Talvi tuli

Talvi tuli, mutta oli aikakin.
Tuli lunta ja pikku pakkaset. Jäätyivät lammet ja järvet. Niin tapahtuu joka syksy, ei sinänsä mitään ihmeellistä. Kuitenkin monia ensilumi ilahduttaa tai vihastuttaa.

Nyt vallitsee valkoinen. Mustan ja ruskean sävyt ovat jäänet vähemmistöön. Tosin Ilmatieteen laitos lupaa lämpenevää ja nämä ensimmäiset lumet ilmeisesti sulavat.

Valkoinen porokin sulautuu maastoon. Jopa liikaa, näin tuntuu ainakin tien päällä ollessa. Poroja liikkuu vielä vapaana ja yllättäen ne tuppaavat pomppaamaan liikenteen sekaan, kun sitä vähiten odottaa. Vesisadepäivinä ne pysyttelivät mieluummin metsän suojissa.

Talventulo toi alkavaan kaamokseen raikkautta ja valoa. Koskaan en kopauta tahallani tuollaista kuorrutusta puiden oksilta. Mielelläni katselen lumista metsää, eikä minun ole vastenmielistä siellä kulkeakaan.

Ylempänä tunturissa näytti enemmän talvelta. Aurauskalustokin on ollut asialla.

Pakkaspäivän ilta oli värikäs. Lämpimät taivaan värit houkuttelivat minut niihin maisemiin, missä päivää aiemmin olin kokeillut onneani virvelin kanssa. Kuvannut harvoja näkemiäni karpaloita ainoana väriläiskänä vetisellä suolla ja koettanut harppoa sinne tänne kuivin jaloin.  Onnea oli ja ei. Jalat pysyivät kuivina, mutta kalaa en saanut.

Nyt näkymä suolta oli mykistävän kaunis. Tuulen vire sai järven ohuet jäälautat liikkeelle. Illan siniseen hetkeen alkoi sekoittua laskevan auringon oranssi. Soistuneen rannan alakuloisen värin peitti lumihuntu.

Pimeä yllätti.
Järven takaisella koiratarhalla alkoi ruoka-aika ja koirien haukku kiiri veden yli kiihkeänä.

Koirien ulvonta voimistui hetkittäin ja rupesin leikkimään ajatuksella.
Mitäs jos - taivaanrannan hehku olisikin metsäpalo. Jos ulisijat olisivatkin susilauma, joka jahtaa minua. Jos edessäni polulla seisoisi karhu kahdella jalalla?
Vanhan rakennuksen kohdalle tultuani, mitä jos mörkö näyttäytyisi oviaukossa?

Ajatuksen virtaa on miltei mahdoton katkaista silloin, kun se rönsyilee.
 Ei ollut metsäpaloa, ei susia, ei karhua, eikä edes mörköä.
Itse asiassa seudulla oli juuri sinä iltapäivänä kaadettu iso karhu.

Toivotan teille lukijani hyvää Pyhäinpäivää. 

Toiveissa hyviä unia

Uni johdatti minut

toiseen todellisuuteen.

Viskasi maailmaan,

missä kuivakukat kasvavat,

missä kalat lentävät,

eivätkä planeetat

ole omilla paikoillaan.

Mikään ei ole oikein,

mutta kaikki on hyvin.

Kirjoitin runon kolme vuotta sitten.  Joskus se pulpahtaa mieleen, varsinkin kummallisten unien takia kehnosti nukutun yön jälkeen. 

Taas kalat lensivät.

Lapin matkamuistomyymälöissä näkyy monenmoisia unisieppareita, myös muualla niitä on kaupan. Heti ensimmäisiä katsellessani mietin, josko teen itse itselleni semmoisen karkottamaan ei-toivotut unet.

Ajatus muhi.  Muhi aivan unohtamiseen asti, kunnes innostuin.  

Unisiepparini tykötarpeiksi valitsin mahdollisemman paljon sellaista, mitä ei sinällään ole kaupan hyllyllä.

Jokaiseen renkaaseen kudoin villalangalla verkon, mikä on hyvä este vangitsemaan ikäviä unia. Vain hyvät sujahtavat läpi takertumatta höyheniin ja langansäikeisiin. Painajaiset ja muuten kenkut unet putoavat aamuun mennessä lattialle unisiepparin takapuolelle ja katoavat.

Unesta tulee virkistävä ilman häiriötekijöitä. Pakko tähän on uskoa, sillä niin paljon näitä ajatuksia pohdin siepparin verkkoja kutoessani ja höyheniä valitessani.

Toivon, että minun unisiepparini pystyy muihinkin ihmesuorituksiin, kuten suodattamaan myös täydenkuun ikävän ilkkuvan naaman, joka tuppaa häriköimään uniani yhden tai kahden yön ajan, mikäli taivas on selkeä. Minua tosin pystyy auttamaan pilviverhokin, mutta ne selkeät täydenkuun yöt. Piinaa ne ovat.

Pakko silloin on luovuttaa ja hipsiä sängystä pois kutomaan sukkaa. Tai leipomaan. Joskus lähden ulos kuvaamaankin sitä mokomaa häiritsijää.

Pian se nähdään, mikä teho ikkunassa roikkuvalla unisiepparilla on suojaamaan yöuntani. 

Saattaa kuukin hämmästyä nähdessään tämän kauniin untuvan ja sotkeutua samalla verkkoon, eikä ryhdy herättämään minua, joka nukun onnellisen virkistävää unta katsellen vain mukavia unia.

Pimeneviä iltoja, hämyisiä aamuja, vastauksia kysymyksiin

Syksy on ehtinyt pitkälle.
Päivä lyhentynyt ja iltaisin pimeä ennättää liian aikaisin. Aamut ovat verkkaisen hitaita hämärän jatkuessa yhä vain pitempään. Syksy hiipii syvemmälle ja reilun parin viikon kuluttua ollaan talviajassa. Ruvetaan kolkuttelemaan kaamosta.

Karsikonperällä on hiljaiseloa. Sentään puusavotta on aluillaan. Se ,jos mikä on varsinaista hyötyliikuntaa. Jopa mieluista.
Ilokseni olen saanut jälleen pari uutta Liebester Award-huomiointia ja 2x11 kysymystä, jotka odottavat vastauksiani. Asialla olivat Hallatar-blogin Una  ja Marjatta Mentula, joka kirjoittaa Marjatan kirjaelämyksiä.  Kiitoksia kummallekin. Olen otettu näistä palkinnoista.

Una tiedustelee tämmöisiä.
Oletko onnellinen : 
Onnellisena elämiseen vaikuttaa moni asia. Jos oma arkeni sujuu tasapainoisesti ilman isonpia murheita ja vastoinkäymisiä, tunnen itseni onnelliseksi. Tosin pessimistiluonteena helposti pystyn hävittämään onnentunteet ja sitten olenkin jo myrtsinä kuin maani myynyt.

Kuka oli lapsuudensankarisi?:
Varsinaisesti sellaista minulla ei ollut lapsena, mutta isompana tykkäsin ihan mahdottomasti Vilma Rudolphista. Olin nuorena nopea kintuistani ja nautin pikajuoksusta. Kuvittelin itseni hurjimmissa haaveissa Vilma Rudolphin lailla olympiamestariksi.

 

     (Kävin aikuisenakin vanhalla tutulla urheilukentällä verestämässä muistoja. Kuva -2013 kesältä)

Mistä et luovu mistään hinnasta?
Materiaalin voi hinnoitella, eikä minulla ole mitään niin arvokasta aineellista, ettenkö voisi luopua riittävän hinnan saatuani. Terveydestä, siitä mitä on jäljellä, enkä rakkaistani tietenkään halua luopua, Ne asiat eivät kuitenkaan ole minun päätettävissäni.

Ovatko kaikki haaveesi toteutuneet?
Ei tietenkään. Ei minusta tullut pikajuoksun olympiamestaria, ei kuuluisaa kirjailijaa, ei voimistelunopettajaa. En pysty kävelemään Inarin 100 km:n polkua Sevettijärveltä Norjan puolelle, vaikka paljon siihen pari vuotta sitten panostin. Ikä ja terveydelliset rajotteet tulivat esteeksi, haluja olisi. Monin verroin on ollut niitäkin haaveita, jotka ovat toteutuneet.

(Kun en päässyt kävellen Inarin polun Norjan puoleiseen päähän, niin autolla kuitenkin. Tuohon polku päättyy ja/tai tuosta alkaa.)

Miten olen ajatellut viettää ensi kesän?
Ensi kesään on aikaa, enkä ole sitä suunnitellut. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin kesä kuluu kalastellen ja retkeillen. Myös pöllin parkkauksen MM-kisoihin osallistuminen kiinnostaa. Jää pohdintaan, kestääkö kantti. Ehkä Iijokisoutuun pyrin mukaan, jospa onnistuisi nyt.

Lempipuusi?
Mänty. Yksiselitteisesti mänty. Tykkään halia isoa mäntyä ja juuri yksi tietty mänty on "ystäväni". Se on kuuntelijani, lohduttajani ja voimapuuni.

( Halattava mänty tässäkin, vaikkei olekaan lempimäntyni. Kuva 2009 kesältä)

Mieliaskareesi?
Ei semmoista olekaan. Kodisn askareista ei mikään ole ylitse muiden. Kaikkia tulee tietysti tehtyä, mutta mieluummin siivoan, kuin teen ruokaa.

Salainen paheesi?
Jos sen kertoisin, niin mikä salainen se sitten olisi? Jätän kertomatta.

Pitkä vai lyhyt?
Jopas jotain. Joskus pitkä on ok, joskus taas lyhyt. Sopiva on parasta aina.

(Ongenvavan on parempi olla pitkä. Perhonenkin levähtää siinä, kun minä ongin.)

Kylmä vai kuuma?
Vastaan samaan tapaan, kuin edellisessä.

/Jääkukkia syntyy kylmällä.)

Kuka tietää lisäksesi kaikki/jonkun tunnussanasi?
Kukaan ei tiedä kaikkia tunnussanojani. Pari olen jakanut käytännöllisistä syistä.

(Kuukkelille saattaisin jonkun tunnussanani kertoa, jos se lupaa, ettei jaa tietoa.)

***

Noin tuli Unan kysymykset selvitetyksi. Päivä jatkuu aamuhämärästä harmaan tihkusateisena, joten jatkan Marjatan kysymyksiin. Hän toivoo minun jatkavan antamaansa lausetta.

Minusta kirja saa olla mieluusti ulkonäöltään.......

..ihan minkä näköinen vaan, kunhan ei ole tiiliskivi. Jättipaksut kirjat jätän suosiolla väliin. 

Olen oppinut kirjoista, että...

..vain mielikuvitus on kirjoittajilla rajana. Nykyään kaikesta kirjoitetaan ja kirjoitetaan niin monella tyylillä. On, mistä valita. Kaikesta painetusta en tykkää, mutta ei ole tarviskaan.

Mielipaikkani lukiessa...

..on sänky tai keittiö. Molemmissa luen. Paras lukuaikani on illalla ennen unen tuloa. Kädet vain tuppaa väsymään. Saattaa yöunikin joskus jäädä vähiin, jos oikein kiinnostava kirja on päätynyt hyppysiin. Keittiössä on kivaa unohtua lukemaan jälkiruuaksi.

Kirjahyllyssäni on...

..sekalaista luettavaa. Runokirjat, lintu- ja kasvikirjat, sienikirjat, muutamat retkeilyä käsittelevät kirjat ovat saaneet paikan hyllyltä. Muuten suurin osa kirjoista on edelleen muuton jäljeltä pakkauslaatikoissa. Ikävä juttu, mutta kirjoista pitäisi päästä eroon, kun tilaa ei ole.

Toivon, että...
..osaan tehdä unisiepparistani juuri sellaisen, että tulos tyydyttää minua. Ettei vaan tulisi sitä kuuluisaa sutta, silloin olisi pettymys suuri. Innostukseni kansalaisopiston askartelupiirissä jatkuu, vaikka en ole mikään askartelijatyyppi. Sormet eivät tottele, taitaa olla harjoituksen puutetta. Rautalankakranssi on jo tullut tehtyä.

Koulussa minä...
..en ollut hyvä oppilas, en tosin hirveän huonojakaan todistuksia saanut. Parasta oli ainekirjoitus, käsityöt ja liikunta. Ne olivat ylitse muiden, eikä muita oppiaineita mielestäni olisi tarvinnut ollakaan. Ujotti kuitenkin, kun opettaja luki ainettani ääneen. Kaikki tiesivät, kenen se oli.

(Tämän liinan olen tehnyt kansakoulun käsitöissä yli 55 vuotta sitten. Isä oli tallettanut sen ja nyt se minulla. Tuolloin osasin, nyt ei enää onnistu. Pikku fiksaamista kaipaa tuo keskimmäinen ommelrivi.)

Ikävöin...
..jo nyt meidän vanhaa maastoautoa, joka on myytävänä.. Aloitin "sururyön", vaikka auto seisoo yhä pihassa. Liki kymmenen vuotta sillä on kuljettu hankalien tieosuuksien taakse kalalle ja marjaan. On tarvinnut väliin nelivetoa ja vinssiäkin.

Syksyllä...
..innostun neuletöistä ja kaivan lankakopan ja puikot esille. Monet villasukat odottavat aloittamistaan. Nopeaan niitä syntyy, kun ensimmäisen pistän alulle. Myös kirjastoon rupeaa tekemään mieli. Kun illat pimenevät, niin ulkoa malttaa siirtyä aiemmin tuvan puolelle. Syksy saa minut ihka varmasti kirjojen pariin.

Olen pettynyt...
..miljoonasti omaan kyvyttömyyteeni olla luova. Innostusta ja mielenkiintoa riittää niin moneen, mutta tulos ei ollenkaan aina miellytä. Tällöin muistan erään työpajan seinällä olevan ajatuksen:" Itse kun tekee, saa juuri sellaista, kun tulee." Taitaakos tuota paremmin sanoa?

Kirosanani on...
..ihan se perinteinen ärräpää, kun sille hollille sattuu. En ole ahkera noituja, ainakaan omasta mielestäni. Feminiinielimen nimeä en käytä täytesanana koskaan. Ei sovi minun suuhuni.

Haaveilen... 
..pysymisestä sekä fyysisesti, että henkisesti sellaisessa kunnossa mahdollisemman pitkään, että voisin asua Karsikonperällä vielä kauan, kauan, Siis pysyisin pitkään omatoimisena niin itse kuin puolisonikin. Saataisiin yhdessä tuijotella tähtikirkasta taivasta, lumoutua Linnunradan miljardeista tähtösistä ja ihailla räiskyviä revontulia.

Olen taas niin ikävä bloggaaja, etten osaa jakaa tätä haastetta eteenpäin, mutta se annettakoon minulle anteeksi.

Mukava muisto kesästä

Kuura-aamua katsellessa on mukavaa palata kesään. Mieleen ryöpsähtää hetkessä paljon. Kesä oli tapahtumarikas, lyhyt ja eriskummallinen. Sateinen ja kolea. Nyt se on nivaska muistoja valokuvineen.

Siis.
Oli kesä 2015.
Oli kurjenpolvia ja kulleroita kasvava pelto.
Oli pellon reunassa pikkuinen kuusi,
hassun harva oksiltaan.
Kuusen ja maantien välissä vain pahainen oja.

Oli koppelon pesä kuusen alla.
ja pesässä viisi munaa.
Tiellä oli paljon ohikulkijoita,
kävelemässä, pyöräilemässä, autoilemassa.

Emolla rohkeutta pysytellä hautomassa,
vaikka askeleet lähestyivät,
ohittavat pesän niin liippoen.

Minulla murhe sydänalassa,
miten tässä käy?
Löytääkö kenties kettu,
tai joku muu pesän munineen?
Päätyvätkö poikaset ennen syntymäänsä
jonkun ateriaksi?

Sitten
yhtenä heinäkuun alkupuolen päivänä
pesässä oli vain munankuoret.
Viisi metson poikasta oli viipertänyt omilleen.
Kadonneet kotipellon yli metsän suojiin.
Minä iloitsin.

Sadekausi alkanut

Illalla alkoi sadekausi.
Aika näyttää, kestääkö päivän, tahi kaksi, vaiko enemmän. Tuulta ja sadetta kuunnellessa on mainiosti aikaa uppoutua kirjallisiin puuhiin.

Olen saanut kaksi Liebester Awards - haastetta kauniin plakaatin kera.
Kiitän näistä huomioinneista Kaaos Kukkaruukussa blogin Pelaguuta ja Rakkaudesta Vironperään Ireneä. Kiitos ♥.

Olen ennenkin vastannut tällaisen haasteen 11 kysymykseen. Ehkä jotain löytyy jemmasta vielä. Eteenpäin en osaa haastetta jatkaa. Haastekysymykset löytyvät linkkien takaa. ( Siis lintsaan laiskuuttani)

Rakkaudesta Vironperään Irenen puutarhapainotteisiin kysymyksiin vastaaminen ontuu syystä, ettei minulla ole puutarhaa. Joskus emännöin yllä olevan kuvan pihaa ja puutarhaa.

Nyt eivät kesäkukatkaan kestä hallanarassa pihassani. Joten minulla on vain metsä ja suo. En edes haaveile puutarhasta.

Pidän puista ja pidän soista. 

Pidän niiden molempien tuoksuistakin. 

Luontoäidillä on lähes vapaat kädet tässä pikku mökin pihassa, jossa liikuskelevat aika ajoin ketut, jänikset, porot, joskus hirvikin. Suolla raakkuu korppi. Pihan lintulaudoille eksyvät närhi, varis, harakka siinä missä pikkulinnutkin.

Kaikki eläimet ovat tervetulleita pihapiiriin, jopa odottettuja vieraita.

Pelaguun kysymyksiin löytyy enemmän kerrottavaa.

1.Lapsuusmuistojeni arkistosta valitsen heinäkuisen päivän, jolloin äidin Saara-sisko otti minut pyöränsä tarakalle ja lähdettiin kunnansairaalaan katsomaan vastasyntynyttä. Olin hiukan toisella kymmenellä ja pelon sekaisin tuntein kuljin tätini perässä sairaalan käytävällä. Outo haju ja valkotakkiset pelottivat, eikä äitikään näyttänyt äidiltä sairaalanutussaan. Minua ujostutti. 

      2. Paljon on maailma muuttunut viime vuosikymmeninä. Minä tykkään, että elän juuri oikealla aikakaudella, en vaihtaisi toiselle, vaikkakaan nämä viime aikojen myllerrykset eivät miellytä. On hyvin mielessä sekin aika, kun ei ollut sähkövaloa, ei puhelinta, ei radiota, ei telkkaria. Ei autoa, ei edes polkupyörää kotonani. 

      3. Molempi parempi, kun valitsen kirjan tai aikauslehden suhteen. Yksi lehti minulle tulee. Kirjat kuuluvat syksyyn ja talveeni. Varmaan piakkoin lähden eka kirjastovisiitille. On kertynyt jo listaa luettavista kirjoista. 

      4. Luin uudelleen ehkä jo kolmannen kerran -Itäkairan Prinsessan- suunnitellen samalla mahdollista tulevaa retkeä Itäkairaan. 

5. Se, minkä kirjan otan luvun alle, riippuu kokonaan siitä, mitä mielessä liikkuu kulloinkin. Minulle ovat puutarhakirjat ”menneen talven lumia”. Kun ei ole puutarhaa, niin en kiinnostu sitä käsittelevistä kirjoistakaan. Nyt ahmin ja kahmin Lapin luonto- ja retkeilykirjoja.

      6.  Molemmat. Kotinani on pikkuinen mökki ja matkustan usean kerran vuodessa Lapin perukoille. Milloin kaamosta katsomaan ja kuvaamaan, milloin yöttömän yön aurinkoa ihailemaan, milloin ruskaväreistä haltioitumaan. Ehdin käydä myös talven hangilla. Semmoinen matkailu ei kiinnosta, jos pitää nousta lentokoneeseen.

      7. Tämä oma maa kiinnostaa eniten. Hyvänä kakkosena Viro. Tosin aikaa on paljon edellisestä Viron matkastani.

      8. Lempi vuodenaika? Hm… talvi kait. Ehkä sittenkin syksy. Keväästäkin pidän, kun lumet sulaa ja purot solisee, mutta kesä jää auttamattomasti minun listallani jumboksi.

        

             9. Yli kymmenen vuoden tauon jälkeen olen tänä syksynä kansalaisopiston askartelukurssilainen. Parhaillaan työn alla on unisieppari. Rakennan unisiepparini roikkumaan poronsarven palasesta, höyhenet ovat koppelon ( sen linnun, joka taannoin lentää kopsahti meidän auton kylkeen ja kuoli) kauniita sulkia ja untuvia. Siepparin kehikkorenkaat päällystän sisareni värjäämällä hennon kellan rusehtavalla villalangalla. Samasta langasta siepparin verkko. Varmasti pahat unet jäävät verkon taakse, vain hyvät sukeltavat läpi.

       

     10.  Ehdottomasti syysväreissään oleva suomaisema, jollaista minulla on ilo tuijotella ikkunastani. Toinen mielimaisemani on talvinen vaaranrinne, joka kimaltelee auringossa.

       

      11. Talven harrastevalikoimani on laaja. Ehdoton ykkönen on ollut viime talvina metsäsuksilla hiihtely. On minulla parit murtsikatkin, luisteluhiihtoon ja perinteiseen, siis hiihdän myös valmiita latuja. Muutaman kerran talvessa pruukaan käydä laskettelemassa ja uutuusharrastuksena on lumikenkäily. Keväthangilla käyn pilkillä ja joskus innostun moottorikelkkailemaan. Koillismaan talviset harrastusmahdollisuudet ovat vailla vertaa, vai mitä?

       

   Oli talvi, kesä, kevät tai syksy, niin nokipannukahvi maistuu. Nuotiotulilla fiilistellen. Sopii tulla mukaan