Vuoden viimeiset päivät

Kun ensin on monta, sitten vähennetään tai vähenee, niin yksi jää viimeiseksi. 

Näin käy myös vuoden päiville. Tämän päivän jälkeen on vielä la, su, ma ja ti. Tiistai jää viimeiseksi ja sitten aloitetaan ykkösestä.

Kuluva vuosi on päiviensä lukumäärältä yhtä enemmän, kuin muutama edellinen. Meneillään on karkausvuosi. Helmikuun loppuun on lykätty tuo ylimääräinen päivä.

Syntyiköhän monta vauvaa tuolloin? Heidän täytyy kai valita syntymäpäiväkseen joko helmikuun 28 tai maaliskuun 1.

Joulu on ohi ja ajankierrossa juhannus on nyt lähempänä kuin joulu!

Aattona iloitsimme kauniista talvisäästä. Oli tavattoman mukavaa käydä hiihtämässä tunnin, puolentoista verran ja rauhoittua sitten vastaanottamaan Suomen Turusta joulurauhan julistusta.

Jäälyhtyni valaisivat pihaa aattoillasta aina joulupäivän aamuun.  En ole kuitenkaan varma, mitä pihatonttumme oli mieltä yövaloista, kun teki öistä kierrostaan. Häikäistyikö ehkä? Näin pieniä jälkiä aamulla pihalumella ja uskon vakaasti, että tontun ne olivat. Mies tosin tykkää, että kuuluvat kärpälle.

En viitsinyt ruveta kinaamaan, kun joulurauhakin oli julistettu.

Aaton jälkeen en ole lyhtyihin uusia kynttilöitä sytyttänyt. Sää on ollut kostea, tuulinen ja harmaa koko joulunpyhien ajan. 

Oikeastaan vasta tänään tummanharmaat pilvet ovat saaneet kultapitsiä reunuksiinsa.

Kun katson ikkunasta Kärryvaaraa, sen laki piirtyy pitkästä aikaa selkeänä vaaleanpunaista taivasta vasten. Illalla ei tarvita jäälyhtyjen valoa, taivaalle syttyvät sen omat lamput.

Kuukelit eivät sääilmiöistä välitä. Tulevat syömään silloin kun tekee läskiä mieli. Pitkään syksyllä ne viipyivät metsässä, mutta lumisateiden mukana tulivat tutustumaan linnunruokintapaikan tarjontaan.

Niille on sianläskiä naulattuna puun kylkeen. Jos ruokaa ei olisi naulattu kiinni, sen veisi ensimmäisenä yönä joko kärppä tai näätä.

Nyt kaikki nälkäisille riittää haukka- tai nokkapaloja läskistä.

 

Oli mukavaa tervehtiä kuukkelia ja saada muutama kuva. Tervehdykseeni vastattiin nokantyvi talissa.

Tässä välissä kolasin pihalumia ja puhdistin jäälyhdyt. Sitten selasin neuleohjeita ja luin muutamien edellisten blogivuosieni tunnelmia vuoden lähestyessä loppuaan.  Siteeraan itseäni seuraavassa.

 ♥

Tämä vanha vuosi on neljää viimeisintä päiväänsä vaille. Se on kuin kirja, joka on luettu viime sivuilleen. Kuitenkin loput neljä sivua vielä salaisuutena.

Uusi vuosi nimeltään 2025 annetaan jokaiselle kuin paksuna 365  sivuisena opuksena, jossa jokainen joutuu olemaan oman "vuosikirjansa työstäjä" pystymättä täysin vaikuttamaan sen juoneen.

Uusi sivu on arvoitus edellisen ollessa vielä työn alla.
Vuosikirja on sikälikin mielenkiintoinen, ettei sitä voi kirjoittaa, eikä lukea etukäteen. Ei edes kurkistaa seuraavaa sivua. Avistella vain ja toivoa mielessään.

Monia vuositeoksen sivuja värittävät toivottavasti kirkkaat, iloiset, elämänkirjavat värit, mutta varmasti noin isoon joukkoon, kuin 365 mahtuu tumman ja harmaan sävytystäkin. Skaala on laaja ja toivottavasti meidän kaikkien kohdalla kauniiden ja itselle mieluisien värien vaakakuppi tulee painamaan enemmän.

Toivotan paljon hyviä sivuja vuosikirjaanne nimeltä 2025. Tutustuminen siihen alkaa pian.

                                                                            ♥♥♥

Hyvää joulua

 

 Kuun sirppiin on takertunut pilvenriekale ja

pakkanen on kutonut lätäköille pitsireunukset.

Kuusikko huokailee ja tuhisee kuin nuhanenä konsanaan,

yskii ja köhii lunta.

Lunta.

Kettu repolainen näkee unta kuusen alla ja

jänöjussi on loikkinut jo pakosalle.

Pimeän aika on tullut rappusille,

on joulukuu, kaamos ja kohta joulu,

Miljoonat tähtöset syttyvät taivaaalle.

                                                          💕

Enää kaksi yötä jouluun.  Ne menevät äkkiä, kuten koko syksy, joka on kiirehtinyt mahdotonta kyytiä.

Tarkkaan kuulostellen joulu on jo porraspuulla. Hyvä niin, että saa viimein avata lahjapaketit, jos niitä yleensä kelle on tullut kuusen alle.  Tai kenties joillekin joulupukki ihan itse tuo ne aattona, tai jättää lahjasäkin porstuan puolelle.  

Ainakin sen verran kiltti minä olen ollut, että paketin saan. Posti on jo tuonut sen. En vaan tiedä, mitä paketissa on,  vaikka avasin marraskuun lopussa postin tuomien kahden ilmaisjoulukalenterin kaikki luukut kerralla, niin joululahjapakettiini en koske ennen aattoiltaa. Keksin aktiviteettejä, ettei paketti houkuttele koko aikaa.

Tänään kävin toisen kerran hiihtämässä. Ensimmäinen kerta oli eilen!  Oli mahtavaa, että Koillismaallekin tuli lunta. Tuli kerralla niin paljon, että suksilla saattoi lähteä omille metsäreiteilleen.

Lunta on noin parikymmentä senttiä, ehkä enemmän. Upottavaa pakkaslunta, joka teki minulle hiihtämään lähtiessä tepposet.  

Maantieojan ylitys meni pieleen. Kupsahdin pätkäsuksilla selälleni, sukset taivasta kohden ja pää lumihankeen. Luisuin ojaan niin, että hiihtotakin ja paidan alle tunkeutui lunta lähes kainaloihin asti. Huh! Tein täydellisesti Amaaliat! 

En päässyt omin avuin seisaalleni. Lumi luisti alta pois sitä mukaa, kun hain tukea. Pakko oli avata toisesta jalasta side ja tarttua mieheni ojennettuun käteen. Sittenkin pystyyn nouseminen oli vaivaloista.

Kävin kotona vaihtamassa vaatteita ja takaisin saman ojan yli, mutta paremmalla onnella. En kuitenkaan lokannut itseäni, paitsi itsetuntoni sai kolhun.  Ison kolhun.

Päivän hiihtoretki oli muilta osin mainio. Luminen metsä kiehtoo. Se on taianomainen,  Hiihdimme peräkanaa hiljaa. Sain olla koko matkan perässähiihtelijä!  Pysähteltiin ja ihailtiin talvista luontoa. Vain yksi lintu lensi ohi ja tervehti kahdesti kvaak, kvaak. Se oli korppi. Muita eläimiä ei näkynyt, Ainostaan ketun jäljet.

Seuraavan kerran jouluaattona riisipuuron jälkeen on mukavaa lähteä aattohiihtelylle ja koettaa ehtiä joulurauhan julistukseen takasin kotiin. Muuta tähdellisempää ei olekaan. 

Toivotan teille, hyvät blogiystävät hyvää, tunnelmallista ja leppoista joulua. Paljon kiitoksia yhteisestä blogivuodesta.  Otammehan uusiksi taas ensi vuonna?

Kuusi jäistä lyhtyä näitä on. Parina päivänä olen puhdistanut niitä lumesta.  Kynttilät on vielä kaupassa.

Löytyi vähän mustavalkoista

Mitä  mietteitä mustavalkoisuus herättää?

- riitää yksikin asia, mutta saa niitä olla paljonkin!
Kerro/kuvaa omalla tavallasi!! Toivoo Reissaa ja räpeltää- blogin Repolainen.

Mustavalkoinen ajattelu on joko tai, vaihtoehtoja ei ole. 

Minä olen kauan, kauan sitten ollut taipuvainen tuohon, varsinkin itseni suhteen. Olen onnekseni, siis ainakin omasta mielestäni, oppinut näkemään muitakin vaihtoehtoja.

Kun kaamosaikaan katsoo ulos, se näyttää melko täydellisen mustavalkoiselta. Havupuutkaan eivät iltahämyssä poikkeusta tee.

OIkeastaan musta ja valkoinen ovat raikas yhdistelmä. 

 Huomaan käsityökoria katsoessani, että siellä on monta kerää mustaa ja valkoista. Myös työn alla parhaillaan  mustavalkoiset dominolapaset. Kiva välipala kutoa isompien neuleiden odotellessa vuoroaan.

En ole askarteluosaaja, mutta joskus syntyy jotain. 

Kerran pääsiäispöydän koristeeksi tein mustasta pahvista noita-akan. Silloin ei sattunut olemaan valmiita "silmiä", joten piirsin ne. Noidalla on nimikin - hän on Marmeladi ja hän on melkoinen touhun akka. 

Nyt hän patistaa minua kirjoittamaan tulevasta uudenvuodenyöstä. Minä puolestani ehdotin noitaa fiksaamaan luutaansa paremmksi ja harjoittelemaan edelleen laskeutumista. Nähtäväksi jää, miten Marmeladi jaksaa painostaa minua. 

"Silmät"  olen kuitenkin hankkinut.

Lumi ei ole sulaneet sään vaihteluista huolimatta.  Ei sitä paljon ole, mutta vähäkin on jotain. Pakkasia on ollut sen verran, että sain aikaiseksi kaksi jäälyhtyä.  

Itsenäisyyspäiväiltana niissä paloi ensimmäiset kynttilät. Jää oli kirkasta kuin lasi.

 

Kelpuutan jäälyhdyn kuvan mustavalkokuvien joukkoon, jos ei muuten, niin ympäristön vuoksi.

Helppo olisi löytää kuvattavaksi mustaa ja valkoista erikseen, mutta yhdessä tuotti päänvaivaa.  

Edellinen neonväri oli minulta niin hukassa, etten saanut kuvan kuvaa. Jätin sen lopulta väliin.

Repolaiselle iso kiitos värihaasteesta.

Eihän kenelläkään paina joulustressi päälle?

Joulukuun kolme kuvaa

 Kolme kuvaa per kuukausi on edennyt viimeisiin kuviin. Joulukuussa siis J kuvia. Tämä Kristiina K: haaste on ollut kiva ja innolla odotan hänen lupaamaansa jotain uutta, ehkä haastetta ensi vuodelle.

                                                                              ♥♥                      

Joki on ensimmäinen kuvani. Pärjänjoki on pieni joki. Kovasti yläjuoksultaan melkoisesti rehevöitynyt,  Kyllä siitä kuitenkin kalaa saa. Minä virvelöin sillöin tällöin, verkko oli vain kerran viime kesänä pyytämässä.

Alkukesällä rentukoiden kukkimisaikaan joen rannat hehkuvat keltasina.

                                                                             ♥

Joutsenet tanssivat toukokuun allussa. Ovat varmasti riemuissaan palattuaan kotijärvelleen. Järvi oli vielä jäässä, mutta siitä lähtevän ojan suu jo auki.  Pesivät taas tänäkin kesänä.

                                                                                   ♥

Jääpuikot  ruusupensaassa. Seurasin, miten katolta rännin päästä valuva vesi pensaan päälle yöpakkasten aikana jäätyi ja jäätyi. Päivälläkään ei auringolla ollut voimaa sulattaa jääpuikkoja.

Jäälyhtyjä olen jäädyttänyt lähes joka talvi ennen joulua. Vielä ehdin, kunhan pakastaa enemepi enemmän.

Pari vuotta sitten jäädytin  24 jäälyhtyä ja laitoin jouluaaattona kynttilät lyhtyihin.  Myöhemmin siirsin ne pihametsikköön ja ensimmäisen reippaan lumisateen jälkeen yhtä lyhtyä en enää löytänyt.

                                                                           ♥

Hyvää ja leppoisaa, sekä stressitöntä joulunodotusta.

Mielenrauhaa kaamoksesta

Vilkaisen ikkunaverhojen välistä ulos. Sataa räntää.

Liiterin seinäraoista pursuavissa valojuovissa näyttää leijailevan harvakseltaan jättisuuria lumihiutaleita.  Maahan pudotessaan ne sulavat heti.

On se aika vuodesta, kun siirrytään aamuhämärästä iltahämärään, mutta nautin tästä kiireettömyydestä. Ei syytä stressiin, vaikka Koillismaan kaamos jatkuu epämääräisen harmaana.

Auringon nousut ja -laskut ovat kuitenkin olleet muutamina selkeinä päivinä väriloistoa hurmaavimmillaan. Varsinkin pakkasöinä tulee tunne, kuin kaamostaivas lämmittelisi revontulten loisteessa.

Talvi ei tunnu pääsevän vauhtiin. Joulukuu alkoi, mutta maassa tuskin kymmentä senttiä enempää lunta. Pellolla törröttää yhä sänki ja suomättäät antavat periksi jalan alla.

Ehkä Lumikuningatar ja Pakkasherra jatkavat toisiinsa sydämistyneinä pattitilannetta, johon joutuivat aiemmassa kraputarinassani.

♥♥

Krapu 49/24, vapaa aihe, sääntönä vain sata sanaa.  SusuPetalin blogissa asiasta enemmän.

Tämä on vuoden viimeinen krapu. Hyvää joulunodotusta koko Krapuköörille, sekä kaikille blogiini vierailulle pistäytyneille. Susulle lisäksi vielä suurkiitos tämän karpukirjoittamisen emännöimisestä.