tiistai 6. lokakuuta 2026

Mystinen korpimetsä

Samaan tahtiin, mitä iltahämärä syvenee, kiirehdin kulkuani, etten eksyisi. Vuodenkierto syksyyn on pitkällä, hämärästä pimeään vain hetki. Korvessa liikkujan pitää se huomioida, ettei päätyisi metsänpeittoon ja säikähtäisi pahanpäiväisesti.

Korpimetsät muuttuvat ennen pimeää velmuiksi.  Poluille ilmestyy kuin tyhjästä lisää juuria, kantoja, kiviä, kuoppia. Puiden joukossa vilahtelee mitä eriskummallisemman muotoista näkymää, mikä valon vähetessä alkaa elää. Aina jonkun lahopölkyn takaa tai oksankolosta kurkistaa silmäpari, jonka auringon viimeinen säde paljastaa.

Kuusten naavaparrat hamuavat olkapäitäni. En huomannut ajoissa hämähäkin ansaverkkoakaan. Haroin sitä tovin naamaltani ja supisen anteeksipyynnön kutojalle.

Uskon, etten ollut yksin metsässä, vaan moni silmäpari seurasi liikkumistani, eikä kellään pahoja mielessä.

                                                                                 ♥

Krapu 41/26, kuva-aihe. Krapukirjoittamista emännöivät SusuPetal, sekä Cara

Tämän viikon aiheena on Caran valitsema alla oleva kuva 

keskiviikko 30. syyskuuta 2026

Kuunsillan salaisuus

 


-Unissakävelijä on vauhdissa! Yöhoitaja kuiskaa kollegalleen. Naisten katseet seuraavat tilannetta.  

Vanha mies kulkee määrätietoisesti ulko-ovelle. Avaa oven, mutta jää portaalle elottomin silmin katsomaan täydenkuun valossa sädehtivää siltaa. Ilmiselvästi hopeasillan tuike houkuttelee pidemmälle. 

Äkkiä mies vilkuttaa jollekin. Vilkuttaa innokkaasti molemmin käsin. Suuret kyyneleet alkavat valua vanhuksen karkeille poskipäille. Sisimmässään hänellä on käynnissä suuri tunnemyrsky.

Hoitajat seuraavat tilannetta, jonka kokevat koskettavaksi. 

 -Katso, näkee olemattomia! Naiset supisevat. Samalla estävät miestä menemästä rantaan ja ohjaavat hänet takaisin sänkyynsä.

Vanhuksen mieli ehti kuitenkin livahtaa kuunsillalle kohtamaan hänet, joka siellä hänelle vilkutteli.

Aamulla odotetaan unissakävelijän heräämistä aamiaiselle.  Hänet löydetään myöhemmin kuolleena sängystään, hymy huulillaan.

                                                                                      ♥

Krapu 40/26, sanat: hopea, suuri, valo. Krapukirjoitushaastetta emännöin SusuPetal. Lisää faktaa löytyy hänen blogistaan.

torstai 24. syyskuuta 2026

Suunta pohjoiseen

Mikä SUUNTA ? - Kysyy reissaaja Repolainen blogissaan.
Koetan löytää vastauksia kysymyksiin, mikä minua kuljettaa/kiehtoo juuri nyt/useimmiten?
Pakosta tai vapaasta halusta? 

 

Minä olen polkureissaaja, joka etsii aina uusia polkuja. Hätätilassa tutut ja monesti kuljetut polutkin riittävät.

Mielimenojeni suunta on lähes aina metsä, tunturi ja vaarat. Kotini lähistöllä, jopa näköetäisyydellä on kaksi vaaraa. Ne ovat hyvin tutuiksi käyneet, joten pari kertaa vuodessa suuntaan hieman pohjoisemmaksi. Vaihtelun vuoksi Länsilappiin, joskus Inariin ja eniten minua kiinnostava kohde on Itäkaira selkosineen.

Oma liikkumisen tarpeeni, mieleni pakottaa minut liikkeelle, eikä se hiljene, ennen kuin olen polulla, jolla on juuria, neulasia, kiviä, sammalta, mäkiä, lätäköiden ylittämisiä. Sorastetut polut jätän listaltani pois. Ne eivät ole oikeita polkuja, vaan baanoja, vailla asfalttia. Niillä vain jalat kipeytyvät.

Ulkoiluasuni eivät ole muodikkaita, kengätkään ei goretexiä. Maastoasu on suosikkini, mutta metsästyskauden aikana valitsen värikkään takin ja päähineen. Saappaat ovat lähes poikkeuksetta kenkävalintani. Ne eivät säikähdä minkäänlaista maastoa, eikä ilmaa. Ne tukevat nilkkaa ja pohjakuvio on pidon kannalta parempi, mitä muistan vaelluskengissäni olleen. Olen varsinainen saapastelija.

Retkeni suuntautuvat usein pohjoiseen  joko syksyisin, tai syvimmän kaamoksen aikaan ja/tai keväthangille. Vaihtoehtoja löytyy. Viime vuosina kevätretket kauemmaksi ovat vähentyneet, kun lähimaastokin tarjoaa tarpeeksi minunlaiselleni suksijalle.

Nykyisin teen jo muisteluretkiä?? SE on mitä ilmeisemmin vanhuuden merkkejä. Se, että pitää käydä Pielpajärvellä yhä uudelleen tai nousta Otsamolle, kavuta Pallastunturia Vatikuruun tai Nattasten kivistä rinnettä huipulle. Syy siihen taitaa olla pikemminkin kokeilu, vieläkö minusta on moiseen rehkimiseen.

Tämän syksyn retki suuntautui Inariin, Nellimiin asti. Paitsi poluilla liikkuminen, myös erilaisiin paikkoihin tutustuminen kuuluu meidän retkiohjelmaan, kuten tällä kertaa tutustuminen Raja-Joosepin asuinpihapiiriin. Mies oli valinnut varsin viehättävän seudun asuinpaikakseen.

Vanhoja kullankaivuuretkiä muistellessamme, piti piipahtaa Kutturan tietä ja poiketa Pahaojan kultakämpälle, mutta näkymä siellä ynnä matkan varrella oli ikävänlainen. Aikanaan olen ehtinyt yöpyäkin kämpässä, nyt se oli suljettu.

Hautausmaat kuuluvat myös retkien "ohjelmistoomme". Vuorossa oli Inarin pieni hautausmaa, jossa on leposija kultakauden alun kullankaivajille, ehkä nuoremman polvenkin kaivajille. Alue on saanut nimen Pyrkyrien palsta. 

Sitten Akmeeli, aikansa pohjolan kuuluisin lovinoita. Tarinat hänestä ovat olleet pohjana, miksi minua kiinnosti nähdä hautakummut, joista johonkin hän saattaisi olla haudattu. Tai sitten ei. Todellisuudessa ehkä Akmeelin hauta on jäänyt Lokan tekojärven veden alle, mutta shamaanin tarina on mielenkiintoinen. Loveen vaipuessaan Akmeeli saattoi liikkua sutena, kalana, lintuna, tuulena jne, mutta ohraisesti kävi mahtimiehelle. Viimeisestä transsistaan hän ei herännyt, sillä vaimo oli unohtanut herätyssanat. Muisti ne vasta 30 vuoden perästä, mutta silloin oli myöhäistä.



Pielpajärven polku on jokseenkin koko 4,5 km tämän näköistä, plus nyt lisänä lätäköt ja poroportit.


Raja-Joopsepin mannulle avoin portti ja hoidettu piha.
 
 


Akmeelin hautakummuille johtavat pitkokset. Alussa näin hyvässä kunnossa, lopussa kaikkea muuta. Toki tuossa näkyvälle kumpareelle päästiin, mutta jatko oli levällään ja kohde jäi tavoittamatta.


Tämä pari ei aikonut antaa tietä. Nukkuivat seisaallaan ja katsoivat pahalla silmällä autoa, jonka täytyi pysähtyä ja hivuttautua ohi vasan takapuolikarvoja hipoen.

Neljän päivän irtiotto kotikuvioista tarjosi hienoja juttuja. Aloitin heti kotiin päästyä uuden retken suunnittelun. Se on kivaa, tuleepa sitten toteutettua tai ei, mutta pohjoiseen päin sekin varmasti suuntautuu.

maanantai 21. syyskuuta 2026

Surkea retki


Harpon metsäautotieltä erkanevaa polkua. 

Etenen hitaasti pysähdellen vähän väliä ihailemaan maaston peittona olevaa värikästä varpumattoa.

Viimein seison laajan aapasuon reunassa. Polun tilalla on vain suossa kelluvia lautoja. Koetan kikkailla eteenpäin. Kuin tanssien meno ei kuitenkaan suju, vaan takkuaa.

Yks kaks vettynyt lauta muljahtaa jalan alta. Hui, horjahdan.

Jalat uppoavat suoveteen. Kävelysauvojen avulla ponnistan takaisin laudan päälle ja samalla heitän hyvästit Akmeelin kummuille.

Harmissani palaan märin saappain polulle. Varmasti lovinoita Akmeelin temppu estää pääsyni pidemmälle.

Vasta palatessa luin kieltotaulun, johon olisi pitänyt tutustua ennen suolle menoa. ”Tällä polulla liikkuminen sallittu vain luvan saaneilla”

 Hei haloo, pelkään, että tulee sanomista?

 

Krapu 39/26, sanat; pelätä, peitto, tanssia. Lisää krapukirjoittamisesta löytyy SusuPetalin blogista

maanantai 14. syyskuuta 2026

Hämärän hipaisu

Aamutuulen mukana on hitunen eilisen tuoksua. 

Se katoaa kuitenkin nopeasti jättäen jälkeensä leijuvan usvan ja mätänevien sienten löyhkän. Kesä on takana. Se on hakenut sijansa hatarana haikeutena sydänalassani. 

Oikeastaan menneeseen kesään minua ei sido mikään. Ihmetelen vain, onko taivas särkynyt, kun kevät- ja kesäsateiden jatkumona ovat päivittäiset syyssateet. Olen jo unohtanut, miltä tuntuu poutapäivän henkäys paljaalla iholla, miltä paljaat varpaat nurmikolla.

Hämärän aika laskeutuu päivä päivältä aiemmin. Ei se pahalta tunnu, eikä tee sieluuni hämärää, sillä minähän pidän kaamoksesta. Viihdyn hyttysen lailla hämärän renkinä ja tykkään, kun ilta kutsuu levolle peitellen kaiken hämyiseen harsoonsa.

Syksy kotiutuu kiireen kanssa.



Krapu 38/26, aiheena  Oma valinta. Säännöt krapuiluun edelleen samat ja lisää aiheesta löytyy SusuPetalin blogissa.

keskiviikko 9. syyskuuta 2026

Värikästä syksyä


Yötaivaan tumma sininen muuttui eilen iltayöstä nopeasti koillisen puolella vihreäksi. Joukkoon mahtui hieman lilasävyjäkin, Ne näkyivät pieninä suihkuina korkeuksia kohden.
Revontulet eivät varsinaisesti loimunneet, mutta upea näytöksen saivat taivalla kuitenkin aikaan. Tavallaan yllätys, sillä alkuillasta vielä satoi, ja muutaman tunnin sen jälkeen syttyivät ensin tähdet ja sitten värikkäät revontulet. Seulasetkin erottuvat hyvin.
Kuvasin vain ikkunan läpi, en sängystä. 

Luonto on värikäs muutenkin, ei vain yötaivas. Ruska on ollut näyttävämpi, mitä olisin uskonut joka viikkoisiin sateisiin nähden, jotka ovat olleet luokkaa 71ml, 60ml, 50ml ja nyt jo, vaikka viikkoa on vajaa puolet, 15ml ja toinen mokoma on luvassa.


Vihreääkin löytyy...


...vaikka maa, missä varpukasvit ovat peittona, on värikäs. Tämä luonnon värikkyys lähes hullaannuttaa, niin silmiä hivelevä kaunista se on katsella.

Vielä hetken lehtipuut loistavat, mutta seuraava napakka tuuli ravistelee värisateen ja puut jäävät alastomina odottamaan lumivaippaa.

Ajattelin taas lähteä kalaonneani kokeilemaan, jos ehdin sateiden välissä.


sunnuntai 6. syyskuuta 2026

Päivystystyö

                             

Päivystyspuhelimen tunnari herättää Anrin. Tottuneena hälytyksiin hän kiirehtii leikkausosaston pesukäytävälle. On hänen vuoronsa instrumentoida.

Kyseessä on hätäpernanpoisto tuulimyllyn siivestä pudonneelle pojalle.  Sen verran Anri tietää.

Tiimi on nopeasti valmis.

Kirurgi tiedustelee veitsi kädessään – Onko verta varattu?  Paljon? Punasoluja ynnä plasmaa?

Anri seisoo sidetaitos toisessa, imulaite toisessa kädessään kirurgia vastapäätä. Salissa vallitsee pahaenteinen hiljaisuus.

Avausviilto.  

Vatsaontelo on auki. Sieltä pulppuaa paljon verta.

-Pojan verenpaine romahtaa! Anestesialääkäri kertoo ja tunnelma salissa jännittyy äärimmilleen.

Vasta kun kirurgi ilmoittaa pernan olevan pois ja vuotokin suljettu, kaikki tuntevat huojentavaa helpotusta. Lapsi todennäköisesti selviää sittenkin.

Anri alkaa kuitenkin täristä vilkaistessaan potilaan kalpeita kasvoja.

-Minun poikani!  

                                                                                    **

Krapu 37/26 , aiheena tämän viikon Krapuun on Caran Tuulimylly.

 Linkitä oma krapusi SusuPetalin blogiin. Siellä myös faktatietoa krapukirjoittamisesta.