Talventekijät

 

Talventekijät

Pakkasherra ja Lumikuningatar ovat aikaansaanet kauniin talven ja aikovat juhlistaa sitä naamiaisilla.  Molemmilla ajatuksena sovinnonteko, sillä jatkuva toisen työn mitätöinti raastaa mieliä. Lumisateen päälle Pakkasherra hyytää kylmää. Muutaman päivän mokomaa sulateltuaan Lumikuningatar puhaltaa lunta tuutin täydeltä upottaen Pakkasherrankin kinokseen.

Kiusanteko saisi riittää.

Kevättalvella Pakkasherra ja Lumikuningatar kohtaavat salaa tykkypuiden alla silmänaamiot silmillään.

Kahden suuren välillä kipunoi.

Lopulta jaarittelun keskeyttää Pakkasherra vetämällä Lumikuningattaren syleilyynsä. Suudelmien hurmassa Pakkasherran jäiset huulet rikkovat lumen valtiattaren kaulakorun ja timantit häviävät sukkelasti hankeen.  

- Mahdotonta niitä on kerätä. Pakkasherra mutisee kuuraisen partansa takaa.

-Pitäisit parempaa huolta timanteistasi!

Riita on valmis. Pakkaset ja lumisateet vuorottelet edelleenkin.

♥♥

Krapu 4, annetut sanat:  mahdotonta, riittää, naamiaiset.  Lisää krapukirjoittamisesta, kun  klikkaat Susupetalin blogiin.

Suksilla sujutellen

 Moni on ehkä ottanut sukset esille?  

Minä innostun silloin tällöin metsäsuksiretkelle, vaikka varsinainen "hiihtokauteni" on vasta keväthangilla.

Eilen kaipasin lumiseen maastoon, liikkumaan lumipuiden alle. Miinus 16.5 asteen pakkanen nipisteli peukaloita, vaikka rukkasen sisällä oli lapanenkin. Tietysti kuvien ottamisella on siihen  osasyynsä. 

 

Ruska-ajan jälkeen en ole rakkaiksi käyneitä paikkoja käynyt tervehtimässä. Tunsin itseni suorastaan  petturiksi, joka ei ystäviinsä pidä yhteyksiä.

Maastoon kaivetut syvät ojat eivät ole täyttyneet lumesta ja osoittautuvat hankaliksi ylittää 240 senttisilla suksilla. Lunta tuskin puolikaan siitä määrästä, mitä vuosi sitten, mutta vielä ehtii tulla.

Mietin rämpiessäni, oliko pakko lähteä ylittämään suo? 

Tietenkin, suo on kotisuo. Ja toisekseen, Kärryvaara on rakas. Mieleni minun tekevi, ajatukseni ajattelevi kiivetä sen ylärinteelle, mutta ei nyt.  Kevään retkellä minulla on totisesti  repussani nokipannu ja retkipäiväksi kelpaa vain aurinkoinen ja tuuleton päivä. Oih, huomaan olevani melkoinen herkuttelija.

Tänään tyydyn Kärryn hitaasti nousevaan ja hikeä nostattavaan pitkään alarinteeseen.  Pysähdyn kesken nousun usean kerran katsomaan taakseni ja nauttimaan näkymistä. Olo on elämyksellistä.

Nousun jälkeen on laskettava rinne alas ja teinimännyt ovat hankaluutena. Olen ruvennut nimittämään nuorta istutettua männikköä teinimänniköksi. Sellaisessa männikössä  mäenlasku on töksähtelevää mutkittelua.

Seison tovin Karsikkokankaalla mielipaikallani. Katseella hyväilen tutuksi tulleet maisemat ja vanhan koivun, yhden voimapuuni.  Olen hyvilläni koivun puolesta, ettei metsätyökone kaatanut sitä. Nojaan huurteiseen runkoon ja huvitan itseäni ajattelemalla - koivu on kuin emo teinimännyt ympärillään.   

Kopistuksensuolla kylmyyden tuntee kunnolla sormissaan ja poskipäillä. Pitkä suo on tylsä hiihdettävä, siksi ajatukset liidelköön, minne mielivät. 

Kesäinen Kopistuksensuo oli kuin hunnutettu morsian tupasvillan kukkiessa pitkin suota valkoisenaan. Myöhemmin suo hehkui oranssina hillaa! Ja nyt minä tykkään, että se on tylsä hiihtää. Häpeän ajatuksiani. Toivottavasti ei tule uniini, sillä suolla on oma historiansa, kun on saanut noin enteellisen nimen - Kopistuksensuo.

Tämmöisiä miettien kuulen Juurikkanivan kohinan. Vaatimaton kohina, mutta nivakin on lähes jäätynyt. Joki paikoin kokonaan jäätynyt, paikoin kapea uoma sulana keskellä virtaa, mutta se riittää koskikaralle. Havahdun sen sirkutukseen ja vilkaisen. Koskikaraa en aiemmin olekaan täällä nähnyt.

 

Matka joelta kotiin on pidentynyt sitten edellisen kerran. Aurinko on saamaisillaan päivänsä valmiiksi, mutta sädehtii vielä sen aikaa, että ehdin kotiin ja saunaan ja tarkistamaan, onko jäälyhdyn tekeleeni pysynyt kasassa. 

Lähtiessäni suksille liimasin haljennen jäälyhdyn vedellä yhdeksi kappaleeksi.

Junamatka

 

Junamatka   

 Juna on tulossa. 

Ehtiäkseen siihen on nuoren naisen juostava, vaikkei se hevin onnistu toinen käsi takintaskussa. Eikä muutenkaan aamun pakkasessa, jossa hengitys höyryää, silmäripset ja hatun alta karanneet hiukset huurtuvat.

 Nainen laski, ettei myöhemmällä junalla ennättäisi ajoissa ensimmäiseen työpaikkaansa. kun taskussa matkustava kissanpentukin pitää viedä hoitopaikkaan. Nainen kiristää juoksuvauhtia.

 Kissanpoikanen ei tykännyt aamuhölkästä. Ei rauhoitu junavaunussa, vaan maukuu heikolla äänellä raapien takkikangasta vimmatusti.

 Kisu löytää hetkensä. Se työntyy taskusta vaunun penkille. Kiipeää vikkelästi ikkunaverhoa ylös, toista alas pyrkien karkuun ahnaasti itseään tavoittelevia käsiä. Viimein hätääntynyt pentu putoaa vaeltajien rinkkaröykkiöön ja ennen kuin tajuaakaan, on takaisin emäntänsä takintaskussa.

Junamatka jatkuu.

♥

Krapu 3, sanat: heikko, laskea, vaeltaja.  Susupetalin blogissa krapuhaasteesta lisää asiaa. 

 

Meillä nyt pakkassää -6.5 verrattuna edellisviikon -35.3 pakkaseen. Lumihötyä on tullut kevyesti, ei ole ollut tarvetta kolaamiseen. Siis ihan leppoisaa talvea. 

Seitsemän ommelta

 Seitsemän ommelta

 Silmäkulma tikattuna Aino makaa tarkkailussa. Ohimoa jomottaa ilkeästi heti puudutuksen hävitessä. Kuitenkin olo on helpottunut, sillä silmä säilyi ehjänä ja muusta viis.

 - Rumannäköinen ruhje on joka tapauksessa syntynyt.  Ihmettelee lääkäri, että hoitaja hoitotoimenpiteen aikana.

Ainoa hymyilyttää, sillä selvitys tapahtuneesta saattoi hyvinkin olla epäuskottava. Harvemmin joulukuusenjalka aiheuttaa loukkaantumista syyskuussa!

 Aino pärjää hyvin toinen silmä mustan lapun alla ja toinenkin puolittain umpeen muurautuneena. Pihan lasten mielestä hän on merirosvo ja saa osakseen arvaamatonta ihailua.

 Kolmessa päivässä laaja mustelma muuttuu sinipunaisiksi, viikossa vihertävän keltaiseksi.  Ainon muodikas silmämeikki paljastaa kanssaihmisten reaktiot hämmästyksestä syvään sääliin.

- Niinkö? Miten se joulukuusenjalka nyt syyskuussa?

♥

Krapu 2, annetut sanat; kolme, pärjätä, mustelma.

Krapu on 100 sanan teksti otsikon kanssa.  Linkitä halutessasi oma krapusi Susupetalin blogiin.  Sieltä löytyvät muutkin krapukirjoittajat.

(Minun tämänkertainen krapuni on osa 2,  vuoden 2019, helmikuun 18 pv  kirjoitettuun krapuun nro 8 )

Päivä nro 366

Päivä nro 366 on jo illassa.

Se on vain muuan päivä päivien kimarassa. Se on kuitenkin Uudenvuodenpäivän aatto, kuluvan vuoden viimeinen päivä.

Oikeastaan ylimääräinen päivä on helmikuun karkauspäivä, mutta kuka sitä muistaa.  Paitsi ne, jotka ovat sattuneet syntymään juuri tuona päivänä.  Nekin, joita kosittiin ja ne, jotka saivat hamekankaan.

Karkausvuosi ei ole pahentanut tätä vuotta, ilman muuta pahentaja on se, jonka nimeäkään en viitsi mainita.

Tänään ei aamu selvinnyt hämärästään lainkaan, kunnes tuli jo iltahämy. Tapanin päivästä kukonaskeleen verran olisi pitänyt, mutta eipäs vaan. Sentään edellisyönä satanut nuoskalumi vitivalkeana on juhlavasti ottamassa uutta vuotta 2021 vastaan.

Pihakuusi hoitaa osuutensa loistaen pikku tuikuillaan.

Joulua ei  vielä ole riisuttu. Se saa viipyä meidän pirtissä Nuutinpäivän yli.  Ehdin vielä polttaa loppuun aidot kynttilät, jotka juuttinarulla kuusen oksille sidoin. Pahasta se kyllä on, saa keuhkoihinsa pikkupartikkeleita, mutta nenäänsä samalla ihastuttavaa havupuuntuoksua.  

Hiljaista on syrjäkylällä uudenvuodenyö. Vain muutama raketin poksahdus on kuulunut.  En vala tinaa, en tee uudenvuodenlupauksiakaan, mutta ainakin tässä vaiheessa kuvittelen näkeväni itseni suksilla huomenna.

Lumihuntu harson heittää, 

alleen vanhan vuoden peittää.

On aika ystäviä kiittää,

aihetta niin paljon riittää 

Hyvää uutta vuotta!

Joulutarina

On jouluaatto.

Ensimmäistä joululomaansa pohjoisen hangilla viettävä seitsemänvuotias tyttö ei malttaisi odottaa iltaa, vaan lähtee hiihtämään.  Äiti on asiasta eri mieltä ja ehtii vain huutaa ovenraosta.

-Muista, pimeä tulee täällä pian. Älä hiihdä kauas.

Tyttö ei kuule äidin varoitteluja, mikä on tietysti karvahatun syytä. Tieten tahtoen hän ei ole tottelematon, ei varsinkaan jouluaattona, sillä aivan varmasti tahtoo nähdä joulupukin.

Hiihtäminen on hauskaa. Metsän hiljaisuus ja samalla sen salaperäisyys viekoittelevat hiihtäjää yhä ja yhä jatkamaan matkaa.

Ajantaju katoaa.

Hämärä syvenee ja ladun vierustan komeat tykkypuutkin kasvavat huomaamatta jättiläisiksi, melkein taivaaseen asti. Koko maailma on salaa verhoutunut hopeaviittaan. Myös tähdet ovat syttyneet.

Tyttö hätääntyy. Hän ei tiedä, pitäisikö jatkaa eteenpäin, vaiko kääntyä? Onko tämä ympyrälatu, jollaisia hän on tottunut kotona kiertämään, vai ei? Vieras latu on vieras latu.

Sormia ja varpaita paleltaa, mutta tyttö jatkaa eteenpäin. Ensimmäinen ja ainut hiihtäjä, jonka hän ladulla kohtaa, ohittaa ja pysäyttää hänet.

-Mihin noin pieni tyttö aikoo näin hämärässä ilman retkivarusteita? Ei kymmeneen kilometriin ole autiotupia, joten parasta sinun on kääntyä takaisin.

Mies ei ole pelottava. Hänellä on pakkasen huurruttama vitivalkoinen parta ja kulmakarvat, mahtava karvahattu ja karvarukkaset. Mies vetää tytön käsistä lapaset. Sulkee pienet kylmettyneet kädet omiin suuriin ja lämpimiin käsiinsä ja puhelee rauhoittavsti.

-Olet hiihtänyt kylältä pitkän matkan, käänny ihmeessä takaisin, että jaksat. Tuo kirkkain tähti valottaa matkaasi ja antaa merkkiä oikeasta suunnasta. Älä poikkea ladulta. Joulusaunaan ehdit ja myös joulupukin juttusille. Ei se vielä ole vieraillut, mutta vanhempasi ovat varmasti huolissaan.

 Hämmentynyt tyttö kääntää suksensa saatuaan lämmitetyt lapaset käsiinsä ja lähtee rivakasti sujuttelemaan.  Mies katsoo tovin hänen peräänsä ja katoaa mutkan taa.

Myöhemmin illalla tyttö kertoo joulupukille hiihtoretkestään. Katsoo pitkään ja hyvin tutkivasti pukkia ja viimein rohkenee kysymään.

-Olitko sinä, jonka näin ladulla vai oliko se suojelusenkeli?

Hyvää Joulun aikaa

Kaikille Teille blogissani vieraileville. 

Joulumielen etsimistä

Joulumielen etsimistä

Joulu lähenee, mutta joulumieli? Milloin ja miten sen tavoittaisi?

En mahda mitään, että joulun alla rupean miettimään, – ”turhuuden turhuus kaikki on, niin turhaa touhu tää.”  

Koen huojennusta toteuttaessani joulun valmisteluissa ajatusta - vähän on enemmän, eikä joulu katoa lahjapapereihin, ei kinkku-, ei suklaaähkyyn.

Ei hätää, minulla on koronan takia peruutetun valokuvanäyttelyni avajaissuklaakonvehdit pakastekaapissa! Vanhaksi sain elää, että uskon näin suureen ihmeiseen. Lieneekö jouluntaikaa?

Meille tulee joulu aatonaattona, silloin asennan tonttuoven. Ei missään nimessä liian aikaisin, sillä en kestäisi, jos tekemiseni raportoitaisiin Korvatunturille tuiki tarkasti.

Luulen kuitenkin saavani varmimmin joulumielen kirjoittaessani läheisilleni ja ystäville joulukirjeet, jotka kiikutan postin matkaan.

♥

Krapu 50, sanat; korona, elää joulu. Krapu on 100 sanan teksti otsikko mukaanlukien. Sanoja saa taivutella. Lisää Susupetalin blogissa.