enkä saanut maistaakseni mustikan mustikkaa. Varvuissa oli vain pieniä vihreitä raakileita. Uskon, että menee vielä toista viikkoa, ennen kuin pääsen poimimaan ensimmäiset piirakkamustikat.

Vanamot olin unohtanut. Syystä kai, kun helteiden vuoksi ei ole tullut kalallakaan käytyä. Tuskin ahventa kiinnostaisikaan hiukapala lämmenneessä vedessä. Kalat ovat siirtyneet syvänteille.


Huomasin ikäväkseni, että parhaimmat vanamokenttäni olivat jääneet metsätyökoneiden alle. Kestää jonkin kesän, ennen kuin maa peittyy takaisin vanamomattoon. 


Siinä missä minä virkistän itseäni polskimalla vedessä, poro makaa rentona, silmiään raottaen  suovilla- ja vaivaiskoivupedillä. Talkkariporo käy mieluummin makaamassa pihahiekalla. Olen nähnyt sen monesti silmät kiinni ja pää hiekalla lepuuttamassa niskojaan. Kyllä sen komeilla sarvilla on varmasti suunnaton paino.


Eilen illalla pihatietä taaperteli neljä vesilintua. Telkkäperhe oli matkalla lampeen. Aikamoista vaappumista oli askellus ja ihmettelin, miten kauas vedestä emolintupari olikaan pesinyt. Noin puolen kilometrin matka tien ylityksineen oli vielä edessä. Ajotien reunaan tullessaan kaikki pysähtyivät katsomaan molempiin suuntiin, aivan kuin olisivat saaneet liikenneopetusta. Toivotin mielessäni nelikolle hyvää matkaa.


Helteet eivät ole ollenkaan minun juttuni.  Mansikat ovat. Maistuvat makealta, vaikka torihinta onkin suolainen. Jäde ja mansikat on niin kesäherkkua!


Myös uiminen kuuluu kesäjuttuihini ja lähes joka ilta käyn uimassa. Siedettävän ajomatkan päässä on onneksi useita uimakelpoisia lampia. Ovat mutapohjaisia, mutta kirkasvetisiä.                     

Vesi on kuitenkin reilun viikon aikana lämmennyt niin, ettei se ihmeemmin virkistä, mutta on nautinnollista kellua ja katsella sinisellä taivaalla soutelevia poutapilviä. 

Minulla on korvatulpat korvissa, että vältyn siltä ikäävyydeltä, että vesi menisi korviin, sillä se tietäisi varmaa TK-reissua. Niin on käynyt joskus.


Keltaiset kulleroniityt ovat poissa, samoin kurjenpolvien, ailakkien ja niittyleinikkien kukinta loppunut.  Vuorossa ovat koiranputki, mesiangervot ja maitohorsma. Ei ole yhtään hullumpaa katsella lähes purppuran punaisena tuulessa huojuvaa laajaa horsmakasvustokaan.

Kohta kuukausi vaihtuu. Aika näyttää, minkälainen muodostuu elokuusta. Täällä oli kylmä kesäkuu, helteinen heinäkuu, entä saadanko elämyksellinen elokuu?

maanantai 7. heinäkuuta 2025

Heinäkuun maalaisidylliä

 Maalaisidylliä  on nykyään nähdä lehmikarja laitumella. 

Kiltisti ammut pysyvät sähköpaimenlangan sallitulla puolella. En minäkään kuvatessani liian liki lankaa mennyt. 


Laiturin uimatelineet ovat nuorison ahkerassa käytössä. Vanhempi väki ei niinkään käytä hyppytelineitä, eikä ponnahduslautaa, siirtyy vain uimaan muutamia kierroksia. Aikansa kutakin.


Teltan pystytys ei aina ole noin vain läpi-huuto-juttu. Ei varsinkaan, jos ei ohjeita ole luettu ja pystytys pitäisi tehdä eka kertaa. Kesästäkin se aika, jolloin hyttyset, paarmat, polttiaiset, mäkäräiset pyörivät ympärillä pyrkien silmistä, korvista ja suusta sisälle, jos eivät puremaan pääse.
Kaikesta huolimatta telttailu oli niin hauskaa. Nyt hauskuus ja into on vähentymään päin, ei vain jaksa rinkassa kantaa kaikkea retkellä tarvitsemaansa. 
 


Keskimmäinen rivi oikealta - maalaisidylli - laituri- teltta - bingo tuli! Repolaisen heinäkuun bingo on nasta juttu.
                                       
                                                           
Kesäfiilistelyjä teille, hyvät ystävät!


keskiviikko 2. heinäkuuta 2025

Kirkkoni


Minun on helppo valita itselleni tärkein ja läheisin kirkko. Se on lapsuuteni kirkko, Hartolan graniittikirkko, jonka on rakennettu 1900-luvun alussa. Kirkon on suunnitellut kirkkoarkkitehti Josef Stenbeck. Kirkossa on kaunis alttaritaulu, jota olen muutaman kerran kyyneleet silmissä tuijotellut pysyäkseni koossa.

Käydessäni Hartolassa kuvaan kirkkoa, käyn sisälläkin, jos on avoinna.
Ensimmäinen hatara muistoni kirkosta on joulukirkko, josta muistan vain hevosrekikyydin.


 
❤️
Kalannin kirkko oli vuosikymmenet ns. kotikirkkoni. Tämä kirkko oli kotiani lähellä ja pyöräillessäni töihin oikaisin kirkon editse mennen tullen. 
Tämä harmaakivikirkko on rakennettu jo vuosina 1430-1450 ja omistettu Neitsyt Marialle ja PYhälle Olaville (Norjan kuningas v 995-1030, jota myöhemmin alettiin kunnioittaa pyhimyksenä)

Kirkkoa koristavat monet keskiaikaiset, upeat seinämaalaukset.
Kulkiessani kirkkomaalla, luin hautakivistä nimiä, jotka toivat mieleeni muistoja henkilöistä eläessään - olin työni aikana hoitanut heitä, ollut myös joidenkin lähellä kuoleman lähestyessä.


❤️
Kotikirkkoni on nyt Pudasjärven tyypillinen pohjalainen ristikirkko, joka on valmistunut 1781. Kellotapuli on erillinen rakennus. 
Kirkko on kaukana kaupunkikeskuksesta, hyvin syrjässä.  Matkaa kotoani yli 60 km, mutta
tutuksi kirkko on kuitenkin tullut. Sinne Riekinkankaan aidatulle hautausmaalle on isovanhempani haudattu.