Sydänkesän aikaa

On aamu ja aurinko pitää vapaapäivää. 

Se on noussut jo kolmen aikaan, mutta pysyttelee raskaan, vettä pirskottelevan pilviverhon takana. Yöllä alkanut vesisade jatkuu.

Katselen ikkunasta pihanäkymää. Eteeni avautuu kauniin vihreä suo, jolla kasvaa muutama kitukasvuinen mänty, sekä kuusia. Heinätuppaiden joukossa on vaivaiskoivuja että suopursuja.  Suo on myös hillasuo.

Avaan ikkunan kuunnellakseni sateen ropinaa.

Pääsen muutamassa hetkessä lähes flowtilaan tuijottaessani pisaroiden läsähtämistä vesilätäkköön.

  

Sään vaihtelut kuuluvat kesään ja sateen jälkeen tulee pouta, jolloin luonto tuoksuu raikkaalle. Tänä aamuna erottuu ylitse muiden koivun tuoksu. Se, jos mikä kuuluu kesään.

Tuuli ei puoleen päivään mennessä ole ravistellut unihiekkaa silmistään. 

Metsän lempeä huokailu ei saa pudotettua vesipisaroita havupuiden neulasista, eikä heinän korsilta.

Tuulikannel roikkuu koivun oksassa vaiteliaana. Pihassa kasvavien horsmien kukkalatvat on syöty, sillä porot kävivät pihakierroksellaan ja ohikulkiessaan napsivat ne suihinsa.

Heinäkuun alun kukkarunsaus on hiipumassa. 

Parhaillaan kauneimmat luonnonkukat ovat kissankello, päivänkakkara, maitohorsma,  rantatädyke mesiangervo.   Kissankellot ja horsma ovatkin varsinaisia maantiepenkkojen kaunottaria.

 

Olen parina kesänä kylvänyt pihaan niittykukkien siemeniä, Syksymmällä aion siirtää rantatädykettä pihan kosteisimpiin kohtiin. Ainakin se on levinnyt ällistyttävän nopeassa tahdissa vanhoilla peltosaroilla ja näyttää olevan sulassa sovussa angervon kanssa. Pahaa pelkään, että ajan oloon toinen jää häviölle, aivan kuten metsäkurjenpolvi valtasi paikoin kullerojen kasvupaikan.

Kukkapohdiskelu katkaisee räväkkä mönkkärin ääni. Pian sen perässä on auto, toinen, kolmas. Karsikonperän liikenne on moninkertaistunut  muutamassa päivässä.

Syy siihen on hilla!

Hillan poiminta on alkanut tämän viikon alusta ja marjastajilla on ämpäreineen tulenpalava kiire soille. Nyt soiden herkun poiminta on kaksinverroin raskaampaa, mitä muutamana edelliskesänä. Vettä on satanut niin uutterasti, että suot ovat erityisen märkiä. Innokkaita hillastajia se ei haittaa, mutta kylläkin minua.

Mustikka kypsyy myös parhaaseen hillasesonkiin. Tuottaa päänvaivaa ahkerille poimijoille, mennäkö suolle vain kangasmetsään.

Tänä kesänä ei tule hillasta sen paremmin kuin mustikastakaan jätti satoa. Marjaa on harvakseltaan ja käsinpoimijalle se on hidasta. Piirakkamarjat olen jo ehtinyt poimia.

Minulle kesän parasta antia ovat kuitenkin kalaretket.

Tavallista nuukemmalla päällä on Ahtikin ollut, siksi usea retki on ollut kalaton kotiinpaluu.

Kuitenkin rannalla sesominen onkivapa kädessä on ihan huippua. On leppoisaa tuijottaa veden väreilyssä kelluvaa punaista kohoa. Jokseenkin maagista touhua.

Itikoista ei ole haittaa, ei varsinkaan tuulisella ilmalla.

 Miten kesän alkupuoli on Teiltä sujunut? 

Toivotan kaikille mukavia kesäpäiviä kesän toiselle puoliskollekin !

Heinäkuun kuvat

Alla heinäkuun kolme kuvaani, jotka alkavat kirjaimella h, kuten heinäkuu. Tämä mainio haaste on Kristiina K:n aloittama.  Hänelle iso kiitos.

Lyhyesti ohje kuuluu, että kuvat voivat esittää mitä vain, kunhan kuvan aihe alkaa meneillään olevan kuukauden ensimmäisellä kirjaimella.

                                                                            ♥

Hilla

Hilla-aika alkaa olla käsillä. Kuvan  hillat eivät ole kypsiä, eivätkä enää tupella, mutta  kohta kuitenkin valmiita poimittavaksi. 

Muutaman kypsän hillan löysin jo eilisellä onkireissulla alkumaistiaisiksi. 

Ilman muuta näillä kulmilla on päivän puheenaiheena nyt itseoikeutetusti hilla. Viime aikoina monet ovat käyneet tutkailemassa omia hillapaikkojaan, miten marja kypsyy. Minäkin aion hillastaa, vaikka tavallistakin märempien soiden takia se tulee olemaan raskasta ja hikistä hommaa.

Rakkaalla lapsella, kuten hillalla on monta nimeä. Minulle se on hilla, lapsena puhuttiin muuraimen nimellä, mutta soiden ja rämeiden herkku tunnetaan myös muurain, lakka, valokki,  lintti, nevamarja, suomarja- nimillä.

Haarapääskynen 

 

Kesää odotellessa muistellaan lorua, joka loppuu, pääskysestä ei päivääkään. Ajat ovat muuttuneet, loru ei enää pidä paikkaansa, vaan kaikki lorun linnuista, ainakin peippo ja västäräkki tulivat tänne paljon ennen kesän tuloa.  Lähempänä aikatauluaan oli pääskynen, mutta sekin aikaistanut talvilomalta paluutaan.

Joka kevät ihme uus kuulla haarapääskysen livertelyä tv-antennin päällä. Pitkin kesää saa myös nauttia  niiden taiturimaisista lentelystä.

Haarapääskynen on niin kesään kuuluva.

Heinätyöt

Heinäseipäitä näkee enää harvoin heinäpelloilla. Heinänkorjuu tehdään nykyään niin koneilla.

Minä aloitin lapsena heinäpellolla "tikkutyttönä" Kiikutin seinäseipään reikään puutikun, kun seipäälle hankoaja oli sitä vaille. 

Yleensä seivästä kohden oli kolme tikkua, ettei heinä painu liian tiukkaan, vaan kuivaa seipäällä.

Varttuessani sain ylennyksen harvavoimaan ns rippeitä sängeltä hankoajien perästä. Seuraava ylennys oli päästä nostamaan heinää hangolla seipäälle. Hienointa minusta oli kuitenkin iskea rautakangella reikää maahan, johon juntata heinäseiväs odottamaan täyttöä.

Nyt on huvia niittää viikatteella heinää muutaman seipäällisen verran. Nekin jäniksille talviruokintaan.

Kristiina K, kiitos mukavasta haasteesta.  Mukavia suvipäiviä kaikille!

Valkoinen jääsydän

 Värihaaste  on tällä kertaa valkoinen + jää. Tähän Repolaisen aloittamaan haasteeseen on väljät säännöt. Riittää yksikin asia, mutta voihan niitä olla useampia! 

Heinäkuun helteillä on ihan huippua esitellä jääkuvia. Valkoistakin niistä löytyy.

Joku ihme mielenliike sai minut kerran keskellä kesää jäädyttämään sydämen kakkuvuokassa (en omaa sydäntäni) Tämä vuoden 2009 heinäkuussa jäätynyt sydän on ja pysyy yhä kuvatiedostoissani, vaikka pyrin kuvia kovasti karsimaan.

Kymmenen vuotta myöhemmin kokeilin kukkien jäädyttämistä. Ongelma vain, etten saanut niitä pysymään jäädytysastiassa niin, etteivät olisi nousseet vedessä liiaksi pintaan.

Ruusu on juuri ja juuri kokonaan jään sisällä. Iso mutteri pitää sitä pikku ämpärin pohjassa jäädytysvaiheessa. Varmasti on parempikin konsti, en vain tiedä sitä.

Kirjoitin vuonna 2021 blogiini joulukalenteria, jolloin joulukuun 24 päiväksi olin jäädyttänyt 24 jäälyhtyä, jotka ripottelin etupihan metsikköön. Oli hikistä liikkua jäälyhty sylissä etsimässä sille sopivaa paikkaa. Lunta oli yli puoli metriä.

Nyt ei ole helle, eikä sada, on pilvipoutaa ja koleaa. Nämä kuvani olisivat hellepäivälle sopivasti viilentäviä. Nyt ne saavat aikaan vilunväristyksiä.

Keväällä vuosia sitten olin lounaalla ja katselin ikkunasta, miten ulkona jääpuikkojen päistä tippui vesipisaroita. Varoituskylttejä oli, missä luki- varo putoavia jääpuikkoja. 

Kevät eteni ja sulatteli ne.

Kevät sulatti myös lammen jään, mikä oli puikkoontunut jo hassusti. Kun tönäisin, puikot alkoivat kaatua dominotyyliin. Lampi oli rannassa pohjaan asti jäätynyt.

Raparperi uhkui keväällä kasvuvoimaa. 

Tarkkailin sitä päivittäin, miten se sinnillä työntyi jääkerroksen läpi.  Myöhemmin olen parannellut raparperin elinoloja, ettei vesi keväisin seisoisi kasvupaikalla niin kauan.

Valkoinen + jää kuvistani seuraava jatkaa, mitä edellispostauksessa jo kerroin soista. 

Jäätynyt suo on kaunis ja varmasti yhtä arvaamaton, kuin suot yleensä. Ei ollut varaa astua jäälle, mutta tuppaita löytyi matkan etenemiseksi riittävästi

 Nyt on kuitenkin kesä. 

Aurinkoisen ja lämpimän, huom! ei kuuman päivän tullessa, työnnän veneen vesille. Istun tuhdolle ja soudan verkkaisesti. Veden liplatus veneen kylkeen saa aikaan äänen, joka mielensopukoihin työntyessään tuntuu rentouttavalta, juuri oikealta kesältä.

Repolaiselle suurkiitos haasteesta ja mainiota heinäkuuta kaikille !

Puhalluskukkia ja töppövillaa

Voikukat ovat aikoja sitten muuttuneet puhalluskukiksi. Niitäkään en löytänyt enää. Tuuli on puhaltanut ne lentoon ja jäljellä pelkkiä kukkavarsia.

Lapsuus tuli mieleen. Ei vielä yhtään kesää, ettenkö olisi muutamia hahtuvapalloksi muuttuneita voikukkia puhallellut. Ihan huvikseni, en taikoja tehden sen jälkeen, kun hoksasin, miten voikukan siemenkodan puhaltaa tyhjäksi.

Ei se ole iso konsti saada kerralla kaikki hahtuvat lentoon. Pitää puhaltaa alhaalta päin. Tietysti puolihuolimaton hönkäisy ei sitenkään tuota aina toivottua tulosta. Kuitenkin osittain tyhjentyt siemenkota oa Kasvikeijun syy. Hän saattoi olla huonolla tuulella, eikä sallinut täydellistä onnistumisen iloa puhaltajalle.

Voikukkaa pidetään rikkakasvina, joka haluttaisiin pihanurmelta pois ennen sen muuttumista puhalluskukaksi. Toisaalta - nykyään myös viljellään voikukkaa, eli rikkaruoholle on tullut mittaamatonta arvonnousua.

 

Kun voikukat ovat uupumassa ja kasvattavat vain juurta ja lehtiään, töppövilla, ynnä muutkin suovillat kukkivat.  Olen yrittänyt selvittää näitä soiden ja rämeiden kauniita sarakasveja, miten erottaa töppövilla, niittyvilla, tupasvilla, luhtavilla ja vielä joku muukin villa.  Sarakasveja ovat kaikki ja yhdellä nimellä yksinkertaiseksi vain suovilloja. Liekö tämä päätelmä mitenkään virallinen?

Kauneimmat suovillat mielestäni ovat kuitenkin töppövilla ja tupasvilla. Myös kuvauksellisemmat, jopa sateen jälkeen, vaikka kukinto roikkuu jokseenkin yhtenä myttynä.

 Villojen kukinta-aikaan suo hohtaa valkoisena ja tuoksuu raikkaalle ja näyttää viattomalle.

Kaikessa kauneudessaan se silti voi olla yllätyksellinen, jopa vaarallinen. Suosilmiä on syytä varoa. Vetelä suo saattaa ottaa saapasjalan niin napakasti imuunsa, ettei nousekaan askellukseen ja kulkija kupsahtaa kontalleen. Voi käydä niinkin, että saa pystyyn päästyään kaivaa saappaan suosta.