Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunturi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunturi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Avaimesta juttua




Edelliselle viikolle tarjosi jännitystä avain. Se tuiki tavallinen abloyavain.

Valokuvausretken majoituspaikaksi olin varannut netistä pikkuruisen mökin.
Tulostanut myös asiaan liittyvät paperit.
Perille päästyä piti soittamalla saada mökin avainlokeron koodi ja numerot järjestämällä laatikosta avain.

Yllätys.
Mökin avainkoodilaatikko on rikottu ja avain poissa.
Pakkanen kiristyy, myös hämärä muuttumassa pimeäksi.


Uusi soitto ja saadaan seuraavan mökin avainkoodi.
Mitä hullua, tekniikka ei toimi - 36 asteen pakkasissa. Sormet ovat koodinumeroiden vyöryttämisestä tönkköinä. Silmälasit huurtuvat ja estävät näkemisen. Pakko on siirtyä autoon lämmittelemään ja soittamaan lisää neuvoja.
Meille luvataan tuoda mökkiavain 50 kilometrin päästä. Huh, miten pitkältä tunnin odottaminen tuntuu, kun luvattu puolituntinen on reilu tuntinen.

Mökki on ok.
Seuraavana aamuna on ulkona pakkasta - 38. Maailma värittyy oranssiin, punaiseen, violettiin, siniseen, kellertäväänkin. On sykähdyttävän upeaa katsella värikästä auringonnousua, kun tunturin tykkypuutkin punastelevat.
Syvä hiljaisuus vallitsee kaikkialla. Porot, kuukkelit ja riekotkin ovat etsiytyneet suojaan. Niitä ei näy lainkaan.


Uusi yllätys on valmiina retkeltä palaajille.
AVAIN on pudonnut. Mutta onneksi vain toinen avain, joten ei hätää, mutta iso harmitus.
Tämä asia kääntyy hyväksi seuraavana päivänä, jolloin kierretään eilisen reitit ja avain löytyy.

Valoisaa aikaa piisaa nelisen tuntia. Silti eivät pitkät illat käy yksitoikkoisiksi  Puuhaa on seuraavan päivän ohjelman suunnittelu.
Sukset ja lumikengät joutavat edelleen jäämään auton peräkonttiin  Kylmää on, mutta se tietää upeaa aamua ja iltaa valokuvaajalle.


Kun ei suksilla, niin hyvä vaihtoehto on nousta cabinilla ylös.
Cabini heiluu tuulessa niin ikävästi, että ensimmäistä kertaa noissa vempaimissa tunnen kouristuksia mahan pohjassa.
Jotta liikuntaa tulisi päivän päälle, kävellään laskettelurinteen reunaa alas. Matkaa vain 1 km, mutta jyrkkää. Se on Maailman cup-rinne. Yhtään laskettelijaa ei näy.
Minä hurmaannun maisemasta. Paksu pilvien massa on alapuolella ja lumi jalkojen alla punaista.
Jalat joutuivat lujille, sillä rinne on paitsi jyrkkä, myös hivenen liukas.

Kotiin alkaa tehdä mieli, kun pakkassää muuttuu leudoksi ja värit harmaaksi.
Nopeasti ovat tavarat aamulla on autossa. Minä viimeisenä suljen mökin oven. Auto starttaa kotimatkalle.
Seis! Kaulahuivini jäi.
Ei voi auttaa. Ei ole avainta, huivi saa jäädä. Jatketaan matkaa.
Seis!!  Voi hirveää!! Myös laukku jäi. Rahapussi ja tabletti.

Soitto taas koodipaikalle ja sieltä annetaan numerot. Niiden avulla pitäisi päästä rakennukseen, jossa on avain "meidän" mökkiin.
Mutkun  koodi ei toimi taaskaan! Jäässä yhä, eikä sula vaikka tulitikuilla lämmittää.

Pakko lähteä ajamaan 50 km ja hakemaan avain. Hiljaisuuden vallitessa.


Tykkyjen keskellä tuntui, kuin olisi jossain toisessa maailmassa. Epätodelliselta tuntui avaimen hakumatkakin, joskin erilailla.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Syksy väreissään


Syksy koristautuu väreihin ja sen väriskaala on äärettömän kaunis silloin, kun olosuhteet ruskalle sattuvat olemaan suotuisat.
Edellisviikon reippaimmillaan -5.6 asteen pakkaset saivat ihmeitä aikaan.

Itäkairan Prinsessa tunsi olevansa kuninkaallinen saadessaan vaeltaa syksyisin pitkin punaisia mattoja. Minä tunnen niin ikään itseni jalosukuiseksi tallustaessani pitkin hehkuvan punaisesta riekonmarja- ja mustikanvarvustosta nivottua mattoa.
Ylellistä.
Mikä riemullinen värikimara tunturimaasto onkaan! Se on värien ihastuttava sinfonia, jonka läpi rohkenevat luikerrella tuskin askelta leveämmät polut kierrellen kiviä puolelta jos toiseltakin.


Kun eteen avautuu polku, sen kutsua en hevin tukahduta.  Aina löytyy aikaa tutustua uuteen polkuun ja ottaa selvää minne se johtaa.
En ole varma, olenko itse liekeissä, vaiko eteen aukeava purppurainen suo, jonka jokainen heinätupsu ja vaivaiskoivu ovat saaneet väripensselistä sipaisun.



Ei polku aina helppo ole. Kyllä se osaa kivuta äkkiä niin jyrkästi ylös, että joutuu käsin ottamaan rinteestä tukea. Vasta tasaisemmalle päästyä voi seisahtaa ihailemaan uusia näkymiä.
Ihastun tunturikoivuihin, jotka koreilevat kaikilla värisävyillä voimakkaan oranssinpunaisesta keltaiseen.
Uskomattoman kaunista.


Puurajan yläpuolella vaeltaja tuntee tuulen työntyvän puseronsa alle. On parasta lisätä hieman vauhtia, ettei vilu ala vippasta.
Tunturinlaella on taukotupa, eikä sen seinien sisäpuolelle tuuli pääse. Tupa on edellisten retkeilijöiden jäljiltä lämmin, joten on mukava vaihtaa kuiva paita ja sujauttaa hikimärkä reppuun.


On pikkuinen puuceekin, jossa todella saa tuntumaa siihen, miltä tuntuu sanan mukaisesti - tuulen huuhtoma p...e. 
Huh, huh, ihan se raaka pohjoisen tuuli tuntuu vieläkin iholla.

Hivenen valkoista kaiken väri-ilottelun lopuksi.


keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Tunturissa tuulee


Talven tuisku tunturilla,
tummuva taivas,
tähtien tuikkeet
tuttuja taivaltajalle.
Tuulen tuiverrus tukassa
tapaillen tanssia,
tarinoita tarjoillen
tuskin tyhjiltä tuntuvia.
Tiettömät tiet,
tuskaiset taipaleet tarpoen
toisinaan taakkana tarpeetonta.
Tunnelman tupaan
tuo tuohuksen tohina,
tulenliekkien taika.

Luvassa on säätyypin muuttuminen ja kenties aurinkokin ilmestyy hetkiseksi taivaanrannalle. Aivan pohjoisemmassakin Lapissa kaamos päättyy noin viikon päästä. Täällä Koillismaan kolkalla auringon nousun ja laskun välillä on liki 4 tuntia. Kauan aurinko on piilotellut raskaan pilviverhon takana nuokin tunnit.  
Ei ole tähtitaivastakaan aikoihin näkynyt, eikä revontulia. Jokohan tulevan viikonlopun pakastuva sää räväyttäisi taivaalle tuiketta tai värikkyyttä? 

lauantai 24. marraskuuta 2012

Ei kartta, ei kompassi yksin

Valokuva- ja Runotorstai 265 antoi kuvan, josta inspiroitua.

Minut annettu kuva johdatteli kompassin ja kartan käytön tarpeellisuuteen ja tarkkaavaisuuteen tunturialueella liikkuessa. Laajalla alueella haarhaan joutuminen on vaarallista oli kesä tai talvi.


Missä pilvet hyväilevät maata,
missä tunturin laki sukeltaa pilviin,
on kaukana kaikki muu.
Kaunis ja karu luonto
ei armoa tunne,
ei kartta, ei kompassi paljoa auta,
jos ei tiedä,
mistä on lähtenyt,
minne menossa.
Harhaluuloa, toiveajattelua vain,
että kaikki polut johtaisivat
autiotuvalle,
mutta valkean poron
voi silloin kohdata.