Vuoden viimeinen meneillään

Vuoden viimeisen päivän aamu  valkenee hitaasti. Ylösnousua vitkutellessani kuuntelen, miten talon hirret paukahtelevat pakkasen kiristyessä.  Se ääni tuntuu työntyvän joka kerta syvälle tajuntaani. Heräsin siihen jopa yöllä, enkä ole tottunut tykkäämään siitä.

Pihaa valottavat joulukuusen valot. Niiden takana oleva luminen metsä sulaa aamun pimeyteen. Taivas näyttää ikkunasta katsoen tumman siniseltä. Vielä hetken kiiluu jokunen tähti, vaikka valtaosa onkin jo kadonnut syttyäkseen illalla uudelleen.

Herättyäni kunnolla vilkaisen pakkasmittaria, joka näyttää -28,6. Päivän aikana hyvinkin ehtisi jäätyä pari sangollista vettä. Jäälyhdyillä on mukavaa valaista iltaa. 

 Kylmä työntyy ovella vastaan, kun kannan vesisankoja ulos. Jalan alta kuuluu askelten tahtiin lumen narina ja hengitys huurtuu.

Laitan sangot pihapolun viereen ja kiirehdin kipin kapin takaisin tupaan. Vahingosta viisastuneena vetäisen takin hihan käden päälle, ennen kuin tartun ulko-oven metalliseen kahvaan.

On tavallinen keskiviikkoaamu, eikä kuitenkaan aivan tavallinen, sillä vuoden viimeiseen päivään liittyy tieten tai tiedostamatta jonkinlainen summaus kuluneesta vuodesta. Vuosi on pitkä aika, kun ajattelen eteenpäin, mutta ei tunnu niinkään pitkältä kurkistaen elettyjä 52 viikkoa taaksepäin. Saattaisin jopa sanoa, että nopeaan ovat menneet. Minulle konkretisoituu ajankulu lääkedosettini myötä! Ihmetyttää, miten sitä saa alvariinsa täyttää.

Vaikka maailma elää myllerryksessä, koen "lintukodossani" olon  turvalliseksi. Niin sinisilmäinen en kuitenkaan ole, etteikö pahan ole mahdollista löytää myös tänne.  Vihertävät silmäni saisivat ilman muuta nähdä kaiken todellisemmin. Ainakin kameran linssin läpi ja lukiessakin tarvitsisin vahvemman suurennuslasin. Kappas, kun en huomannut kirjoittaa asiasta joulupukille!

 

Niitä näitä aatellessani ja kirjoittaessani huomaan, miten taivas on vaalentunut ja lumisadetta enteileviä pilviä on kerääntynyt taivaanrannalle. Se tietää pakkasen nitistymistä. Maan yli pyyhkäissyt Hannesmyrsky ei pudottanut täällä edes lumia puiden oksilta. Muutenkaan lumen määrä ei yletä menneiden vuosien vastaavaan. Metsä on kauniisti luminen. Kun tykkyjä ei ole kerääntynyt, puiden latvat saavat vapaasti hamuilla matalalla roikkuvia harmaita pilviä.

En aio ammuskella raketteja, en tehdä taikoja, enkä myöskään lupauksia ensi vuodelle. Edellisvuoden malliin otan päivän kerrallaan tietysti sydämessäni toivoen, että hyviä päiviä olisi runsain mitoin.

Toivon myös teille kaikille Karsikonperän Kuvakirjeitä lueskelleille, että vuosi 2026 tarjoilisi paljon hyviä päiviä, terveyttä, iloa, onnea!

Joulu, joulu tullut on..

 ... juhla armahainen.

On aatonaatonaatto ja kaksi yötä jouluun, mutta meillä tänään kuin olisi jouluaatto, sillä vuosien mittaan joulun aloittaminen on aikaistettu ja oikea aatto on jo juhlaa.

Kuusi on pirtissä, kynttilöineen ja koristeltuna. Jouluvaloja ikkunoilla ja pihalla, sekä herkkua pöydässä. Mieli on levollinen ja kiireetön.

Pari lämmintä, plusasteista edellispäivää ja yötä ovat ohi ja parhaillaan pakkasta -20.1, vaikka sääennustus lupaa -5 päivälle ja yölle -18.  Hyvä näin. Onhan minulla kaksi sangollista vettä ulkona jäätymässä. 

Tänä iltana sinihopeinen hämärä laskeutuu

pihamaan ylle, tienoo on valkoinen.

Pihapenkki on lumen peittämä ja joulu esittää meille kutsun

-arkihuolesi heitä, maailma on kaunis

ja meillä on joulu.

Joulutarina, jonka tapajhtumat ovat vuoden 1996 jouluaatolta. Eka kerran julkaisin sen blogissani v.2020 joulukuussa. 

On jouluaatto.

Ensimmäistä joululomaansa pohjoisen hangilla viettävä seitsemänvuotias tyttö ei malttaisi odottaa iltaa, vaan lähtee hiihtämään.  Äiti on asiasta eri mieltä, mutta ehtii vain huutaa ovenraosta.

-Muista, pimeä tulee täällä pian. Älä hiihdä kauas.

Tyttö ei kuule äidin varoitteluja, mikä on tietysti karvahatun syytä. Tieten tahtoen hän ei ole tottelematon, ei varsinkaan jouluaattona, sillä aivan varmasti tahtoo nähdä joulupukin.

Hiihtäminen on hauskaa. Metsän hiljaisuus ja samalla sen salaperäisyys viekoittelevat hiihtäjää yhä ja yhä jatkamaan matkaa.

Ajantaju katoaa.

Hämärä syvenee ja ladun vierustan komeat tykkypuutkin kasvavat huomaamatta jättiläisiksi, melkein taivaaseen asti. Koko maailma on salaa verhoutunut hopeaviittaan. Myös tähdet ovat syttyneet.

Tyttö hätääntyy. Hän ei tiedä, pitäisikö jatkaa eteenpäin, vaiko kääntyä? Onko tämä ympyrälatu, jollaisia hän on tottunut kotona kiertämään, vai ei? Vieras latu on vieras latu.

Sormia ja varpaita paleltaa, mutta tyttö jatkaa eteenpäin. Ensimmäinen ja ainut hiihtäjä, jonka hän ladulla kohtaa, ohittaa ja pysäyttää hänet.

-Mihin noin pieni tyttö aikoo näin hämärässä ilman retkivarusteita? Ei kymmeneen kilometriin ole autiotupia, joten parasta sinun on kääntyä takaisin.

Mies ei ole pelottava. Hänellä on pakkasen huurruttama vitivalkoinen parta ja kulmakarvat, mahtava karvahattu ja karvarukkaset. Mies vetää tytön käsistä lapaset. Sulkee pienet kylmettyneet kädet omiin suuriin ja lämpimiin käsiinsä ja puhelee rauhoittavsti.

-Olet hiihtänyt kylältä pitkän matkan, käänny ihmeessä takaisin, että jaksat. Tuo kirkkain tähti valottaa matkaasi ja antaa merkkiä oikeasta suunnasta. Älä poikkea ladulta. Joulusaunaan ehdit ja myös joulupukin juttusille. Ei se vielä ole vieraillut, mutta vanhempasi ovat varmasti huolissaan.

 Hämmentynyt tyttö kääntää suksensa saatuaan lämmitetyt lapaset käsiinsä ja lähtee rivakasti sujuttelemaan.  Mies katsoo tovin hänen peräänsä ja katoaa mutkan taa.

Myöhemmin illalla tyttö kertoo joulupukille hiihtoretkestään. Katsoo pitkään ja hyvin tutkivasti pukkia ja viimein rohkenee kysymään.

-Olitko sinä, jonka näin ladulla vai oliko se suojelusenkeli?

Toivotan Teille hyvät lukijani ja blogivierailijani, Hyvää joulua!

Joulu melkein ovella

Joulu melkein ovella, porraspuulla ainakin.

 Jösses, miten vauhdikkaasti on joulukuu edennyt. Enää viikko ja rapiat päälle, kun on jouluaatto. Yksi mielenkiintoisimmista päivistä vuodenkierrossa. Joillekin se tietenkin merkitsee tavallista enemmän työtä ja kiirettä, joillakin alkaa jo aatosta joulunvietto.

Viimeinen viikko ennen aattoa on minulle itselleni mieluinen.  Varsinkin, jos näitä päiviä sävyttäisi lempeä kaamoshämy ja sinisten hetkien taianomaisuus, joka häipyy vaivihkaa punerrukseen auringon tehdessä nousuaan.

Aamuista iltaan harmaitakin päiviä mahtuu joukkoon, joskus enemmän, joskus vähemmän. Tänään koko päivää hallitsi pehmoinen villasukan harmaa. 

Meille tuli Postin taholta ohjelmaa. Mies oli tilannut ”Huvilansa” lämmitykseen hehkutulpan jostain kaukaa. Oli ruksannut sen postin kuljetukseen, niin että sen voisi hakea lähimmästä postitoimipaikasta, jonne on matkaa 7 km.

Ei se niin mennyt. Ensin oli viikkojen odotus ja sitten tuli ilmoitus. Paketin voi hakea noin 40 km takaa. Linja-autorahtina tavara oli sinne tullut. Lähdin seuraksi kameran kanssa ja reissuun meni tuo kolmen tunnin päivän valon aika. 

Ei aika hukkaan mennyt. Muistelimme menneitä jouluja, yhteisiä, että lapsuuden jouluja. Se oli hyvin antoisaa. Välillä täytyi pysähtyä, sillä vastaan tuli poroja, tien vieressä oli upeita kuusia, kynttiläkuusia, että pieniä kuusia, joista jokaisen olisin huolinut joulupuukseni.  Sitä kaikkea minun oli saatava kuvata.

Olen kolmen joulukuun ajan, (vuosina 2015, 2016 ja 2021) kirjoittanut blogiini päivittäin joulukalenterin tapaista. Huomaan, että vanhetessani minusta on tullut vuosi vuodelta enemmän jouluihminen, kun kaikki epäoleellinen alkaa olla karsittu. Tärkeintä on päästä joulun tunnelmaan, eikä siihen suinkaan tarvita lahjapinoa, ei kukkuratäyttä joulupöytää, ei hikihattuun ahkerointia siivoten. Vain leppoisaa yhdessäoloa tärkeimpien ihmisten kanssa. Niin ja tietysti joku suklaakonvehtirasia! 

Joulukuusi

Kurkotan A-tikkailla seisten valosarjaa pihakuusen yläoksille. Kiukuttaa, etten ylety. Pinnistelen, vaan miten käy!

Horjahdan tikkailta päistikkaa hankeen,

Alan kiukutella, miksi ihmeessä kuusi kasvaa vain korkeutta ja unohtaa tuuheutua? Latvaa olisi kaiketi pitänyt katkaista. Nyt puu on hongankolistaja, vaikka onkin kuusi.

Oi ja voi! Muistelen, miten kahdeksan vuotta sitten kaivoin ja kuskasin väärään paikkaan kasvaneen kuusen kottikärryissä naapurin tontilta omaan pihaan. Metrinen näre oli saanut häätökäskyn, niinpä pyysin sen itselleni. 

Reppana se oli silloin ja reppana edelleen, mutta johdattaa minut jouluun, kun oksistossa kiemurteleva valosarja sädehtii valoa kaamokseen, ihastuttavaa yhdessä vastasataneen lumen kanssa.

Joulukuusta katsellessani ajatukseni lentävät läpi menneiden joulujeni.

Krapu  50/25, aiheena JOULU. Tämä on vuoden viimeinen Krapu. Kiitos kuluneesta krapuvuodesta SusuPetalille, sekä Caralle ja kaikille krapuja kirjottaneille, kommentoijille ja lukijoille hyvää joulun odotusta.

Näkymä ikkunasta

 

On aamupäivä. Kello puoli yksitoista ja ulkona sankan lumisateen vuoksi hämärää. Vasta lumet puiden oksilta pudottanut metsä on tullut hetkessä uudestaan valkoiseksi ja hieman aikeissa ollut aamun sininenhetki sammui alkavan lumisateen siniharmaaseen.

Kuvassa heti pihaportailta alkava mäntymetsä on minun mustikkametsäni. Nyt ovat mustikanvarvut jääneet lumen alle. Hyvä päivä on tulossa, vaikka lumitöitä tiedossa.

Tämä kuva on vastauksseni Kristiina K:n  vuoden viimeiseen blogihaasteeseen - Näkymä kotini ikkunasta. Kiitos paljon myös hänelle haasteen vetämisestä ja mukavan leppoisaa joulualusaikaa.

                                                              

Joulukuun bingo

Joulukuun bingoni valmis. Kompastuin finaaliin ja endiin, mutta kompuroin niistä jotenkin, kai rimaa hipoen jatkoon. 

Sammua - Ratkottu - Määränpää, vasemmalta suoraan alas.

Kuusenkynttilä sammuu, tai oli just sammutettu. Tykkään tuoksusta, mutta sitäkin enemmän tykkään kuvata kiehtovaa savukiehkuraa.

Piikkilankaa on ratkottu irti vanhoista aitapuista, Lankakieppi jäi kai laiskuuttani pellonvieruskuusen hankaan. On siinä vieläkin. 

Porot ovat lähteneet reissun päälle, saavat kuitenkin tienhaarassa valita, onko määränpää Posio vai Taivakoski. Valitsivat Posion, koskapa Taivalkoskelta palatessa porukkaa ei näkynyt.

Finaali - The end - Luopua. Keskeltä pystyyn.

Olen tykännyt juoksemisesta, mutta nyt se ei enää onnistu. Haikeilen moista. Kokeilin kesällä kuitenkin urheilukentän juoksuradalla, tunnistaisivatko jalkani enää hommaa. Ei kumppareilla ainakaan hyvin onnistunut. kaiken kaikkiaan juoksuni ovat finaalissa.

Pahemmin on käynyt kyykäärmeelle, jonka koko elo on the end, vain luuranko vielä jäljellä.

Luopua oli pakko kuusenkäpyjen kanssa. En saanut niistä käpylehmiä, sata olisi pitänyt värkätä Suomen silloisen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Sen, mitä sain aikaan, joku pikku neiti, parivuotias tuli ja nyppi tikut pois.

Aikansa kutakin - Päätelty - Valmis, oikeanpuoleinen pystyrivi.

Toinen liikunnallinen asia, josta kovasti tykkäsin, oli laskettelu, mutta aikansa kutakin. Muutaman kerran olen jäljestä päin noussut kabiinilla rinteeseen, mutta vain kuvatakseni.

Ystävänpeiton tilkkuja on päätelty paljon. On hirveästi aikaa, kun blogissa (Vuodatus) oli haastejuttuna kutoa tai virkata 10x10 tilkkuja ja lähettää ne kokoajalle. Lopuksi peite arvottiin ja minä olin tuo onnekas! Peite on värikäs, siinä on monen kutojan /virkkaajan lappuja. 

Valmis, kiljun kurkku suorana, kun viimeiset pöllit sain lumen alta kammettua kelkan kyytiin. Ärsyttävä oli paksu jäätynyt lumikerros puukasojen päällä, mutkun sulamaan aikana ei voinut moottorikelkalla hakea niitä sirkkelipaikalle. Siinä oli edellistalven kuntokoulu.

Täysbingo! Vuosi on bingoiltu ja tammikuussa uudet haasteet, vai mitä Repolainen. Kiitos tästä vuodesta ja mellevää joulukuuta. 

Marmeladin reikäommel

 

-Älä Marmeladi-kulta sekoittele karkeita sanoja ompelukseesi. Älä varsinkaan, jos meinaat ommella pyhäpaitaasi reikäompeleita. Noituuksia päästellen kangas vain kitistyisi. ja muutenkin syntyisi kötös, mikäli et hyvän sään aikana pane Muurahaishappopullon korkkia kiinni.

Koukkuleuka isoisoäidin mielestä sillä aineella saa vain syyliä leukaansa ja reikäommel tuppaa mutkittelemaan, kuin muurahaisen polku.

-Ei noitumisen, vaan hyvien taikasanojen pitää upota kankaaseen, niitä ei pirstota, eikä survota ompelukseen. Usko hyvällä!

Marmeladi mulkoilee pahantahtoisesti. Noituu uhallakin, kun tietää isoisoäitinsä olevan umpikuuro.

-Ettenkö muka osaa? Ei tartte joka paikkaan työntää koukkunokkaansa! Hoida omat muurahaispolkusi.

Olisi sittenkin pitänyt. Tunnelma tulehtuu ja Marmeladin leuan päähän kasvaa äkkiä iso syylä.

                                                                 ????

Krapu 49/25, sanat. korkki, muurahainen, hoitaa. SusuPetal blogista löytää tietoa krapujen kirjoittamisesta,

Uusi mahdollisuus

 

-Mitä kuuluu? Havahdun, kun sanat työntyvät tietoisuuteeni. Mongerran jotain kysyjälle, mutta hänen ilmeensä kertoo, ettei ymmärtänyt.

Ahdistun. Etsin katseellani apua, mutta saan vastaukseksi vain rohkaisevan hymyn. Aavistan, mitä on tapahtunut, sillä kaikesta päätellen olen sairaalassa.

Sanat eivät suostu muodostumaan uudellakaan yrityksellä. Kuitenkin ymmärrän puheen. Tunnustelen käsiä ja jalkojani. Ne liikkuvat ja tunnen orastavaa kiitollisuutta. Olen kuitenkin elossa.

Seuraavat päivät ovat puheterapiaa, kävelyharjoituksia, paljon unta. Jaksamista, uskomista, epätoivoa, kyyneleitä, kiukkua ja kiitollisuutta.

Aikaa myöten löytyvät sanat, lusikka pysyy kädessä ja löytää tiensä suuhun. Kuntoutus on ottanut ison harppauksen eteenpäin ja uskoni tervehtymiseen voimistuu.

Olen onnekas ja kiitollinen uudesta mahdollisuudestani.

                                                                           ♥

Krapu 48/25 - kirjoitetaan sata sanaa aiheesta  Kiitollisuus. Lisää  krapujen kirjoittamisesta SusuPetalin blogissa

Aamuhämärästä siniseenhetkeen

Näkymä ikkunasta on hyvin talvinen. 

Aura-auto kävi työntämässä viikonloppuna tulleet lumet, mutta itsellekin jäi kolaaamista yllin kyllin. Tässä vaiheessa mietin, voisiko pienentää kolattavaa aluetta?  Kolaisin vain kulkutiet piharakennuksiin ja vähän leveämmästi autolle väylän talliin. Saa riittää.

Noin kaksi viikkoa on maa ollut valkoinen ja pakkassäätä saman ajan. Yhden kerran olen ehtinyt käydä hiihtämässäkin. Marraskuu on ylenpalttisesti yltänyt parhainpaansa. Mahtava marraskuu.

Luminen metsä tekee valkoisen seinän pihan perälle. Valo tunkeutuu muutaman metrin puiden lomasta metsään, mutta sitten se sammuu mustaan verhoon. Olen aina pitänyt siitä näkymästä. Se antaa mielikuvitukselle tilaa.

Tänä aamuna jäin pitkäksi aikaa katsomaan lumipuita, jotka seisovat vaiteliaina hiljaa. Odotin mielessäni näkeväni pimeydestä parin keltaisia silmiä. Sellaista ei tapahtunut. Ainoastaan hämäryys alkoi vaihtua siniseksi.

Aamut ovat ihan parasta.  Ne ovat voimaanuttavan sykähdyttäviä hetkiä kiireettömyydessään.

Olin unohtanut viikolla postilaatikolla käynnit ja vasta eilen, siis sunnuntaina muistin, että mahdollisesti Enkulin voimakortti timantteineen olisi laatikossa.  Olihan se! Lämmin kiitokseni Enkuli!

 
Katselin korttiani pitkään. Päivän valossa voimatimanttini hohtaa aavistuksen lilan ja vaalean punaisen sävyjä, mutta valon osuessa timantti alkaa elää. Se tuikkii kirkaasti ja joltakin kantilta se on vahvasti kosmoskukan värinen, vaalea lila. 

Totta kai halusin tietää myös, mitä Google sanoo lilaväristä ja nimenomaan lilasta timantista.

- Violetti eli lila edustaa voimaa, ylellisyyttä ja hengellisyyttä. Se on ripaus mystiikkaa ja salaperäisyyttä. Tummat violetin sävyt luovat mielikuvan ylellisyydestä, kun taas haaleampia sävyjä pidetään romanttisina ja pehmeinä.

Värinä violetilla on rauhoittava vaikutus ja se kannustaa ihmisiä luovuuteen.

Kortissa tunnistan voimapuuni, jota halaan silloin tällöin ja seuraan huolestuneena sen vointia. Puu on kuin minä, molemmat rapistumme. Ilahduttavaa kuitenkin, että voimakortti kertoo myös ilosta. Siinä on punasävyjä, ehkä tunnemyrskyjä vai sittenkin revontulia, joita tuijottelen kylmässä palelemiseen asti.

Syy, miksi innostuin Enkulin voimakorteista, oli fiasko aamupäiväni reilu viikko sitten. Minulla oli labra-aika ja kun menin paikalle, ei ollutkaan tehty lähetettä. Tämä oli syksyn aikana jo toinen kerta, kuin näin tapahtui. Olin hilkulla käyttäytyä huonosti, mutta selvisin ulos asiallisesti.

Seuraava vastoinkäyminen oli kuitenkin odottamassa. Viimeinen toivoni löytää seitsemän mustaa nappia kutomaani neuleeseen oli tuottanut vesiperän jo pitkään, mutta toivoin, että 4-H myymälässä niitä olisi.

 Liike oli suljettu, avataan ties milloin. Sitten poikkesin mielijohteesta vielää putiikkiin, jonka sivukammarissa on kirppari. Kysyin nappeja. Ei ollut, mutta sain vinkin käydä kirppiskammarissa etsimässä vaatetta, jossa olisi tarvitsemani napit. Ei löytynyt, jolloin harmittelin surkean epäonnista  aamuani, jolloin liikkeen omistaja sanoi lohduttavasti - Ota torttukahvit, ehkä piristyt. Naurahdin hänelle, etten voi, sillä mieheni istuu autossa odottaen minun selviävän nappiostoksesta nopeasti.

-Hae miehesikin! Tänään avataan joulukatu, jota juhlistetaan kahvitarjoilulla, mutta me voidaan aloittaa nyt.

Voi taivas, miten ihmeesti herkullinen joulutorttu ja vastakeitetty kahvi piristivät mieltäni. Sitten keskustelimme viellä nappipulmastani. Liikkeen omistaja ehdotti, josko hän kysyy ompelijaystävältään, olisko hänellä. Sovittiin niin ja annoin hänelle s-postiosoitteeni.

Muutamaa tuntia myöhemmin sain kuvan napeista ja tiedon, että voisin ostaa ne. Aurinko alkoi paistaa täydeltä terältä ja musta päiväni kirkastui täysin. 

Niin kävi. Jospa se oli voimakortin ja -timantin ansiota. Olin nimittäin ennen asioille lähtöä tutkinut niitä kortteja ja hengessäni ajatellut Kissakello-  tai Pöllökorttia, mutta ne olivat varattuja, joten päädyin  Kosmoskukkaan, mutta jätin sillä kertaa kuitenkin korttiasian siihen.

Myöhemmin en enää empinyt ja nyt voimakortti timantteineen on minulla. Työpöydälläni.

Bingoilua marraskuussa

 

Kokosin kahdeksan riviä Repolaisen marraskuun bingoon.

Ylärivi vaakaan vasemmalta- lukea- pukea- tukea

Ahkera sarjakuvien lukija -  roolileikissä Jack Sparrow-asuun pukeunut väsähtäneenä- grillikodan piipunhatun korjaaja tukee itseään tikkaisiin

Keskirivi vasemmalta - söisin- öisin - löisin

Omppuja söisin joka päivä - öisin on mahdollista nähdä taivaalla loimuavia värejä - lahon kannon alle livahtanutta kyykäärmettä löisin, jos tulisi tupani portaalle, metsässä annan sen vapaasti mennä.

Alalin rivi vasemmalta - hutkia - tutkia - mutkia

Saunassa joskus hutkin vastalla selkääni ja jalkojani - naiset tutkimassa nettikarttaa - tunturin rinteessä mutkittelevat monenlaiset reitit.

                                                             Kiitos Repolainen bingohaasteesta!

Turvallisuusriski

On satanut ensilumen. Maisema näyttää pesseen ilmeensä sitten eilisen. Nyt, jos koskaan voisin saada parhaat porokuvani.

Porot liikkuvat yhä vapaina ja ennen pitkää vastaani kävelee isohko tokka.  Useammat poroista loikkaavat heti tiepenkan toiselle puolen kuopsuttamaan syötävää lumen alta. Uteliaimmat kuitenkin jäävät tuijottamaan minua. Ilahdun nähdessäni Töplän ja Viiksen emojensa kanssa. Tumppi painelee arinpana metsään.

Huvittuneena katselen Töplän pieniä, sojottavia sarvia. Viiksi on yksisarvinen. Ihmeen kauniita eläimiä silti kaikki ja niin kuvauksellisia.

Kesken kuvien napsimisen kuulen uhkaavaa röhkinää ja tuhinaa. Pinkaisen pakoon ja selviän urosporon uhkailusta.

Unohdin turvallisuuteni. Miten saatoin, vaikka saan syysretkieni evääksi säännöllisesti myös varoituksen vaatimiaan vahtivista hirvaista.                                                             

                                                                              *

Krapu 47/25, sanat  ilme,  turvallisuus, säännöllinen. SusuPetal emännöi tätä kirjoitushaastetta,

 

Portti siellä, toinen täällä

Kristiina K:n portti - haasteeseen valitsemani portit ovat puuportteja, joihin luen myös "kangasportin"

Aita ja siinä oleva portti on pieni este, ettei koira pääse vauhdilla ajotielle. Penni joutuu kiertämään, jolloin autot ennättävät mennä menojaan. Typerä este Pennin mielestä.  

Kuva on muutaman päivän ikäinen. Meillä oli siis aavistus lunta, mutta se suli pois.

 Hevoslaitumen portista on jäljellä vain puolikas, mutta enää ei ole hevosiakaan. Aikoinaan kaksipuolinen portti oli aidan kaunistus. 

Kuvaa katsellessani kuvittelen portin taakse kaksi hevosta, mustan ja vaalean ruskean, Heimon ja Ilonan.

Maastoa halkoo noin metrin korkuinen tukeva verkkoaita, poroaita, josta kulkija ei pääse yli, eikä ali. Polun kohdalla on kuitenkin kangasportti helpottamassa etenemistä. Aidan helmaa pitää hieman nostaa ja puikahtaa toiselle puolen,  mutta poro ei tätä temppua hallitse.

Riukuaidan "porttina" on usein vain pari kolme riukua sulkemassa kulkuaukkoa, 

Ketterät menevät vaakariukujen välistä, altakin konttaamalla. Minä kuljin tuosta lävestä viimeksi syksyllä, pudotin vain puoliksi ylimmän riun ja harppasin alimman yli.

 Itse asiassa tämä aidankohta portista vasemmalle on sisareni ja minun yhteistyönä rakentama. Hän oli saanut oppinsa kylän aitamestarilta ja minä sisareltani. Aita on kestänyt hyvin, sillä se rakennettiin v. 2006  kesällä. Kuva on paljon nuorempi.

Tämä portti on ehkä purettu, mutta varmaksi en sitä tiedä. 

Ainakin aikaisemmin sen kautta kulki pitkospuupolku läpi lettosuon lintutornille, jossa en koskaan malttanut käydä. Aina oli olevinaan kiire eteenpäin. Sentään kerran ehdin käydä kuvaamassa.

Kiitos Kristiina K:lle mielenkiintoisesta marraskuun  Portti-haasteesta.

Lihakeittopäivä

                                                                                                                                                     kuva netistä

Tiistaisin on koulussa lihakeittopäivä. Silloin en halua mennä kouluun.

Keksin verukkeita voidakseni jäädä kotiin. En juuri onnistunut, kun ei ollut kuumetta, eikä sattunut mahaan, mutta pelotti kovasti. Olin kertonut asiasta kotona, mutta minua ei ymmärretty. Isäkin totesi rohkaisuksi, että lihakeitto on hyvää.

Kun keittolan täti kantaa luokkaan punaisen ison emalikattilan, mietin ahdistuneena, ettei vain lautaselleni sattuisi lihapalasia!

-Kiitos, vähän!  Pyydän arasti, mutta toivettani huomioimatta opettaja kauhoo minulle liikaa.

Rupean pyörittelemään lusikalla annostani. Poimin sormin salaa möykyt, jotka olin saanut jäämään lautasen reunoille ja piilotan ne essun taskuun. Lopulta keittoannokseeni valuu kyyneleitä.

Pitkään huokaistuaan opettaja luovuttaa ja rankka lihakeittotiistai on viikoksi ohi!

                                                                      ♥

Krapu 46/25, sanat, kertoa, huokaista, kattila. Krapu on sadan sanan tarina. Lisää tästä SusuPetalin blogista

Marraskuun mielentila

Marraskuu meneillään,

mutta monesti mustanpuhuvana mörkönä, myös marisemisena.

                                 Miksi miettiä moisia murskamietteitä?

Muutetaanko marrasmaisemat mieluisimmiksi?

Muistellaan mieluummin mukavia.

Meditoivaan mieleen mahtuu mahtavasti myönteisyyttä,

mystisiä mielikuvia metsän maagisuudesta

mukaansatempaavin mahdollisuuksin.

                                      Mullistava muutos menneeseen,

                                  milloin mätänivät mustavahakkaat,

                           madaltuivat mutapaakuiksi mättäiköt.

                    Marraskuun märehtimiseen mahtuu melkoista mökötysmyrkkyä,

Mutkun melankolinen mielenlaatu manataan muualle,

 muuttuu marraskuukin merkittävästi mainettaan mukavammaksi.

 

Hyvää marraskuuta ♥ hyvät blogilaiset.

Pitkästä aikaa minun mieleni teki ripustella m-sanoja marrakuulle. Etsin ensin vanhat vastaavanlaiset m-riimittelyt, etten olisi toistanut itseäni. En aikanaan plagioinut suoraan.

Totean vain, että marraskuu on aina antanut minulle hieman potkua. Syynä lienee hämäränajan lisääntyminen ja ytimissäni tunnen myös kaamoksen lähestyvän. Tietenkin odotan jo malttamattomasti ensilunta.

Tänään äitini täyttäisi 104 vuotta, mutta ikävä kyllä, hän ei ehtinyt saavuttaa edes seitsemänkymmenen ikävuoden rajapyykkiä. Marraskuun neljäs päivä oli myös vanhempieni hääpäivä.

Oma mieltymykseni myöhäissyksyyn, erityisesti marraskuuhun on ehkä imetty äidinmaidossa, samoin kuin rakkaus koillismaalaiseen vaaramaisemaan.  Usein yksin ollessani poluilla tai onkimassa ajatuksissani piipahtaa äiti ja saan vankan tietoisuuden siitä, kuin hän seuraisi tytärtään. Se tuntuu hyvälle.

Haamun toive

 

Virkistyneenä vilkaisen kelloa, joka on aamuyöllä kolme!

Vääntäydyn istumaan ja kauhistun.  Olisin myös kiljunut, jos kurkustani olisi lähtenyt ääntä.

Tuijotan lamaantuneena makuuhuoneessa seisovaa miestä, jonka harmaat silmät katsovat minuun surullisesti ensin etäältä, sitten lähempää. Päässäni pyörivät enää seinätapetin kuviot väreineen yrittäessäni selvitä näystä pyörtymättä.

-Painu pois! Karjaisen. Sitten viskaan tunkeilijaa yöpöydältä napatulla kirjalla. Se lentää miehen läpi, mutta hän seisoo yhä paikallaan.

-Olen tämän talon poika. Kuollut vuosikymmeniä sitten. En piru, enkä paha, vain etsijä.

- Mitä etsit? Kysyn vaivoin.

-Sielulleni rauhaa.

Tapahtuma mielessäni selailen talon vanhoja valokuvakansioita, kunnes vakuutun eräästä kuvasta.

Siinä hän on, etsijä! Rauha sielullesi!

                                                                       ♥

Krapu 45/25 aiheena on ylläoleva kuva, josta kirjoittaa sadan sanan teksti. Lisää SusuPetalin blogissa.

Vastakohtia rivi

Syksykiireet ovat estäneet minun bingorivieni tai siis- tämän yhdenkin rivin syntymistä. Uskoin kuitenkin itseeni, että varmasti jotain ehdin ennen kuukauden loppua, mutta tiukille näytti menevän.

Minulle aidan matalin kohta on tällä kertaa alarivi vasemmalta oikealle,

                                                                            ♥

Avo ja umpi oli vastakohdista heti selvää, sillä olen innokas kalastaja. Oman virvelini sain reilun 30 vuotta sitten kerran äitienpäivälahjaksi.  Umpikelavirvelin silloinkin, suht samanlaisen, kuin kuvan punainen umpikelavirvelini.

Avokelavirvelilläkin heitot jotenkin onnistuvat, pienen harjoittelun jälkeen, mutta vieraammalta se minun käsissäni tuntuu.

 Avo / Umpi

Kulunut syksy ei ole Koillismaalla ollut mitenkään runsas sienisadoltaan.  Oikeastaan minulle kelpaavat vain herkkutatit. Ani harvoin, se tarkoittaa vain kerran olen löytänyt täällä kanttarellejä ja pari kertaa eri syksyinä suppilovahveroita.

Kuvassa lähes ainoat tämän syksyn edes näkemäni sienet. Paikalleen nekin jäivät minulta. Ovat vissiin kangassieniä.

Iso / Pieni

 

Heti syyshämärien alettua oli mukavaa sytytellä kynttilöitä, niin sisälle, kuin uloskin. Kelpaako tämä kuva bingohaasteen sisä- ja ulkokuvaksi, kun on vain heijastuma ulkona ja itse kynttilä sisäpuolella?

                                                                                   Sisä / Ulko

Lokakuun bingo ei ollut minulle piece of cake.  Kivasti haasteellinen oli Repolaisen keksinyt. Vähän pähkinää.

Vintti-ikkuna

Tuuli kolistelee vintillä. Se on jokseenkin kolkkoa kuunneltavaa.  Varsinkin öisin.

- Kenties tiaiset ovat taas repineet ikkunakarmin eristeet?  pohtii Amaalia tietäen, ettei miestä haittaa moiset äänet, mutta itse hän haluaa niiden loppuvan. Nainen hakee komerosta uretaaniputkilon ja nousee kitisevät portaat vintille pursottaakseen uretaanilla tuuliraot tukkoon.

Avattuaan vinttioven Amaalia näkee ikkunaraoista työntyvässä valokiilassa vintin kaikki pölyhiukkaset. Ihmettelee, miten vallattomasti ne leijuvat sateenkaariväreissään!

Äkisti pölyhiukkaset vaihtavat suuntaa ja syöksyvät Amaaliaa kohti. Tukkivat hänen nenänsä ja saavat samalla silmätkin vuotamaan, eikä aivastusryöpylle näytä tulevan loppua ollenkaan.

Parasta vain paeta suosiolla vintin pölyarmeijaa. Tuulirako jäi tukkimatta, mutta onhan Amaalialla korvatulppia vastaisten kolinoiden varalle.

                                                                                ♥

Krapu 44/25, sanat, pursottaa, leijua, tukkia. Krapu on sadan sanan tarina. Lisää asiasta löydät SusuPetalin blogista.

Mielikki

                                                                  

Mielikki kulkee poronpolulla. Etenee ojan vartta ylöspäin tietäen kuitenkin, ettei eksy ja huokailee ihastuneena ympäröivän luonnon kauniista syysväritystä.

Takaisin kääntyessään Mielikki havaitsee kuusikon suojasta risumajan. Kysyy oven läpi lupaa astua tupaan. Kun vastausta ei kuulu, hän työntyy sisäpuolelle omin luvin.

Toden totta, risumajan perällä on vanha sohvan rötiskö, joka toimii istuimena, että vuoteena, sekä vanerilevy pöytänä. Vaatteita lojuu sohvalla ja muutama pesemätön kuppi pöytätasolla, joka on nokipannun jättämiä jälkiä mustanaan. Pannussa jäljellä vanhat kahvinporot.

Mielikki hakee ojasta vettä, pesee ja huuhtelee kupit ja pannun. Siistii pöydän. Ripustaa vaatteet oksanaulakkoon ja lähtiessään kaivaa repustaan ison palasen Fazerin Sinistä kupin viereen.

                                                                               ♥

Krapu 43/25, sanat, huuhdella, sohva, sininen. Krapu on sadansanan tarina, johon tulee sisällyttää annetut kolme sanaa. Lisää tästä löytyy SusuPetalin blogista,

                                                                    

Pieni kirja, innoittaja

 

Riekonsulka, Ulla-Rosa Rautiaisen kirjoittama vaelluskertomus, joka teki minuun vaikutuksen luettuani sen takasivulta muutamat rivit.

”Tässä minä, rautiainen, nyt olen. Lyhyet siivet levällään, huima unelma sydämessäni. Yksinäinen vaellus – sata kilometriä kiveliötä, asumatonta erämaata. Lähtö Sevettijärveltä, polun pää Norjan tuntureiden takana, jäämeren kylmällä rannalla.”

Minä olin tuolloin, vuonna 2012 vaellusintoisena Inarissa täydentämässä retkivarustuksia ja sattumalta vilkaisin retkeilyyn liittyvää kirjarivistöä.

Luin ahmien kertaistumalta Rautiaisen pienen teoksen. Vuosien varrella olen lukenut kirjan ainakin toisen, jos en jo kolmannen kerran ja nyt taas. 

Minua kiehtoo moni asia, josta Ulla-Rosa kirjoittaa. Samaistun hänen tekstiinsä. Ihailen naista, jolla on iso unelma ja joka päättää toteuttaa unelmansa. Hän oli kuitenkin sadan kilometrin pituiselle vaellukselle lähtiessään voimissaan oleva noin nelikymppin kriisin yllättämä nainen.

Minä en ole enää viikosta kahden pituisen vaelluksen voimissa. Päiväretket ovat riittämiin, mutta unelmissani löydän aina kiinnostavan polun.

Nyt otin taas kirjan luettavakseni, kun poikani pyytämän neulepuseron kutominen takkuili. Purin jo kertaalleen melkein valmiin neuleen. 

Hain kirjasta uskoa uuteen yritykseen. Jos menee vikaan, pitää palata alkupisteeseen ja yrittää uudelleen. Se pätee täsmälleen yhtä hyvin neuleeseen, joka on uudemman kerran taas kainalokorkeudessa.

Ulla-Rosakin hyväksyy, ettei aina voi onnistua, mutta yrittää kannattaa, vaikka joskus huti tuleekin.

Kai se sama ajatus kannusti minua aloittamaan puseronkutomisen uudelleen, Kun se on valmis, niin syksy ei ole vielä ohi, joten mikä minua estäisi lähtemästä tunturipolulle, tai ainakin Kärryn rinteelle niin korkealle, kun jaksan nousta.

" On huikaisevaa katsoa kauas taaksepäin ja nähdä loputtomat tunturijonot ajatellen, että noin kaukaa, noiden takaa olen tullut. Koko tuon äärettömän matkan olen kävellyt. Koko tuon loputtoman eräömaan olen yksinäni kulkenut. Painanut omat jalanjälkeni tuohon maan laajaan avaruuteen.

Hengitän sisääni tunturien villejä tuulia.  Ne ovat korkeiden paikkojen rohkeita tuulia. Niissä ei ole alavien maiden lämmintä lempeyttä, vaan ne ovat hurjia ja rajuja. Ne ovat erämaan hengitys, joka tarttuu omaan sieluuni."

Kirjan piirrokset- Pentti Luostarinen. Kannen kuva - Markku Wiik

Painatus - Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Kristiina K: haaste - Viimeksi lukemani kirja. Kiitos haasteesta.

Se oli sinä päivänä, jolloin…

...olin seisomassa taikateltan edessä, aivan eturivissä. Myöhemmin ajattelin, olisinpa jättänyt tuon markkinakäynnin tekemättä.  

Kyseisen päivän olin pyytänyt vapaapäiväksi, voidakseni juuri käydä syysmarkkinoilla.  Monta vuotta oli jäänyt väliin ja halusin tavata entisiä ystäviäni ja muitakin tuttuja. Markkinatunnelmakin oli aina ollut ainutlaatuista.

Kiilasin itseni paljon mainostettua esitystä katsomaan. Pian fakiiri aloittaisi päivän ensimmäisen näytöksensä, venäläisen ruletin. Käytössä hänellä oli 22 kaliiperin rullarevolveri, johon mahtui kuusi patruunaa.

Nuori illusionisti, akrobaatti, kahlekuningas käytti näytöksessä oikeita patruunoita. Yleisökin sai nähdä ne.

Pian vaaleatukkainen ihmemies asteli estraadille, pyöräytti hymyssäsuin revolverinsa rullaa. Painoi aseen ohimolleen ja laukaisi.

Samassa hän lyyhistyi kuolleena lavalle.

                                                                        ♠

Krapu 42/25, sadansanan tarinan alkulause  - Se oli sinä päivänä, jolloin… Lisää asiasta löytyy SusuPetalin blogista.

Hyvänolon nirvana

Väsyneenä heittäydyn puolukan varpujen päälle pitkälleni. Päänaluseksi vedän lahonneen puupölkyn.

Niitä näitä ajatellen katselen ihastuneena lehtipuita, jotka syksy on värittänyt kultaan ja purppuraan.  Seuraan tuulen ajoittain lennättämää keltaista koivunlehtisadetta, josta saan osan päälleni, enkä välitä ravistaa lehtiä pois. Vaivun hyvänolon nirvanaan ja kuulen etäältä soittoa, kuin viululla soitettaisiin.

Ihmettelen, soitto kuulostaa Schubertin Serenadilta. Se tulee pölkyn sisältä ja uteliaisuuttani kurkistan sinne. Siellä kodikkaassa sopessa soittaa heinäsirkka viuluaan. Miten osaakin soittaa juuri minun mielisävelmääni!

Kuvittelin heinäsirkkojen olevan jo niin kohmeessa, etteivät viulut soisi, mutta tämä taitoniekka uhmaa talvea, kutsuu minut jopa tupaansa.

Yritän päästä pökkelön sisään ja puhelimeni soi....

                                                                             ♪♪

Krapu 41/25, sadansanan tarinan kirjoittamiseen inspiroi tällä kertaa Caran ylläoleva kuva .Krapuilusta lisää löydät SusuPetalin blogista.

Sovinnon avainsanat

Huoneessa leijuvat äskeisen kiivaan ärjynnän jälkimainingit. 

Tunnelma pysyy raskaana ja vaivautuneena, sillä kumpikin puolisoista näyttää unohtaneen sovinnon avaimet.

Taasko ne on hukattu, joilla riitaisuudet ratkotaan ja tunnelukot aukaistaan? Hiljaisuus on muuttunut mykkäkouluksi. Se tekee kipeää korvissa. Paha mieli kalvaa sisintä ja silmiin pyrkii väkisin kyyneleitä, mutta ne on pyyhittävä rapsakasti kädensyrjään, etteivät silmät alkaisi näyttää punaisilta.

Äsken moukaroitiin kovilla sanoilla, joissa hellyydelle ei ollut sijaa, korjaussanoille sen sijaan olisi kovasti käyttöä. Kuitenkin piinaavan tilanteen laukaiseva avainsana on yhä liian iso ja paksu kielen päältä ulos kakistettavaksi.

Ottaa aikansa, että kummankin huulilta kuiskataan, anteeksi rakas ja sovinto on suloinen.

                                                                      ♥

Krapu 40/25, sanat, punainen, ärjyä, rapsakka.

Krapu sadansanan tarina, johon sissältyvät annetut kolme sanaa. Lisää asiastalöytyy SusuPetalin blogista.

Syyskuun Ä-Y-Ö

 En minä Repolaisen syyskuun bingoa unohtanut, mutta kiireitä on ollut. Viime tipassa väsäsin jotakin, joskin vain yhden rivin. 

Ylärivi vasemmalta oikealle ä-y-ö 

Äestäjä, äes, 

 

Ylitys.

 

Ötökkäverkko.

Tällä kertaa lyhyesti näin. Aurinkoisia syyskuun viimeisiä päiviä ja ehkäpä lokaakuukin jatkaa samaan malliin.