Maailma on kaunis

Koillismaan vaaramaisemat ovat syöpyneet verkkokalvoilleni. Ne piirtyvät mieleeni, vaikka pistäisin silmäni kiinnikin. Myös soiden laajat aukeat käkkärämäntyineen ovat silmän iloa.

Pakkanen on uuden lumen kanssa ollut viime aikoina puuhakas ja aamun sininen hämäryys häälyy pitkään maiseman yllä. Auringon kaari on päivä päivältä korkeampi, samalla kaamoksen valta on hiipumassa.

Aurinko ei vielä ole noussut vaaran takaa, mutta sen säteet leikkivät jo korkeimpien puiden latvuistoissa. Siniharmaa taivas lupaa lumisateen.  

 

Aamun pysähtynyt hetki tuntuu levolliselle. Metsä nukkuu, ei se huoju, ei huokaile.  Matalalla roikkuvat paksut pilvet näyttävät ikään kuin painaisivat, vai hyväilevätkö sittenkin, pilarikuusten latvoja. Pilven paino ei puita riko.  Tykkylumi sen voi tehdä.

Hiljainen lumimetsä paljastaa kulkijalle salaisuutensa vasta, kun seisoo lumisten puiden keskellä katsellen ja ihmetellen ympärilleen. Paksun hangen aikaan sinne onnistuu päästä vain hiihtäen tai lumikengillä.

Lumikiteet säihkyvät hangella ja havupuiden oksilla, mutta onnistuvat katoamaan kameran näkökentästä juuri sillä siunaamalla hetkellä, kun otan kuvaa. Luovutan. 

Olen liikkeellä niin sanotuilla pätkäsuksilla, joissa komeilee ilveksen kuva suksen kannan puolella. Vaikka "sukseni" upottavat jonkun verran, niin silti liikkuminen tinanharmaassa  maisemassa oli rehkimisen väärttiä. Hatioiduin kauniista talvesta ja luonnon hiljaisuudesta.

Tällä kertaa oli sellainen onni myötä, että kahdeksan hyskyvaljakkoa paineli reipasta vauhtia valjakkouralla, jonka olin juuri ylittänyt.

Koirat olivat innoissaan työstään, etteivät noteeranneet minua lainkaan. Kuuden koiran vetämänä jokainen reki liukui ketterästi, vaikka kyydissä oli kaksi henkilöä, joissakin vain yksi reen jalaksilla.

 En saanut tervehdyshaukkuja, eivätkä hyskyt minua ohittaessaan hidastelleet. Mikään muu ympäristössä ei  kiinnostanut niitä, kuin meno eteenpäin.

 Sentään kuvan valjakon etummaisista hyskyistä toinen otti katsekontakstin ja reessä ollut vilkutti tervehdyksen.

Parituntisen ulkoiluni aikana leikin olevani välillä kuin kuninkaallinen, kun latuni molemmin puolin minua kummarretaan. Tuli sama tunne, kuin joskus syysruskan aikaan, kun harvoin kuljetun polun peittää laajalti punainen matto. Aina ei tiedä, mihin jalkansa pistää. 

Tammikuuta on enää viikko ja pakkassää jatkuu täällä. Tämän päiväisen lumisateen lisäksi tulee vielä monta kertaa lunta.

Kaupassa käyntikin on pieni retki ihmemaahan.

  "Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus"