Avaimesta juttua

Edelliselle viikolle tarjosi jännitystä avain. Se tuiki tavallinen abloyavain.

Valokuvausretken majoituspaikaksi olin varannut netistä pikkuruisen mökin.
Tulostanut myös asiaan liittyvät paperit.
Perille päästyä piti soittamalla saada mökin avainlokeron koodi ja numerot järjestämällä laatikosta avain.

Yllätys.
Mökin avainkoodilaatikko on rikottu ja avain poissa.
Pakkanen kiristyy, myös hämärä muuttumassa pimeäksi.

Uusi soitto ja saadaan seuraavan mökin avainkoodi.
Mitä hullua, tekniikka ei toimi - 36 asteen pakkasissa. Sormet ovat koodinumeroiden vyöryttämisestä tönkköinä. Silmälasit huurtuvat ja estävät näkemisen. Pakko on siirtyä autoon lämmittelemään ja soittamaan lisää neuvoja.
Meille luvataan tuoda mökkiavain 50 kilometrin päästä. Huh, miten pitkältä tunnin odottaminen tuntuu, kun luvattu puolituntinen on reilu tuntinen.

Mökki on ok.
Seuraavana aamuna on ulkona pakkasta - 38. Maailma värittyy oranssiin, punaiseen, violettiin, siniseen, kellertäväänkin. On sykähdyttävän upeaa katsella värikästä auringonnousua, kun tunturin tykkypuutkin punastelevat.
Syvä hiljaisuus vallitsee kaikkialla. Porot, kuukkelit ja riekotkin ovat etsiytyneet suojaan. Niitä ei näy lainkaan.

Uusi yllätys on valmiina retkeltä palaajille.
AVAIN on pudonnut. Mutta onneksi vain toinen avain, joten ei hätää, mutta iso harmitus.
Tämä asia kääntyy hyväksi seuraavana päivänä, jolloin kierretään eilisen reitit ja avain löytyy.

Valoisaa aikaa piisaa nelisen tuntia. Silti eivät pitkät illat käy yksitoikkoisiksi  Puuhaa on seuraavan päivän ohjelman suunnittelu.
Sukset ja lumikengät joutavat edelleen jäämään auton peräkonttiin  Kylmää on, mutta se tietää upeaa aamua ja iltaa valokuvaajalle.

Kun ei suksilla, niin hyvä vaihtoehto on nousta cabinilla ylös.
Cabini heiluu tuulessa niin ikävästi, että ensimmäistä kertaa noissa vempaimissa tunnen kouristuksia mahan pohjassa.
Jotta liikuntaa tulisi päivän päälle, kävellään laskettelurinteen reunaa alas. Matkaa vain 1 km, mutta jyrkkää. Se on Maailman cup-rinne. Yhtään laskettelijaa ei näy.
Minä hurmaannun maisemasta. Paksu pilvien massa on alapuolella ja lumi jalkojen alla punaista.
Jalat joutuivat lujille, sillä rinne on paitsi jyrkkä, myös hivenen liukas.

Kotiin alkaa tehdä mieli, kun pakkassää muuttuu leudoksi ja värit harmaaksi.
Nopeasti ovat tavarat aamulla on autossa. Minä viimeisenä suljen mökin oven. Auto starttaa kotimatkalle.
Seis! Kaulahuivini jäi.
Ei voi auttaa. Ei ole avainta, huivi saa jäädä. Jatketaan matkaa.
Seis!!  Voi hirveää!! Myös laukku jäi. Rahapussi ja tabletti.

Soitto taas koodipaikalle ja sieltä annetaan numerot. Niiden avulla pitäisi päästä rakennukseen, jossa on avain "meidän" mökkiin.
Mutkun  koodi ei toimi taaskaan! Jäässä yhä, eikä sula vaikka tulitikuilla lämmittää.

Pakko lähteä ajamaan 50 km ja hakemaan avain. Hiljaisuuden vallitessa.

Tykkyjen keskellä tuntui, kuin olisi jossain toisessa maailmassa. Epätodelliselta tuntui avaimen hakumatkakin, joskin erilailla.

Keskitalven kireyttä ja heleyttä

Kireää ja heleää.
Kylmää ja kaunista. Kuvattavaa riittää, kun rohkenee kuvauskalustoaan kiikuttaa- 37 asteen pakkasessa. Minä yritän parastani.

Pehmeän sinipunainen hämy värittää hankia, kun aurinko tekee nousuaan. Aamu herää hitaasti niin kauniina ja niin kylmänä.

Kaamos on ohi.
Muutaman tunnin aurinko helottaa täysillä, mutta lämpöä siltä ei heru. Silti se on mitä tervetullein kipuamaan päivä päivältä yhä korkeammalle.

Ulos pakkasesta huolimatta, mutta jätän suosiolla sukset ja lumikengät paketteihinsa.
 Kerrospukeudun huolella, jopa niin pönäkäksi, että liikkuminen on hieman kankeaa.  Talven lumo on kuitenkin kietonut minut niin valtaansa, etten voi sitä vastustaa.

Minä palelen vain katsoessani pikkiriikkisessä avovedessä uivia laulujoutsenia.
Miten ne voivat selvitä -37 asteen pakkasissa? Näen ensin vain kaksi joutsenta, sitten huomaan toiset kaksi, jotka nukkuvat. Lopulta lintuja on kaikkiaan kuusi, mutta osa niin huomaamattomina lumista rantaa vasten. Samaan veteen lennähtää myös koskikara. Eka kertaa bongaan sen. Kuvaankin, mutta niin hätäisesti.

Miten mahtaisi tulla uni lumisviitin jääpetillä?
Kokematta jää, vaikka mielin kokeilla. Yöpyminen  on niin hintavaa, että jätän seuraavaan kertaan.

Vaikka mistä sen tietää, jos aamulla herätessään lumisviitissä olisi näyttänyt näin raikkaalta.

Kylmä, pakkanen, tulipalopakkanen

Pakkanen paukahteli yöllä mökkihirsissä niin napakasti, että herätti.
Herätti myös mielikuvitukseni ja aloin miettiä, mitä JOS joku tai monta hirsistä halkeaisi? Luhistusiko mökki tai leviäisi salvoksistaan? Minä, me litistyttäisiin alle?
Voisiko niin  käydä?

Hurjasta ajatuksesta ei meinannut olla poispääsyä.
Ei varsinkaan, kun paukahti.  Ja paukahti kohta uudelleen.
Mitä hulluja minä rupean pohtimaan. Ei se pakkanen taloja ole ennenkään luhistanut, mutta tulipalo hyvinkin voi pistää ne hetkessä maan tasalle.
No niin. Nyt alkoi mietityttää, ei kait tullut lämmitettyä takkaa liikaa?

Yöllä olisi miljoona kertaa järkevämpää nukkua, kun vatvoa moisia ja antaa vaan pakkasen paukutella.

Aamulla mittari näytti -35.2. Ei ihme, että oli paukkunut.
Maailma näytti kylmältä ja myös oli sitä, ollen samalla tavattoman kaunis. Melkein pelottava sinisävyisyydessään ja puhtaudessaan, jota harmoniaa uskaltautui rikkomaan vain pakkasen äänet.
Kylmyys jähmettää kaiken. Kuten Muumien Myy sanoo " kylmyys saa heidät yhtä hauraiksi kuin näkkileipä." Saman kait se tekee meillekin.

Lumi narisee somasti jalan alla, kun uskaltaudun hakemaan sukset ja lähtemään pienelle hiihtolenkille. Aikomus käydä vain järvellä toteamassa, mikä on siellä jää- ja lumitilanne. Jää varmaan kestää, että pilkille, mutta näillä ilmoilla ei kestä sormet. Juuri ja juuri pystyin näppäämään muutaman kuvan paljain käsin.

Jos oli edelliskevät ja kesä kummalliset, niin tämä talven kulku tähän mennessä on samoilla linjoilla. Lunta vain puolet siitä, mitä esim. viime talvena vastaavaan aikaan. Tosin tulla ennättää, joten enpä hehkuta, etteikö tarvitsisi lumia katoilta pudottaa.
Tykkykin oli ja meni. Sitä mukaa, kuin lumen satoi, kohta kävi tuuli ja puhdisti metsän. 

Koillismaan talvi on minun mieleeni. Sen lumisuus, tykkypuut, kaamos, siniset hämärät ja ne kaikki aktiviteetit, mitä talvella on tarjolla.
Kuitenkaan kaikki eivät ehkä alleviivaa näitä laulun sanoja "...pakkanen, siitä suomalaiset tykkää..pakkanen..."
Saattaa olla muutama, joka ei tykkää....

Vaan jos ei ulos tareta tai viitsitä, niin otan neuletyön esille tai pelataan kahdestaan Scrabbleä, mikä on jonkinlainen sanapeli ja koukuttanut minut.
Parempi häviäjä saisin olla. En malta miettiä loppuun asti, vaan hätiköin.