Kävellen liikkeellä lokakuussa

 Tänään on hiukan lunta maassa, myös ilmassa. Tuskin tästä on vielä talvilumien aluksi. On kovin märkää.

Ehdin tehdä  kävelyretken paremmalla ilmalla ja osallistun niillä kuvilla ja tunnelmilla Villa Emilian kävelyhaasteeseen.

Otin kävelysauvat mukaan. Niiden avulla ojien ylitys sujuu helpommin. 

Ensin pihasta soratien yli vanhoille peltosaroille. Loikatessani ensimmäisen oja yli, säikyt porot kiirehtivät kauemmaksi, eivät halunneet saada seuraa.

Katselin tarkemmin peltoa, jota juuri ja juuri tunnistaa enää pelloksi, vaikka pajutkin ovat taas kertaalleen leikattu. Kymmenen vuotta sitten repimämme piikkilanka roikkuu männyn oksasta metsän puolella. Kukaan ei ole vaivautunut viemään sitä pois.

Pelto jäi taakse ja puolilahoa siltaa ylittäessäni yksi siltapuu katkeaa. Hyvä, että pääsin loikalla toiselle puolen. Hento kuura on aamuauringon paisteessa nopeasti hävinnyt.

Ohitin vanhan pajan, jossa suunnilleen 60 vuotta sitten on taottu. Kuvaan usein tätä vanhaa rakennusta. Nyt huomasin alimman hirsikerran lahoavan pahasti. Miten mahtaa pajan käydä ensi talven lumien alla. On se muutenkin kovin raihnaisessa moodissa.

Pajalta eteenpäin kävelin leveää baanaa. Reitti järvelle on minulle mieluisa. Joskus se on ollut polku, nykyään mönkkärit ja maastoautotkin ajavat siinä. Noin 6-7 vuotta sitten juoksin matkan kotoa järvelle ja takasin. En enää.

Ei matka pitkä ole, mutta en minäkään enää juoksukuntoinen. Olen haaveillut joskus, olisipa järvi uimakelpoinen. Vaan kun ei ole. Mutapohjainen, paikoin matala ja rannat soistuneet lähes ympäriinsä. Kalaisa se kuitenkin on.

Rantaa lähestyessäni, tuli mieleen, miten muuan myöhäissyksy lumien tultua lähdin suksilla katsomaan, onko järvi jo jäässä. Oli se, mutta ranta ei ollut ja lumen alta turskahti vesi. Suksenpohjat jäätyivät. Oli ankeaa nostella 2.5 metrisiä metsäsuksia takaisin kotiin pakertaessa, kun pohjissa oli paksut lumipaakut.

 Rannassa on vene.  Työnsin sen vesille. Soutaminen kävelyn jatkeeksi antaa käsivarsille liikuntaa.

Järvi oli tyyni, hetken aivan pläkä, mutta airojen liike särki peilikuvat. 

Soudin pitkulaista järveä päästä toiseen. Taivaalle alkoi nopeasti kerääntyä pilviä, myös tuuli heräili.

 Aurinko oli nousut noin vartt ia vaille 8 (kesäaikaa) ja sai pilvien lomasta taivaanrannan ja vedenpinnan punertamaan. Järven kumpaakin päähän päin katsoessa näkee taivaanrannalle piirtyneet vaarat.

Kaukana kiiluvat tunturihotellin ikkunat .

Kun olin soudellut aikani ja kuvasin tutut näkymät taas kertaalleen, käännyin kotivalkamaan päin ja lähes samaa reittiä takaisin.

Seuraava kerta kuljen luultavasti rantaan vasta lumen aikaan. Venekin on jo vedetty talviteloilleen. 

Oikoreitti

Tyhjä näyttö pilkkaa julmasti, ainakin aikanaan itsetuntoani. Tosin sykkeeni kohoaa yhä puhuttaessa menneestä nolosta suunnistuksesta.

Olin saanut viiden minuutin opastuksen GPS-paikantimen käytöstä. kun me kaverukset lähdimme maastoon yönyliretkelle.

Kuningasajatus oli suunnistaa ensin laajan hakkuuaukion läpi ja siitä korkean harjun solanpuoleista mutkittelevaa reunaa laavulle. Siksi paikannin mukaan.

Napsautin laitteen toimimaan.

Se löysi kolme satelliittiä. Navikointi alkoi ja GPS:n karttasovelluksessa näkyi merkki olinpaikastamme. Eipä muuta, kuin menoksi. mutta sitten alkoivat ongelmat.

Kansallispuiston alueelle ehdittäessä maasto muuttui paikoin hankalakulkuiseksi.  Kierrettävää oli paljon ja siinä se virhe tapahtui. Satelliittien yhteys gepsiin katkesi ja hukassa oltiin.

Taas tuli todettua - oikoreitti on pisin reitti.

♥

Krapu 44/24, vuorossa on annettu ensimmäinen lause eli kravun pitää alkaa lauseella Tyhjä näyttö pilkkaa julmasti. Lisää faktaa asiasta SusuPetalin blogissa.

Varoitus

Tapahtumasta on aikaa, mutta vuosittain kesällä muistan sen seisoessani Myllyojan partaalla tammukkaongen kanssa.

Silloin tein jo paluuta ojanvarsipolun jyrkänteellä, kun päätin vielä kokeilla kalasonneani. Leveäoksainen kuusi esti sen siiman takerruttua koukusta puuhun. Harmissani olin nykäistä vapaa voimalla.

En ehtinyt, kun tunsin vasemmassa hartiassani koputuksen. Vilkaisin taakseni, ei siellä ketään ollut.  Käännyin nähdäkseni paremmin, mikä herätti huomioni.

Ei mikään. Vain iltatuulen huminaa korvissani ja valkoinen poro tuijottamassa ojan toiselta puolen.

Valpastuin. 

Jos nykäisyn voimasta siima olisi katkennut yllättäen, olisin samalla pudonnut selin törmältä toista metriä veteen. Olisi sattunut kipeästi.

Mielessäni olen taipuvainen uskomaan, että äideillä on valta huolehtia lapsistaan tuonpuoleisestakin.

                         

*  

Krapu 43/24, sanat; koputtaa, vuosi, valta. Krapu on sadansanan tarina, johon tulee sisällyttää annetut kolme sanaa. Lisää asiasta löytyy Susupetalin blogista.  Hän on vetänyt tätä juttua jo helmikuusta 2019 lähtien. Hänelle ♥  kiitos. 

Harmaan sävyvalikoimaa

 Repolaisen värihaasteena tällä kertaa on harmaa. Se onkin mielenkiintoinen väri, jossa riittää sävyvalikoimaa. On tuhkanharmaata, teräksenharmaata, hopeanharmaata, Vanhenemisen myötä hiuksetkin harmaantuvat. Arki voi näyttää harmaalta, ainakin pilvinen taivas.

Minä tykkään harmaasta, se ei riitele muiden värien kanssa. Vaikka kodissani ja asuissani ei ole paljon harmaata, niin onhan tukkani vaaleanharmaa ja ulkoa löysin  kuvattavaa,

Naavaa vai luppoa? Sitä en erota, en ainakaan kuvasta, mutta harmaata on, myös kaunista. Kuvaan  vanhan metsän kuusia mielelläni.

Poronjäkälä on rapeaa ja vaaleanharmaata. Pehmeä alusta kävellä, vaikkei tietenkään paljain jaloin.

Sen sijaan kosteat varpaani jättivät jäljen terassilaudoille, jotka kaipaisivat kipeästi pintahuoltoa pärjätäkseen taas lumen alla yli puoli vuotta.

Rukkasiani ajattelin jo oranssikuvaksi, mutta päätyvätkin harmaaseen joukkoon.  Virvelöimästä tultuani invertaarioin viehelaatikkoni. Ne syrjään, jotka eivät kaloja kiinnosta.

Käsitöinä  valmistuu silloin tällöin harmaita neuleita ja sukkia. Harmaa neulepuseroni on erittäin lämmin.  Suosikkipuseroni.

Sohvalle en useinkaan ehdi, kun se on jo varattu. Kodin mieluisin paikka lukemiseen, käsitöiden tekoon ja myös päivätirsoihin.

Nappasin viikolla viimeiset ruiskaunokit ja työnsin ne autossa vänkärin puolelle roikkumaan. Siihen ovat kuivaneet. Juu, auton harmaan sisätilan takia kuva päätyi tähän.

Katselin kaupan parkkipaikalla autosta maisemaa. 

Tasaisen harmaa kauttaaltaan. Pieni tihkusade ei estänyt lintuparven ateriointia koivujen latvustossa. Vaikka suurentelin otostani, en varmuudella päässyt selvyyteen linnuista. Eivät lähteneet lentoon, vaikka kävelin autosta puiden läheisyyteen. Silti en kunnon kuvaa saanut. Ehkä tilhiä?

Repolaiselle iso kiitos värihaasteen emännöimisestä.

Hirvikärpänen

 

Itikat voi hätistää kimpustaan läiskimällä hengiltä, mutta hirvikärpästen kanssa on toista. Ne ovat kiusankappaleita, jotka tuntuvat olevan jokseenkin kuolemattomia.

Pahimpaan hirvikärpässesonkiin marjastajan on pakko metsästä palatessaan ennen kotioven avaamista riisua itsensä liki kelteisilleen. Lituskoita mönkijöitä on paidan sisäpuolella, on kipuamassa kaulalta tukkaan, muutama päässyt jo hiuspohjaankin.

 Ei hirvikärpänen ihmisen verta ime, puraisee vaan ja toteaa, ettei kohde ollutkaan hirvi. Harmittelee, jos ehti pudottaa siipensä, mutta samassa tulee nitistetyksi tuhannen nuuskaksi marjastajan kahden sormen välissä. Munimiset jäi huono-onniselta munimatta.

Aina kuitenkin joku onnistuu pääsemään sisätiloihin ja elelee hissuksiin kohteensa hiuskuontalossa seuraavaan päivään asti.

Siivettömänä loinen ei kuitenkaan pääse elävänä karkuun.

                                                                               ***

Krapu 42/24, sanat: hätistää, ovi, pakko. Krapu on sadansanan tarina, johon tulee silällyttää annetut kolme sanaa.Lisää asiasta SusuPetalin blogissa.

Karanneet silmukat

Siirin sukankutimesta putosi silmukoita.

Aikansa hän yritti niitä takaisin, kunnes pääkopassa välähti. Kiitos karanneiden silmukoiden, nyt on hyvä syy painaa turvaranneketta. Tulisipa Robotti-Arnold auttamaan! Kutoja ajattelee ja punastuu.

Siirin viesti kuitattiin palveluyksikössä. Välittömästi parkissa oleva  Robotti-Arnold starttaa suorittamaan tehtävää - asiakas pudonnut sängystä. 

Arnoldin peukaloon ladatulla koodilla ulko-ovi avautuu ja robotti harppoo olohuoneeseen.

-Miten voin auttaa? Teknoääni kysyy.

Lattialla makaava Siiri ojentaa sukankutimensa robotille tyttömäisesti ujostellen.

Arnold pyörittelee silmiään. Kumartuu Siirin puoleen ja toistaa.

-Miten autan?

Siiri vääntäytyy istumaan ja yllättää suukolla puoleensa kumartuneen robotin.

-Auttaisitko palauttamaan silmukat, kiitos.

Ei robotista ole käsityöavustajaksi, muuten Siirin mielestä ihana.

                                                               ♥

Kuva- Cara

Krapu 41/24, kirjoittamisvihjeenä ylläoleva Caran kuva.  Lisää krapuilusta SusuPetalin blogissa.

Lokakuun kuvatrio

Lokakuun kolme kuvaa, alkavat kirjaimella L, kuten lokakuu. Tämä 3-kuvaa kuukaudessa haaste on tammikuussa KristiinaK:n aloittama.  Hänelle kaunis kiitos.

Kuvat saavat esittää mitä vain, kunhan aihe alkaa meneillään olevan kuukauden ensimmäisellä kirjaimella.  L niin kuin lokakuu!

                                                                        ♥

    Linnut

Linnut, tarkemmin tilhet tykkäävät liikkua isoissa parvissa ja käydä tyhjentämässä pihlajoiden marjat.  Kaunis näky monikymmenpäinen lintuparvi pihapuussa. Sain kuvaani kerralla vain neljä lintua.

        

                                                                            

   Lentokone

Lentokone Oulunsalon lentokentällä. 

Minä en kovin mielelläni ole koskaan lentsikkaan noussut. Olen aika lailla lentopelkoinen. Muutaman kerran kuitenkin rohjkaissut mieleni, kuten tällä koneella matkasin Turkuun. Piinaa oli kesti vajaan tunnin. Puolet siitä nousua ja toinen puoli laskeutumista.

    Linnunrata

 

 Vielä korkeammalle tähyillään kolmannessa kuvassa.  Näinä selkeinä öinä näkee komean tähtitaivaan, sekä taivaan halki ulottuvan Linnunradan, joka hohtaa vaaleana vyönä koillisesta lounaaseen. 

Sammutan kaikki kodin valot, kun siirryn pihaan sitä kuvaamaan. Kuvassa näkyy jääneen kuitenkin yläkertaan valo.

♥