Kesäsateen ropistessa

Tuttu kait sanonta - sade tekee hyvää meijän perunalle ja naapurin kuiville heinille.
Ironista. Kuitenkin, mikä passaa yhdelle, saattaa olla iso harmi toiselle.

Minä kuvittelen itseni tuohon välimaastoon, ei ole perunaa kasvamassa, eikä heinäluokoa märäntymässä.
Siis sää, kun sää passaa minulle, paitsi ei helle. Se läkähdyttää meikäläisen nopeaan laiskamadoksi.

Itse asiassa kuuntelen mielelläni sateen ropinoita ja sallin itseni vaipua flowtilaan, antaa mielen lähteä hallitsemattomasti karkuteille.  Jos ei ole tähdellisempää suunnitteilla, niin mielen retki on seikkailujen seikkailu.

Tällaisia retkipäiviä on viime aikoina ollut tiheään.
Eilen satoi, toissa päivänä satoi ja myös sitä edellisenä. Parhaillaankin tulee vettä taivaan täydeltä. On kuitenkin lämmintä.

Sade ropisee kiihtyvällä voimalla kattoon, valuu ikkunalasilla ja kerääntyy lätäköiksi pihassa.
Kirjoittamiseni katkeaa tuon tuostakin, kun kiirehdin  ajatuksen siivellä käkkärämäntyjen lomitse suolla. Etsin sopivaa reittiä loikata vetisten ojien yli. Silmäilen, missä hohtaisi kypsyvää hillaa, Saappaan alla hölskyy. Joskus suo imaisee saapasjalan niin tiukkaan otteeseen, että sitä saa suorastaan nyhtää irti.
Harmailla pilvillä on kiire. Toivottavasti ne pystyvät kohta lakaisemaan auringon vapaaksi

Suolla tuoksuu hyvälle. En tunnista tuoksua, ehkä joku kukkaistuoksu. Joka kerta, kun sen saan nenääni, vedän henkeä syvään. Parfyymi-ihminen en ole lainkaan, mutta tämän suotuoksun haluaisin. Sen nimi voisi olla vaikkapa Aavistus,

Minä en halua eksyä suolle, en usko eksyvänikään, eikä mieleni joudu eksyksiin. Se palaa heti häiriötekijän ilmaannuttua todellisuuteen ja huomauttaa, ettei tekstiä taaskaan synny, haaveiluksi tuppaa menemään.

Turvallisia marjastuksia teille muillekin. Minulla on sadepäivän askareena vauvasukkien kutominen ja muutaman saunavastan teko, mikäli sateen alle pääsen koivunoksat hakemaan. Pari vastaa pakastin jo tiukasti elmukelmuun käärittynä. Ne ovat joulusaunomista varten!

Kaunis, tuoksuva suo, iso osa maisemaani

Tuuli pyörittää

leikillään tupasvillaa,

puhaltelee tupsut pehmeän ilmaviksi

ja kohta suo on villaa

valkoisenaan.

Voi hyvä ihme näitä soita! Keskellä kesää valkoisessa hunnussaan, tuskin koskaan olen kauniinpana niitä katsellut, kuin nyt. 

Paitsi tietysti syksyllä ruskaväreissä ja talvella tuhansin kimmeltävin lumikitein.

Suot ovat aina kauniita. Ne kukkivat, Ne tuoksuvat. Osaavat osuvasti yllättääkin saaden tarpojalle saappaat vettä täyteen, mutta toisaalta - tarjoavat viitseliäille joskus myös hyvän marjasadon.

Parhaillaan kypsyy hilla ja sen mukana kasvaa hillakuume!  

Minullakin tuntuu orastavia oireita, sillä uteliaisuuksissani olen muutaman tarkastuskierroksen soilla tehnyt.

Minun marikkoni saavat vielä kypsyä hyvän aikaa. Nähtäväksi lopulta jää, ehtiikö  kenties joku muu poimia nuo kuvaamani hillat ennen minua. En syyllisty marjakateuteen, mutta saatan siltin tuntea närää, jos kuulen raakaa hillaa poimitun.

Entäs kun mustikka kypsyy samaan aikaan hillan kanssa. Mihin näiden marjastuskuumeiden kanssa joutuukaan? Siinäpä pähkinää kerrakseen - lähteäkö suolle vai vaaranrinteille.

Mustikkaa näyttää tulevan paikoin myös paremmin verrattuna pariin aiempaan vuoteen. 

Näin totean itseksseni, kun siirrtyn pois suolta kuivempaan maastoon.
Nuuhkaisen, veden oikein kunnolla ilmaa sisääni hurmaavan tuoksun takia. Vanamo kukkii!
Kukkii oikein laajoina mattoina mäntymaastossa.

On minulla onkivapakin mukana. Ja kastemadot.
Ennen lammen rantaan menoa, katselen ympärilläni olevaa maisemaa, joka on nyljetty puista paljaaksi. Tuntuu oudolta ja vieraalta. Lähes tunnistamattomalta.
Useampaan vuoteen en ole lammella käynyt. Joskus sinne kuljin synkän metsän läpi, sittemmin täysin tyhjän maiseman halki ja nyt seison katajikossa.
Lampi näyttää tutulta. Edelleen se on paikallaan vaarojen kainalossa.

Askellan rinteen alas. Loikin kapean suon yli rantaan ja toivon, ollapa nyt Ahti antoisalla tuulella.

Koillismaa heinäkuuta sävyttävät reippaat sateet.  Rakeitakin on tullut, eikä lämpöasteilla herkutella.
Mites muualla päin maata?

Taikaa juhannuksen aikaan

Kesä on tullut ja itikat myös.
Vesillä niistä ei ole harmia, siellä saa nauttia olostaan ilman ininää.

Juhannukseen on hetki.
Karsikonperälläkin luonto on ehtinyt koristautua kauneimmilleen. Suot ovat valkoisenaan hillankukkia, sekä luhta- ja tupasvillaa. Hennon punertavia suokukkia joukossa. Suopursut eivät aivan ehtineet täyteen kukkaan.

Heinittyneet pellot ja tienpenkat kukkivat. Kullerot, metsäkurjenpolvet ja niittyleinikit kaunistavat kilpaa maisemia.  Pihlajakin. Sen sijaan juhannusruusu yrittelee vasta nuppujaan. Lähes joka vuosi se myöhästyy nimikkoajankohdastaan.

Kaiken kaikkiaan kesän tuoksut hurmaavat ja huumaavat mielen.
Huomenna haen porraspieleen pari pikku koivua ja runsaasti luonnonkukkia pihapöydälle maljakkoon.
Jos on lämmintä, niin pihakeinussa lusikoin aimo annoksen Aino-jäätelöä juhannusherkukseni. Olen vain. Ellei polun houkutus käy vastustamattomaksi??

Ihanaa juhannusta!

Valokuvanäyttely - Luonto lumoaa, maisema hurmaa

 Tänään keskiviikkona 3.päivä kesäkuuta on valokuvanäyttelyni ensimmäinen päivä.  

TERVETULOA!

Siis nyt se päivä on, kun valokuvani vihdoinkin ovat vierailijoiden nähtävissä Syötteen Luontokeskuksessa.
Paikan päälle en voinut avajaisia koronan vuoksi järjestää, vaikka alkutalvesta niin suunnittelin. Tänään se olisi ex tempore jo onnistunutkin pikku porukalle.
Muutama meidän seniori jumppaporukan ryhmästä tuli rantajumpan päätteeksi kuvia katsomaan. Ihanaa niinkin.

Mutkia on matkalla riittänyt, mutta parasta vähän muunneltuna: mikä ei nujerra, se vahvistaa.

Nyt on juhlan aika.
Kippistetään ainakin keväälle ja sille, ettei  korona ole toistaiseksi iskenyt meitä petiin.

                                                                                          kuva: kirsi                                                                       
SusuPetalille kiitokseni kullanarvoisista neuvoista ja vinkeistä, joita sain häneltä kerrottuani näyttelyhaaveistani. Ne ovat kohdallani todella paljon madaltaneet aitaa. Myös ystäväapu paikan päällä on ollut satalasissa tarpeen. Suurkiitos Vaarilan väelle. Ilman Kirsin taiteellista näkemystä kuvien ryhmityksessä olisin ollut enempi kuin hukassa.

Sanotaan, että runous on sielunruokaa ja lumotun hetken saaminen kuvaksi hivelee sielua. Yritän kertoa, että näyttelyssä esillä olevat 32 valokuvasuurennosta ovat tarjoilleet minulle kuvaushetkillä intoa, juuri sitä sielunruokaa.

Minulla on syntynyt useisiin kuviin todellinen tunneside.

                                                    

Vielä on jäljellä avajaisia varten hankkimiani konvehteja, kun ei avajaisia, niin jäivät käsiin???? Pistetään nyt suut makeaksi. ♥ 
                                       Hurmaavaa kesää.

Hellettä hankeen

Ei Pärjänjoen ranta Kopistuksensuon kohdalta vielä näin heleän kesäistä ole, mutta nopeasti saattaa olla. Kuva vuodelta 2013 toukokuun 28 päivältä.

Luonnolla on parhaillaan kiire saada kaikki kasvun alkuun. Saada puuhun lehti, maahan ruoho, kevään kukkaset kukkimaan. Se tietää, että kaikki tärkeä pitää ehtiä ennen uutta talvea. Lumetonta aikaa on noin viisi kuukautta ja siihen mahtuu kevät, kesä ja syksy.

Aivan hullua - vasta oli talvi, nyt muutaman päivän liki hellelukemat ja sekä hanget. Helteiset päivät menivät vieden mukanaan ison osan lumista.
Hirmukyytiä keskipäivän porottava aurinko söi valleja ja parissa päivässä tapahtui kevään ihme.
Koivu alkoi aurinkoisilla paikoilla vihertää ja pälvikohdat laajenivat silmissä Joka ainoa oja lorisi ja lirisi ja Pärjänjoki leviää yhä leviämistään ja kimaltelee kuohuissaan kuin isokin virta. Sillä on kiire Livojokeen, sitten Iijoen kanssa yhdessä päätyvät mereen.

Nämä viime päivät ovat olleet hullaannuttavia siitä riemusta, että on kevät.
Toissa päivänä vielä talviset tamineet ja nyt lenkkarit ja t-paita. Uimapuvunkin hain esille, josko kohta jättäisin talviturkin.
Eilen kävin tarkistamassa Särkijärven jäätilanteen.
Jäässä oli, mutta seuraava sopivasta suunnasta puhaltanut tuuli rikkoi jään ja ajoi sen vastapäisen rannan tuntumaan, missä uusi päivä hoiti loput.
Tänään pääsi vene vesille ja katiskat pyytämään.

Kesän tuoksu tuntuu hyvälle.
Se hivelee aisteja ja herättelee moninaisia tuoksumuistoja.
Kuiva kangas tuoksuu lämpimälle ja luikerteleva polku yhtä houkuttavalta, kuin edelliskesänäkin.
Viimeiset lumen rippeet ovat muuttunut valkoiseksi vaahdoksi rapisemaan askelten alla, mutta kaiken kaikkiaan ensimmäinen kerta polulla talven jälkeen tuntuu uskomattoman ihanalta.

Välillä pitää pysähtyä laskemaan käen kukuntoja. Pakko laskea, miten paljon vuosia lupaa.Sekoilen laskuissani, mutta niin käkikin, kukkui, vaihtoi kuusenlatvaa, kukkui lisää, lensi taas uuteen paikkaan kukkumaan.
Levoton lintu. Olisiko mokoma tiennyt, ettei ole niin suotavaa kukkua hankeen! Kivaa oli kuitenkin kuunnella sen riemua.

 Pieni polku metsän halki vie....

Hullaannuttavaa kesän alkua hyvät blogiystävät.

R kuten ruusukaali ja raappahousut

R kuten ruusukaali ja raappahousut.
Sukunimeni ensimmäinen kirjain on myös R.  Nappaan tämän mukavan haasteen  Marjatan kirjat ja mietteet- blogista Välillä houkuttaa kirjoittaa muustakin kuin lumesta.
Tässä haasteessa siis sukunimen ensimmäinen kirjain on avainasemassa. Olisi löydettävä annettuille sanoille itselle sopiva vastine alkaen sillä kirjaimella. Tuntui, ettei R kirjaimella löydy "minun" sanojani tähän haasteeseen, mutta löytyi, kun aloitin.

VAATE:

Rotsi. Rukkaset, Raappahousut.
Tavallisesti en käytä takista rotsi-sanaa, mutta nyt on pakko. Ikinä mieluisin rotsini oli kirpparilta ostettu musta kulunut nahkatakki. Sitä ei enää ole. Sille kävi vaatekaapissa, kuten monelle muullekin asusteelleni. Ne kutistuvat.
Rukkaset on käsineistä käyttökelpoisimmat itselläni. On hiihtorukkasia ja työrukkasia. Oikeastaan sanon työhanskoja rukkasiksi, vaikka ne näyttävät jonkun sortin sormikkailta.
Raappahousut on historiaa. Rumat, mutta lämmittävät. Nykyään niiden korvikkeena on erilaisia trikoita. Vielä en ole voinut luopua trikoistani pitkisten alla ulkoillessani tänä toukokuun 20 päivänä v. 2020.
On niin pahuksen kolea, enkä tykkää palella.

JUOMA:

Rypälemehu.
Ei juuri muita r-alkuisia makuuni löydy. On tietysti rommi, mutta ei pääse minun listoille.

PAIKKA:

Riisitunturi, Romevaara
Riisitunturi on hieno retkikohde, erittäinen mieluinen, jossa patikoin mieluiten syysvärien aikaan, sekä alkavan kaamoksen tienoilla, kun ensilumi on jo maassa.
Myös talvipolulla tykkylumien alla siellä on upeaa. Kevään paras ajankohta olisi kantohangen aikaan, mutta se on kokematta.
Romevaara on "naapurissa" ja sinne suuntaan varmasti kevään retkistäni yhden, ehkä juhannuksena.

RUOKA:

Ruusukaalipaistos, Räiskäleet, Raparperipiirakka
Tosi herkkujani kaikki. Nykyään olen joutunut tinkimään ruusukaaleista ja raparpereistä. Ovat harvemmin kaupassa ja toisekseen - olen ruusukaalien suhteen nipo. Niiden täytyy olla napakasti kerineitä ja suomalaisia. Löysät jäävät hyllylle.
Olipa kerran aika, jolloin meillä kylvettiin ruusukaalin siemenet helmikuussa isoihin kasvatuslaatikoihin, jotka olivat vanhan talon "salissa". Pikku taimina kaalit siirrettiin ulos kasvihuoneeseen ja toukokuun puolivälin jälkeen alkoi niiden peltoon istutus. Vieläkään en tajua sitä työhulluutta leipätyön lisäksi! Päivästä loppuivat tunnit.
Raparperiä  kasvoi suuria ja maukkaita varsia omassa  puutarhassa. Tein kiisseleitä, soppia, piirakoita, mehua. Nyt parhaimmillaan saan ehkä leivottua yhden raparperipiirakan. Nekin muutamat raparperin vareet naapurin puutarhasta, mutta vasta viikkojen kuluttua.
Tyydyn räiskäleisiin.

ELÄIN:

Riekko, Ratsuhevonen

Talven aikana olen monet riekot nähnyt ja säikähtänyt niiden äkkiarvaamatonta pakoon lähtöä ja räkätystä. Jos lintu pysyisi hiljaa, sitä en useinkaan huomaisi. Talvella se sulautuu valkoisena lumeen ja muulloin ruskeankirjavassa puvussaan värikkääseen maastoon.
Riekon lailla minäkin sulaudun kesäisin maastoon maastopuvussani, joka on ehdoton suosikkiasusteeni.
Ratsuhevonen, siis yleensäkin hevonen on tärkeä eläimeni. Lapsuusajan hevosista on mieleen jäänyt erikoisesti Valko ja Tiina. Sai ilman satulaa ratsastaa puimalalta kotipihaan, isä nosti hepan selkään ja otti myös alas.
Aikuisena kokeilin ratsastaa muuan vuosi, mutta harrastus tyrehtyi ajokortittomalta  ratsutallien etäisyyden takia.
KUitenkin hulluuksissani lähdin sisareni kanssa Unkariin ratsastusviikolle! Se oli elämysten viikko. Myöhemmin sain olla viikon kahden hevosen hoitajana. Se viikko oli ikimuistoinen hiljaisuusretriitti.

TYTÖN NIMI:

R alkuisia en keksi, ehkä Regina. Ihailin pitkäaikaista työtoveriani Reginaa muutenkin, ei vain hänen nimeään.

POJAN NIMI:

Sama juttu. Ei ole meidän ainokaisen pojan nimi R alkuinen, On vahvasti J niin kuin ....

AMMATTI:

Rajavartija, Röntgenhoitaja

Kumpaakaan minusta ei tullut. Kummallekin alalle aikanani yritin. Rajavartiostoon haku tyssäsi siihen, että palolaitokselle ja poliisikouluun ei huolittu naisia. Nyt on tilanne toinen.
Liikuntapuolen opiskelupaikka jäi muutaman pisteen päähän, testeissä olin. Välivuosia ei olisi ollut vara pitää, niinpä päädyin yhden sellaisen jälkeen hoitoalalle. Pitkään tunsin olevani väärällä alalla.

KUVAUS HENKILÖSTÄ:

Rehellisyys itseä ja muita kohtaan on ihmisen vahvuus,   Kipeääkin rehellisyys voi tehdä, vaikka loppupeleissä rehellinen ihminen on kuin kallio, joka auttaa, ei ahnehdi, ei käännä takkiaan. Kun voi sanoa rehellistä ihmistä ystäväkseen, on rikas.

JOKA KODISSA:

Roskakori, ehkä Romujakin, mahdollisesti Rappuset.
Meillä ainakin nuo kaikki.  Kun on ylä- ja alakerta, rappusia tulee ravattua ja työpöytäni alla on roskis, joka on täyttyy liian usein epäonnistuneista tulostuksista. Romuja minulla ei ole, miehellä kylläkin!
Rakkaus ja Rikkaus.  Mieluummin rakkaus, jos on valintatilanne. Rikkautta ei toistaiseksi ole siunaantunut paitsi rehellisen ystävän verran, mutta se onkin paljon,.

Västäräkistä vähäsen

Västäräkistä vähäsen

Muuttolinnut, kevätpuro, veren hurmio viipyvät.

Viipyy vihreä ruoho.

Ajan kalpea laulu soi miltei kuolleena ja ikävä liian raivokas.

Vesikelkkaa vetäen ja lumikengät jaloissa on katiskat raahattu järven rantaan. Järvi on yhä jäässä, koivikko vailla viherrystä, mutta aamu on keväinen. Voi tuntea ahavan viileyden poskipäillään, metsän tuoksun  tunkeutumassa nenäänsä ja kuulla lumen rahinan läpi lintujen ihastuttavan aamukonsertin.

Korona on pysynyt täältä poissa, vaikka se jyllääkin liki kaikkialla. Rajoitteet ja ohjeistukset eivät ole syrjäisellä seudulla karanteenilaisen elämääni vaikeuttaneet, saati mullistaneet. Tuskin noteeraisin koronaa, jos en seuraisi uutisointia.

Keväältä kysyy pitkää pinnaa nujertaa talvi, mutta luvan saatuaan kesä ei jää aikailemaan.

♥

Krapu 21, annetut sanat. kevät, korona, kesä.

 Lisää krapukirjoittamisesta ja krapuja linkeistä SusuPetal, Cara

Krapuilu jää kesälomalle - minä kiitän Susua ja Caraa krapuvuodesta.