Näytetään tekstit, joissa on tunniste oja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. kesäkuuta 2026

Kulleropellot ja suopursurämeet


Voikukkavainiot muuttumassa puhalluskukiksi ja jokivarren rentukat lakastuneet. Nyt on  viljelemättömien peltojen vuoro loistaa keltaisina. Mitä pohjoisemmaksi noustaan, sitä enemmän kasvaa kulleroja.
Kulleron kukinta on hehkeimmillään. Kaunis kukka, joka ei kestä kuitenkaan maljakossa, jätän ne siksi poimimatta. Seuraavana keltainen kaunotar pihoilla ja tiepenkoilla on pitkänhuiskea niittyleinikki. Niistä, puna-ailakista ja metsäkurjenpolvista teen juhannuskimppuni.


Saadakseni kullerokuvia, lähden saapastelemaan pellolle niiden kukintarunsauden keskelle, mutta siitäkään huolimatta en saa mieleisiä kuvia, en etäältä, en lähikuviakaan. Lehtien voimakas vihreä kontra kukinnon heleä keltainen hämmentävät toisiaan ja kaikki on näytöllä hieman epämääräisenä.
 

Kun harppaan pellolta metsään, tuoksuu suopursu. 
Varsinkin rämemetsiköt tuoksuvat ja maastossa on suopursujen lisäksi muutakin valkoista. Rämeillä ja korvilla kukkii yhä hilla, sekä hiukan kuivemmassa maastosta metsätähdet, täällä arkisesti vain mehtätähet.


Jos maan kosteus ei miellytä metsätähteä, se mieltyy kasvamaan tupasaran suojassa. Tupas,  ryssänpäänä tuttu pehko on alkukesän vehreydessään kaunis. Tiheässä ryssänpäämaastossa on vaikeaa kulkea. Viisasta olisi kiertää ne ja siirtyä paremmille poluille.


Tonko-ojaa lähestyessäni, maasto muuttuu reheväksi, mutta myös risukkoiseksi. Kalastajien ojanvarsipolut on umpeutuneet Enää löytää vain poronpolkuja. Kalastajat ovat ikääntyneet, etteivät enää ryteiköissä jaksa liikkua. Tässä kohtaa ajattelin itseäni. Edelliskesänä kävin ongella vain kerran ja silloinkin jouduin kesken kaiken luovuttamaan, kun onki jäi kiinni ryteikköön ja sen irrottamiseen loppui kalastusinto.
Helpompaa on liikkua ilman onkivapaa, matopurkkia ja kalapussia, vaikka se tyhjä olisikin. Myllyoja solisee kuitenkin houkuttelevasti ja sen vesi on kirkasta ja kylmää, mutta nuo rannat! 


Onneksi on ojan yli silta, jonka ylitys lyhentää roimasti matkaa vaaran rinteelle, jonne sitten aikanaan, kun mustikat kypsyvät.

lauantai 5. huhtikuuta 2025

Vaakaan, pystyyn ja vinoon

Repolaisen hauska bingohaaste sai minut jättämään lumilapion. Bingoruudukon täyttäminen oli paljon kevyempää puuhaa, kuin lumityöt patiolla. 
Aioin ensin täyttää kaikki yhdeksän ruutua talvijutuilla, mutta turneekestävyyteni loppui kesken ja kelpuutin mukaan kesäkuviakin.
Melko kovaksi pähkinäksi osoittautui hersyvä. 😔

Ylärivi vaakaan
 
Huhkia - tarkoittaa minulla tällä kertaa lumenluomista patiolta pois. Aloitin urakan jo toissapäivänä.


Hapuilla-Vesillä oleva oja piti päästä ylittämään. Hapuiluksi meni miehelläkin, mutta saappaan varret eivät piisanneet. Kiertämään jouduttiin.



Harjoitella -  harjoittelu tekee mestarin ja mestaritkin harjoittelevat. Ei minulta kovin helposti onnistu saippukuplat. Harjoitella täytyy.


Keskirivi vaakaan

Hiljainen oli kotitie viime kesäkuun 2 päivä aamulla kello 3, kun matkamme etelään päin alkoi. Aurinko oli herännyt jo tovin meitä ennen.


 Huoleton teeriparvi aterialla vaarallisesti tien leveydeltä. Joskus autoa paetessaan niitä saattaa jäädä pyörien allekin. 


Hersyvä. Tuota sanaa piti pähkäillä. Minusta kovan tuulen nostattamat laineet liikkuvat hersyvästi, vain olenko ymmärtänyt sanan väärin?

 
Alarivi vaakaan

Hännällinen. Niistä oli valinnan vaikeutta. Valitsin viimeksi kuvaamani hännällisen ja se on susi.



 Hehkeä.  Halusin jotain kaunista, siis hehkeää näiden kuvien joukkoon. Vaalean punainen ruusu kukki viime kesänä pihassa. Kuvasin sitä päivittäin pitkän aikaa.

 
Havinaa kuulin tänään aamulenkillä viimeksi, kun joutsenpari huolestuneena lenteli ohitsemme ollessamme hankikävelyllä. Taidetta ja taitoa on joutsenen laskeutuminen veteen.
 
 
Bingoruudukko tuli täyteen. Kiitos haasteesta Repolainen ❤️


keskiviikko 13. marraskuuta 2024

Kävelyllä marraskuun aamuhämärässä

 Kohta on marraskuu puolivälissä, eikä talvesta tietoa. Pari kohtalaisen hyvää yritystä on ollut, mutta vesittyneet pian ja maa on taas lumeton, vain hentoa kuuraa kaikkialla. Toivoa kuitenkin on, sillä ilmassa leijailee lumensydämiä. Nenälleni pudotessaan ne sulivat heti, mutta kaikki hyvin Koillismaalla, lumi vain puuttuu.


Lenkkini alkumatka on soratiellä talsimista muutama sata metriä. Kävelen sen osuuden tienreunaa pitkin välttääkseni liukastumisen, sillä tiellä olevat kuopat ovat vedentäyttäminä jäätyneet ja arveluttavan oikukkaita.
Pysähdyn kuvaamaan tien alittavaa ojaa, joka rannoiltaan on jäässä. Vesiraja on korkealla ja tammukat jossain ojan syventeissä.

Matkani jatkuu. Käännyn metsätielle, joka on osin leveä ja paikoin paksulti männynneulasten peittämä. Mahdottoman mukava alusta jalalle.
 

Ylämäkeä riittää. Pakko on välillä hidastaa, sillä puuskutan liikaa. 
Löydän hetken hengitystä tasatessani kuvattavaa. 
Katselen vanhoja kantoja. Osasta näkee, että puu on aikanaan kirveeellä kaadettu. Joidenkin kantojen juurella on poltettu nuotioita. Ehkä metsämiehet, ehkä savottalaiset ovat tulen loimussa lämmitelleet kohmeisiä käsiään.




Sumu sakenee. Enää ei näy vaarojen huippuja.
Lumensydämet eivät ehtineet kasvaa lumihiutaleiksi, kun sää muuttui tihkusateeksi.

Olin ajatellut viipyä Kärryvaaran rinteellä pitempään istuskelemassa sopivan kannon päällä ja ihailemassa edessäni etäällä näkyviä Teerivaaraa, Iso-Syötettä, Varpuvaaraa, Pikku-Syötettä, Särkivaaraa. Kuviakin olisin halunnut, mutta vaarat ei piirry lainkaan taivaanrannalle. Kaikki on samaa harmaata, taivas ja maa. Maisemat ovat kadonneet.

En käänny paluumatkalle, vaan jatkan eteenpäin ja saan reitistäni lopulta ympyrän.
On mukavaa kulkea leppoisasti alamäkeä, vaikka "baana" on muuttunut kapeaksi poluksi. Vuosikymmenet, taitaa olla satakin vuotta tai ehkä vieläkin enenmmän, kun polku on ollut ahkerassa käytössä. Viime aikoina ovat kulkijat olleet vähissä. Mielestäni enää vain porot, ketut, jänikset ja minä käytämme tätä reittiä Kärryvaaraan ja takaisin. Ketään ei ainakaan ole vuosiin vastaantullut, eikä ohimennyt polulla kulkiessani. 
Talvisin polun kohtaa myötäilee latuni.


Pitkin matkaa on komeita naavakuusia. Paikoin on myös uusia, paikoin vanhoja hakkualueita, joissa on eri-ikäistä puustoa.
Metsä on hiljainen. Ei näy, ei kuulu lintuja. Vain yksi rouva teeri taapertaa edeltäni syrjään. Ei pidä kiirettä lentoonnousulla, mutta on silti pian kadonnut varvikkoon, ettei sitä näy hyvän suojavärinsä ansiosta.


Alamäki loppuu ojauomaan. 
Sama oja tulee ylitettäväkseni uudestaan, mistä aikaisemmin kuljin tiesiltaa pitkin yli. Oja virtaa solisten vanhan myllyn lähettyvillä, eikä saappaan varret ehkä riitä kahluuseen. En kokeile, vaan lähden ylittämään puita pitkin.  Jäiset siltapuut ovat liukkaat. Onneksi osasin olla varovainen.

 
Kuljen pätkän ojan viertä. Mieleen muistuvat kesäiset kalaretket. Tuostakin kuusen alta nousi kerran melkoinen tammukka. Joskus muutama harjus. Nykyään saukko asustaa näillä main ja kalastaa ahkerasti, että muut kalastajat saavat usein pelkkää tyhjää.

Matkavauhti ei ollut kova. 
Pidin mielessä, ettei se ole matka, joka tappaa, vaan vauhti.  Oli mukavaa ulkoilla. Huonoa säätä ei olekaan. Uskon tosiaan, että sää on vain pukeutumiskysymys.  Totuuden torvena totean sittenkin olevani kuin kissa, joka lähtiessään ulos huomaa portaalla vesisateen, ja kääntyy siitä paikasta takaisin pirtin puolelle.

Tämän kävelyhaasteen alku on lähtöisin  Villa Emilia blogista. ♥


Viikko sitten auringonnousu oli näin värikäs muutaman asteen pakkasessa. Ehdin nippa nappa ottaa muutaman otoksen, kun värit katosivat.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Toukokuun aamua


Koivu sai lehdet, mutta vain maljakossa.
Hiirenkorvienkin ilmestyminen on ottanut viisi päivää.  Nyt pohdin, voiko olla mahdollista, että ulkona koivuun ilmestyisi vihreää vasta kesäkuun alussa?

Toukokuu kolmas, aurinkoinen aamu, kaunis maisema, vitivalkea hanki, mutta kaikenkattava harmaus jo lähellä. Tuulikin virittäytymässä puiden latvuksissa.





On kantohanki, joka  -2 asteen yöpakkasen jälkeen kestää ja ei kestä.  
Myllyoja, musta virta, jonka luo hiihdän. Yli en pääse, kun uskallus loppuu, mieli kyllä tekee.
Harmitus unohtuu ja jään kuuntelemaan peippokonserttia.


 Kuka sen määrää, ettäkö työ ensin, huvi sitten?
Parampi tänään tehdä päinvastoin - ensin huvi, ettei jää siitä paitsi. Työt eivät karkaa.