Mikä olisi mukavampaa sadepäivän hupia, kuin muistella mennyttä kesää. Se todella herättää monenlaiseia muistoja. Ikävimpiä en viitsi ruveta kuvaamaan - ne ovat koronan tekosia.
Haaste tupsahti minulle Anitan Hiking in Norway- blogista. Kiitos hänelle.
Kun kesä vihdoin Karsikonperälle tuli, se eteni vauhdikkaasti. Lunta näkyi monin paikoin vielä kesäkuussa ja osa kalavesistä oli tällöin jäässä. Joki tulvavesissään ja rantoja myötäillen sai rentukat nopeasti kukkimaan.
Minulla ei ole talviuintipaikkaa ja vasta juhannuksen seudussa pulahdin ensimmäisen kerran uimaan. Kyllä se oli kylmä kylpy.
Viime kesä oli kaunis.
Eritoten kesäkuu. kun kaikkialla kukki. Tuomi tuoksui, tupasvilla muutti suot ja rämeet kukkakedoiksi. Runsas hillankukinta pisti toivomaan hyvää marjakesää. Osittain niin kävikin.
Ehkä huijaan, jos alan kirkkain silmin väittämään kesän olleen aina aurinkoinen ja lämmin. Heinäkuussa saatiin sateita riittävästi.
Kalastamaan saattoi lähteä sateen pitäessä taukoa. Kalasaaliit jäivät liian usein pieniksi, mutta kuitenkin soppakalat kotiin tuomisina.
Mitä olisi minun kesäni ilman retkiä?
Täytyy kesän olla muutakin, kuin mato-ongella kököttämistä tai pihakeinussa kiikuttelua. Aika ajoin poluille tulee sellainen halu, että reppu on pakattava ja lähdettävä.
Lähiseudulla liikkuessa on kiinnostavaa tutustua menneeseen. Muutenkin, kun vain tarinoissa. Syrjässä asutuksesta olevat rakennusten lahoavat hirret kertovat jonkun joskus olleen paikalla.
Esim. täällä ovat olleet venäläiset sotavangit metsätöissä paikkakuntalaisten kanssa. En voinut välttyä ajatukselta, miten ovat selvinneet hengissä 40 asteen pakkasissa, heikolla ravinnolla ja päivisin hikeen asti kastuneissa vaatteissa? Eivät kaikki selvinneetkään.
Epävarmaa on myös pikkuisen vasan selviäminen liikenteen jaloissa. Poloinen eksytetty emostaan ja surkeana inumassa maantiellä. Minä porojen suurena ystävänä kannoin pitkän aikaa huolta tästä porovauvelista.
Kunpa olisi pysynyt tiiviisti emon lähellä!
Poroilla on räkkäaikana kiusalliset oltavat. Kaiken maailman mäkäräisiä ja paarmoja on sakeanaan niiden kimpussa ja kutiaa, kun vanha karva on vaihtumassa uuteen.
Vaan tuo eläin kaunistuu syksyyn mennessä!
Uusi kiiltävä karva ja kiloja kertymässä rutkasti lisää. Mielelläni niitä katselen käsi poskella ikkunan takaa vaikkapa päiväkahvia juodessani. Mukavaa sekin, että auttavat minua ruohonleikkuussa.
Kesä meni nopeaan.
Rakennusprojektina oli pihapatio.
Syy siihen oli idea saada keinu ylös hiekasta. Mielessä kävi keinun vanhan maalipinnan raaputus, mutta onneksi unohtui. Keinu saa olla juuri tuollainen, kun on.
Oli ihanasti monta lämmintä hetkeä istahtaa keinuun jätskitötterön kanssa tai ilman.
Kesäkukkasista alan saada näppyjä! Olen useana kevättalvena sopinut itseni kanssa, ettei enää kesäkukkasia ruukkuihin, ei minkäänlaisiin. Siinä on vain se vaiva, että ostan tai kylvän ja istutan. Eivät kunnolla ehdi kukkimaan, kun ensimmäinen halla ne vie.
Poroille kukkani eivät kelpaa. Ei edes yrtit ole niiden makuun.
Nuku yö ulkona-kampanja elokuun lopussa on jonkinlainen piste kesälle, vaikka paljon kesäisiä päiviä on ollut syksylläkin.
Ja nyt ollaan talven kynnyksellä. Ja taas tuntuu talventulo olevan nihkeää. Meidän 20 sentin lumet ovat sulaneet vesisateeseen.
♥
Napatkaa haaste mukaanne, ken vain innostuu. Itse innostuin kuuntelemaan sadetta ja etsimään kesäkuvia. Kevään jätin poius, sillä olisin löytänyt vain lumikuvia!