Mitä lie, menneen kesän närhipariskunnan lemmen syömävelkaa, kun lintujen siemenannostelijat saa täyttää joka päivä. Tätä menoa kohta kaksi kertaa päivässä, sillä aina vaan viimeistä siementä viedään.
- Voi närhen munat, manailee Mies.
- Harmia niistä näyttää syntyneen. Jos olisi tämän arvannut, niin keväällä olisi etsinyt ja tuhonnut koko pesän tekeleen. Pitihän se arvata, kun häipyvät vähin äänin kuusikkoon, niin pesimään menivät. Taatusti munineet vähintään puoli tusinaa munaa.
Totta. Semmoinen närhiparvi rehvastelee ja putsaa hetkessä lintulaudalta siemenet ja nyhtää pötkylöistä talit suihinsa häätäen samalla pikkulinnut etäälle. Se raastaa syvästi Miehen hermoja. Miehen, joka on pikkulintujen suuri ystävä.
Kuulemma närhetkin saisi ruokaa, mikäli kunnioittaisivat häntä edes hitusen, mutta kun ei. Tällä menolla jäävät pikkulinnut täysin herkuista paitsi ja tätä menoa on ensi syksynä pihapiiriin ilmestynyt toinen mokoma närhiä lisää, jopa tuplaten. Tämä peli ei vetele.
Tämmöistä yksin puhelua kuuluu päivittäin ja välillä Mies kaappaa ilmakiväärinsä ja paahtaa vimmoissaan portaalle ampuakseen yhden närhin varoitukseksi muille.
Ilmeisesti helpottaa, kun saa pamautettua. Ei se kohti ammu, pelottelee vaan, mutta närhetkin ovat hoksanneet sen ja oven kolahtaessa kiepsahtavat puun taakse tai lehahtavat vieren kuusen alaoksille, mistä tilanteen rauhoituttua palaavat hyvin nopeasti takaisin napsimaan ruokaa ja taas pienet siivekkäät saavat lähteä.
Väliin Miehen nyrkki kajahtaa ikkunan pieleen semmoisella voimalla, että koko talo tärähtää. Minä olen ainut, ketä moinen jysäri säikäyttää, ei närhiä. Kun nyrkki ei tehoa, niin mies kipaisee jälleen pyssynsä ja seisoo kohta portailla kiroilemassa kiusanhengille.
- Jos ei sana kuulu tai tehoa, niin seuraavan kerran täräytän kohti. Sopii uskoa, että tää on viimeinen varoitus.
Moneskohan viimeinen varoitus se on? Joka päivä närhet saavat kuulla ainakin puolen kymmentä viimeistä varoituksen sanaa, mutta yhä ne riekkuvat tyhjentämässä auringonkukan siemenet suihinsa ja lappamassa niitä lintulaudalta maahan.
Mies ei pysty keskittymään enää Päätaloihinsakaan, joita tavaa ikkunanvierus sohvalla pitkällään. Tämän tästä täytyy komuta ylös ja tarkastaa ikkunan läpi lintulaudan tilanne. Lukukohta katoaa kirjasta sen sileän tien, kun hän paiskaa sen kädestään ja ponnahtaa pyssynsä kanssa ulos hätistelemään ei-kutsuttuja lintulaudan vieraita. Kuuluu pam ja pamauksen seuraukset toistuvat samana. Katson, miten närhet nousevat siivilleen, mutta vaivautuvat lentämään juuri ja juuri lähimmän puun taakse. Sekös ottaa Miestä pattiin. Ei vaan hennonut ampua kohti, on se lintu närhikin.
Mutta miten ratkaista ongelma, joka paisuu ja näyttää aiheuttavan Miehelle kohta vatsahaavan? Yritystä häneltä ei muutu. Se meni ja osti isosilmäistä kanaverkkoa ja rakentelee suojamuuria tirppojensa lintulaudan ja kuusen oksalla roikkuvan talimöhkäleen suojaksi. Mies uskoo vakaasti, että pienet siivekkäät lentävät aterioimaan kanaverkon aukoista läpi, mutta närhi ei sitä tee.
No niin, on vain ajan kysymys, milloin pihaa koristaa kanaverkkoaitaus ja minä veikkaan hiljaa mielessäni, että Mies kiikuttaa ennemmin tai myöhemmin närheillekin syötävää, ei kestä katsella niiden norkoilua, mikäli ne pihaan jäävät. Varislintu närhikin on, kuten kuukkeli ja kuukkeleiden ilmestymistä pihaan Mies on taas toivonut jo pitempään. On se vaikeaa, teet niin tai näin, aina meinaa tulla tenkkapoo vastaan.
