Vettä, loskaa, lunta

Eilisen lumisateen jälkeen lumettomat ja oksiltaan vettä valuttavat puut saivat takaisin hennon lumipeiton. Toki vain muutamaksi tunniksi, sillä aamuun mennessä se kauneus oli jo kadonnut, valunut vetenä alas.  

Taivas oli tänäänkin herätessäni yhtä harmaa, kuin viikon jokaisena aamuna. Kahvia hörppiessäni katselin ikkunasta  "once there was a snow castle" projektini surkeaa tilaa. Parin päivän takaiset  seinärakennelmat  niin ylä-kuin alakerrassakin olivat  kutistuneet ja pehmenneet. Mietin - tuleekohan linnasta valmista koko talvena? 

Lumi varmasti riittäisi, mutta tämän vesikelijakson jälkeen tulee pakkaset ja raksaainekset jäätyvät käyttökelvottomiksi. 

En kuitenkaan vielä heitä kirvestä kaivoon. Talvi on vasta puolessa, siis Koillismaan talvi ja nimenomaan tämän itäisen vaaraseudun talvi.

 

Rappuset yläkertaan pettivät jalan alla pahan kerran ja jouduin konttaamaan alas. Vettä tihkuvat lumipallot jäivät  kököttämään ylätasanteelle. 

No - jos ei linnaa tule, niin lumilaavu sitten.  

Satua - olipa kerran kolme pientä..., seuraan edelleen, mutta aavistelen pahaa, että satu saattaa muuttua vallan toiseksi - Hiiri kissalle räätälinä - jos linnasta tuleekin muka laavu!

Paras suunnitella molempi parempi.  

Hädissäni katselin, miten iso kone tuli puskemaan yllättäen pihan puolelta loskalumet lumilinnani yläkertaan ja rikkoi ikkuna-aukon. Lunta tuli linnan saliinkin isoina möykkyinä. En ehtinyt hätiin, mutta tyhjensin ylimääräiset, etteivät kovettuisi väärään paikkaan.

Kun hetken on raksalla, niin lapaset ja housunpolvet ovat kastuneet. Lumi on märkää, jopa liiaksi pysyäkseen kasassa niin kauan, että jäätyisi hiukan, mutta plusasteilla ei jäädy.

Uutta lunta sataa tämän tästä. Se mikä on ehtinyt sulaa, on pian takaisin. Liukkautta ei onneksi ole ollut. Se on iso positiivinen asia tässä kun-ei-kohta-tiedä-mikä-vuodenaika-on-menossa. Osuva nimi tälle ajalle taitaa olla kelvi, kuten Penni Pähkinäsydän kirjoissa kerrotaan.

                                             Leppoisaa kalevalan päivää ja viikonloppua !

Mieleni minun tekevi,

en vaan rohkene kumota,

tuikkua tulista kielelle,

pisaraa pikkuista kitusiin

päästää valumaan alas

nielusta varpaisiin asti.

 Romuska kyllä katoaisi,

likoais samalla korona.

Haihtuis kuumehoureet,

sukeltaisvat suolenmutkaan,

painuisit vain alemmaks,

lentäisit luiruna pyttyyn.

 Jopas joltinen, akka rukka

jos vähän valehteletki

sanat liekö tuulen tuomaa

huulten hassua mutinaa.

Leija

 

Korjasin vanhan leijan.  

Ajattelin lennättää sitä taas ja leikkasin värikkäistä muovipusseista uusia suikaleita rispaantuneiden tilalle. Vaihdoin narun ja jäin odottelemaan tuulta.

Intoa täynnä yritin saada leijaa ilmaan juoksemalla pihassa pienessäkin tuulenvireessä. Kertakaikkisen ääliömäistä touhua, missä väsytin vain itseni. Usein jouduin istahtamaan pihapenkille, etten aivan läkähtyisi.

Silloin ei tuule, kun toivoo, muulloin kyllä.

Kuitenkin pitkä odottelu palkittiin. Tuulinen päivä tuli ja minä älysin mennä leijoineni suolle, missä puut eivät yrittäisi saalistaa sitä ja missä riittäisi tilaa.

Kuinka ollakaan. Leija löysi puun suoltakin ja jäi sen latvaoksiin jumiin, eikä irronnut ehjänä.

Käärin repaleisen leluni varastoon. Ehkä korjaan sen vieläkin takaisin liitokuntoon.

                                                                      🏃‍♀️

Krapu 9/25, sanat; penkki, ääliö, tuuli. Lisää krapukirjoittamisesta SusuPetalin blogissa.

Olipa kerran

 

Järjestelin kuva-albumeitani pakkaspäivän ratoksi ja harmittelin.  

Olen vuodesta 2020 käyttänyt samaa tietokonetta, enkä ymmärrä edelleenkään sen logiikkaa järjestellä kuvia. Kun laitan kuvat mieleiseeni malliin, niin seuraavalla kerralla ne ovat takaisin tietokoneen haluamassa järjestyksessä.

No, mutta kuitenkin nyt jäin pitemmäksi aikaa katsomaan yhtä kuvaa, jossa oli tikkukirjaimin teksti - OLIPA KERRAN KOLME PIENTÄ... ja suuntaa osoittava nuoli.   Jouduin sen enempää miettimättä tuohon vanhaan satuun.

Kuvan nuoli opasti selvästi meidän pihan perällä olevaan lumikasaan. Vilkaisin ikkunasta ja hetkessä se muuttui rumasta mielenkiintoiseksi. Se ei enää ollut silmissäni ollenkaan ruma, vaan mahdollisuus.

Mahdollisuus muuttua lumilinnaksi!

Miksi en voisi leikkiä? Viimeksi leikin pojanpoikien kanssa, siitä kylläkin noin kaksikymmentä vuotta, mutta ei minussa ole mitään muuttunut. Muistot veivät hetkessä yhdessä rakentamiemme lumilinnojen satumaisiin sokkeloihin. 

Ehdotin miehelleni lumirakennuspuuhaa. 

Tuli hetken hiljaisuus ja sitten paljon kysymyksiä. Ei luvannut suoraan, mutta ei kieltänytkään.

Itselleni teen tästä liikuntaprojektin. Selvitän kesällä ottamani kuvan nuolen tarkoituksen. Uskon, että tästä saattaa tulla seikkailu.

Häikäisevää helmikuuta

Joka päivällä

on oma tarinansa.

Jokainen aamu

aukaisee uuden sivun,

ilta luo loppusanat.  

Tulppaaneja kiitokseksi teille hyvät blogiystävät!  Tänä aamuna -KuvaKirjeitä Karsikonperältä- kävi vilkaisemassa viidessadas tuhannes vierailija.

 

Vaikka tämän talven lumet eivät jaksa peittää kokonaan ryssänpäitä, eikä peltojen pajupensaikkoja, silti ne ovat hurmaavaa, ehdotonta talven eliittiä.  

Helmikuun alun pari viikkoa ovat olleet aivan jotain muuta, kuin tammikuiset sunttasäät. Niin monesta aurinkoisesta pakkaspäivävästä on saatu nauttia Koillismaan kolkalla. Tosin ensi viikolle luvassa plusasteita.

Mutta viime päivinä taivas on ollut häikäisevän sininen. Puissa kauttaaltaan pörröinen huurre. Pikkuiset kuuset kimmeltäneet kuin joulukuusi. Lumen pinta säihkynyt auringon säteiden osuessa sopivasti lumikiteisiin. Muuten lumi lähes mannaryynimaisen röpelöistä. 

Hyvä oli hiihtäjän hiihdellä. 

Kuitenkaan peukaloni eivät tykänneet.  Vähän väliä nykäisin tuplalapaset käsistä ja puhalsin peukaloille lämmintä ja työnsin äkkiä takaisin tumppuihin. 

Pakkasta oli vain -11, mutta sormet kärsivät kylmästä. Tietäähän sen, kun kaivaa kameraa ja puhelinta taskusta kuvatakseen maisemaa, taakse jäänyttä latua, edessä olevaa ehjää lumenpintaa, kuusia ja käkkärämäntyjä, jotka ovat tällä kertaa paljon kauniimmat, kuin edellisellä kerralla. Ne tosiaan olivat niin juhla-asuisia, kuin olisivat juhliin menossa!

Koiravaljakoita oli vauhdikkaasti liikkeellä lähes kymmenen. Monessa reessä vain jalaksilla ohjastaja, muutamissa myös toinen henkilö reessä. Tämän päivän aljakkoretkeläisillä oli loistokas sää. Koiria oli töissä viisi- kuusikymmentä, sillä yhdessä valjakossa on yleensä kuusi koiraa. Innoissaan ne pitivät vauhtia. Turistit vilkuttelivat ja huutelivat heloutaan hiihtäjälle.

Naavakuusen oksista riippuvien tupsujen läpi valo siivitöityy satumaisen kauniisti. Kuvaan en sitä saa napattua, mutta yritin.

Sitten kotiin, ensin ojan ja hangen yli, sitten koivujen lomitse  ja tien yli kotipihaan  Ehkä huomenna uudelleen. 

Posliininen saippuakuppi

 

Mies antoi ylen.

Kun helpotti, hän huuhtoi kylmällä vedellä kasvojaan. Jäi sitten nojamaan käsiensä varassa lavuaariin.  Vilkaisu peiliin hirvitti. Harmaa naama ei näyttänyt omalta.

Surkeana mies roiskaisi kädellään vettä peiliin, mutta siinä tempussa petti hutera tasapaino.  Miehen tukea etsivä käsi sivalsi lavuaarin reunalta koristeellisen saippuakupin saippuoineen lattialle.

Posliiniesine särkyi säpäleiksi.

Mies potkaisi palasia. Hän oli aina inhonnut mokomaa turhaketta vessassa, joka usein ennenkin on ollut vaarassa pudota, mutta aikaisemmin hän oli ehtinyt sen pelastaa nappaamalla saippuakupin reunakoristeena olevasta tytön päästä kiinni.

-Sanomista tulee, kunhan vaimo tämän näkee, huokaisi mies ja yökkäsi. – Miksei voinut olla tuossakin vain pumppupullossa nestesaippuaa!

                                                                           🤮

Krapu 8/25 on ylläoleva kuva, josta kirjoittaa sadan sanan tarina. Lisää SusuPetalin blogissa,

                                                                               *

      Pahaa oloa helpottamaan raikas talvisää. Eilen Kärryvaaran rinteessä  näin siistiä.

Talvinen kuvakolmikko

Tänään on tulossa kuulas pakkaspäivä. Hiihtämispäivä.

Nyt kuitenkin vanhempia kuvia, nekin talvisia,  joilla osallistun Repolaisen helmikuun bingoon.

 

Jää - ennennäkemäntöntä -puu

Eka kuvassa katoilta sulava lumi valui vetenä ruusupensaan läpi saaviin ja öiden aikana jäätyi pensaan oksille enemmän, kuin päivällä ehti sulaa. Saavin yllä kasvoivat komeat jääpuikot.

Toisessa on jäljet keväällisestä metsojen soidinjuhlasta. Hulppeat juhlat ovat olleet edelliskeväänä aamuvarhain vaaran rinteellä, Paikalla on myös koppekoiden jälkiä katsomon puolella. Ukkometsojen siivet ovat laahanneet lumeen jälkeä linnun molemmin. Olisi ollut hienoa nähdä nuo tanssit.

Kolmannessa kuvassa on lumipeitteinen puu, tai on useampikin. Tänä talvena ei ole tykkyä muodostunut ainakaan lähialueella. Muutamaan kertaan on lunta satanut paksulti oksille, mutta sulanut välillä pois. Puut ovat tyytyväisiä. 

Kuva on lumipolulta. Puuiden välissä oli somaa puikkelehtiä, mutta polulta syrjään ei kannattanut astua.

📷 

Bingo tuli!

Lisäys 12.02. Koska  kaksi ensimmäistä kuvaa eivät olleet tämän talven, niin lisään tämän päivän hiihtoretkeltä ajankohtaisen kuvan.

Runoratsun suru

 

Etkö lainkaan tajunnut,

että viimein olin pakotettu jättämään sinut,

nousemaan lopen uupuneena siivilleni

ja lentämään pois?

Sanattomat tunteet saattoivat minua yhä etäämmälle sinusta,

sillä sinun mielessäsi ei ollut enää tilaa minulle.

Sinä et vaivautunut pitämään minusta huolta.

Unohdit tyystin, että mielikuvituskin

tarvitsi ravintoa.

Et huomannut, tai kiireiltäsi pysähtynyt tajuamaan,

miten näivetyin päivä päivältä.

Tein hidasta kuolemaa ja viimein sammuin,

kuin loppuun palanut kynttilä,

jonka mustasta sydänlangasta leijailevat viimeiset savukiehkurat.

Silti vuosien ajan kuljin toiveikkaana uniesi läpi

ja yritin houkutella sinut tavoittelemaan takaisin runonhenkeä.

Kun olit saavuttamaisillasi sen, se katosi.

Joku ehti viedä sanat, ennen kuin ehtivät päästä tietoisuuteesi.

                                               💕

Krapu 7/25, sanat; musta, runous, kynttilä. Krapu on sadansanan tarina, johon tulee sisällyttää annetut 3 sanaa, joita voi taivutellakin. Lisää Krapuilusta SusuPetalin blogissa.

Kaunis päivä

Repolainen toivoi vievänsä helmikuun bingoajat ulos. Tällä kertaa lisähaastetta tarjoaa hänen bingoruudukkonsa keskiruutu, ennennäkemätön!  Tarjosi ainakin minulle, silti lähdin ulos toiveikkaana. Ei koskaan tiedä, onnistuuko saamaan kuvan satapäisestä teeriparvesta, vastaan jolkuttelevasta sudesta tai talviuniltaan herränneestä karhusta. Kenties kaikkein ennennäkemättömin olisi ollut laskeutuva UFO.

Ei sattunut mitään raflaavaa. Oli tuiki tavallinen helmikuun päivä, silti sain kuvista puu-polku-taivas kootuksi bingon. Tuli oikeanpuolen pystyrivibingo alhaalta ylöspäin.

Tämä puu on vanha kuusi. Saattaa olla sairas, tai vain vanha. On kuitenkin lähes kaarnaton ja kuusen oksilta roikkuu runsaasti huurteista naavaa, mikä antaa kuusivanhukselle lisäarvokkuutta. Tästä syystä on päässyt kuvattavakseni usein. Melkein liikutun kuusta katsellessani.

 

Taivas ei heleämmän sininen enää olla vois. Ihailen sitä noin -15 asteen pakkasessa seisoessani laajan hakkuuaukean keskellä. Onneksi ei tuule. 

Polku kaartuu kuvan vasemmasta laidasta lievästi oikealle päin. Lunta on kohtalaisen paljon, joten minun kulkuni oli lähes tarpomista. Jälleen olin unohtaa, että takaisin päinkin on jaksettava.

Polku jatkuu pitkälle. Kesällä ja yleensä lumettomana aikana polulla näkee myös pyörällä liikkuvia. Nyt se lienee niin tukossa, että ainoat jäljet olivat vastasuunnasta suksen tekemät. Näkyivät vielä joten kuten, vaikka tuiskulumi osin ne peittikin.

Minun mieleni teki kävellä vaaranrinnettä vielä alemmaksi, mutta aavistelin ajoissa, että paluumatka tulisi olemaan raskas.

Ainakin kaksi kertaa enemmän siihen kului lopulta aikaa, enkä edes ottanut enää kuviakaan. Puuskutin vain eteenpäin.

                                                                            👣 📷

Toivotan teille heleätä helmikuuta ja loistavia ulkoilukelejä!

Suuri uutinen

Suuri uutinen

Älä usko kaikkea, mitä sinulle kerrotaan.  

Eivät uskoneet naapurissakaan, kun kauppa-asioilla ollut poika poikkesi kotimatkalla taloon kertomaan kaupassa kuulemansa uutisen.

-Vanha testamentti on kuollut! Poika kajautti ovesta tupaan päästyään. – On se! Hän toisti, kun näytti, ettei se tehnyt kuulijoihin vaikutusta.

Poika ei jäänyt asiaa enempää selvittämään, vaan kiirehti suksilleen, että ennättäisi kotiinkin uhoamaan tätä ilmeisen tärkeää kuulemaansa.

Sukset ja sauvat lensivät kiireessä pihalle hujan hajan, eikä poika ehtinyt ottaa reppuakaan selästä, kun pinkaisi pirttiin ja kiljaisi uutisensa ovelta. 

Tuli hiljaista. Tuntui, ettei kukaan uskonut.

Sitten äiti kysyy hymyillen – Kuka kuoli? Eikö se kuitenkin ollut vanha presidentti, joka kuoli?

                                                                              *

Krapu 6/25,  nyt on annettu ensimmäinen lause eli kravun pitää alkaa lauseella Älä usko kaikkea, mitä sinulle kerrotaan.

Lisää krapukiijoittamisesta SusuPetalin blogissa.

                                                                                *

Pakkaspäivä Koillismaalla, tänään -31.6, aurinkoista. Kuva eiliseltä päivältä. 

Yhdestä en luovu

 

Kristiina K:n haasteet jatkuvat ja hän on antanut helmikuun aiheeksi – Kodinkone, josta en luovu.

Mietin ensin, että kaikista kodinkoneista voin luopua, mikäli olen pakon edessä. Yksi kerrallaan pohdiskelin, miten pärjätä ilman sitä ja sitä ja päädyin lopputulokseen, että pyykinpesukone pysyisi huushollissani kauimmin. 

Pyykinpesukoneita ja pyykinpesua miettiessäni hyppäsin ajassa hirveän kauas taaksepäin. Ihan lapsuuteeni asti, tai niihin aikoihin, kun olin noin kymmenvuotias.

Tässä pieni ote aikaisemmin kirjoittamastani tekstistä.

                                                                             *

Äidin mukana ovesta tulee tupaan lipeän tuoksua ja kylmää talvi-ilmaa.  Hänellä on meneillään pyykkipäivä. Kuten tavallista, yksi yhden ihmisen päivä ei tahdo kaikkeen riittää. Hän on saanut pyykit liotettua ja jyystettyä pyykkilaudalla puhtaiksi. Nyt ne ovat pihalla pärekorissa huuhtelemista vailla. Samoihin aikoihin lehmät odottavat lypsäjää ja ruoan antajaa. Ilta on hämärtymässä ja työt pahasti kesken.

- Menepä huuhtomaan pyykit kaivolle ja ripusta ne narulle, että saadaan lauantaiksi puhdasta päälle. Isä on hakannut jään rikki, että saat vettä. Äläkä kurottele liiaksi, ettet putoa.

Niine hyvineen äiti vaihtaa navettatakin ylleen ja lähtee toisiin töihin.

 Minua ei pyyntö huvita, mutta tiedän ennestään, että totella täytyy.

                                                                          *

 Silloin pyykki pestiin karjakeittiössä, eikä ollut mitään koneita. Vain pyykkilauta, jota vasten vaatteita jyystettiin. Valkopyykki kiehui muuripadassa miedossa lipeävedessä. Huuhteluun ei enää kukaan olklut joutilas kantamaan vettä, joten pyykit sai mennä kaivolle huuhtelemaan.

Myöhemmin ison helpotuksen toi pulsaattorikone, mutta se ilo vasta sitten, kun taloon oli saatu sähköt.

 Minä en jäänyt enää pulsaattorikoneella pyykämääm, vaan äidin apulainen lähti opiskelemaan, jolloin pesin pyykit vielä nyrkkipyykkinä, vasta myöhemmin, kun minulla oli perhe ja lapsemme syntyi, hankittiin kunnon pyykinpesukone. Kyllä se oli onnea se!

Eka koneen jälkeen on aina hankittu uusi, kun vanha palvelija on mennyt rikki, enkä enää luovu pyykinpesukoneestani.  Joitakin villa-asuja saatan pestä käsin. Se piti oppiä pitemmän kaavan mukaan, kun ensin olin tärvellyt monet villasukat ja muutaman villapuseron.

                                                           

Poroajokortti

 

 Paikallisessa talvitapahtumassa on mahdollisuus ajaa ensin poroajokortti ja sitten kisata poroajotaidossa.

Ilmoittaudun paikan päällä ajokorttiajoon ja mikäli se onnistuu, kilpailisin myös taitoajossa.

Mies yritti sievästi toppuutella muistuttaen, etten tiedä porolla ajamisesta mitään. - En niin, mutta olen hyvä oppimaan.

Ehdin ennen ajokorttistarttia käydä kysymässä tärkeimpiä ajo-ohjeita. Pikakurssiopastuksella onnistuin ja ajolupa tuli.

Taitokisaan ilmoittautuneiden lukumäärä yllätti todella. En kuitenkaan aikonut perua osallistumistani.

Kilpailijat valitsivat poronsa. Valitsin Pyryn, lumivalkean poron, ehkä ajattelin sen tuovan voimaeläimenäni onnea.

Startti tapahtui.

Hyvä, etten alkukiihdytyksessä pudonnut ahkiosta. Pyry piti hirmuvauhtia. Loppukaarteessa tuli vasta ulosajo ja ahkio pyyhki muutaman mainostaulun kumoon.

Hylsy tuli, silti porolla-ajomitali osallistumisesta.

                                                                                🦌

Krapu 5/25, sanat; kilpailija, taulu, lukumäärä. Krapu = 100 sanan tarina, johon liitettävä annetut kolme sanaa, joita saa/voi taivuttaakin. Lisää tästä SusuPetalin blogissa.

Pakkasen kylmä koura

Jo kolmannen kerran tämän vuoden puolella pakkasen kylmä koura on napannut hyiseen otteeseensa. Puistattaa, jos pitäisi lähteä ulos. 

Viime yönä ylittyi jälleen -31 astetta. Tällä kertaa se tapahtui revontulten loimutessa ja seinähirsien paukahdellessa.  Katselin unta odotellessani vihreänä loimuavaa taivasta. Sitä näytöstä seuratessa ei voi silmiään ummistaa. Se on upea valoshow. Hetken jopa mietin, lähtisinkö ulos kameran kanssa, mutta jätin lähtemättä. Kuvasin ikkunan läpi.

Avaruuteen tuijottelu on mahtavaa, joskus voin kaukana liiteleviin ajatuksiini nukahtaa, joskus ne vievät loputkin unihiekat silmistä. Varsinkin jos alan miettiä otavan himmeämmän tähden sammumista!

Selkeästi syytän pakkasta, että tänään on ollut luppopäivä.

Jos yön maailma olikin muutaman tunnin vihreä, niin aamulla hetki ennen auringonnousua idän taivas suorastaan hehkui punaisena. Sykähdyttävän upea näky keskellä sydäntalvea. Pystyi lämmittämään pakkasellakin.

Pakkasilmaa tunnustelin sen verran, mitä piipahdin viemään roskapussin ulkoportaille. Siinäkin oli vähällä käydä klassikot, eli märkä käsi oli tarttua metalliseen oven ripaan, Ei käynyt, eikä hipaisusta oteta.

Ennen tätä pakkaspäivää oli viikonvaihteessa hyvin leutoa.  Uutta lunta satoi hiukan ja piharakennusten katoilta lumet valahtivat maahan. Niiden kolaaminen kävi työstä. 

Vähälumisen talven hanki painui monta senttiä ja metsien puut huokailevat helpotuksesta, kun lumitaakka putosi oksiltaan. Sittemmin parin päivän ajan pakkanen on hyvin ohuella siveltimellä sutinut alastomille oksille uudelleen hieman valkoista. Näyttää tyhjää paremmalta, mutta en menisi pakkasta taiteilijana tästä kerrasta kehumaan, vaikka tavallisesti tekeekin upeaa jälkeä.

Viime viikolla tekemäni lumipallolyhdyt ehtivät sulaa suojasään aikana. Myös kaikki ennen joulua jäädyttämäni jäälyhdyt näyttävät nyt pitsikruunuilta uudella hangella.

Onneksi pakkanen pysyy seinien ulkopuolella. Klapeja vain pari kertaa päivässä pikku takkaan, niin hyvin tarkenee. Vahvana kuulen kuitenkin jo Karsikkokankaan kutsun. Sinne asti en ole suksineni vielä ehtinyt, mutta onpa talvea vielä jäljellä.

Saunahatut

Saunahatut

Kuusivuotias seuraa tarkkaan, miten isoisä sulattelee ja hautoo pesuhuoneessa pakasteesta hakemaansa saunavastaa.

Peseytymisen jälkeen miehet siirtyvät lauteille, missä vasta on valmiina saunojia varten. Isoisä unohti saunahattunsa, eikä hän ilman sitä sauno koskaan. Hän mumisee lauteilta alas kavutessaan jotain höperöstä päästään, joka on ruvennut unohtelemaan.

Poika ihmettelee hetken vieressään istuvan isoisän hassua hattua.  Mitään sanomatta hän hakee itselleen villapipon. Kysyy sitten.

-Miks hatut?

Isoisä ei ehdi vastata, kun kiuas sihahtaa ja puskee kuumaa. Poika läiskii vastalla jalkojaan. Tarttuu uudelleen vesikuuppaan ja viskaa äskeistä enemmän vettä kiukaalle.

Molemmille tulee kiire lauteelta alas.

-Liika on liikaa. Eihän me kestetä löylyjä hatut päässäkään.

                                                                       *

Krapu viikko 4/25; sanat pipo, vieressä, mumista. Krapu on sadansanantarina, johon pitää sisältyä annetut kolme sanaa. Niitä voi taivuttaakin.

Lisää krapuilusta SusuPetalin blogissa.

Omia latuja

 "Pakkanen pyryn perästä, pahailma pakkasesta."  

Vanha sanonta  osui naulan kantaan. Muutama päivä sitten Koillismaalla pakkasmittarin lukemat olivat -31 ja piirun verran vieläkin kylmempää. Päivisin lauhtui, kuitenkin -27, mutta luppopäiviä pidin. 

Vilkuilin haikaillen varaston seinään nojollaan olevia suksiani, jotka odottivat yhtä haikeina liikuttajaa.

Uuden viikon alkaessa oli sää juuri sopiva pitkään hiihtolenkkiin. Pakkasta -8 ja sinisen harmaa taivas, ei aurinkoa, mutta ei pilvistäkään.

Siis ripeästi suksille. Kävelyhaasteeseen osallistuminen kohdallani muuttui hiihtelyksi

Tai oikeammin valmiiden latujen puutteessa lumiliukukengillä hiihtämään. Lunta on vajaa puoli metriä ja niin pehmeää pakkaslunta, että leveä lumiliukukenkäkin, (vaikka minun mielestäni osuvampi nimi olisi  lumiliukusuksi) uppoaa syvälle.

Tieltä siirtyminen pellon puolelle ei tuota enää ongelmia, kuten aikaisemmin. Aurauslumista tehtiin heti kupsahtamiseni jälkeen "silta". Nyt sen kun vain sujuttelee, ojasta ei tarvitse välittää.

Suon reunassa pysähdyn nojailemaan sauvoihin, vaikka perässähiihto ei otakaan voimille. Unohdun katselemaan hetken suon puhtaan valkoista hankea, sen harvoja käkkärämäntyjä, joilla on sopivan pukeva lumikerros oksillaan. 

Jokseenkin söpöä.

Avoimella suolla tuntuu kasvoilla hento tuulenvire. Niin hento, ettei se pöllytä lunta, mutta silti siinä tuntee talven raikkauden.

Suon toiselta laidalta alkaa metsä, tiheä ryteikkö, mutta hyvin siitä pääsee läpi. Ensi talvena ryteikköä ei ehkä ole, sillä sinisiä merkkinauhoja näkyy puissa säännöllisin välein. Kenties pian tulee Ponsse ja kaataa isoimmat puut.

Pysähdyn kuuntelemaan täydellistä hiljaisuutta. Mies on jo mutkan takana ja edessäni valmis tola, jonka molemmilla puolin pikku koivut kumartavat nöyrinä minulle, kuin alamaiset ikään.

Pikku Myllyoja on uhmannut kireitä pakkasia pysymällä paikoin sulana. Penkoilleen se on saanut muhkeat valkoiset lumipehmusteet. Kovin lähelle penkkaa ei hyvää mennä tai voi molskahtaa.

Kesällä ojalle pääsy on minulle mahdottomuus, sillä oja virtaa pajupuskien takana. Suksella onnistuu käydä tervehtimässä sekä ojaa, että tammukoita. Käytännössä vain toteamassa taistelu, miten  ryssänpäät ovat riistäneet kasvualaa puolestaan pajuilta.  Aikanaan karjan laiduntaessa vapaasti, ojapenkat pysyivät helppoina kalastajien liikkua.

Ryssänpäät, kauniimmin sanottuna ne ovat tupassaramättäitä, näyttävät nyt ihastuttavilta.  Ne ovat saaneet samanlaisia muotoja, mitä minun pannukakkuni paistuessaan, 

Hankalaa puolipallojen välistä oli suksilla pujotella. Tietysti koitin kiertää mättäät, etten olisi rikkonut yhdenkään ötökän kotia, mikäli pallurat olivat asuttuja. Mistä sen varmasti voisi tietää.

 

Joihinkin väleihin oli teeri, metso tai riekko ryöpsytellyt kiepin yöpyäkseen siinä. Lämmikkeenä olleet ja kuoppaan jääneet kakkapökylät sen juorusivat.

Ihmettelin kai liian kauan luontoihmeitä, kun ojamutkan takaa huhuiltiin, olenko aikeissa tehdä oman porukan?

Sitä en rohkene, joten paras peruuttaa kääntymättä. Ehdin miettiä itsekseni, miten vaivaloista olisi kömpiä takaisin suksille, mikäli edes pääsisin pystyyn, jos sattuisin kaatumaan tuppaiden väliin??

Hyvillä mielin kotiin, sillä iltapäivän hämäräkin alkaa hiipiä, vaikka kello lähestyy vasta puoli kolmea ja täysikuu on kipuamassa taivaalle.

Tässä osallistumiseni Saran - Villa Emilian  kävele kanssani -haasteeseen.

Ällipää sukset

 

 -En ikinä hiihä, ikinä!

Ulkoa kuuluu kiukkuinen lapsen ääni. Samassa lentävät sauvat ja sukset peräkanaa lumihankeen.

-Kenkku joulupukki toi ällipää sukset. Ne ei haluu sinne, minne minä haluun, enkä minä huoli niitä enää!

Kyyneleet valuvat valtoimenaan pojan poskille. Nenäkin alkaa tursuta. Räkää tulee aina uutta, vaikka sitä miten pyyhkisi kinnaskädellä.

Äkkiä itku kuitenkin loppuu ja poika keskittyy tutkimaan lapastaan. Sylkäisee sitten hangelle ja lumeen ilmestyy pieni punainen läntti.

Hammas lähti!

Suussa maistuu pikkuisen veri ja kielen kärkeä on mukava työntää hammasvälistä. Poika unohtaa hetkessä suksimurheensa ja juoksee näyttämään äidille hammaskoloa ja irronnutta pikkuriikkistä hammasta.

-Mä oon nyt kuus vuotta!

                                                                       *

Krapu 3/25, sanat; kuusi, lumi, lapsi

lisää krapusäännöistä sekä krapukirjoituksia SusuPetalin blogissa.

Talvibingo

 Repolaisen vuoden 2025 haaste: tammikuussa leikitään verbeillä - tekemisillä! Kerro omalla tavallasi - sanoin/kuvin tai mitä keksitkään!! Bingorivi suuntaan, jos toiseen kelpaa,

Ensimmäinen verbini on maalata. Pakkanen maalaa

Kuutamo ja pakkanen, vai pitäisikö olla pakkanen ja kuutamo maalasivat yhteivoimin viime yönä akvarellin. Väreinä oli vain kuun luomien varjojen musta sekä valkoinen lumi. Omia siveltimen vetoja teki myös  -31.6 asteen pakkanen. 

Sain talteen kännykällä kuvaten vain pari "maalausta". Sormia paleli, silmälasit huurtuivat, myös puhelimen linssi, mutta oli sykähdyttävä tunne seisoa keskellä kaunista maalausta.

                                                                                   *

Toinen verbi on odottaa. 

Minun täytyy odottaa lumen sulamista nokipannussa, että pääsen heittämään böönät kouransilmämitalla pannuun. 

Pilkkiretkillä on nautinto istua nuotiolla, vaikka se savuttaisikin ja nauttia porokahvit kiireettä. Joskus kahvittelu menee kalastuksen ohi.

 

Kolmas verbi on levätä ja bingo! 

Lepään kirjan parissa. Mitä muuta näin kireän pakkasen aikaan voisi tehdä, paitsi katsoa hiihtoa televisiosta. Se ei minulle kuitenkaan käy levosta, joten pistän kuulosuojaimet korville ja uppoudun nojatuolissani kirjaan.

Kun samassa tilassa on televisio ja toinen meistä katsoo hiihtoa ja toinen yrittää paneutua, milloin kirjoittamiseen, milloin lukemiseen, niin täysin kuulemisen eristävät kuulosuojaimet ovat tarpeen.

Siis lepään kuulosuojaimet korvilla ja luen kirjaa Penni Pähkinäsydän Tarinoita Tuulenpesän Metsästä. Valloittava satukirja ja Penni Pähkinäsydän-sarjan kolmas kirja menossa.  Tässä välissä lähetän Pöllölle paljon kiitoksia. Hän kirjoittaa mm. blogia Pöllö kirjojen maailmassa, ja sieltä nämä kirjat löysin.

 

                                                                                   *

Minä valitsin rivin maalata- odottaa- levätä

Väriä maailmassani

 Minulta jäi väliin Repolaisen kivan värihaasteen viimeisimpinä neon- sekä joulunvärit.   

Neonväreissä löysin kotoa vain miehen työtakin, jota olin kuvannut syyskesällä. Takki oli saanut uusioväritystä, joten silloin neonväreihin en sitä postannut. Takin hihansuusta jotakin "namia" etsinyt ja löytänyt suruvaikka herätti ihastusta ja tuli kuvatuksi.

Sittemmin pähkäilin joulunvärejä aikani. Vasta värihaaste The ENDin kohdalla syttyi lamppu. Kudoinhan minä marraskuussa koirienhoitajana ollessani 24 erilaista villasukkaa! 

Sukissa löytyy värejä. Parittomia ovat kaikki, eikä niiden värimaailma kerro totuutta omista mieltymyksistäni.

Oli aikomus rakentaa sukista joulukalenteri. Jäi kesken. En ehtinyt ostoksille, että sukasta olisi löytynyt pikku yllätys joulukuun jokaisena aamuna jouluaattoon asti. Olin suunnitellut, että mieheni viimeistelisi työn numeroimalla tietämättäni lahjan kuhunkin sukkaan ja sitten itse "yllättyisin"  kaivaessani sitä sukasta.

-Oi, mitäköhän mahtaa tästä kalenterisukasta löytyä!  Ehkä ensi vuonna innostun uudestaan.

Syntymäpäiväni mukaan voimavärini on violetti ja horoskooppimerkkini kauriin voimavärit taas ruskea, vihreä, harmaa. Omaksi tunnen näistä vahvasti vihreän, lähinnä seuraava on harmaa.

Kuitenkin viimeisin talvitoppikseni, yllätys itsellenikin, on violetti. Päässäni samanvärinen neulemyssy ja käsiä lämmittämässä dominolapaset. Lilat nekin.

Näillä näkymin on mieltymykseni myös lilaan / violettiin vahva. Pitäisikö uskoa voimaväreihin?

Valitsin alkuviikolla itselleni kukkia. Valinnan varaa oli aikaan nähden kelvollisesti pikku kaupassa. Oli ruusuja, gerberoita, terttuneilikoita, harsokukkia, krysanteemia ja tulppaaneja. 

Valitsin lilat tulppaanit, enkä tosiaankaan silloin ajatellut kauriin horoskooppikukkaa, enkä liiemmin  voimaväriä syntymäpäiväni mukaan.

Jos palaan alun perhoseen, niin suruvaipan samettinen tumma ruskea on kaunis. Kelpaisi minulle mokkanahkatakin väriksi, mikäli sellaista mielisin.

 Summa summarum, luonnossa värit eivät riitele. Ne sopivat siihen, missä ovat. Vilukko näyttää esimerkkiä, kosteikoilla kasvava kaunotar.

Repolaiselle iso kiitos tästä värihaasteesta.