Syyskuun Ä-Y-Ö

 En minä Repolaisen syyskuun bingoa unohtanut, mutta kiireitä on ollut. Viime tipassa väsäsin jotakin, joskin vain yhden rivin. 

Ylärivi vasemmalta oikealle ä-y-ö 

Äestäjä, äes, 

 

Ylitys.

 

Ötökkäverkko.

Tällä kertaa lyhyesti näin. Aurinkoisia syyskuun viimeisiä päiviä ja ehkäpä lokaakuukin jatkaa samaan malliin.

Elämänmuutos

Siitä on kauan, kun isä päätti lopettaa karjatalouden. Hän pisti lehmät korkealaitaiseen ja pellot pakettiin ja lähti itse etsimään elantoa etelän tehdastyöstä.

Katastrofi se oli äidille, joka vitkutteli muuttoa viimeiseen asti. Hän oli elämässään kerran sen jo kokenut, pitikö hänen taas. Onneksi penskat ovat aikuisia ja omillaan, joten kai se tästä? Sydän vereslihalla hän suri tilannettaan.

Kerrostalo ja kellokortti olivat isän uutta arkea. Ei äitikään jäänyt peukaloitaan pyörittelemään, vaan hakeutui perhepäivähoitajakurssille.

Elämänmuutos ei ollut lopulta kummallekaan helppo. Se oli totuttelua uuteen, joka ei suostunut tuntumaan omanlaiselta. Eläkkeelle jäätyään he muuttaisivat takaisin entiseen kotiin. Isä muutti.

Äitikin, mutta kirkkomaan multiin.

                                                                   ♥♥

Krapu 39/25, aiheena Muutos, josta tulee kirjoittaa sadan sanan novelli, otsikko sanamäärään sisältyen. Lisää SusuPetalin blogissa

Syksyä

 

Syyskuun maisema on muuttunut viehättävän värikylläiseksi. 

Missä polku ei kiemurtele kirkkaankeltaisessa koivikossa, se luikertelele riemullisen punertavassa kangasmaastossa. On ihmeellistä kokea jälleen tämä väritykitys, jollaista ei aivan joka syksy ole.

Kesä on ohi, vaikka lämmin sää on jatkunut. En harmittele enää elokuun pakkasen tihutöitä, kun se nappasi pihakukkaseni. Säästi vain yhden pienen ruusun ja keltaiset orvokit. Nyt on käynyt joku syömässä myös orvokit ja minä olen pessyt kaikki kukkapurkit odottamaan uutta kevättä. 

Syksy on  kaunista aikaa, varsinkin kun ja jos saadaan nauttia aurinkoisista ja lämpimistä päivistä. Paitsi värit, syksy tarjoaa paljon muutakin. Marjastus ja luonnossa liikkuminen on parasta, suorastaan se on luksusta. Minä en enää tee pitkiä retkiä, lyhyetkin virkistävät. Tunnustan hieman haikeana, että viikon kestäviä syksyn vaelluksia kaipaan.

Pari viikkoa sitten haaveilin Pielpajärvellä käyntiä. Sieluni silmin näin kirkon keltakoivikossa niin kutsuvana, että teki melkein kipeää. Samaan haaveilupakettiin niputin Otsamotunturille kapuamisen ja myös Nattaset. 

Loppujen lopuksi pistin pisteen näille aatoksille ja siirryttiin yhteistuumin suunnittelemaan retkeä Kullaojan vesiputoukselle. 

Kullaoja virtaa Paha Kaakkurivaaran ja Pimiäselän välisessä kurussa, Sallan pohjoisosissa. Matkalla sinne oli välietappina yöpyminen Sallassa ja uutena aamuna reissu jatkuu Naruskan tietä lähes sata kilometriä, ynnä lisäksi pätkä huonokuntoista Värriönpirtintietä. Sitten olemme Kullaojan vesiputoukselle johtavan opasteen kohdalle, joka on lähes  huomaamaton viitta tien poskessa. 

Siitä lähtee polku.

 

Kullaojan polun alku näyttää kiviseltä, on kuitenkin helppokulkuinen. Kävelymatka putoukselle on reilu puoli kilometriä, eikä eksyä voi, kun pysyy polulla.

Naavakuuset ja kilpikaarnaiset männyt luovat metsään hieman salaperäisen tunnelman. Hiljaisuuden rikkoo vain kahdet askeleet, emme juttelekaan.

Pian alkaa kuulua veden kohinaa. Putous ei vielä näy, mutta kohta, kohina voimistuu koko ajan.  Sitten 

näkyy, miten oikealta puolen syöksyy vettä kurun pohjalla olevaan pikku lampeen. 

 

Veden vallaton vauhti on sykähdyttävää. Ryöppynä se syöksyy vihreän sammaleen peittämien kiven lomasta pärskeiden huuhtoessa rantakasveja. 

Istun penkille katselemaan näkymää nojaten takanani olevaan jykevään kallioon. Suljen silmät ja kuuntelen.

Kullaojan putouksesta voi sanoa,  se on pieni, mutta vapaa ja kaunis.

Paluumatkalla autolle ahmin mustikoita. Harmi, ettei mukana ollut mitään, mihin poimia vaikkapa vaan sen verran, että ripotella eväsleipien päälle taukopaikalla.

Naruskan Tammi on loistava paikka pitää tauko.

Tässä tammi tarkoittaa patoa. Vanhaa patoa, joka on rakennettu 1950-luvulla puunuittoa varten, eikä ole enää  käytössä. Sen sijaan vanhan padon vieressä on siisti nuotiokatos, jossa passaa hyvin evästellä.

Reissuilta on ihanaa aina palata kotiin.

Nyt kotiin palatessa tuntui, että oltiin lähdetty merta edemmäksi kalaan. Yhtä upean värikimaran tarjoaa yhä vielä oma kotipiha ja tutut lähimaastot. Osa koivujen lehdistä on jo varissut, osa muuttunut ruskeiksi, mutta vain osa. Enemmän on jäljellä.

Rieskaojan laakso tarjosi tänään näin heleää silmäniloa.

Iloa syksyyn!

Uneton autiotuvalla

 Autiotupa on tyhjä, sen oven päällä on salpa.

Astun koputtamatta sisään. Tervehdin ja puhun tyhjille seinille, kuin kysyen yösijaa. Siirryn peremmälle. Heitän rinkkani penkille ja istun viereen. Silmiä täytyy totutella hetki hämärään. 

Pian tuli rätisee kamiinassa. Olen keittänyt kahvin, muttei se maistu, ei myöskään voileivät.

Aina ennen olen tuntenut itseni tänne tervetulleeksi, mutta nyt hiljaisuus tuntuu oudon painostavalta, melkein pelottavalta, kuin se yrittäisi häätää minut matkoihini.

Näitä miettiessäni sytytän kynttilän, pistän muutaman kalikan kamiinaan ja jään laverille loikomaan.

- Onkohan täällä tapahtunut pahoja? Ajatus puistattaa ja huokaan.  – Äh, miksi minulla on liian herkät tuntosarvet?

 Uni vetkuttelee, eikä tule. Tulee aamu.

                                                                         *

Krapu 38/25, sanat; puhua, leipä, pelottava. Krapu on sadansanan kirjoitus, johon sisältyvät annetut kolme sanaa. Niitä saa tavuttaakin. Lisää asiasta SusuPetalin blogissa.

Tilinteon aika

Potilashuoneen yöpöydällä soi puhelin. Hoitaja ojentaa luurin sairaalakuntoon hakatulle, joka ei pysty liikkumaan. Pahantuulisena mies ärähtää luuriin.

 - Ruumishuoneella!

Syntyy hiljaisuus. Ehkä soittaja katkaisi puhelun luullen valinneensa numeron väärin. Hän yrittää hetken päästä uudelleen ja tunnistaa tällä kertaa äänen, joka sanoo.

-Ruumishuoneella, itse piru puhelimessa.

- Piru sinä oletkin, mutta kuuntele ja lopeta paskan jauhaminen.  Tehdään tilit selviksi! Kai tajuat, ettei tehty muutu tekemättömäksi, eikä mennyt palaa takaisin.  On jokseenkin ikävää uhkailla vanhaa kaveria, mutta itsepä keitoksesi keittelit. Ota lusikka kauniiseen käteen, kun vielä ehdit, tai muuten päädyt sinne, missä kehut jo olevasi.

Pelko nousee hikikarpaloina harmaiksi muuttuneille kasvoille.

                                                                           *

 Krapu 37/25, sanat; tili, puhelin, ikävä.Krapu on sadansanan tarina, johon tulee sisällyttää annetut kolme sanaa. Niitä tarvittaessa taivuttaa. Lisää aiheesta SusuPetalin blogissa.

Pehmeä

 Untuva, niin pehmeä. Siis pelkästään sanat maistuvat huulilla pehmeiltä. 

Untuva näyttää myös pehmeältä ja hyvin ilmavalta, mutta kämmenellään sen vasta tunteekin.

Untuvat kuuluvat höyheniin, kuten peitinhöyhenet ja sulat. Yhdessä monimuotoiset höyhenet tekevät linnun höyhenpeitteen, antavat linnulle värin ja suojan säätelemään ruumiinlämpöä. 

Sulkia lintu tarvitsee lentääkseen.

Etenkin vesilintujen untuva on hyvin pehmeää ja ilmavaa, siksi haluttua hyvän lämmöneristyskynsä takia.  

Vaateteollisuus käyttää untuvaa täytteenä talvivaatteissa, makuupusseissa, peitoissa ja tyynyissä.  Tästä syystä monet linnut menettävät henkensä ja untuvat päätyvät jonkun tyynyyn tai talvitoppikseen, tai sinne, missä ammuttu lintu kynitään.

Kuvissa olevat untuvat ovat pyyn untuvia, jotka kuvasin työpöydälläni.  En ole pyytä tappanut, enkä edes sen lihaa syönyt. Pyysin kerran linnustajalta saada mahdollisesti ampumansa linnun höyhenet.  Hän toi niitä minulle.

Pyyn höyhenet Kristiina K:n haasteeseen- Pehmeä.

Vanha talo

Ruustinnan ja rovastin lapsenlapsi Irmeliini vietti kesiään vanhassa pappilassa. Tyttö oli yksinäinen lapsi, jonka ystävät olivat mielikuvitusmaailmasta.

Pappilan pihapiiri, viereinen kirkko, sekä hautausmaan kivi- ja rautaristit pysyivät lapsen mielenkiinnon kohteina kesästä toiseen.

Eritysesti muuan ruostunut rautaristi puhuttelee Irmeliiniä, joka pysähtyy retkillään ristin eteen keskustelemaan.

Isovanhemmat eivät moista ole säikähtäneet, mutta Irmeliinin vanhemmat järkyttyvät, kun tyttö alkaa kertoa outoja asioita.

-Tämä mummon ja papan talo oli ennen Aadolfin ja nyt hän toivoo, että penkit pestään verestä ja viedään etupihalle.

Isoisä rovasti kysyy varovasti. - Miten Aadolf kuoli?

-Ammuttiin penkille. Hän oli nimismies silloin vuonna 1888. Tiesi Irmeliini.

                                                             *

Krapu 36/25, vihjeenä yllä oleva kuva, josta kirjoitetaan sadansanan tarina. Lisää asiasta SusuPetalin blogissa.

Ulkona nukuttu yö

Nukuin viime yön ulkona osallistuen Suomen Ladun Nuku yö ulkona-haasteeseen. Telttapaikaksi valitsin lopulta oman "Puolen hehtaarin metsäni", joka kuiskutteli alitajuntaani - yövy täällä mustikanvarpumaastossa!

-Miksipä en yöpyisi! Tuumin.

Hyväksyin ajatuksen ja muistissani vilahtelivat useat kyseisessä metsässä koetut hetket. Viimeksi, kun sytytin muuan jouluaatto siellä jäälyhtyjä. 

Ensin poimin kuitenkin mustikat tulevan teltan alta pois. Parempia ne ovat suussa ja mustikkapiirakassa, kuin olisivat olleet litistyneinä housun polvissa.  Ihme ja kumma, etteivät muuten olleet paleltuneet edellisviikon pakkasöinä.

Olin valmistautunut huolella viettämään elokuun viimeisen lauantain yön ulkona. Teltassa oli ilmapatja, sen päällä porontalja. Myös tyyny. Makuupussi oli siinä vaiheessa vielä sisätiloissa.

Tarkastin kuun ja auringon nousut ja laskut. Kuu on parhaillaan vähenevä sirppi, joka nousee niin matalalle, ettei ole täällä näkyvissä.  Aurinko laskee klo 20.33 ja  nousee klo 5.40 toivottamaan minulle hyvää huomenta. Harmittaa, etten näe kuuta. Tähtitaivaskin taitaa jäädä näkemättä, vaikka tähdet mitä ilmeisemmin syttyvät.

Kun kävelen illalla yhdeksän maissa teltalle, piha on hiljainen, Metsäpolulla vain kuivat oksat ja varvut rapisevat ja kahisevat jalan alla.

Kömmin telttaan villasukat jaloissa, pipo päässä ja suljettuani vetoketjut pujottaudun makuupussiin. Aurinko on laskenut puoli tuntia sitten, mutta ei ole pimeää. Mukana kuitenkin otsalamppu varalle, jos tarvitsisi lähteä yöllä pissalle.

 Yö viilenee nopeasti. Kiedon makuupussissa olevan kroppani lämpöpeittoon (avaruushuopaan). Vain kasvot jäävät paljaiksi.

Pian on pilkkopimeää ja täydellinen hiljaisuus. Oloni tuntuu turvalliselta ja lämpimältä, olen kuin kapalossa. Epäilen, ettei uni kuitenkaan suvaitse tulla heti, joten tyydyn olemaan läsnä juuri tässä hetkessä. Mitään velvoitteita minulla ei ole, joten  pyrin tietoisesti rentouttamaan itseni.

Näen mustaa, pidän silmäni kiinni tai auki, siispä odottelen unta avoimin silmin. Kasvoilla tunnen miellyttävänä yön viileyden, metsän yöilman, jossa hitunen suopursua, havupuita ja syksyä. 

Silmät painuvat kiinni, se on merkki unen tulla. Käännyn vain kyljelleni ja sitten kai nukahdin ja heräsin vasta aamukahvikutsulle.

Kylmyys ei hätyytellyt minua koko yönä, vaikka pakkasta oli ollut jossain vaiheessa liki -2 astetta.

Ulkona nukkumisen innostuksesta siirsin teltan metsästä parvekkeelle. Otan uusiksi.

Elämysretkeläinen

Retkelijä tuntee nipistyksiä vatsanpohjassaan. Hänen on pakko poiketa ensimmäisen taukopaikan puuseehen. Kuitenkin hän kääntyy jo ovelta. Hyi sentään, mikä siivo!

Muutaman kilometrin retkeilijä sinnittelee kakkahädässään, mikä tekee matkan etenemisestä kiusallista. Vasta ilmeisen katastrofin uhatessa hänen on pakko poiketa polulta syrjään.

Kyykkypaikan löytyessä retkeilijä nyhtää hätäisin ottein selkärepunsa. Kiskoo sitten housun vetoketjua, mikä iskee vastaan ja jumittuu. Se aukeaa kuitenkin riuhtaisulla, mutta rikkoontuu.

Viimein retkeilijä kyyköttää ähisten paljaan pyllyn kanssa sammalikossa ja tarkastelee arkaillen ympäristöään.

Vessapaperin puute ei tunnu tässä tilanteessa lainkaan ongelmalta. Rahkasammal hoitaa sen asian. Helpottuneena retkeilijä suhtautuu itseensä hyvin empaattisesti.

Onhan hän selvinnyt puhtain housuin kiperästä tilanteesta. 

                                                                                  *

Krapu 35/25, sanat, empaattinen, sammal, tarkastella 

Sadansanan novelliin pitä sijoittaa annetut sanat, joita voi tarvitessa taivuttaa. Lisää asiasta SusuPetalin blogissa.

Elokuussa bingoiltua

 Repolaisen elokuun bingohaaste. Kokosin vaakaan yhdeksällä kuvalla kolme riviä.

Ylin: Kivellä - Kannolla - Katolla

Kivellä olisi mukavaa syödä marjaretken eväät, mutta viime hetkellä muutan mieleni, enkä rupea ruhjomaan kiven kaunista jäkäläkuviointia.  

         

 

Kannolla pidän taukoa, kunhan ensin poimin kypsät vadelmat voileipieni päälle. Ai että,  maistuvat herkullisilta!

 

 Vatut syötyäni jatkan maastossa eteenpäin ja saavun piilopirtille. Maaten sen kunttapäälysteisellä katolla katselen pitkän tovin taivasta.

                

                                                                                *

Vaakaan keskirivi: Taivaalla  - Missä? (Metsässä) - Oksalla

 

Katselen taivaalla hitaasti ajelehtivia tasa-alustaisia ilmalaivoja, joita on kokonaisen armadan verran. Cumuluspilviä.

                    

 Jätän pilvet jatkamaan matkaansa tehden itse samoin ja siirryn metsään.

 Metsässä näkyy harvakseltaan kypsiä mustikoita, mutta iloitsen enemmän hontelosta, valkokukkaisesta kasvista, jota en oikoseltaan tunne. Eivät ne ole valkolehdokkeja, sen tiedän. niin kuitenkin ensin luulinkin. Ovat yövilkkoja. 

Oletteko te nähneet näitä kukkasia?

En ole aivan yksin. Kuusen oksalla istuu talitiainen ja päästelee koko värssyn ti-ti-tyytä elokuussa. Kotipihassa se malttoi vain ti-tyy, ti-tyy.

                                   

                                                                        *

Alin vaakarivi - Piilossa - Maassa - Kolossa

Kukkaniityä ohittaessani horsmien yläpuolella heiluvat kookkaat sarvet. Sarvien omistaja pysyy vielä piilossa, ennen kuin malttaa keskeyttää ruokailunsa ja siirtyä lähemmäksi minua. Katson viisaammaksi perääntyä ja lopulta loikkaan ojan yli.

Päätyen rähmälläni maahan, missä sammalikon pehmeys tuntuu mukavalta. Ei haittaa maasta nenään lehahtava syksyn tuoksu, mutta jestas! Eihän vielä ole kesä loppumassa. Eihän?

 

 

Ei todellakaan, sillä männyn kolossa on hautomattomat pikkulinnut munat! Ehkä pesä oli syystä tai toisesta hylätty? 

Tavallaan pesä on ovelalla paikalla, sillä maasta pystyyn kompuroidessani vasta havaitsen sen. En olisi muuten arvannut niin alas katsoakaan.

 

 Luonto on ihmeitä täynnä. Ihmeistä saa jopa bingorivejä! 

Ei aina etukäteen voi tietää, millaiseksi retket muodostuvat. Marjat voi jäädä saamatta, jotain muuta tulla tilalle.

Lopputulemaksi tältä retkeltä on hyvä mieli ja kolme bingoriviä, joista oikeastaan saisi täyteen koko bingoruudukonkin. Suurkiitokset Repolaiselle!

Tunnettuja ihmisiä

 Elokuun pähkinäksi oli Kristiina K valinnut melkoisen haasteen -  tunnettuja ihmisiä? Muutaman vuoden takaisia kuvatiedostoja selatessani löysin jotain. 

Hän ei varmasti esittelyä kaipaa. 

Kaisa Mäkäräinen oli kilpailemassa Taivalkoskella ja kisan päätyttyä hänellä riitti nimikirjoitusten pyytäjiä. Hän huomio nuoret ja vanhemmatkin ihailijansa ihastuttavasti.

Pyysin hänet yhteiskuvaan kahden vannoutuneen ampumahiihtoihailijansa kanssa. Mutta mutkitta hän kaappasi vanhat herrat kainalonsa ja minä nappasin kuvan.

Krista Pärmäkoski, toinen suosittu hiihtäjä, joka kirjoitti ahkerasti nimmareitaan.

Entä kuka on tämä herra? 

Hän on edelleen kaikkien aikojen nuorin mäkihypyn olympiavoittaja (v. 1992) ja melko vasta täyttänyt 50 vuotta.

Kesä jatkuu

Hento tuulevire heiluttelee tuulikellon roikkuvia putkia saaden ne harvakseltaan liikkeeseen ja soimaan. Suolta leviää suopursun tuoksu. 

Loikoilen pihakeinussa jalat nostettuina koukkuun istuimelle. Tunnelmoin ja sallin aamun hemmottella itseäni mielin määrin. Vedän lippiksen lippaa alemmaksi suojaten silmiäni sen pistävän räikeiltä säteiltä. Selälläni maaten kuvaan pihapuiden latvuksia sinistä kesätaivasta vasten

On elokuun ensimmäisen päivän aamu ja kesä jatkuu kuumana.  

Eilen iltapäivällä oli Oulussa lämmintä 32.6, Karsikonperälläkin 30.2 varjossa ja tänään on hyvää vauhtia tulossa yhtä lämmintä.

Paljaita sääriä alkaa nopeasti kuumottaa. Parasta etsiä suosiolla varjoa. 

Itikat eivät paahteella lentele, mutta monen sortin paarmat surffailevat niiden edestä. Tuppaavat iholle, mutta katoavat nopeasti, kun sudenkorennot aloittavat saalistuksen. Joku on keksinyt tehdä paarmapelotteen rakentamalla piipunrassista vartalon ja ohuesta metallilangasta siihen parin näyttäviä tuntosarvia, niin jopa paarmat katoavat peläten joutuvansa surman suuhun. Kai siivetkin voisi taitella jostain läpikuultavasta.

En ole kokeillut, mutta eivät ampiaisetkaan mielellään pesää rupea rakentamaan, kun lähellä on harmaasta villalangasta virkattu tekopesä. Kunnioittavat toisten reviiriä.

En pysty pitkään jatkamaan aamuani keinussa. Oikeastaan havahdun, kun korppi liihottelee matalalentoa pihan yli ja raakkuu.  Vastaan sille, sillä olen ymmärtävinäni, että se moittii, kun evästä ei ole pitkään aikaan ilmestynyt sen ruokapaikalle.  Melko säännöllisesti se tekee kierroksensa ja jos vain ollaan pihassa, niin tervehtii.

Taivas on sininen. Aikani seuraan muutaman valkoisen pilvihattaran leijailemista, sitten kyllästyn. Välillä täytyy tankata kylmää juotavaa, vettä ja kivennäisvettä. Lounaaksi maistui musta kahvi ja pakasteesta pengottu voipulla, sekä pieni jäätelötötterö. Ehkä vasta illalla jotain tukevampaa.

Jo viikon on tehnyt mieli mustikkapiirakkaa.  Tietysti sitä saa, kun tekee itse, mutta on siitä vaivaa.Ensin haettava mustikat, joita on harvakseltaan, mutta puoli litraa piisaisi! 

Vedän saappaat jalkaan ja otan pikku sangon ja harppaan portaalta metsän puolelle. Lähes tunnin poimin ja nipin napin puoli litraa on astian pohjalla, mutta kyllä niistä piirakan voi leipoa.

Ensin toki uimaan ja sitten perkaaman marjasaalis. 

Helteistä keskikesää

 

Suon yllä leijuu väreilevä kuumuus ja uhka ukkossateesta. Askel uppoaa märkään mättääseen, kun koetan kiirehtiä paahteesta metsän suojaan. Kuitenkin näkymä on valtavan kaunis.

Tupasvillan valkoisia tupsuja näkyy joka puolella vielä paljon ja suopursu tuoksuu ympärilläni, vaikka suurin osa kukinnoista on jo varissut.

Hilla kypsyy tänä kesänä hitaasti. On vielä täysin raakaa, Runsasta satoakaan ei näytä tulevan. Tästä syytetään hidasta ja kylmää alkukesää, jolloin sade hakkasi hennot terälehdet, etteivät pöllyttäjät edes löytäneet kukkia. Toisaalta kylmyyskin kuritti pikku uurastajia.

Vajaa viikko sitten tein kierroksen myös mustikkapaikoillani, enkä saanut maistaakseni mustikan mustikkaa. Varvuissa oli vain pieniä vihreitä raakileita. Uskon, että menee vielä toista viikkoa, ennen kuin pääsen poimimaan ensimmäiset piirakkamustikat.

Vanamot olin unohtanut. Syystä kai, kun helteiden vuoksi ei ole tullut kalallakaan käytyä. Tuskin ahventa kiinnostaisikaan hiukapala lämmenneessä vedessä. Kalat ovat siirtyneet syvänteille.

Huomasin ikäväkseni, että parhaimmat vanamokenttäni olivat jääneet metsätyökoneiden alle. Kestää jonkin kesän, ennen kuin maa peittyy takaisin vanamomattoon. 

Siinä missä minä virkistän itseäni polskimalla vedessä, poro makaa rentona, silmiään raottaen  suovilla- ja vaivaiskoivupedillä. Talkkariporo käy mieluummin makaamassa pihahiekalla. Olen nähnyt sen monesti silmät kiinni ja pää hiekalla lepuuttamassa niskojaan. Kyllä sen komeilla sarvilla on varmasti suunnaton paino.

Eilen illalla pihatietä taaperteli neljä vesilintua. Telkkäperhe oli matkalla lampeen. Aikamoista vaappumista oli askellus ja ihmettelin, miten kauas vedestä emolintupari olikaan pesinyt. Noin puolen kilometrin matka tien ylityksineen oli vielä edessä. Ajotien reunaan tullessaan kaikki pysähtyivät katsomaan molempiin suuntiin, aivan kuin olisivat saaneet liikenneopetusta. Toivotin mielessäni nelikolle hyvää matkaa.

Helteet eivät ole ollenkaan minun juttuni.  Mansikat ovat. Maistuvat makealta, vaikka torihinta onkin suolainen. Jäde ja mansikat on niin kesäherkkua!

Myös uiminen kuuluu kesäjuttuihini ja lähes joka ilta käyn uimassa. Siedettävän ajomatkan päässä on onneksi useita uimakelpoisia lampia. Ovat mutapohjaisia, mutta kirkasvetisiä.                     

Vesi on kuitenkin reilun viikon aikana lämmennyt niin, ettei se ihmeemmin virkistä, mutta on nautinnollista kellua ja katsella sinisellä taivaalla soutelevia poutapilviä. 

Minulla on korvatulpat korvissa, että vältyn siltä ikäävyydeltä, että vesi menisi korviin, sillä se tietäisi varmaa TK-reissua. Niin on käynyt joskus.

Keltaiset kulleroniityt ovat poissa, samoin kurjenpolvien, ailakkien ja niittyleinikkien kukinta loppunut.  Vuorossa ovat koiranputki, mesiangervot ja maitohorsma. Ei ole yhtään hullumpaa katsella lähes purppuran punaisena tuulessa huojuvaa laajaa horsmakasvustokaan.

Kohta kuukausi vaihtuu. Aika näyttää, minkälainen muodostuu elokuusta. Täällä oli kylmä kesäkuu, helteinen heinäkuu, entä saadanko elämyksellinen elokuu?