Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäälyhdyt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäälyhdyt. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. joulukuuta 2024

Hyvää joulua



 
 Kuun sirppiin on takertunut pilvenriekale ja

pakkanen on kutonut lätäköille pitsireunukset.

Kuusikko huokailee ja tuhisee kuin nuhanenä konsanaan,

yskii ja köhii lunta.

Lunta.

Kettu repolainen näkee unta kuusen alla ja

jänöjussi on loikkinut jo pakosalle.

Pimeän aika on tullut rappusille,

on joulukuu, kaamos ja kohta joulu,

Miljoonat tähtöset syttyvät taivaaalle.

                                                          💕

Enää kaksi yötä jouluun.  Ne menevät äkkiä, kuten koko syksy, joka on kiirehtinyt mahdotonta kyytiä.

Tarkkaan kuulostellen joulu on jo porraspuulla. Hyvä niin, että saa viimein avata lahjapaketit, jos niitä yleensä kelle on tullut kuusen alle.  Tai kenties joillekin joulupukki ihan itse tuo ne aattona, tai jättää lahjasäkin porstuan puolelle.  

Ainakin sen verran kiltti minä olen ollut, että paketin saan. Posti on jo tuonut sen. En vaan tiedä, mitä paketissa on,  vaikka avasin marraskuun lopussa postin tuomien kahden ilmaisjoulukalenterin kaikki luukut kerralla, niin joululahjapakettiini en koske ennen aattoiltaa. Keksin aktiviteettejä, ettei paketti houkuttele koko aikaa.

Tänään kävin toisen kerran hiihtämässä. Ensimmäinen kerta oli eilen!  Oli mahtavaa, että Koillismaallekin tuli lunta. Tuli kerralla niin paljon, että suksilla saattoi lähteä omille metsäreiteilleen.

Lunta on noin parikymmentä senttiä, ehkä enemmän. Upottavaa pakkaslunta, joka teki minulle hiihtämään lähtiessä tepposet.  

Maantieojan ylitys meni pieleen. Kupsahdin pätkäsuksilla selälleni, sukset taivasta kohden ja pää lumihankeen. Luisuin ojaan niin, että hiihtotakin ja paidan alle tunkeutui lunta lähes kainaloihin asti. Huh! Tein täydellisesti Amaaliat! 

En päässyt omin avuin seisaalleni. Lumi luisti alta pois sitä mukaa, kun hain tukea. Pakko oli avata toisesta jalasta side ja tarttua mieheni ojennettuun käteen. Sittenkin pystyyn nouseminen oli vaivaloista.

Kävin kotona vaihtamassa vaatteita ja takaisin saman ojan yli, mutta paremmalla onnella. En kuitenkaan lokannut itseäni, paitsi itsetuntoni sai kolhun.  Ison kolhun.

Päivän hiihtoretki oli muilta osin mainio. Luminen metsä kiehtoo. Se on taianomainen,  Hiihdimme peräkanaa hiljaa. Sain olla koko matkan perässähiihtelijä!  Pysähteltiin ja ihailtiin talvista luontoa. Vain yksi lintu lensi ohi ja tervehti kahdesti kvaak, kvaak. Se oli korppi. Muita eläimiä ei näkynyt, Ainostaan ketun jäljet.

Seuraavan kerran jouluaattona riisipuuron jälkeen on mukavaa lähteä aattohiihtelylle ja koettaa ehtiä joulurauhan julistukseen takasin kotiin. Muuta tähdellisempää ei olekaan. 

Toivotan teille, hyvät blogiystävät hyvää, tunnelmallista ja leppoista joulua. Paljon kiitoksia yhteisestä blogivuodesta.  Otammehan uusiksi taas ensi vuonna?




Kuusi jäistä lyhtyä näitä on. Parina päivänä olen puhdistanut niitä lumesta.  Kynttilät on vielä kaupassa.

perjantai 5. heinäkuuta 2024

Valkoinen jääsydän

 Värihaaste  on tällä kertaa valkoinen + jää. Tähän Repolaisen aloittamaan haasteeseen on väljät säännöt. Riittää yksikin asia, mutta voihan niitä olla useampia! 

Heinäkuun helteillä on ihan huippua esitellä jääkuvia. Valkoistakin niistä löytyy.

Joku ihme mielenliike sai minut kerran keskellä kesää jäädyttämään sydämen kakkuvuokassa (en omaa sydäntäni) Tämä vuoden 2009 heinäkuussa jäätynyt sydän on ja pysyy yhä kuvatiedostoissani, vaikka pyrin kuvia kovasti karsimaan.

Kymmenen vuotta myöhemmin kokeilin kukkien jäädyttämistä. Ongelma vain, etten saanut niitä pysymään jäädytysastiassa niin, etteivät olisi nousseet vedessä liiaksi pintaan.


Ruusu on juuri ja juuri kokonaan jään sisällä. Iso mutteri pitää sitä pikku ämpärin pohjassa jäädytysvaiheessa. Varmasti on parempikin konsti, en vain tiedä sitä.


Kirjoitin vuonna 2021 blogiini joulukalenteria, jolloin joulukuun 24 päiväksi olin jäädyttänyt 24 jäälyhtyä, jotka ripottelin etupihan metsikköön. Oli hikistä liikkua jäälyhty sylissä etsimässä sille sopivaa paikkaa. Lunta oli yli puoli metriä.

Nyt ei ole helle, eikä sada, on pilvipoutaa ja koleaa. Nämä kuvani olisivat hellepäivälle sopivasti viilentäviä. Nyt ne saavat aikaan vilunväristyksiä.
Keväällä vuosia sitten olin lounaalla ja katselin ikkunasta, miten ulkona jääpuikkojen päistä tippui vesipisaroita. Varoituskylttejä oli, missä luki- varo putoavia jääpuikkoja. 
Kevät eteni ja sulatteli ne.

Kevät sulatti myös lammen jään, mikä oli puikkoontunut jo hassusti. Kun tönäisin, puikot alkoivat kaatua dominotyyliin. Lampi oli rannassa pohjaan asti jäätynyt.


Raparperi uhkui keväällä kasvuvoimaa. 
Tarkkailin sitä päivittäin, miten se sinnillä työntyi jääkerroksen läpi.  Myöhemmin olen parannellut raparperin elinoloja, ettei vesi keväisin seisoisi kasvupaikalla niin kauan.


Valkoinen + jää kuvistani seuraava jatkaa, mitä edellispostauksessa jo kerroin soista. 
Jäätynyt suo on kaunis ja varmasti yhtä arvaamaton, kuin suot yleensä. Ei ollut varaa astua jäälle, mutta tuppaita löytyi matkan etenemiseksi riittävästi


 Nyt on kuitenkin kesä. 
Aurinkoisen ja lämpimän, huom! ei kuuman päivän tullessa, työnnän veneen vesille. Istun tuhdolle ja soudan verkkaisesti. Veden liplatus veneen kylkeen saa aikaan äänen, joka mielensopukoihin työntyessään tuntuu rentouttavalta, juuri oikealta kesältä.


Repolaiselle suurkiitos haasteesta ja mainiota heinäkuuta kaikille !

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulukuu 12



Kireän pakkasen aikana jäädytin kokeeksi pari jäälyhtyä.
Epäonnistuin pahasti, jäätyivät umpeen.

Vuosi sitten turvauduin kaupan muovisiin lyhtykupuihin. Tuikut loistavat myös niistä kauniisti pimenevään iltaan ja mustaan yöhön. Kuitenkin jäisistä, itse tehdyistä tuikkii kynttilän liekki ehkä pehmeämmin, kuin kutsuen - katso minua hetki, valoni juuri sinulle.

Uusi jäädytys onnistui paremmin. Nyt lyhtyjä on pihassa 15 ehjää ja kaunista. Meille on tulossa mitä tunnelmallisin jouluvalaistus.
 
En ole koskaan jouluvalaissut pihaa ylellisesti. Tykkään pikemmin, että vähä on paljon. Tietenkin tupaan kaipaan kuusta kynttilöineen, mutta se ei millään mahdu.

Jouluviikolla on kuusta jäljellä enää sirppi, mutta selkeänä pakkasyönä se valaisee hyvin lisänään miljardit tähdet.

♫ ♫♪

lauantai 21. joulukuuta 2013

Pikkukuusi




Monta vuotta sitten emokuusen kävystä oli lennähtänyt siemen metsätien kuivalle sorapenkalle. Siemen oli kuitenkin itänyt ja saanut työnnettyä pikku juuriaan yhä syvemmälle ja yhä tukevammin karuun maahan. Siitä oli kasvanut kuusentaimi. Ennen pitkää Pikkukuusi sojotti jo kymmenen sentin pituisena. Se selvisi talvesta, kasvoi lisää uutena kesänä. Monta talvea ja kesää seurasivat toisiaan, kunnes Pikkukuusi alkoi näyttää kauniilta näreeltä.
Kukaan ei Pikkukuusta tiepenkalla kuitenkaan huomioinut. Edes porot eivät olleet tallanneet sitä jalkoihinsa, eikä hirvi haukannut suuhunsa, joten se jatkoi kasvamistaan yhä pidemmäksi ja kauniimmaksi. Yksinäinen Pikkukuusi ei ollut, sillä tienpenkalla kasvoi myös muita puita, joista yksikään ei ollut kasvanut kovin isoksi.
Pikkukuusi ei tykännyt kesästä. Toki auringon valosta tykkäsi ja sateen ropsautuksistakin, mutta kuivina aikoina soratien hiekkapöly oli tukehduttaa sen. Autojen pölläyttämä sakea pölykerros laskeutui sen neulasille ja paksuni kesän edetessä uhkaavasti. Pölyn alta ei juuri vihreää erottanut.  Syksy ja talvi olivat parempaa aikaa. Talvi toi kuitenkin omat huolensa, sillä latvuksessa ja oksilla liian painavaksi kertynyt lumitaakka saattoi koitua turmioksi. Raajarikko kuusia näkyi siellä täällä, eivätkä ne olleet kaunis näky. Tosin Pikkukuusikin oli osannut kasvaessaan suunnata oksansa vinosti alaspäin, joten enimmät lumet saattoivat luisua oksilta alas. Se tunsi ja tiesi oman arvonsa, kun oli sattunut kuulemaan kerran ohikulkevien marjastajien juttelua.
-         -  Onpas kaunis pieni kuusi. Vielä kun vähän kasvaa, niin kelpaisi kenelle tahansa joulukuuseksi. Tai miksei jo tuonkin kokoisena pieneen tupaan.
-         -  Todella kaunis. Muutaman vuoden päästä kynttilät oksillaan se toimittaisi yhden joulun ajan pihakuusen virkaa päätyen hellapuiksi.
- Tuskin tuo puu saa enää kovin monta vuotta kasvaa tuossa tien penkalla. Varmasti kun tietä levennetään tai ojia parannellaan, se kaadetaan. Kenties se jää kaivurin alle ja ruhjoutuu silpuksi maahan ettei kelpaa enää hakkeeksikaan.
Pikkukuusen tulevaisuus ei todellakaan näyttänyt ruusuiselta. Ensin saa nuoruuskesinään harteilleen hiekkaa ja pölyä liki tukehtuakseen ja varttuessaan sitä on uhkaamassa metsätyökoneen kita, niin kuin kuusi olisi itse kasvupaikkansa valinnut. Ei sitä ole suinkaan kukaan retuuttanut kantokassissa ja sujauttanut istutuskuokan läpi maahan jatkamaan kasvamista. Ei todellakaan, vaan se oli siemenenä alun perin lentänyt tuulen mukana emokuusen kävystä ja epäonnekseen pudonnut väärään paikkaan. Niin väärään, ettei sillä tulisi koskaan olemaan mahdollisuutta kasvaa oikein isoksi kuuseksi. Sellaiseksi, joka antaisi metsässä liikkujille sateen ja tuulen suojaa oksiensa alla. Sellaiseksi, joka kasvattaisi naavaa oksilleen ja antaisi pesäpaikan monille linnuille ja oraville. Sellaiseksi, jonka latvasta kotka tähyilisi reviiriään.
Tuli uusi syksy. Tuli ensilumi, joka tuntui Pikkukuusen oksilla hyvältä, näyttikin hyvältä. Satoi lisää lunta ja sitten oksat alkoivat taipua. Viimein koko puu vääntyi vinoon tienpenkan sortuessa.  Tässäkö koko kuusen elämä, keväästä joulun alle, vain muutamia vuosia välissä?
Ei sentään. Muuan marraskuun päivä Pikkukuusen oksilta ravisteltiin lumet ja sitä katsottiin puolelta jos toiselta. Sitä arvosteltiin, mutta lempeästi. 
Pikkukuusi sahattiin poikki ja nostettiin peräkärrylle.  Sille oli etukäteen valmistettu pihaan näköalapaikka, jossa sitä voisi ihailla portailta ja pirtin ikkunasta. Sen oksilta tuikkiva kynttilöiden valo loisi jouluista tunnelmaa koko pihapiiriin. Pikkukuusi ei sittenkään joutunut metsätyökoneen murjomaksi ja uponnut traktorin pyörien alla maahan. Hyvä näin.


lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulu joutuu jo taas pohjolaan

Kohta se joutuu, enää kaksi yötä ja joulupukilla alkaa tulenpalava kiire. Aikamoinen urakka vanhalle miehelle. Vaikka en minä joulupukkiin ole uskonut enää noin viiteenkymmeneen viiteen vuoteen, silti ihan pikkiriikkisen kuitenkin aina jouluaattona. Oikeastaan minä näin Joulupukin jo koputtelemassa ovelle hieman etuajassa.


Talvipäivän seisaus oli eilen ja vielä tänään on yksi vuoden lyhyimmistä päivistä. Kaamoksen väri oli tänään sinertävän punainen. Kireän pakkasen värinen, kun aurinko noustessaan ja laskiessaan heitteli kylmiä sävyjä taivaalle.
Lumi narskui jalan alla ja hengitys huurtui kaulahuiviin. Pakkanen nipisteli poskipäitä, eikä käsiä tehnyt mieli nykäistä lapasesta kovin usein pois.
Pakkasmittari näytti aamulla - 32.8, eikä lukemat päivän mittaan pahemmin siitä muuttuneet.


Tein myös viimeisiä silauksia jouluuni, sillä jänöjussit saivat pikkuisia heinätuppoja suon reunaan. Vähän joulua niillekin, kun jäljistä päätellen niitä lähistöllä liikkuu. Linnuille uudet talit  ja auringonkukkasiementen täydennys. Oravat saavat massunsa täyteen, kun käyvät osingoilla lintujen ruokintapaikalla.
Kauppareissulla katselin haltioissani maisemaa, joka pystyy ihastuttamaan minua joka kerta uudestaan ja uudestaan.


Siis joulu tulla saa. Jäälyhdytkin on tehty ja myrskylyhtyihin pantu öljyä, että aattona koko pihapiiri olisi valaistu. Tällä kertaa varasin epäkuranttejja cd-levyjä jäälyhtyjen pohjille, ettei tuikku tai lyhtykynttilä niin helposti sulattasi niitä puhki. Näyttää toimivan oikein hyvin. Moneen saumaan noita cd-levyjä näköjään voi käyttääkin. Talviretkeilyssä niillä saa kiinnitettyä teltan/kodan kiinnitysnarut lumeen. Tämä vinkki on retkeilijä Ruskalta.


Ei nämä yli -30 pakkaset onneksi täälläkään jatku jouluun asti, joten toivotankin teille kaikille rakkaat lukijani  Lämmintä Joulua