sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulukuu 18




Postin ja postinkulun kanssa on nykyään niin ja näin. 
Menee vain huonompaan suuntaan.

Ei sillä, että olisin huolissani kirjeen perillemenosta Korvatunturille, vaan muista syistä meinaan boikotoida postia. 
En ole kirjoittanut Joulupukille. Nyt en myöskään lähettele kenellekään joulukortteja, paitsi ihan muutaman.

Meinaan käyttää vallan sähköpostia ja WhatsAppia siihen tarkoitukseen. On vielä hyvää aikaa saada otettua joulukorttimainen kuva, josta muokata omanlainen joulutervehdys.

Kylällä ei ole postia, tosin kirjeitä voi laittaa postin mukaan menemään omasta postilaatikostakin, kun on postimerkki valmiiksi liimattuna ja keltainen merkkilaatta laatikon reunassa kertomassa postinjakajalle, että huomaa ottaa sieltä lähtevän postin.

Mutta jos tulee paketti, sen joutuu hakemaan melkoisen kaukaa.


♪♪♪

28 kommenttia:

  1. Hienosti löydät noita sopivia laulunsanoja näihin kuviisi. Tiedänkin tämän laulun: Kauko Käyhkö sitä lauloi. Laulu onkin hellyttävä kertomus lapsen toiveesta saada äiti kotiin sairaalasta.
    Hyvää 4. adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Käyhkön laulamana minäkin tuon joululaulun tunnen. Hyvää jouluviikkoa.

      Poista
  2. Nyt ei riitä sanat, kuinka paljon kuvasi ja sanat miellyttävät! Lumoava kuva.

    VastaaPoista
  3. Tätä laulua en tunne, mutta minulle tuli mieleen sinut. Tyttö on istunut pöydän päässä kirjoittamassa jo kauan, sen uskon. Nyt kirjoittaja ei ole enää tyttö, mutta sanat tulevat entistä sujuvammin ja tällaista vanhaa lukijaa miellyttäen.
    Onneksi on tämä sähköinen posti, joka pääasiassa kulkee sujuvasti. Minulta tosin lähti iso nippu korttejakin, mutta eivätköhän ne ennemmin tai myöhemmin löydä perille.
    Hieno kuva!

    VastaaPoista
  4. Onpa kaunis kuva!

    Psoti sekoilee täälläkin. Pari päivää oli eikä postia tullut lainkaan. Sitten oli kolmantena laatikko niin täynnä, että pursui osa ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ikävää on tämä postin jama. Luottoa ei ole enää

      Poista
  5. Ymmärrän hyvin päätöksesi,
    ja jos et uutta joulukorttikuvaa saa, niin meidän blogisi lukijoiden mielestä täydellisiä joulukorttiin sopivia kuvia on täällä jo valmiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, joulukorttikuvaa ma metsästän. Ehkä sen vielä saan.

      Poista
  6. Omana kokemuksena voin kertoa, kun torstaina kaupassa ilahduin, että tilaamani lehti oli ilmestynyt lehtitelineeseen.Tiesin, että se odottaisi kotona ja saisin sen perjantaina ottaa mukaani töihin, jotta voisin sen nautiskella sitten isännän kotona viikonloppuna, kun töistä aina perjantaina menen suoraan hänen luokseen.
    No ei odottanut lehti kotona... muutenkin meille kannetaan posti Saunalahdessa, Espoossa vain pari kertaa viikossa, kun ennen joka päivä.Saattaa tipahtaa sitten jopa 10 aikaan illalla postiluukusta.
    Ihan on mennyt usko minullakin koko Postiin.
    Postia häviää,anastetaan jne.
    Eniten surettaa näin jouluna esim.pienten lasten odottamat paketit.Voi sitä surua..
    Voin vain kuvitella, mitä se on siellä haja-asutusalueilla.
    Kauniit valourut kuvassasi! Onko ne jäälyhtyjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisia kokemuksia on postin suhteen. Jäälyhtyjä kuvasin ja tahallaan liikutin kameraa.

      Poista
  7. Tässä ovat varmastiki jäädyttämäsi lyhdyt, hurjan hyvätunnelmainen kuva!
    Harmittaa niin tuo maaseudun palvelujen karsiminen. Haja-asutusalueella, sukulaiset vanhimmasta päästä surevat kun kauppoja lakkautetaan, kauppoja joissa on ollut myös se Posti. Niin kauan tietysti pärjätään, kun on ajokortti.
    Meillä posti tulee illansuussa, joku päivä jää jakamattakin. Eipä tässä taida auttaa kansalaisaloitekkaan.
    Mukavaa adventtia, kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri. Liikutin kameraa, oli pitkä valotusaika. Posti ei ole kiva nykyään, mutta näillä mennään. Hyvää jouluviikkoa.

      Poista
  8. Ihanaisia lyhtyjä.
    Posti ei kulje täälläkään enää siten kuin aikaisemmin. Mutta vielä sähköposti sentään!

    VastaaPoista
  9. Kauniita kalenterikuvia sinulla. Kävin kaikki läpi.
    Rauhaisaa adventtiaikaa.

    VastaaPoista
  10. Minä olen valitettavasti myös valtavan pettynyt postiin, nykyään kun eivät kirjeet kulje edes kahdessa päivässä parin sadan kilometrin matkaa. Ei voi luottaa, että vastaanottaja saa seuraavana tai edes sitä seuraavana päivänä postin. Ja juuri teki yksi paketti matkaa viikon. Omituista.

    Mutta lyhdyt ovat kauniita ja sinulla muutenkin aina täällä niin posiitivista, että saan energiaa ja iloa joka kerta. Kiitos siitä.

    Kaunista joulun aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posti ansaitsee moitteita. Mutta kiitos, kun tykkäät jutuistani. Suloista joulua.

      Poista
  11. Miten nuo hienot valot on tehty? Ja sopii tuonne metsän reunaan, jospa metsän eläimetkin iloitsisivat niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä valotus ja heilutin kameraa. Porothan niitä myös katselee.

      Poista
  12. Sinun blogisi on täynnä ihania joulukorttikuvia poroineen ja olet jo lähettänyt meille kortin joka päivä ja uusia vielä odotellaan! Kiitoksia!
    Minä vain ostokortteja lähetin koko nivaskan. Sillä samalla systeemillä kuin teilläkin on, omaan postilaatikkoon laittaen. Ainakin olivat matkaan lähteneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Eka kerran, kun laistan nuo joulukorttien lähettämisen. Mukan leppoista jouluviikkoa

      Poista
  13. Mekin voimme jättää postinvietäväksi kirjeet ja kortit omaan postilaatikkoon, kun asumme taajaman ulkopuolella. Tosi kätevää. Posti tulee joskus illalla, jos tulee ja muutama laskukin on kadonnut, koska saimme karhuja, mikä kyllä harmitti tämmöisiä tunnollisia maksajia. Sopiva joulupostikorttikuva? Sulla niitä upeita talvikuvia on vaikka muille jakaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä systeemi auttaa täällä syrjässä paljon, kunhan vain muistaa ostaa aina jemmaan postimerkkejä.
      Tänään sain pikku paketin, joka oli postitettu viikko sitten, Melko hitaasti on matkannut.
      Vielä on joulukorttikuva ihan oikeesti hakusessa.

      Poista