Vapun kynnyksellä

Ei näy vihreää, ei maassa, ei lehtipuissa. Ei ole kukassa kevään varhaisimmatkaan kukkijat. Ei hangen alta törrötä vielä mitään.
Niin on käynyt, ettei huhtikuu pystynyt meidän lumia pois humauttamaan. Hyvät hiihtokelit jatkuvat ja suunnitelmissa on vappuhiihto.
Nautin näistä aurinkoisista kevätpäivistä siinä missä porotkin. Minulla pipo ja kauluri tekevät rusketusrajaa naamaan. Poroilla kasvavat sarvet vauhdilla.

Olin vakaasti ajatellut, etten tämän talven lumista enää kirjoita, mutta muutan mieleni.

Saimme ystäviltä sporttisen kutsun Lapin hangille ja rinteisiin. Tietysti alettiin pakata autoon suksia laidasta laitaan, myös lumikengät. Vaikka kotinurkillakin on latuja ja laskettelurinteitä ihan riittävästi, luntakin vähintään saman verran, mitä Lapissa, silti hienoa lähteä verestämään monien takavuosien muistoja. Silloin oltiin nuoria ja niin innostuneita ahmimaan latukilometrejä ja viilettämään rinteitä. Niistä ajoista on kauan, mutta muisteleminen on äärettömän mukavaa.

Talvella olin jo aikeissa myydä lasketteluvälineeni.  Onneksi en kuitenkaan, sillä nyt rohkenin pistämään laskettelutamineet ylleni ja kiipeämään kabinilla ylös ja tulemaan omin avuin alas, jopa useamman kerran. Laskettelu jännitti pitkän tauon jälkeen.

Huikeaa oli joskus 90-luvun lopulla kiivetä suksilla Pirunkuru. Se nousu on ollut itselleni haaste ja samalla haave. Vaikka suksilla haave on toteutunut, niin tunsin edelleen vetoa kuruun. Toivoin jälleen pääseväni puurajan yläpuolelle ihailemaan eteen avautuvaa maisemaa. Toivoin pääseväni taas rehkimään joko lumikengillä tai kävellen.

Edelleen Pirunkuru on nimensä ja kokemisen veroinen. Ei sinne kevyesti loikkaamalla pääse, töitä joutuu tekemään hartiavoimin ja matkan varrella tekee mieli pitää tuumaustaukoja. Useammin, kuin kerran.

Nyt kiivettiin kävellen.  Varsinaista latua tai lumikenkäreittiä Pirunkurun nousuun ei ole merkitty, mutta helposti "tie" löytyy, siksi moni kulkija on sinne jälkeä tallannut.

Lumikenkiä ei tavinnut Kuertunturin lumikenkäreitilläkään.Yöpakkanen oli hoitanut hangen niin kovaksi, että sauvakävellen nousu tunturin laelle lähes 450 metrin korkeuteen onnistui. Ei tietysti ilman paidan selkämyksen kastumista, mutta muuten helposti.

Tunturissa tuntee Lapin lumon. On sitten talvi tai kesä, syksy tai kevät, se lumo on viettelevä aina. Kaamos on kaunis. Tykkypuut ja revontulet sykähdyttävät. Yötön yö on täynnä käsittämätöntä taikaa, eikä värikylläinen ruskakaan jätä kylmäksi. Lapilla on aina tarjottavana silmän ja -sielunravintoa ja tälle tarjonnalle altistuu huomaamattaan.

On huimaavaa seisoa Kuertunturin huipulla ja katsella eteen avautuvaa maisemaa, joka kylpi auringonvalossa. Häikäisi.
Minulta olivat jääneet pahuksen aurinkolasit kotiin.

Talven on aika luovuttaa

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Sanoo Saarnaaja. Vihdoin rupeaa tuntumaan, että tämän talven aika olisi vähissä Koillismaallakin. Olisi aika luovuttaa valtikka keväälle.

Joki sinnittelee vapaaksi jääpeitostaan. Enää ei hiihtäjä rohkene sujutella jään poikki virran toiselle puolen. Joutsenet siellä sulassa jo uivat ja nousevat kävelemään välillä jäälle. Ovat melko vasta tutulle joelleen tulleet. Suksieni rahina säikytti ne tiehensä. Harmittelin, kun en huomannut lähestyä varovaisemmin.

Nyt kantaa hanki ja sitä riittää hiihtämiseen loistavasti. Aamusta on päivä pitkä. Tuo sanonta pitää hyvin paikkansa. Myös tänään, sillä hiihtämään tuli lähdettyä varhain ja liikuntarupeaman jälkeen on vielä kokonainen päivä.

 Ennen kukonlaulua en ollut liikkeellä. Kyllä aurinko oli kiivennyt jo korkealle, mutta pilviverho esteli sitä näyttäytymästä.
Karsikkokankaan rinne sai puseron selkämyksen kostumaan, sen verran oli napakkaa nousua. Alaspäin en rohjennut antaa suksille vapaata lupaa vauhtiin, ties mistä olisi itsensä löytänyt.  Etenin varovasti.
Pysähtelin ja kuvasin.
Jyrkimmissä kohden otin sukset kiltisti kainaloon ja kävelin. Tuntui turvallisemmalta. Helpompaa kankailla oli nyt kantavan hangen aikana liikkuminen, mitä kesällä marjastaessa.

Talvi mallia 2015 yrittää pistää väkisin kampoihin kevään tulolle. Sinnittelee ja sai kun saikin aikaan vihdoin yöpakkaset  Viikkoja ehdin niitä odottaa ja lopulta luovutin. Suksetkin joutivat kesäteloille, vaan toisin kävi.

Vaikka aamu oli vaisun harmaa ja vaarat osittain pilviverhon piilossa, silti luminen maailma näytti houkuttelevalta. Halusin käydä tervehtimässä jokea. Katsomassa kesäistä kalapaikkaani Juurikkanivan alla. Oli upeaa antaa silmän vaellella pitkin valkoista Kopistuksen suota ja nousta Kärryvaaran huipulle. Kun kuva tuli tallennettua aivosopukoihin, lykkäsin sukset vauhtiin.

Tien yli en viitsi hiihtää. Parempi napata sukset kainaloon.

Ei aamu pitemmän päälle harmaa ollut. Tosin välillä satoi ripauksen luntakin, vähän mannaryynien sorttista ja sen päälle näkyi aurinko.
Orava tykkäsi tulleensa häirityksi suksijoiden lähestyessä pihaa. Äänteli ensin pahantuulisesti vispaten häntäänsä. Jäin sitä vain jututtamaan, niin mokoma lähti lentoon. Nippa nappa sen liito onnistui, ettei mätkähtänyt maahan.

Talven olisi aika luovuttaa valtikkansa, mutta näyttää kyllä sille, että vappuna hiihtelen.

Tanka tupasvilla

Tuuli pyörittää
leikillään tupasvillaa
puhaltaa tupsut
pehmeän ilmaviksi
ja suo on valkoisenaan.

Valokuva- ja Runotorstain haaste 364 aihe on Kuohkea.

Hauki on komea kala

Kummallista on, miten kala ottaa viereisellä reiällä koukkuun ja itse saan kököttää yrittämässä ilman nypyn nyppyä. En suinkaan ole kalakade, ihmettelen vain kalojen sielunelämää.

Olen yrittänyt kalastaa isoa haukea melko kauan, niin kesällä kuin talvellakin. Turhaan, sillä minulta isot vonkaleet ovat pysyneet omassa valtakunnassaan.
Alun perin innostukseni ison kalan pyytämiseen sai alkunsa Iso siika-kirjoituskilpailun myötä, jolloin kalastin ja kirjoitin, kirjoitin ja kalastin. Lopputulos vaan peräti köyhä.

Eilen ei oltu kalassa, mutta saatiin hauki. Ei kuitenkaan Sokoksen matalikolta, vaan kalakaverilta, jonka oli onnistanut pyytää komea kala.  Kovin mieluusti se meille kelpasi, kun tarjottiin.

Ei kala vatiin sopinut. Sen komea pyrstö jäi ulkopuolelle.

Minusta ei edes ollut tämän kalan perkaajaksi. Näytti olevan tottuneemmallekin perkaajalle urakkaa.

Hauki on kala, joka jakaa jyrkästi mielipiteet. Toinen tykkää ja toinen ei. Lapissa jänkäkoirat viskataan kuulema hangelle. Ne ovat roskakalaa vailla arvoa. Toisaalta taas hauki on kalojen aatelia, josta tehdään todellista gurmeeta.

Komea kala hauki kuitenkin on, pyrstössä kauniit värit ja suussa googlen mukaan 800 terävää hammasta. Petojen peto, josta tulee kyllä herkullinen ateria.

Huuhteleeko huhtikuu lumet?

Se tulee nähtäväksi.
Ahkera saa huhtikuu kuitenkin olla, että ennättää sulattaa lumet ennen toukokuuta, siksi korkeat ovat hanget vielä. Tosin kevät osaa olla diiva. Toissapäivänä oli mitä upein aurinkoilma, eilen räntäsateen sävyttämä harmaa päivä ja tänään jotain siltä väliltä.

Pääsiäissunnuntaina kuljin hiihtäen mielimaisemiani. Ensin pitkin tammukkaojan rantoja varoen ajatumasta liian lähelle ojaa, joka piskuisena ja jäistä vapaana virtasi syvällä uomassaan. Sieltä veden lirinä kuului somasti korviini.

Yritin ojan ylitystä, mutta rohkeus petti, joten oli tyytyminen pysymään valitsemallani rannalla.  Oja mutkitteli tiheästi ja minä myötäilin sen oikkuja. Lumen aikaan näkee hyvin ojan muuttuvan mielen. Kesällä ei paikoin pääse lähellekään vettä tiheän vaivaiskoivikon ja pajukon takia.

Ilman virtaavan veden ääntä luonnossa on hiljainen hetki. Ei tuule, ei laula linnut.

Hanki kestää joten kuten hiihtäjän, ei hyvin. Pälviä ei ole paljastunut, joten huhtikuun auringolla ja ahavalla on melkoinen työsarka kevään tekemisessä.
Suuntaan ladun poikki ja sen yli nauttimaan lisää hankihiihtämisestä. Latu on viettelevä ja koettaa houkutella mutkansa taakse, mutten muuta suunnitelmiani.

Ei kiitos tällä kertaa.
Ylitän vain ladun ja nousen pellolle. Aurattu valli on korkea ja vaikeuskerroin on iso kivutessani sitä ylös. Näkymä maksaa kuitenkin vaivan.
Surku tulee tallirakennusta, josta pilkottaa vain hieman kattoa.

Kotia lähestyessä näkymä liiterin edustalta on peräti talvinen. Keväästä se kielii sen verran, että peltikatto sujautti lumet alas.

Kevättä variksillakin, kun hyppivät hangella ja nauttivat kauniissa säässä ahventen perkausjätteitä. Ovat kerrassaan mainio siivouspartio. Mitään ei jää aterioinnin jälkeen.

Otin aiemmin koivunoksia maljakkoon seuratakseni, milloin niihin ilmestyisi hiirenkorvia. Kauan sai odotella, mutta vihdoin pääsin kuvaamaan jotain vihreää kaiken näiden lumikuvien jälkeen.

 Kahdeksan päivää hiirenkorvan ilmestyminen kesti. Siis tuosta päivästä kahdeksan viikon kuluttua se koivu, josta oksan otin, on hiirenkorvilla. Silloin on toukokuun viimeinen viikko alkamassa.
Saattaa hyvinkin olla, että huhtikuu huuhtelee täältäkin lumet ja kevät pääsee täyteen vauhtiin.