Mausteinen pääsiäiskeitos

 Marmeladin Katti palasi karkureissultaan Kyöpeliin. Ei kissa pään silityksillä selvinnyt katoamisestaan. Koulunpenkille joutui.

Noitayhteisö vaati, ettei kissakaan saanut häpäistä yhteisön perinteitä tai henki katkolle.

Pääsiäinen on tulossa. Marmeladi takoi perinnetietoa kisulinsa päähän ja keitteli ohessa uudella pannulla pääsiäiskeitostaan, johon musersi hulluruohoa lisämausteeksi.

Pääsiäisyön lennolle Marmeladi livahtaa salaa ennen aikojaan. Lähtövalmisteluja tehdessään noita nauttii puoli nokipannullista kokkaustaan. Se sai hänet kohta tirskumaan itsekseen. Kattikin ihmettelee moista, mutta asettuu emäntäänsä vasten kehräämään.

On hupaisaa lennellä edestakaisin täysikuun ohi, kunnes lentoporukka luutineen tupsahtaa maantielle partioivan poliisiauton eteen.

Ei auta Marmeladin sekavat selitykset, vaan häkin ovi heilahtaa.

-Naamiaiset vissiin jossakin? Naureskelevat poliisit.

                      😋

Krapu 16/25, sanat, tirskua, perinne, häkki. Lisää krapukirjoituksesta SusuPetalin blogissa

Huhtikuun ihastuttava aamu

Aurinkoinen ja tuuleton aamu, mainio alku torstaille.

Kovasti paljon on neulasia ja muuta puista varissutta roskaa hangella, mutta sekaan sopii kimaltelevia hankitimanttejakin. Kenen timanttikaulanauhasta lienevät karanneet tällä kertaa?

Joka tapauksessa mukavaa kävellä narskuvalla hangella ja nauttia ahavasta.

Tästä hankiherkusta ei ole liiaksi päässyt näinä viikkoina nauttimaan. Vain viisi vastaavanlaista aamua aiemmin.

Koillismaalla alkaa tuntua keväiseltä. Vanhojen peltosarkojen pajuista vain harva yrittää saada kukintoja. Tuntuu, että kissaksia on vuosi vuodelta vähemmän. Useampi paju ei kuki lainkaan. Eivät kai jaksa.

 

Pajukoissa on kuitenkin elämää. 

Lähes kaikista puskista riekot ovat käyneet napostelemassa tuoreravintoa. Hangelle jääneet jäljet paljastavat  nämä kekkerit. 

Riekolla on varpaissaan höyhenpeite ja se tekee jäljestä pehmoisen ja tavallaan suttuisen näköisen, ikään kuin riekko tepsuttelisi töppöset jaloissaan.

Riekko on talvipuvussaan valkoinen lintu. Jos se malttaisi pysytellä pajukossa tai kiepissään minun ohittaessani sitä, en huomaisi lintua lainkaan.  Mutta ei se malta, vaan lentoon noustessaan päästää niin räkättävän naurun, että olen sätkyn saada.

Tänä aamuna ei kuulunut riekon räkätyksiä, sen sijaan teerien kukerteluja. Sitä oli somaa kuunnella. Soidinmenoihin ne kujertelut kuuluvat. Näillä hankikeleillä on vain pysähdyttävä niitä ääniä kuuntelemaan, sillä muuten menevät ohi. Karkea hanki rouskuu jalan alla ja piilottaa muut äänet.

Tonko-oja on jäistä vapaa, mutta rannat vielä lumiset. Katselin ojan vartta sillä mielin, miten kesällä pystyisin sinne päästä kalastamaan. 

Ei kovin helposti ainakaan, sillä rannat ovat kesällä pusikkoiset ja ryssänpäitä niin tiheästi, ettei näe, mihin seuraavaksi askeleen ottaisi.  

Talvella valkoiset hatut ovat söpöjä kumpuja lumesta, nyt vain kulottunutta saraheinää, jonka sisältä alkaa pian nousta uusi kasvu.

 

Yllättäen alkoi kuulua työn ääniä. Aamu oli edennyt niin pitkälle. Metsätyökone kaatoi puuta. Karsi ja pätki.

Nyt lähtee pikku järvien välinen metsä. Häviää osa polusta joelle. Kyllä se jo talvesta lähtien oli tiedossa, sillä hiihtäessäni laitoin yhden sinisen nauhan rusetille. Oli mielestäni nätimpi niin.

 Kesällä polkua on enää mahdoton kulkea, joten tulipa haikea mieli.

Pihaan tullessa kysyin pikku ystävältä, mitä hänelle kuuluu. Kovin orava näytti pohtivan, miten asian minulle esittäisi. Alkoi säksättää ja pyyhälsi runkoa pitkin ylös ja säksätti mennessään.

Reisussa parasta oli huhtikuun ihastuttava, oikeastaan hurmaava aamu ja riekon töppösten jäljet.

Riemastuttavaa viikoloppua!

 

Koiti-Jussin polku

 

Tämä on metsä. Sen tuoksu on vihreä ja siellä asuvat puut.

Puiden lomassa kiemurtelevat polut, joita myöten joskus ennen kuljettiin vallan paikasta toiseen. Niin teki myös Koiti-Jussi. Hän talsi jokinivalta palstalleen metsätöihin sata vuotta sitten.

Hänen polkunsa on sittemmin ollut kulkijaa vaille, mitä nyt satunnaisesti liikkeellä oleva metsästäjä tai porot ovat käyttäneet sitä. Se on umpeutumassa, sillä metsä hamuaa omansa takaisin.

Huhutaan, että marjastaja olisi vasta nähnyt itse Koiti-Jussin nimikkopolullaan. Mies oli seisonut polun päässä ja kadonnut aavemaisesti.

Vaikka ihminen kuolee, hänen muistonsa elää, mutta ihme kuitenkin, kun marjastaja saa yllättäen outoa seuraa tai patikoija kuulee jonkun näkymättömän kiirehtivän ohitseen.

                                                                             🚶‍♂️‍➡️

Krapu 15/25, katso teksin alussa olevaa Caran kuvaa ja kerro siitä sadalla sanalla. Lisää krpukirjoittamisesta SusuPetalin blogissa.

Vaakaan, pystyyn ja vinoon

Repolaisen hauska bingohaaste sai minut jättämään lumilapion. Bingoruudukon täyttäminen oli paljon kevyempää puuhaa, kuin lumityöt patiolla. 

Aioin ensin täyttää kaikki yhdeksän ruutua talvijutuilla, mutta turneekestävyyteni loppui kesken ja kelpuutin mukaan kesäkuviakin.

Melko kovaksi pähkinäksi osoittautui hersyvä. 😔

Ylärivi vaakaan

 

Huhkia - tarkoittaa minulla tällä kertaa lumenluomista patiolta pois. Aloitin urakan jo toissapäivänä.

Hapuilla-Vesillä oleva oja piti päästä ylittämään. Hapuiluksi meni miehelläkin, mutta saappaan varret eivät piisanneet. Kiertämään jouduttiin.

Harjoitella -  harjoittelu tekee mestarin ja mestaritkin harjoittelevat. Ei minulta kovin helposti onnistu saippukuplat. Harjoitella täytyy.

Keskirivi vaakaan

Hiljainen oli kotitie viime kesäkuun 2 päivä aamulla kello 3, kun matkamme etelään päin alkoi. Aurinko oli herännyt jo tovin meitä ennen.

 Huoleton teeriparvi aterialla vaarallisesti tien leveydeltä. Joskus autoa paetessaan niitä saattaa jäädä pyörien allekin. 

Hersyvä. Tuota sanaa piti pähkäillä. Minusta kovan tuulen nostattamat laineet liikkuvat hersyvästi, vain olenko ymmärtänyt sanan väärin?

 

Alarivi vaakaan

Hännällinen. Niistä oli valinnan vaikeutta. Valitsin viimeksi kuvaamani hännällisen ja se on susi.

 Hehkeä.  Halusin jotain kaunista, siis hehkeää näiden kuvien joukkoon. Vaalean punainen ruusu kukki viime kesänä pihassa. Kuvasin sitä päivittäin pitkän aikaa.

 

Havinaa kuulin tänään aamulenkillä viimeksi, kun joutsenpari huolestuneena lenteli ohitsemme ollessamme hankikävelyllä. Taidetta ja taitoa on joutsenen laskeutuminen veteen.

 

 

Bingoruudukko tuli täyteen. Kiitos haasteesta Repolainen ❤️

Näin sattui

Ei päivän pitänyt mennä, niin kuin se meni.

SEn oli tarkoitus olla mukava kotiseutuun tutustumisretki. Kahvia termoksessa ja kaupasta ostetut croissantit, jotka nautittaisiin Livojärven levähdyspaikalla.

Kahvitellessa katselin pikku sälää, joka roikkui imukuppiin kiinnitettynä auton ikkunassa, tuulilasin  oikeasta yläkulmasta. Niistä jokaisella pikku esineellä oli oma historiansa. Ne olivat matkamuistoja, vesitiivis kelluva pallo, minijuomapullo, pikku reppu ja uistimen viehe.

Olin kesällä laittanut rimpsun joukkoon kolme ruiskaunokkia. Aikaa sitten ne olivat kuihtuneet, mutta yhä vain mukana. Mies oli ehdottanut niiden poistamista ja ehdotti nytkin.

Rupesin tällä kertaa toimeen. Kukkavarret olivat pahuksen lujassa avainpallon naruun ja pikkurepun ketjuun kietouneina. 

Mitä niitä säästämään ja nykäisin napakasti yhdestä valkeaksi haalistuneesta kukan varresta.

Auts, ai! Vieheen koukku upposi oikean käden keskisormeen.  Käsi jäi kiinni autokoristerimpsun jatkeeksi!

En pystynyt nykäisemään koukkua irti. Muutaman yrityksen jälkeen luovutin. Muistelin, miten pari kertaa aikaisemmin olin onnistunut vastaavanlaisessa tilanteessa, mutta en nyt.

Olisinpa edes vieheen saanut irti muusta tavarasta, mutta sekään ei onnistunut, joten irroitin imukupin, että sain käden kaikkine imukupista riippuvine tavaroineen syliini.

Autossa ei ollut mitään työkalua, joten mies käänsi auton Posion terveyskeskusta päin.

Tk:n aulassa kysyttiin, onko ensiaputapaus. Olinhan minä sellainen, joten pääsin lähes suoraa päätä toimenpidehuoneeseen.

Ensin lääkäri irrotti muun tilpehöörin, vain viehe jäi. Seuraavaksi hän tunnusteli, missä kohden sormen päätä koukun kärki tuntui ja katkaisi pihdeillä koukun liki ihoa. 

Teki kipeää, kun hän painoi koukkua saaden kärjen näkyviin, josta nyhti pideillä läpi sormenpään koukun pois.

Nyt sormenpäässä näkyy kaksi reikää vajaan sentin välein ja lievä punoitus.

Kelpaako tämä Kristiina K:n huhtikuun pieni ja punainen haasteeseen? 

Onhan tässä kaksi pientä ja punaista.  Punainen pallo on Kalannin säästöpankilta saatu ja punarunkoinen ustimen viehe löytyi rannalta, ensimmäisen Kultalaretken aikaan.

 🌞 Hurmaavaa huhtikuuta !

Väärä bussi

-Näköjään tässä kävi nyt näin. Mentiinkö pitkästikin ohi? Kysyy linja-auton kuljettaja päätepysäkillä herätellessään autoon nukahtanutta matkustajaa.

Unen pöpperöinen nainen vilkuilee hätäisenä ympärilleen, kun ei näytä yhtään tutulta, kysyy lopulta. -  Missä ollaan? Ei ainakaan Laitilassa.

-Juu, ei, vastaa kuljettaja. Ollaan Kustavissa ja tämä auto jää tänne varikolle. - Se Turku - Laitila – Oulu- auto lähti samoihin aikoihin viereisestä laiturista. Nainen tajusi heti, miten oli käynyt.

Samassa hänen puhelimensa soi.

Mies on matkalaista vastassa ja ihmettelee, miksei hän tullut.  Itkuisen selostuksen kuultuaan mies lähtee pyjamassa ja reinotossuissaan ajamaan yöllä Kustaviin.

Autoradio soittaa - sinua, sinua rakastan.. 🎵 Mies vääntää isommalle.

                                                                   💕

Krapu 14/25 tulee alkaa lauseella Näköjään tässä kävi nyt näin. Muuten säännöt ovat vanhat tutut eli tasan sadan sanan tarina oma otsikko mukaan luettuna. Lisää SusuPetalin blogissa.

Kevättä talitintin laulussa

Monta kertaa jo kuluvan kevättalven aikana olen ilahtunut talitiaisen ti-ti-tyystä. Se on niin raikkaan kuuloinen liverrys, että pysähdyn sitä ihan varta vasten kuuntelemaan monen säkeistön ajaksi.

Talvella talitinttiä ei huvittanut laulella niin perinteisesti.Vasta aurinkoisten päivien lisäännyttä sen laulu on saanut tavun lisää. Hoksasin heti, kun tintin  tii-tyyt olivat vaihtuneet  pitempään versioon. Vai voisiko kyseessä sittenkin olla toinen yksilö, joka lauloi erilailla?

Suomen luonto lehdessä kerrottiin kiinnostavaa faktaa, että talitiaiset osaavat matkia jopa pii-paa-autojen pillin ääniä. Kuka sen tietää, jos vaikka laulelevat mielenvireytensä mukaan, milloin mitenkin tai vaihtavat laulua paikan vaihdoksen mukaan. Variaatioita talitiasilla löytyy, kuitenkin niitä kaikkia viserryksiä on ihastuttavaa kuunnella.

Eroa kai siinäkin on, laulaako naaras vai koiras talitiainen. Minä en tiedä, kumpi milloinkin on äänessä, mutta sama tuo. Luontolehti opasti erottamaan eri sukupuolet - koiraan musta "kravatti" on suorassa kaulan alla, mutta ladyn kraka vähän sinne päin.

Kevättä on myös saada pyykit ulos kuivamaan. 

Kuja on lapioitu kuivaustelineelle valmiiksi. Jos ei suoranaisesti sada vettä huomenna, niin seuraava koneellinen kuivuu jo ulkona ja saa kuivaessaan hurmaavan tuoksun, joka on raikasta talvea arominaan keväinen höystö.

Tällä kertaa kujan lapioi mies. 

Hän ei kai viitsinyt vetäytyä lukemaan, kun näki minut lumilinnapuuhassani. 

Oikeastaan yritin tehdä luminlinnan eteen lumiakat ja -ukon, mutta eivät minun lumen muokkaustaitoni mihinkään riittäneet. Homman keskeytti lopulta vesisade. Jäi mekot ja pusero napittamatta, enkä hattujakaan saanut kokoon. Toivon, etteivät saisi kuitenkaan mitään romuskaa ensi yönä.

Myöhemmin kävin katsomassa, miten lumiväki selvisi sateesta. 

Sanoisin, että huonosti. 

Napitin mekot niiltä osin, kun napit löytyivät. Akkojen solakat kädet olivat pudonneet jonnekkin helmoihin.

Ei mennyt ukollakaan hyvin, hänen lippiksensä oli sulanut lähes kokonaan ja oikea lonkka murtunut. Jos huomenna olisi edes muutama aste pakkasta, voisin leikkiä kirurgia ja korjata kaikki vauriot.

Päivällä oli kylillä kaunista. Lumivallit hohtivat valkoisina ja tiet hyvin aurattuja. Ei sulapikkoja.

 
Nauttikaa kevätahavasta, mikäli on aurinkoista!

Ahvenkeiton mieliteko

Amaalia halusi ahvensoppaa.  Sen saaminen lautaselle on kuitenkin pitkässä viivassa, kun syötitkin ovat vielä kaupassa.

Kalasoppa mielessään Amaalia heittäytyy sohvalle ja kiskaisee päiväpeiton jalkojensa päälle. Uni nappaa naisen heti omaan maailmaansa ja tarjoilee nukkujalle ihmeellisiä vaihtoehtoja.

Amaalia ohittaa täysin välinpitämättömänä kaikki unimaailmavaihtarit. Hänelle ei päiväunimiljööksi tunnu kelpaavan mikään.

Unimaakari pysäyttää turhautuneena maailmansa esittelyn.

Hupsis, Amaalia ei ehtinyt taistella alitajuntaansa vastaan, vaan sukeltaa eteensä ilmestyneestä avannosta Ahdin valtakuntaan.

Ahvenet tulevat tervehtimään. Ihan niin liki, että iholle asti ja valittavat, miten kukaan heistä ei tykkää mormuskan koukussa kärpäsen toukista. Pitäisi olla mieluummin matoa.

Myöhemmin Amaalia ihmettelee, miksi tuli ostaneeksi kastematoja.

                                                                          🐟🐟🐟

Krapu 13/25, sanat: ohittaa, kiskaista, taistella. Krapu on sadansanan tarina, johon annetut sanat pitää sijoittaa. Sanoja voi taivuttaa halutessaan. Lisää krapuilusta SusuPetalin blogista.

Pakkasaamun jälkeen aurinkoinen päivä

 Tänään aurinko ehti nousta ennen minua. Ehti kiirehtiä Kärryvaaran taitse pitkän matkan, ennen kuin sen säteet osuivat ikkunan läpi suoraan silmiini.

Häikäisevä aamu, kuten aika moni muukin maaliskuun aamu. Pakkasta -22.6 ja sininen taivas. Tuulikaan ei noussut jatkamaan tapionkylvöään. Ehkä se parsii joskus myöhemmin aiempia aikaansaannoksiaan. Vasta täysteholla puhdisti metsän ja jätti hangen paikoin siivottomaan kuntoon. 

Yhdet jäniksen jäljet näkyvät pihassa  omien saapasjälkieni lisänä. Osa pudonneista kattolumista on vielä kolaamatta pois. Jotenkin saamatonta ovat touhuni olleet pitemmän aikaa. Ajatuksissa vain hiihto ja lumilinna.

Aamukahvin jälkeen haen pesuvadin pihasta kylpyhuoneeseen. Siinä on yön aikana jäätynyt lumilinnan ikkuna. Oikeastaan jo toinen.

Ihan ensin käyn kuitenkin vilkaisemassa lumilinnaa, joka keittiön ikkunasta katsottuna on pelkkä pihanperän ruma lumikasa. Oikeastaan rumilus. Sen sulaminen kestää varmasti keväällä kesäkuulle asti.

Pihan poikki askeltaessa lumi rapsaa ja narskaa somasti jalan alta. Siitä hyvästä tekee mieli kulkea vähän pidemmälle, joten teen mutkan ei minnekään ja takaisin, sekä samalla pohdin - miten kohentaa mörkömäisen lumikasan ulkonäköä? Aurauskepit joutavat pois heti, kunhan auraaja muistaa, ettei työnä kumoon linnani tornia.

Puolivälissä pihaa nenään tuoksahtaa palavan koivuklapin tuoksu.  Se on tuttu, hyvä tuoksu. Monesti hoksaan autolla ollessa liikenteessä, että joku lämmittää koivupuulla saunaa. 

Meidän tuvan uuniin oli sytytetty tuli. Piipusta nousee savu, mutta ei nouse pystysuoraan, vaan kääntyy alaspäin ja se tietää sään lauhtumista. Taas pätee sanonta - Pakkanen pyryn perästä, pahailma pakkasesta.

 

Lumilinnan tekele on edistynyt. Etuseinää vaille. Sain eilen takaseinän kattoon asti latomalla peräkärrystä tyhjennettyä lunta kovettuneina lumilaattoina. Nyt odotaan lauhaa säätä ja nuoskaa lunta, jolla voisin "liimata" seinälaatat. Pakko käyttää  muita keinoja, kun lumipallojen vierittäminen ei onnistu. Miten ihmeessä  lapsena sain aikaan suuria palloja pyörittämällä pientä lumipalloa aina lisää ja lisää.

Pyöreä noin viiden sentin umpijäätynyt laatta irtoaa vadista helposti kuumalla vedellä. Sitä ulos kiikuttaessani märät paljaat sormet olivat tarttua oven metalliseen kahvaan. Hipaisulla selvisin, kun viime tipassa muistin, miten siinä kävisi. Kosteana laatta  tarttui mainiosti linnan lumiseen takaseinään.                                                   

Karsikonperällä on hyvin talvinen ilme,  eikä minkäänlaisia viitteitä keväästä. Ehkä pieni kuitenkin, sillä tänään ilmestyi ensimmäisen kerran tänä kevättalvena viherpeippo lintulaudalle. Sekin on jotain.

Ilta-aurinko helottaa siihen malliin, että  yöllä on kireää pakkasta ja huomenna aurinkoa täydeltä terältä. Tänään oli keskipäivällä kevätpäivän tasaus. Kaikkialla maailmassa yö ja päivä yhtäpitkät, mutta meillä alkaa tästä lähtien päivä vetää pidemmän korren ja juhannusviikolla ei yötä oikeastaan olekaan. Kellon ympäri valoisaa.

Voikaa hyvin ja varokaa kaatumisia, jos on liukkaat kelit. Mukavaa maaliskuun loppua.

Pääsisäislento vaarassa

Marmeladilla on suunnitteilla jotain pääsiäiseksi.  

Tietysti hän viihtyy hyvin Kyöpelissä Kattinsa ja taikapatansa kanssa, mutta joskus tykkää livahtaa lentelemään väärään aikaan välittämättä mahdollisista sanktioista.

Noita irvistää muistellessaan vuoden takaisia ongelmiaan. Sanomista hänen tekosistaan oli ropissut reippaasti ja noitayhteisön vaatimuksesta nyt pitäisi opettaa Katti paremmin perille noitatavoista.

Kuun ollessa täysi se houkuttelee Marmeladia aina yölennolle. Katti mouruaa mukaan ja noita pakkaa sen ja pannunsakin luudalle.

Kyöpelistä porukka lentelee matalaliitoa. Koiramäen kohdalla Katti loikkaa luvatta alas huomatessaan hyvännäköisen Kisulin hiiviskelevän hiirten perässä.

Harmistunut Marmeladi noituu Kattinsa hiireksi. Nostaa korkeutta, mutta samalla pannu putoaa.

Kuu kehänsä sisällä nauraa. Miten käy pääsiäislennon?

                                                                                      ❤️

Krapu 12/25, sanat: mäki, hyvä, kehä. SAnoja saa taivuttaa. Krapu on sadansanan kirjoitus, otsikko mukaan lukien. Lisää krapuista löytyy SusuPetalin blogista.

Tänään oli hiihtopäivä

Tänään oli hiihtopäivä. 

Eilen oli jäälyhtyjen ja seitsemän pakasterasian jäädytyspäivä. Näistä jäädytetyistä minulla on tarkoitus tehdä ikkuna ja ovipielijäälyhdyt lumilinnaan. Odotan suojasäätä liimatakseni jääkuutiot  ikkunaruuduksi.

Hiihtoretkestä tuli vahingossa pitkä. Reitin varrella oli vanhaa peltoa, teini-ikäistä kuusitaimikkoa. Avohakkuualueita jopa kaksittain, oli suota ja isoja puita ja mäki, joka hirvitti. Tuostako alas? Onneksi lumi oli pehmeää ja upottavaa sitä ajatellen, jos sattuisi lentämään nurin.

Onnistuin pysymään pystyssä, mutta sujuttelin omaa uraa, joka hidasti sen verran, ettei vauhti päässyt päätä huimaamaan.  Muuten olin perässähiihtäjä, aivan kuten Umpihankihiidoissakin on perässähiihtäjiä.

Metsässä oli jäljistä päätellen ollut paljon liikkujia. Ei hiihtäjiä, vaan eläimiä.

Tunnistettiin hirven, ketun, jäniksen, metson, riekon, kärpän ja lumikon jäljet.  Veikattiin kaksien pienten jälkien mahdollisuutta olla joko näädän ja kärpän, tai sitten kärpän ja lumikon. Metson jäljet erotti teeren varvaskuviosta isomman koon perusteella. Porot ovat pysytelleet pihatoissaan hyvien eväiden äärellä.

Talitintti yllätti ihanasti. Eka kertaa kuulin tälle kevättalvelle ti-ti-tyy, ti-ti-tyy, eikä ti-ty, ti-ty.

 

❤️

Tässä sitä sitten ollaan, mihin on tultu. Matkanteko jatkamista vaille valmis, mutta mihin suuntaan, siinäpä pulma. Minkä reitin sinä valitsisit?

Ulkoilureitin ladut olivat saaneet uudet nimet. Fokus kiinnittyi heti opastekylttien teksteihin.  Ehkä nuo olivat silmänlumetta, silkkaa taikuutta. En saanut selvyyttä., mutta reitti piti valita.

Kuitenkin olen samaa mieltä ylinnä olevan ajatuksen kanssa. Kun vain saa itsestään irti ja suksii metsään, niin metsän taian tavoittaa ja saa hyvän mielen.

                                                                                  💕

Viimen taukopaikan musta katto pilkottaa. Kodan hämäryys tuntuu kirkkaan auringonpaisteen jälkeen mukavalta, mutta pitkään siellä ei malteta tunnelmoida. Syödään vain loput eväistä. Ympäistön puut näyttävät alastomilta, kun ovat ties monennenko kerran ravistaneet lumet harteiltaan. Ikkunoista näkee ulos, vaikka kinokset ovat korkeat. Hyvä tällaisessa kodassa on taukoa pitää, 

               

                                                          💕❤️

Summa summarum. Kolme bingoriviä syntyi Repolaisen haasteeseen.

Ensin  A - P - U vasemman reunan pystyrivi, aukea, puusto, urat. 

Toisena alin vaakarivi  U- F-O   Ulkoilureitti - Fokus - Opastetaulu

Kolmas keskimmäinen vaakarivi P - K - I  ( K on oma valinta.) Puut- Kota- Ikkunat.

Elämys

 

On varhainen pakkasaamu. Aurinko ei ole vielä noussut ja kiirehdin näköalapaikalle nähdäkseni sen ihmeen pitkästä aikaa.

Kylmyys nipistää poskipäitä ja lumi narisee askelten alla. Kiirehdin, etten myöhästyisi, sillä aamu valkenee nopeaan.

Olen noussut puurajan yläpuolelle, enkä ollenkaan huomannut, missä vaiheessa pumpulimaisen paksu pilviverho jäi alapuolelleni.  Taivas on kauttaaltaan oranssi-, kelta-, liilasävyinen ja aurinko hohtaa kultaisena pallona värikkäiden harsopilvien läpi.

Pilvistä siilautuu auringonsilta tunturinrinteelle, jolla minä ihmeissäni seison. Otan askeleen, toisenkin, eikä silta katoa. Tuntuu, kuin itsekin sulautuisin väärän väriseen lumeen.

Pian lumous haihtuu.

Aurinko vapautuu viimeisistäkin pilven riekaleista ja lumi silmieni edessä muuttuu takaisin valkoiseksi ja taivas heleän siniseksi.

                                                                              ❤️

Krapu 11/25, vihjeenä sadansana tekstiin on  alla oleva kuva. Lisää krapukirjoittamisesta SusuPetalin blogissa.

Erämaassa erikoinen kirkko

 

Kristiina K:n haasteeseen - Erikoinen rakennus. 

Minä valitsen Pielpajärven erämaakirkon. 

Neljästi olen kulkenut maastollisesti osittain hankalan polun Pielpajärven erämaakirkolle. 

Istahtanut kirkon ahtaaseen penkkiin, milloin kantanut murheita mielessäni, milloin tuntenut suurta kiitollisuutta elämästäni. Paluumatkalla olo on tuntunut aina keveämmältä, ikään kuin osa repun painosta olisi pudonnut.

Autolla alueelle ei pääse, vain kiemurtelevaa polkua tai lumenaikana hiihtäen. Tietysti vesitsekin on mahdollista tehdä kirkkomatka.

Kävelymatkaa tulee lähemmäs 5 km suuntaansa riippuen mistä kohtaa Inarin keskustaa polulle loikkaa. Hiihrämällä matka on muutaman kilometrin pidempi.

Kirkko sijaitsee Inarista  noin 10 km pohjoiseen Pielpajärven rannalla, kivikkoisessa koivumaastossa.

Kirkkoalueena on luonnontilainen keto, jota tulee kulkea vain polkua pitkin.

Itse kirkkoa ympäröi punainen aita ja portti.  Aitatolppien päissä on puusta veistetyt valkoiset sipulit. Ikkunaluukut ovat suljettu, mutta niitä voi avata nähdäkseen kirkossa sisällä, kunhan muistaa suljea lähtiessään, kuten myös portin.

 Kirkko on pieni ja intiimi, kaunis ja tunnelmallinen, vanha ja suojeltava.

Tämä uusi Pielpajärven erämaakirkko valmistui liki 10 vuoden työn tuloksena v.1760 ja edellinen, joka on tyystin hävinnyt, oli rakennettu 100 vuotta aiemmin.

Nykyinenkin kirkko jäi pois käytöstä 1800-luvun loppupuolella ja ehti ränsistyä hoidon puutteeseen, kunnes otettiin takaisin käyttöön v.1940.

Edelleen kirkossa on pääsiäisinä jumalanpalvelus. Vihkikirkkonakin paikka on suosittu. Kai sanankuulijat ja hääväki ainakin osin tulevat paateilla kirkkorantaan. Jalkavaivaisille kävely tuottaa jonkin verran haastetta. Vastaavasti silmäniloa on paljon, jos vain pystyy kävellessään sivuille vilkuilemaan. Suurten puiden paksuja juuria ja kivikkoa on polulla riittämiin.

Maaliskuun viides aamu

 Repolaisen maaliskuun bingohaaste saatesanoilla: Luovuus ja filosofia - bingoilemaan rivi suuntaan jos toiseen, vaakaan, pystyyn, vinoon.

Aamu.

Itse asiassa ihana aamu. Silmät avatessani näin ensiksi pihakuusen latvaoksat, jotka heiluivat vinhasti, vaikka ei tuullut. Lunta putosi oksilta, mutta lumisadeaamu ei ollut. Orava puussa hyppäsi oksalta toiselle, ravasi ylös ja alas, sitten katosi. Kävin vilkaisemassa lumilinnaani. Siellä oli oravanjälkiä. Oli kai ollut tupatarkastus.

Idän taivas hehkui punaisena ja minulle tuli kiire hakea kamera. Muutaman kuvan jälkeen kaikki oli äkkiä ohi.

 

Upposin polvia myöten hankeen. Kun pääsin pystyyn, kuvasin, mitä siltä seisomalta näin, että saisin bingon!

Betonimylly oli liiterin suojassa, mutta taivasalla. Sentään nurinpäin ja moottoori suojakotelossaan. Viimeksi myllyllä väännettiin betonia auton parkkipaikaa varten. En tiedä, milloin seuraavan kerran.      

Camping on hieno sana, mutta sopii tähän kohtaan, kun sovitan. Ei siinä mitään, tykkään retkeillä ja leireillä myös talvisin, vaikka vaan nuotiolla istuskellen. Tosin siitä aikaa, kun viimeksi talvella olen ulkona nukkunut. Ne kerrat ovat olleet Tuntsateltassa ja Penalaavussa.

Kun lumilinnani on valmis tai edes puolivalmis, aioin verestää muistoja. Haen lumipetille havuja, joiden päälle eristäväksi makuualustaksi pari porontaljaa. Ei hyvässä makuupussissa kylmä tule.

Mukavaa olisi kuunnella yön ääniä tai sen hiljaisuutta unta odotellessa.

A-B-C, siis bingo. Kuvat maaliskuun viidenneltä aamulta.

Joskus

 

-Paikoillenne valmiit – hep! Kuului komento ja päälle käsien läpsäys.

Juoksijat pinkaisivat vauhtiin tiesuoralla. Juoksumatka oli merkattu vetämällä kepillä soratielle viivat lähdön ja maalin merkiksi.

Yleensä kisa päättyi isoon parkuun, kun joku lensi juoksun kiihdytysvaiheessa tai loppukirissä täydestä vauhdista rähmälleen. Polvet verillä kaatuja kompuroi pystyyn. Vaatteet ja naamakin kärsineen näköisinä.

Kenelläkään ei ollut hetkeen kivaa. Hyvinkin saatettiin ruveta syömään tienpenkalta mansikoita.  Eivät ne olleet pölyisiä, eivätkä maistuneet hiekalle, sillä autoja kulki harvakseltaan.

Autoa useimmin maantieltä täytyi väistyä lehmien takia, jotka haettiin iltalypsylle tien toiselta puolen olevasta haasta.

Kun kaatujan vammat on peitetty ratamonlehdillä, lehmät piha-aitauksessaan ja mansikat syöty, alettiin hippasille.

                                                                  🏃‍♀️🏃‍♀️🏃‍♂️🏃

Krapu 10/25, aiheena on Maantie, josta tulee eispiroitua kirjoittaaan sadanana tarina. Lisää asiasta löytyy SusuPetalin blogista.